Vuoden yhtye

Julkaistu Pe, 02/01/2009 - 22:24

Apulanta

Apulannan viime marraskuussa julkaistu kymmenes studiolevy oli samalla ensimmäinen yhtyeen levy kymmeneen vuoteen, joka EI mennyt Suomen virallisen albumilistan ykköseksi. Tästä hienoisesta tilastorikkeestä huolimatta levy kelpasi faneille ja sitä myytiin lyhyessä ajassa kultalevyyn oikeuttava määrä. Itse asiassa jo levyn ennakkotilaukset riittivät tuon määrän saavuttamiseksi. Kuutio (kuinka aurinko voitettiin) on tuttua Apulantaa riittävällä annoksella uusia tuulia. Vuonna 2008 Apulanta myös vietti ahkeraa keikkakesää ja marraskuun puolivälissä alkaneella levynjulkaisukiertueella oli useampikin keikka loppuunmyyty. Eli: Apulanta on edelleen yksi Suomen suosituimpia rockyhtyeitä. Apulanta voitti vuoden 2007 rock-albumi –Emman (Eikä vielä ole edes ilta –albumista) ja palkinnon kävi vastaanottamassa –ei enempää eikä vähempää kuin itse joulupukki.

Popeda

Kolmekymppisenä mies on parhaassa iässään. Popeda on jo vähän yli kolmekymppinen yhtye, joka julkaisi vuonna 2008 levyn nimeltä Täydelliset miehet, jota myytiin välittömästi kultalevyyn oikeuttava määrä. Ikurin ikiliikkujat tekivät myös menestyksekkään kiertueen –mm. loistava keikka Provinssirockin päälavalla- joten kolmen vuosikymmenen mantra sopinee myös Popedaan! Popeda on Manserockin puhtaimpia edustajia tänä päivänä ja suomalaisten geeniperimään kuuluu osata ulkoa vähintäänkin yksi Popedan hiteistä – on se sitten Kuuma kesä, Sukset, Tahdotko mut tosiaan tai Kersantti Karoliina. Tai mikä tahansa valtavasta katalogista. Suuresta kunnioituksesta yhtyettä kohtaan kertoo myös viime vuonna julkaistu Popeda-tribuuttilevy, jolla monenkirjava kattaus suomalaisia artisteja CMX:stä Dave Lindholmiin kierrätti Popedan hittejä. Bändin kokoonpano on vuosien ja vuosikymmenien varrella vaihtunut moneen otteeseen, mutta Pate Mustajärvi (vuoden 2002 Erikois-Emman voittaja) on ja pysyy – ja paranee.


Egotrippi

Suomenkielisen kitararokin suurimpiin nimiin lukeutuva Egotrippi julkaisi viime syksynä seitsemännen pitkäsoittonsa Maailmanloppua odotellessa. Levy osoittautui sekä myynti- että arvostelumenestykseksi ja debytoi ilmestyessään Suomen virallisen listan sijalla 2. ”Olemme vieneet musiikkiamme suuntaan, jossa teksti on kantava voima ja se muokkaa sävellystä eteenpäin. Tämä ajatustapa kantaa läpi levyn ja se on muuttanut kappaleidemme peruskaavoja.”, kuvailee yhtyeen laulaja Mikki Maailmanloppua odotellessa -levyn yllätyksellistä maailmaa.
15-vuotta täyttävä Egotrippi räjäytti potin lopullisesti vuonna 2003 hitillään Älä koskaan ikinä. Vuotta myöhemmin julkaistu kokoelmalevy 20 suosikkia myi platinaa ja kokoelmalta lohkaistu single, Emma-palkittu Matkustaja, oli vuoden 2005 eniten radioissa soinut kotimainen kappale.
Egotripin kappale Matkustaja on palkittu vuoden biisi –Emmalla.

Children Of Bodom

Yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä yhtyeistä, Children Of Bodom julkaisi viime vuonna kuudennen studioalbuminsa Blooddrunk. Suomessa albumi myi kultaa jo ennen virallista julkaisupäivää. Yhdysvaltain albumilistalla levy oli parhaimmillaan sijalla 22. Suomalaisista yhtyeistä parempaan sijoitukseen on yltänyt vain HIM.
Children Of Bodom perustettiin vuonna 1993. Ensimmäisen albuminsa bändi julkaisi vuonna 1997. Children of Bodomin laulaja-kitaristi Alexi Laiho säveltää ja sanoittaa yhtyeen musiikin. Kosketinsoittaja Janne Wirman on valittu useasti maailman parhaaksi kosketinsoittajaksi japanilaisen Burrn!– lehden lukijaäänestyksessä ja kitaristi Alexi Laiho on kerännyt ykkössijoja Soundin Paras soittaja – kategoriassa, sekä ollut useaan otteeseen edustettuna korkeatasoisessa Guitar World -lehdessä.


Von Hertzen Brothers

Jonnen, Kien ja Mikon ensimmäinen levy oli Kokemus, toinen levy Lähestyi jo täydellisyyttä. Tuo Approach toi Von Hertzen Brothersille myös vuoden rock-albumin Emman. Veljekset muistetaan ja tunnetaan monesta muustakin mainetta niittäneestä kokoonpanosta, mutta yhdessä he luovat jotain käsittämättömän hienoa. Bändin musiikki on yleensä niputettu progressiiviseksi rokiksi; onhan se mahtipontista, paikoin hyvinkin mutkikasta ja taidokkaasti soitettua, mutta yhtä hyvin sitä voi kutsua klassiseksi rokiksi, jossa on vaikutteita psykedeliasta, maailmanmusiikista, popista, elämästä, rakkaudesta jne. jne. Joulukuussa 2008 veljekset tekivät viimeiset keikkansa pitkään aikaan: vuosi 2009 on pyhitetty omille, vielä tarkemmin nimeämättömille projekteille. Keikkoja yhtye varmasti tekee myös kuluvana vuonna, mutta seuraavaa levyä lienee turha odotella. Onneksi kultalevyn alkuvuodesta pokannut Love Remains the Same varmasti kestää kuuntelua vuoteen 2010 asti ja kauan sen jälkeenkin!

Sturm und Drang

Sturm und Drang julkaisi viime vuonna toisen albuminsa Rock’n Roll Children. Levy myi kultaa viikossa, ja nousi ilmestyttyään virallisen albumilistan toiselle sijalle. Singlekappaleet ”Break Away” ja ”A Million Nights” ovat soineet tiuhaan radioissa. 
Sturm und Drangin syntysanat lausuttiin syksyllä 2004, kun luokkakaverit André ja Henkka olivat kotimatkalla Judas Priestin keikalta. Keikan innoittamana pojat päättivät perustaa oman yhtyeen. Mukaan pyydettiin samaa koulua käyvät Jeppe ja Calle. Viimeisenä mukaan pyydettiin Andrén vanha ystävä Alex.
Vaasalaisviisikko on parissa vuodessa singahtanut kotimaisen rock-kentän kirkkaimpaan kärkeen. Sturm und Drangin platinamyyntiin yltänyt ensimmäinen albumi ”Learning To Rock” julkaistiin toukokuussa 2007, minkä jälkeen yhtye on mm. kiertänyt Eurooppaa Apocalyptican kanssa ja soittanut festivaaleilla ja klubeilla yli 10 maassa. Hurja määrä keikkoja ja määrätietoinen työ ovatkin hioneet teini-ikäisestä Sturm und Drangista ryhmän, jonka soittotaidot ja lava-energia eivät kalpene konkareidenkaan edessä.