Vuoden pop-albumi

Julkaistu Pe, 02/01/2009 - 21:29



Stella: Löytäjä saa pitää

”Löytäjä saa pitää” on joensuulaisen Stellan kolmas albumi. Huhtikuussa julkaistun albumin suurimmiksi hiteiksi nousivat kappaleet ”Korkokengät” ja ”Löytäjä saa pitää”. Ilmestyessään albumi nousi suoraan virallisen albumilistan sijalle kaksi.
Stella on perustettu vuonna 2002, mutta vuonna 2004 yhtye nousi suuremman yleisön tietoisuuteen hitillään ”Piste”. Kappale tuli tunnetuksi myös Idols –kisasta Katri Ylanderin esittämänä. Tämän jälkeen yhtyeen ura on ollut nousujohteista, kaikki sen kolme albumia ovat myyneet kultalevyyn oikeuttavan määrän.
Yhtye keskittyy alkuvuodesta 2009 lomailuun, ja soittaa vain muutaman keikan. Kesällä yhtye on jälleen mahdollista nähdä muutamilla festivaaleilla.



Egotrippi: Maailmanloppua odotellessa

Suomenkielisen kitararokin suurimpiin nimiin lukeutuva Egotrippi julkaisi viime syksynä seitsemännen pitkäsoittonsa Maailmanloppua odotellessa. Levy osoittautui sekä myynti- että arvostelumenestykseksi ja debytoi ilmestyessään Suomen virallisen listan sijalla 2. ”Olemme vieneet musiikkiamme suuntaan, jossa teksti on kantava voima ja se muokkaa sävellystä eteenpäin. Tämä ajatustapa kantaa läpi levyn ja se on muuttanut kappaleidemme peruskaavoja.”, kuvailee yhtyeen laulaja Mikki Maailmanloppua odotellessa -levyn yllätyksellisestä maailmaa.
15-vuotta täyttävä Egotrippi räjäytti potin lopullisesti vuonna 2003 hitillään Älä koskaan ikinä. Vuotta myöhemmin julkaistu kokoelmalevy 20 suosikkia myi platinaa ja kokoelmalta lohkaistu single, Emma-palkittu Matkustaja, oli vuoden 2005 eniten radioissa soinut kotimainen kappale.
Egotripin kappale Matkustaja on palkittu vuoden biisi –Emmalla.



Chisu: Alkovi

Chisun, eli Christel Sundbergin ensimmäinen soolosingle ”Mun koti ei oo täällä” nousi heti ilmestyttyään alkuvuodesta 2008 sekä Suomen singlelistan, että latauslistan kärkeen. Kappale löytyi myös elokuvan Sooloilua soundtrackilta. Myös toinen single ”Muut” sai runsaasti radiosoittoa.
Lahjakas laulaja sävelsi, sanoitti, sovitti, tuotti ja miksasi kaikki debyyttilevynsä ”Alkovi” kappaleet itse.
Chisu on aloittanut musiikillisen uransa säveltämällä musiikin Tampereen Särkänniemen Kummitusjunaan. Chisun kotona on syntynyt musiikkia niin Antti Tuiskulle, Tarja Turuselle, Jipulle, Kristiina Braskille kuin Kristiina Wheelerillekin. Chisu hyväksyttiin arvostettuun äänittäjäkouluun Englantiin (LIPA), mutta tyttö pisti oman soolouransa koulun edelle.
Chisu on ehdolla myös vuoden tuottajaksi.

Anna Abreu: Now

Viime vuonna Vuoden naissolisti –Emman voittanut Anna Abreu on kahdella levyllään noussut raketin lailla maamme poptaivaalle. Helmikuussa 19 vuotta täyttävän neidon debyyttilevy oli vuoden 2007 suosituin pop-levy, jota on myyty jo 85 000 kappaletta. Viime vuonna julkaistu Now –levy näyttää jatkavan edeltäjänsä viitoittamalla tiellä: se oli viime vuoden myydyin kotimainen levy –yli 50 000 myytyä kappaletta levyn lokakuisen julkaisun jälkeen- ja singlelohkaisut, kuten Vinegar ja Silent Despair ovat soineet ahkerasti radioissa. Now voitti YleX:n Tuorein-äänestyksessä Vuoden Tuoreimman albumin palkinnon; samassa äänestyksessä Anna itse pokkasi Vuoden Tuoreimman Artistin pystin. Vuoden 2006 Idols-finalistin suosio ja lahjakkuus toivat Annalle myös kutsun Linnan juhliin viime itsenäisyyspäivänä. Alkanut vuosi pitää Anna Abreun takuulla kiireisenä usealla rintamalla.

Vuokko Hovatta: Lempieläimiä

Laulava näyttelijätär vai näyttelevä laulajatar? Suuri yleisö muistaa Vuokko Hovatan yhtenä Ultra Bra –vokalisteista, mutta UB:n hajoamisen jälkeen Vuokon uralla on tapahtunut paljon: teatterin lavalla viihtyvä Vuokko muistetaan mm. Helsingin Kaupunginteatterin Evitasta. Näyttelijäntyö on vienyt hänet myös televisioon ja valkokankaalle. Musiikki on kuitenkin aina ollut tärkeä osa Vuokko Hovatan uraa. Kuluvan vuosikymmenen puolivälissä toiminut Tekniikan Ihmelapset –yhtye jäi ilmeisen lyhytkestoiseksi projektiksi, mutta viime vuonna ilmestyneen Lempieläimiä-soololevyn saama huomio viittaa pitkään uraan laulajattarena ja siihen, että ensilevy saa vielä useita seuraajia. Levyn hovisäveltäjien Kerkko Koskisen ja Tuure Kilpeläisen lisäksi levyllä on edesmenneen Aki Sirkesalon aiemmin levyttämätön sävellys. Vuonna 2008 Vuokko Hovatta osallistui myös Suomen Euroviisukarsintoihin levyltä löytyvällä Virginia-kappaleella.

 

Jippu: Kuka teki minusta tän naisen

Vuonna 2008 Jippu menetti rockfestivaalineitsyytensä! Tämä tapahtui Provinssirockin X-Stagen lavalla viime kesäkuussa, jota ennen Jippu ei ollut omien sanojensa mukaan koskaan edes käynyt festareilla. Herkkää, pohtivaa ja sävyltään usein melankolista popmusiikkia tekevä laulajattaren läpimurtovuosi oli 2006, jolloin julkaistu debyyttilevy Salaisuuksia, Joita Yksinäiset Huutaa Unissaan voitti seuraavan vuoden tammikuussa vuoden debyyttialbumi-EMMAn.. Jipun avoimuutta ja henkisyyttä on suuren yleisön ja lehdistön toimesta milloin ihasteltu, milloin ihmetelty. Jipun eli Meri-Tuuli Elorinteen musiikki kuitenkin kiinnostaa: Viime vuoden huhtikuussa julkaistua Kuka Teki Minusta Tän Naisen –levyä on myyty jo kultalevyyn oikeuttava määrä. Myös Jippu osallistui vuonna 2008 Suomen Euroviisukarsintoihin.