Yhä kaipaan Vemmelsäärtä
Julkaistu: 11.12.2007 - Pimensikö Kennedyn kuolema telkan täälläkin?
Terve rouva Ruutu! Ihastelen jatkuvasti loistavaa kykyäsi hypähtää keskelle vuosikymmeniä vanhoja tapahtumia! Huikeaa taitavuutta! Kysyisin sinulta elävästä muistikuvastani vuodelta 1963. Olin silloin viisivuotias ja suuren suosikkini Väiski Vemmelsäären piti tulla alkuillasta televisiosta. Pettymykseni oli suunnaton, kun sarjan sijasta televisiossa näytettiin koko illan vain jonkun miehen kuvaa. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että USA:n presidentin John F. Kennedyn murha hiljensi ja pimensi myös Suomen Television - ja pilasi monen tenavan illan. Oliko näin vai muistanko ihan väärin?
Rouva Ruutu vastaa:
Hei,taidat muistaa sikäli väärin, että Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy kuoli 22. marraskuuta 1963. Muisto-ohjelma tuli heti seuraavana päivänä, joka sattui olemaan lauantai. Lauantain alkuillan ohjelmapaikalla ei kuulunutkaan olla Vemmelsäärtä, vaan Mestarietsivä Kalle.
Itse asiassa Velmmelsääri ja kumppanit eivät seikkailleet lainkaan syksyllä 1963 - he seikkailivat vain kevätkaudella 1963, keskiviikkoisin klo 14:00.
Tein hieman salapoliisityötä, ja tutkin, keitä merkittäviä henkilöitä kuoli keväällä 1963, tiistaisin, jotta keskiviikko-ohjelmiin olisi tullut muutos.
En oikein sieltäkään keksinyt sopivia henkilöitä, sillä Paavi Johannes XXIII kuoli kesäkuussa, jolloin Vemmelsääri oli jo tauolla. Vaihtoehdoksi jää vain Israelin presidentti Izhak Ben-Zvi, mutta enpä osaa sanoa, onko hän ollut Suomelle niin tärkeä vaikuttaja, että ohjelmia olisi peruttu.
Joten arvoitukseksi vielä jää, kenen kuvaa olet joutunut Vemmelsäären sijaan tuijottamaan.
Rouva Ruudun musiikinhistoria
Sarja uusitaan 06.11.2011 alkaen!