Wanhoista tv-elokuvista: Susikoski, Wiipurin nopeat ja Suomalaisia tunnustuksia
Julkaistu: 13.11.2008 - Äändi
Moi rouva,
joskus kuusikymmentäluvulla on MTV:llä pyörinyt Mauri Sariolan Susikoski-tarinoihin perustuva tv-sarja, jossa pääosaa lienee näytellyt Heikki Savolainen. Mitenkä mahtaa olla, onko tämä sarja häipynyt kadoksiin, ja ketä muita siinä näytteli?
Ja sitten vielä sokurina pohjalla tiedustelu parista telkkarielokuvasta; millainen filmi mahtoi olla 70-luvulla tehty Viipurin nopeat, vissiin MTV:n tekosia, ketä siinä näytteli ja onko teos tallessa. Entäpäs niin ikään maikkarille joskus 80-luvulla tehty Suomalaisia tunnustuksia-sarja, ketä siinä esiintyi?
Kiitokset ja anteeksi kysymystulvastani!
Rouva Ruutu vastaa:
Hei Äändi.Tässä pilkotun kysymyksesi toisessa osassa kysellään MTV:n tv-näytelmistä eri vuosikymmeniltä. Aloitetaan tuoreimmasta!
Suomalaisia tunnustuksia oli 4-osainen monologinäytelmien sarja, jonka MTV:lle kirjoitti Matti Pajula ja ohjasi Pekka Parikka vuonna 1982. Ensimmäinen osa esitettiin 6.10.1982 ja loput osat samana syksynä.
Erilaisten ihmisten puheenvuoroja esittivät Kuopion, Kajaanin, Savonlinnan ja Joensuun kaupunginteatterin näyttelijät, ja ilmaisulla pyrittiin tekijöiden mukaan elokuvamaisempaan kerrontaan, kuin mihin televisioilmaisussa oli totuttu. Sarjan tunnusmusiikkina soi Dave Lindholmin Pieni ja hento ote, jonka säkeistä myös osien alaotsikot olivat peräisin.
Wiipurin nopeat on Lauri Siparin näytelmä, josta MTV-teatteri teki oman versionsa Aitiopaikalle vuonna 1978. Näytelmä kuvaa varakkaan kauppiaan Antti Puurteisen ja hänen alaistensa ja omaistensa elämää kahtena kesänä Viipurissa, vuosina 1936 ja 1939. Mesenaatti Puurteisen esikuvana on toiminut kauppias Juho Lallukka, jonka perintönä meillä yhä on Lallukan taiteilijakoti Helsingissä. Ilkka Vanteen ohjaamassa tv-versiossa Antti Puurteista esittää Martti Pennanen. Muissa rooleissa nähdään Leila Itkonen, Tuija Ahvonen, Hannele Laaksonen, Hannu Huuska, Tarja-Tuulikki Tarsala ja Jussi Laitila.
MTV:n 1960-luvun tuotannon ja Mauri Sariolan kohdalla tullaankin jo selviin vaikeuksiin. Sariola oli tuottelias kirjoittaja, jonka bibliografia kattaa pitkälle päälle 100 teosta eri nimillä ja nimimerkeillä, ja niiden päälle tuntemattoman määrän radio- ja televisiokäsikirjoituksia. Tarkoittamasi sarja oli nimeltään yksinkertaisesti Susikoski.
Käsikirjoituksen teki itse Sariola, ohjauksesta vastasi Raiku Kemppi. Musiikin sävelsi Nacke Johansson. Nimiroolissa oli Heikki Savolainen, muissa rooleissa näyttelivät Martti Tschokkinen (komisario Lieksa), Keijo Komppa (pankinjohtaja), Pertti Weckström (Pekka), Pentti Irjala (Veertti), Eino Kaipainen (nimismies), Maija Karhi (Sorella Saarnio), Oiva Sala (varatuomari Ikonen) ja Helen Elde (Kristiina).
Neliosaisen sarjan jaksojen nimet olivat "Hätävarjelus", "Vipu viisaallekin", "Ken etsii hän löytävä on" ja "Poliisi ja poikamies". Puolituntiset jaksot esitettiin ajan tapojen mukaan kerran kuussa tammikuusta huhtikuuhun. Mitään hiukaisevaa keskustelua sarja ei herättänyt - nimimerkki "Susi tuli" toteaa Antenni-lehdessä, että "Sariola ehti pumpata komisariosankarinsa jo kirjoissaan tyhjäntyhjäksi".
Sarja on kuvattu filmille, ja MTV on luovuttanut kaiken filmimateriaalinsa aikoinaan Suomen Elokuva-arkiston säilytettäväksi, joten nyt myös tämän sarjan alkuperäisten filmikelojen tulisi löytyä Kavan (Kansallinen audiovisuaalinen arkisto) varastoista.Sieltä saattaisi löytyä myös Suomalaisia tunnustuksia.
Wiipurin nopeat on tallella MTV:n arkistossa, joten sen uusintaa voit toivoa MTV3:lta.
Rouva Ruudun musiikinhistoria
Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!