Pääkuulumiset (Making of Paavo, osa 2)

Sormet täynnä pikkureikiä julistan Paavo Veen tukan tehdyksi! Huopaa on vaikea ommella käsin, joten reijittymiseltä ei voi välttyä. Pistot eivät tosin paljoa haittaa, vaan pikemminkin vievät huomiota vatsataudin surkuttelulta, joka kiusaa jo kolmatta päivää.

Olen tukkaan melko tyytyväinen, vaikka sen tekeminen oli vaikeaa. Tukka on rakennettu kahdesta palasta ja ommeltu suoraan päähän. Sori Paavo. Ja tarkennukseksi, tämä ei ole voodoo-nukke.

Seuraavaksi laitan kulmakarvat, pohdin nenän ja kiinnitän suun. Saatan jättää pään nenättä kokonaan. Siten ehdokas ei voi haistaa mahdollista palaneen käryä ja syyttää minua mediapelistä. Ei vaiskaan, vaan siksi, että se saattaa pilata kokonaisuuden. Mietin asiaa.

Oheisista kuvista pitäisi hahmottua, miten rakentelin hiuksia.

Kuva ylhäältä.Pään tekemistä

 

Kuva takaraivosta.Pään tekemistä 2

 

Kuva edestä.Pään tekemistä 3

 

Pään tekemistä 4

 

Valmis tukka.Pään tekemistä 5

 

P.s. Joku inspiroitunut käsityöihminen on postannut Facebookkiinsa ompelukoneella tehdyn Paavo Väyrysen. Näin kuvan kaverin kautta, ja se oli mielettömän hieno. Sinä, joka teit sen, jos näet tämän, lisäisin sen mielelläni blogiini. Se oli upea! Tehkää muutkin Paavoja, paljon Paavoja!

 
 

kommentit

Toivottavasti Paavo älyää ottaa tunnuksekseen "virkkauksellisin presidentti".

>virkkauksellisin To, 2011-09-22 08:49

Pelkäänpä, ettei älyä. :)

>Tanja Pe, 2011-09-23 16:05

lisää kommentti

huumorivirkkaajan päiväkirja

Tanja Iikkanen on huumorivirkkaaja

Tanja Iikkanen on 37-vuotias toimistotyöläinen, joka päivisin naputtelee tietokonetta ja kokouspöydän reunaa ja iltaisin pitää lankoja käsissään, konkreettisesti - virkkaa elämää ja ilmiöitä. Huumorivirkkaajan päiväkirja on harrastajavirkkaajan iloitteluosasto!

Tanjaon

 

 

 
 

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä