huumorivirkkaajan päiväkirja

 

 
  • Ruumisvaras tunnistettu (Making of Paavo, osa 5)

    Viimekertainen blogi jäi vähän hämäriin tunnelmiin, mutta tärkein selvisi: Paavon ruumiin vei toinen ehdokas.

    Ja koska toisella ehdokkaalla oli jo vartalo, sille piti saada pää pikimmiten. Ehdokas Soinin vartaloksi tunnistettu pötkylä vaati tunnistettavan pään ja jätti tässä vaiheessa kisaa Paavon pään rannalle ruikuttamaan.

    Päät vierekkäin

    Siinä ehti jo yö muuttua aamuksi ennen kuin sain kiinnitettyä Soinin tukan kunnolla kiinni. Laitoin pienin ompelein jakauksenkin ja leikkasin sivuille pari vallatonta irtosuortuvaa. Huovalla mentiin tälläkin kertaa pään yli.

    Hiusten kiinnitys

    Välinekatsaus. (Parkettia ei ole vahingoitettu näiden virkkausten yhteydessä.)

    Välineet

    Päätin reunustaa silmät kahdella erillisellä huovan palalla. Yläpuolen puoliympyrän leikkasin tummanruskeasta huovasta ja alapuolen harmaasta, jotta saisin vähän tummemmat silmänaluset. Jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt laittaa harmaa puoliympyrä silmän päälle, kuten sarjakuvissa usein on.

    Silmien valmistus

    Presidenttiehdokas Soinilla on siniharmaat silmät, joten kokeilin saada väriä kiinnittämällä iirikset siniharmaalla langalla. Efektiä tuli, mutta en ole ihan varma, tuliko toivottua. Varsin sokea efekti olisi sen sijaan tullut, jos olisin leikannut iiriksen siniharmaasta. Sitä en halunnut.

    Iiristen kiinnitys

     

    Vääntelin ensimmäistä kertaa rautalankaa korupihdeillä. Tässä rillit ovat vielä aika räjähtäneessä kunnossa, mutta sain niistä lopulta ihan siistit. Sieraimet ja kulmakarvat reunustin alle laitettavalla, isommalla huopapalalla. Sama idea kuin silmissä.

    Melkein valmis Soinin pää

     

    Kaulukset tein kolmesta palasta. Virkkasin kaksi lähes tasareunaista kolmiota eteen ja yhden kaarevan taakse. Voitte uskoa kanssasisaret ja -veljet, että tein palat kolmesti uudestaan, koska mokailemalla perille pääseminen on niin paljon rikkaampaa matkakokemuksia ajatellen. (Ja, koska olen niin kämmi.)

    Soinin kaulusten kiinnitys

     

    Kaikilla meillä on osamme tässä maailmassa. Soinin osa on nyt tulla valmiiksi virkkausnukeksi. Kravaatin tein isänmaallisen sinisestä virkkaamalla kaksirivisen suikeron, jonka toista päätä levensin lisäsilmukoilla, ja lopuksi kieputin langan levennysten päälle, jotta lopputuloksesta tulisi fiinimpi.

    Soinin osat

     

    Soini-nukke valmistui yöllä, joten valonsaanti oli niukassa. Tässä kuitenkin tuhruinen kännykkäkuva kirkasvalolampun edessä. Ja aamun sarastaessa, tuli iso JYTKY.

    Valmis Soini

     

    Suhruisten kännykkäkuvien aateliaa! Timolla Timo kädessä. :) Ja vastaanotto oli suopea! (Vähän jännitti.)Timo-nukke oikean Timon kädessä

     

     
     
     
     
    Kommentoi 5 Lue kommentit


  • Mokailua ja johtolankoja (Making of Paavo, osa 4)

    "Liian paksu perhoseksi", "Syntynyt väärään ruumiiseen", virkattu Paavoni on kokenut eräänlaisen ruumiista irtaantumisen.

    Eilen (13.10.) oli Kansallinen epäonnistumisen päivä. Taisin ottaa alkuviikosta jo förskottia, kuten sanotaan, ja mokata Paavon vartalon. Virkkasin sen kahdesti kokonaan alusta, enkä silti onnistunut saamaan siitä sopivaa. Ylipaino jotenkin veti puoleensa. Puhuivatkohan puikot minulle? Yrittivätkö kertoa, että teen väärin? Oli miten meni, lopputuloksena syntyi vartalo aivan toiselle miehelle.

    Ohessa prosessikuvia ajalta jolloin luulin kaiken vielä olevan hyvin. Viimeinen kuva on johtolanka. Vaan mihin?

    Tein Paavon silmät uusiksi: laitoin valkoisen huopapalan alle vähän isomman tummanruskea huopapalan (musta oli hukassa, lapset olivat lainanneet...).

    Silmät menivät uusiksi

    Joku seitikki, eikun vartalo, käsi (pään alla) ja pää uusilla silmillä.

    Tähän mennessä tehtyä

    Välillä on levättävä, ettei sumene liikaa.

    Paavo lepuuttaa

    Pisto pistolta jalat erkanivat toisistaan ja alkoivat pullottaa. Käytössä perus sukkalanka, joka pitää kiristää tiukalle. Loppusolmun teen pujottaen langan vartalon sisällä ylös päähän ja solmin solmulle. Päätä ei siis saa kiinnittää, ennen kuin kaikki osat ovat valmiit, koska sen alle voi jemmata solmuja.

    Jalat irti toisistaan

    Toista kättä oli vaikea saada oikean pituiseksi, koska katsoin samalla elokuvaa, ja tein silmukoita koko ajan liikaa. Purin olkapään neljästi ja lopulta osuin oikeaan.

    Kuvassa on kavennus. Otetaan kaksi silmukkaa puikolle, sitten kolmas silmukka samaan riviin, mutta kolmas jatkaakin matkaansa vieruskaverin läpi, jonka jälkeen tehdään uusi silmukka ja vedetään se viimeisen, eli kolmannen läpi. Langan pitää olla kireällä, ettei tule rumia reikiä Hänen käteensä. Elämä kolhii, ei luoja.

    Käden kavennukset

    Kun kaiken piti olla valmista, huomasin ettei mikään ole.

    Paavo on syrjäytetty. Uusi pää kutakuinkin tehty. Mitä nyt seuraa?Uusi pää?

     

     
    Kommentoi 0


  • Huumorivirkkaaja vakavoituu

    Steve Jobs Apple.comin etusivulla

    Tänäisen Steve Jobsin kuolinuutisen kuultuani, aloin etsiä netistä aiheeseen liittyviä virkkauksia ja muita käsitöitä. Ohessa niistä muutama.

    Ehkä voisin itsekin kantaa lankani kekoon, virkata Steven, ja yrittää kunnioittaa yhtä aikamme suurimmista neroista, omalla tavallani. Kunhan vain paavokiireiltäni kerkiän. Lähiaikoina näette, miltä Paavon toissa päivänä valmistunut vartalo näyttää.  (Taitaa joutua laihikselle.)Virkattu Apple-rainbow

    Pannulappu? Hiirenalunen? Avaimenperä? Tai sitten tämä on vain flätti, virkattu vanha Applen omenalogo. Kuvan lähde: http://www.geekschwag.com/2008/04/28/cool-handmade-apple-crochet/

    OmenalämppäriKäsityöyhteisö Ravelrystä löytyy useita omena-aiheisia töitä. Kyseinen on The Summa Mamas -blogista, mutta ohjeen voi ladata itselleen Ravelrystä. (Vaatii kirjautumisen palveluun. Ohje on maksullinen).Virkattu kannettavan tietokoneen suoja

    Tämän yhteys omenaan vaatii tarkkoja silmiä. Lähde: http://blog.bouf.com/2010/09/08/keep-them-warm-and-happy-so-they-never-die/

     

    Kommentoi 0


kirjoittajasta

Tanja Iikkanen on huumorivirkkaaja

Tanja Iikkanen on 37-vuotias toimistotyöläinen, joka päivisin naputtelee tietokonetta ja kokouspöydän reunaa ja iltaisin pitää lankoja käsissään, konkreettisesti - virkkaa elämää ja ilmiöitä. Huumorivirkkaajan päiväkirja on harrastajavirkkaajan iloitteluosasto!

Tanjaon

 

kommentoiduimmat

Muualla Yle.fi:ssä