yle.fi


Viittä vaille, voi ei, nyt tuli hoppu

Julkaistu: 24.02.2009 - Hoppuilija

Mikä mahtaa olla ohjelma, jonka tunnuskappale menee tähän tapaan: Viittä vaille, voi ei, nyt tuli hoppu, missä Santun... (jjotain vaatekappaleita)? Vai onko tuollaista ohjelmaa edes ollut olemassa? Muistelisin, että se tuli tv1:ltä tai tv2:lta joskus 90-luvulla (tai 80-luvun lopulla), mutta kukaan tuttuni ei muista tuollaista ohjelmaa lainkaan! Eli olenko keksinyt ohjelman omassa päässäni, vai onko se oikeasti olemassa? Ainakin minun mielessäni ohjelman lähetysaika oli viittä vaille jotain, ehkä viittä vaille viisi :D

Rouva Ruutu vastaa:

Hei Hoppuilija.
Sarja oli Juhani Nättilän toimittama kuusiosainen Viittä vaille, ja se kertoi viisihenkisen perheen kiireisistä aamuista yhden viikon ajalta. Sarjan ulostuloajalla ei ollut nimen kanssa mitään tekemistä, sillä Viittä vaille tuli perjantaisin vartin yli kuusi YLE TV2:lta huhtikuussa 1990.
Sarjan käsikirjoitti Eija-Riitta Nuotio, joka myöhemmin tuli tunnetuksi Eppu Nuotiona. Hän näytteli itse myös sarjan äitiä, isänä nähtiin Svante Martin. Henkilöohjauksesta vastasi Eppu Nuotion puoliso Kurt Nuotio. Lapset olivat Laura (Laura Partanen), Anna (Anna Nuotio) ja - ei Santtu vaan Anttu (Anton Nuotio).
Aika hyvin tuo Simo Holmilan säveltämä tunnuslaulu on jäänyt päähäsi soimaan!


Rouva Ruudun musiikinhistoria

Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!