yle.fi


Velhomies-lastenohjelma; Velho Magus Mamurra

Julkaistu: 03.05.2010 - Muikku

Heissan Rouva Ruutu!
Kuvitelmaako? tuolla aiemmin kyselee velholastenohjelmasta. Itsekin muistan kyseisen ohjelman, nimeä en valitettavasti kuitenkaan. Mielestäni on kyseessä luultavasti Pikku kakkosessa esitetty sarja, jossa velho keittelee soppiaan ja kai siinä jotain muutakin juonta oli, ehkä jonkin sortin kilpailuasetelma jonkun toisen velhon kanssa? Prameasti pukeutuneella ja muistaakseni pitkät harmaat hiukset ja parran ( tai ainakin viikset) omistavalla velholla oli linnantornikamarimaisessa huoneessaan rutkasti erilaisia lasipulloja, joista tuprusi savua ohjelman alussa. Ne jäivät minullekin elävästi mieleen. En tiedä esittikö velhoa Heimo Holopainen, mutta kasvoissa ja silmien ilmeilyissä oli muistini mukaan jotain varsin Frank Pappamaista.
En tiedä potkaisevatko tietoni asiaa yhtään eteenpäin, mutta hieman lisävinkkejä kuitenkin.
Oikein aurinkoista kevättä ja kiitos mainiosta palstasta!

Rouva Ruutu vastaa:

Heissan Muikku.
Pikku kakkosessa pyöri tosiaankin velhosarja vuosina 1988-1990. Sen nimi oli Velho Magus Mamurra, ja siinä itse päävelhoa näytteli Martti-Mikael Järvinen, Ubi-que-pikkuvelhona nähtiin hänen tyttärensä Sini-Petra Järvinen.
Velho-oppi taisi mennä Sini-Petralle hyvin perille, sillä luin hänestä pari vuotta sitten artikkelin, jossa hänen kerrottiin harrastavan kovin velhomaisia liveroolipelejä.
Velho Magus Mamurra -sarjan ohjasi Päivi Lattunen ja käsikirjoitti Eija Järvinen. Sarjaa tehtiin 15 pientä jaksoa, joiden pituudet vaihtelivat 4 minuutista 8 minuuttiin.
Se saattaa hyvinkin olla sarja, joka on pelottanut nimimerkkiä Kuvitelmaako.


Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!