Talviset kumina-parmesaanipiparit

Kumina-parmesanpiparit. Kuva: Anni Alatalo, Yle Olotila.

Nämä piparit syntyivät, kun teki mieli jotain ihanaa suolaista ja mausteista hyvän hillon ja juuston seuraksi. Kumina-parmesaanipiparit ovat talven herkkua aikuiseen makuun.

Kumina-parmesaanipiparit ovat helppoja valmistaa iltateelle tai antaa vaikka joulutuliaiseksi. Näitä voi tarjoilla myös uudenvuoden pippaloissa hyvän punaviinin, hillojen ja voimakkaiden juustojen seurana.

3 dl vehnäjauhoja
200 g voita
0,5 dl sokeria
1,5 tl suolaa
1 - 2 tl kuminansiemeniä
1,5 dl parmesaaniraastetta
1 muna

+ päälle 1 dl parmesaaniraastetta sekä 1 tl kuminansiemeniä

Nypi jauhot, sokeri, suola ja voi murumaiseksi seokseksi. Sekoita joukkoon parmesaanijuusto, kuminansiemenet ja muna. Vaivaa taikinasta pallo ja kauli se noin 1 cm paksuiseksi levyksi. 

Sekoita päälle tulevat parmesaaniraaste ja kuminansiemenet keskenään. 

Ripottele taikinalevyn päälle tasaiseksi kerrokseksi osa parmesaani-kuminaseoksesta. Tee pienehköllä piparkakkumuotilla taikinasta keksejä. Muovaile ylijäänyt taikina palloksi, ja kaulitse siitä uusi levy. Ripottele päälle taas juusto-kuminaseosta, ja toista tämä tarvittavan monta kertaa. 

Paista keksit uunin alatasolla 8 - 10 minuuttia 200 asteessa. Jäähdytä ennen herkuttelua. Nauti hillojen, juustojen ja viinin kanssa.

Kumina-parmesanpiparit. Kuva: Anni Alatalo, Yle Olotila.Kumina-parmesanpiparit. Kuva: Anni Alatalo, Yle Olotila.Kumina-parmesanpiparit. Kuva: Anni Alatalo, Yle Olotila.Kumina-parmesanpiparit. Kuva: Anni Alatalo, Yle Olotila.Kumina-parmesanpiparit. Kuva: Anni Alatalo, Yle Olotila.

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä