yle.fi


Vanha sairaalakauhu-sarja: Valtakunta

Julkaistu: 04.03.2009 - Mike

Hei muistan hämärästi ylen kanavilta tulleen "kauhu"sarjan esitetty noin kymmenisen vuotta sitten. Tapahtumat sijoittuivat sairaalaan jossa tapahtui kaikkia omituisita asioita taisipa rakennus itsekkin olla hieman riivattu. Tiskaavat kääpiöt liittyvät myös tähän sarjaan. Vähän kepoisilla vinkeillä mutta toivottavasti palauttaa jonkin näköisen mielikuvan, olisin siittä ikuisesti kiitollinen.

Rouva Ruutu vastaa:

Hei Mike.
Luulenpa, että tarkoitat Lars von Trierin kohusarjaa Valtakunta (Riget, 1994), jonka ensimmäiset neljä osaa esitettiin YLE TV 1:ssä vuonna 1996. Neliosainen jatkosarja Valtakunta II (Riget 2) valmistui vuonna 1997 ja esitettiin meillä vuonna 1999. Molemmat tuotantokaudet uusittiin YLE Teemalla vuosina 2006 ja 2007.
Hyvin omintakeinen ja nokkela sarja yhdistää samaan pakettiin sairaalasarjan, saippuaoopperan, kansankomedian ja kauhukertomuksen: sen hengenheimolaisia ovatkin minun mielestäni lähinnä David Lynchin erikoiset elokuvat. Tapahtumat sijoittuvat hienoon kööpenhaminalaiseen sairaalaan, jossa tapahtuu kummia: oudot onnettomuudet, kömpelöt hoitovirheet ja näkyjä näkevät potilaat lisäävät paikan kammottavaa, surrealistista tunnelmaa.
Sarjasta koostettu lähes kolmituntinen elokuva on julkaistu meilläkin dvd:nä.


Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!