Rauno Repomies ja Kyösti Pöysti tekevät kunniaa kiinteille silmukoille

Valtavan suosion saavuttanut Pasila-animaatiosarja pyöräytti maanantaina (7.11.11) käyntiin neljännen tuotantokautensa.

Minuun iski hirveä inspiraatio Rauno Repomiehen virkkaamiseksi viime maaliskuussa. En ollut aiemmin virkannut ilman ohjeita, joten jännää oli. Tosi jännää. Olotila kirjoitti tekemisestä maaliskuussa. Raunon tekemiseen meni valtavassa flow-tilassa viikko ja tekemistunteja kertyi noin 20. Aika urakka, mutta lopputulos on minustakin hieno. :)

Repomies ja Pöysti: riidan jälkeinen puutumus

Kyösti Pöystin tekeminen olikin sitten paljon pelottavampaa, koska tutti ja tukka tuntuivat liian vaikeilta, ja oli vähän sellainen olo kuin muusikoilla toisen levyn kanssa, jos ensimmäinen on onnistunut. Olin aloittanut liivin tekemistä lapselleni, joten minulla oli sopivasti oikean väristä keltaista lankaa, paitsi luulen, että Kyöstille olisi kelvannut muukin lanka kuin ryöstökallis ja pehmeä Baby Alpaca. Yritän kuitenkin aina käyttää käsillä olevia lankoja, koska niitä on niiin paljon. Nyt on Kyöstillä ihanan pehmeä takki, ihanan pehmeä takki on Kyöstillä.

Tein Kyöstin jalat kolmesti, kun en osannut tehdä oikean levyisiä ja trenssin kauluksista tein useita versioita, joista ainakin yksi päätyi imuriin.

Tutti koostuu huovasta ja ohuesta kuminauhasta. Kuminauhaa on vain tuttilenkin verran ja se on pistetty pienistä reijistä tutin toiselle puolelle ja ommeltu kiinni. Meni nyhräämiseksi. Todella. Ja tuli hiki.

Kyösti Pöystillä pää painoksissa

 

Molemmat ukot on tehty samalla tavalla: jaloista aloittaen ja yhtenäisenä pötkönä aina kaulaan asti. Sama malli on käytössäni myös presidenttiehdokkaissa.

Ihan ensimmäisenä teen aina pään, koska siten saan tehtyä hahmolle luonteen, ilmeen, jota muut osat täydentävät. Lopuksi kiinnitän pään, mutta vasta sitten, kun kaikki muut osat on valmiit ja kiinnitetty. Kyöstin napit tein jälkikäteen vielä huovasta, kun tuntui, että hahmo tarvitsee lisää yksityiskohtia.

LÄÄÄÄKKEEET!!!Lääkkeet!

 

Välillä tukena

Repomiehen pää

  Pöystin vartalo

 Sokerina pohjalla vielä pari Making of -kännykkäkuvaa. Liikkuvaa kuvaa löydät Yle Areenasta. Katsottavissa on Pasilan jaksoja ja extroja.

 Pöystin pään sovitus

 
 
 
 

kommentit

Avan mahtavan näköset!:DD Pasila kunniaan!

>Soopeli Ke, 2011-11-09 11:04

Kiitos!

Jos virkkaisin vielä yhden Pasila-hahmon, kuka se olisi? Kädet syyhyäis ehkä Pekka Routalemmen suuntaan. On se niin jännä tyyppi. Hyvin jännä.

>Tanja Ke, 2011-11-09 16:02

lisää kommentti

huumorivirkkaajan päiväkirja

Tanja Iikkanen on huumorivirkkaaja

Tanja Iikkanen on 37-vuotias toimistotyöläinen, joka päivisin naputtelee tietokonetta ja kokouspöydän reunaa ja iltaisin pitää lankoja käsissään, konkreettisesti - virkkaa elämää ja ilmiöitä. Huumorivirkkaajan päiväkirja on harrastajavirkkaajan iloitteluosasto!

Tanjaon

 

 

 
 
 
 

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä