1.10. Loppujuhla

Julkaistu keskiviikkona 04.08.2010 195 100

On toukokuun puoliväli ja muslimielämä huipentuu Keravan ensimmäisiin islamilaisiin juhliin.

 

Oppilaat ovat kuuden viikon ajan opiskelleet islamia omassa rukoushuoneessaan. Nyt on aika jalkautua keravalaisten pariin levittämään monikulttuurisuuden sanomaa.

 

Vaikka Eija onkin alkanut pelätä mielipiteidensä aiheuttamia reaktioita, hän haluaa ennen loppuhuipennusta käydä vielä kerran vaateostoksilla. Hän ostaa itselleen ja muille naisoppilaille niqabit eli kasvohuivit. Mitä seuraa kun Eija lähtee Keravan keskustaan jakamaan kaupunkilaisille kutsuja juhliin kasvohuiviin verhoutuneena?

 

Haider puolestaan lähtee Antin ja Pasin kanssa keskustaan keräämään nimiä adressiin, jonka tavoitteena on saada kannatusta idealle rakentaa Suomen suurin moskeija Keravalle. Mitä kaupunkilaiset pitävät ajatuksesta?

 

Ennen loppujuhlia oppilaat kokoontuvat myös rukoushuoneelle viimeiseen opetustuokioon. Kirsikan turhautuminen profeetta Muhamedin ylistämiseen kärjistyy, ja hän saa jopa aina kärsivällisen mentori Anasin pahasti tuohtumaan.

 

Eija puolestaan on miettinyt viikon, uskaltaako kritisoida islamia vapaasti loppupuheenvuorossaan Keravan islamilaisissa juhlissa. Tilanne on kiristynyt äärimmilleen. Kuinka juhlien käy, pilaako Eija tunnelman, vai päättyykö kaikki onnellisesti oppilaiden ja mentoreiden sopuun?

 

Islamilaiset juhlat alkavat Koraanin resitoinnilla, suomalainen Al-Teslim ja marokkolainen Didi Blanco musisoivat, minttutee ja baklava maistuvat. Sitten lavalle nousevat oppilaat.

 

Dj-baarinomistaja Antti lähti avoimen kriittisesti tutkimaan islamia, mutta törmäsi pian homoseksikieltoon. Pääsikö Antti pettymyksensä yli?

 

Sijaisopettaja Eija halusi henkistä kasvua ja ymmärtää muslimeja, mutta saiko Eija mitä tavoitteli?

 

Teologian opiskelija Krista yritti päästä islamia kohtaan tuntemastaan pelosta, ja entinen taksikusti Pasi saada ensikäden tietoa muslimien ajattelutavoista. Stripteasetaiteilija Kirsikka eli Geronima etsi sielunrauhaa. Onnistuivatko he?

 

Mentoreille ryhmän opettaminen oli melkoinen haaste. Millä mielellä he nyt jättävät ryhmän, ja kuuden viikon mittaisen yrityksen opettaa joukolle suomalaisia ummikkoja kuinka kunnon muslimit elävät? Mitä ponnistuksesta jäi käteen?

 

Muslimielämää

 

Suosittele100 Suosittelee

torstaina 19.08.2010

Onhan tuo ajatuksena mielenkiintoinen kokeilu. Toisaalta kuulostaa hurjalle ajatus koraanin mallien esimerkillinen elämä, tai
kuolemantuomiot homoseksuaalisuudesta, jotka ovat arkea monessa muslimimaassa. Toivottavasti myös kriittinen näkökulma
on ohjelmassa mukana, jotta pedofilia sekä naisten kivitykset ja homojen kuolemantuomiot tulevat esille ainakin kysymysten muodossa
miten siis Suomessa asuvat muslimit ajattelevat niistä. Tämä viesti luultavasti sensuroidaan, vaikka jokainen asia on totta monessa
muussa maassa kuin Suomessa. Kaikilla asiolla on kai hyvät ja huonot puolensa ja niistä pitää saada puhua avoimesti.

torstaina 19.08.2010

Itse suhtaudun ko. ohjelmaan hyvin pessimistisesti. Mietin, että tekevätkö vääräuskoiset Suomalaiset itsensä nauraettaviksi typeryksiksi vai tehdäänkö ohjelmasta väkisin väännetty "hymyssäsuin" kulttuurikusetus? Jos nämä Suomalaiset ovat objektiivisia, huomaavat he, että länsimaiseen elämän menoon tottuneelle on hyvin vaikeaa, lähes mahdotonta elää Islamin periaatteiden mukaisesti, erityisesti naisväestöllä. MUTTA, jos nainen hyväksyy ja ottaa vastaan Koraanin, ALISTUMISEN, se ei ole hänelle enää vaikeaa.

Makaaberina loppukaneettina voisin tunnustaa avoimesti, että Islam sopisi minulle hyvin uskonnoksi Suomalaisena miehenä sillä se palauttaisi jälleen miehen VALTA-ASEMAN yhteiskuntaamme ja jakaisi selkesti MIES ja NAIS roolit ja käsitykset. Meillä ei tarvitsi miettiä "sukupuolineutraaleja" avioliittoja ja olisi selkeä käsitys siitä, että sukuopielämä kuuluu vain avioliittoon, muu olisi hauretta, se syntiä ja synnistä rangaistaan! Kumarran Mekkaan!

perjantaina 20.08.2010

Ohjelmaa ei voisi tehdä toisinpäin, eli laitetaan vaikka 5 muslimia kokeilemaan helluntaiseukunnan tai vapaaseukunnan kristillistä elämää,
ja kokeillaan haluavatko he kääntyä kristityksi! Tällainen ohjelma tuomittaisiin jokaisessa islaminmaassa uskonnon häpäisemiseksi, ja
se saisi ehdottoman tyrmäyksen heti alkuunsa.. se siitä suvaitsevuudesta!

perjantaina 20.08.2010

Vastaus Perussuomalaiselle. Kaikissa maissa joissa Islam on valtion uskonto, on myös uskonnollisia ja maallisia lakeja jotka kieltävät Islamista pois käännyttämisen ja lähetystyön. Siis, Kristinuskon sanoman vienti lähetystyönä on kielletty, kuten se on myös avustuskampanjaoiden yhteydessä. Kirkon lähetystyö ei näin ollen voi toimia Islamilaisissa maissa. Kansainvälinen SPR:n joutuu avustustyössään käyttämään Punaisen Puolikuun tunnusta, eli Punaista Risti-tunnusta ei voi näissä maissa käyttää. Tämä kertoo mitä suuremmasta pelosta mitä Islamilainen kulttuuri muhamaettilaisissa maissa tuntee Kristinuskoa kohtaan. Kummalista on se, että "kristittyjen" maiden apu kyllä kelpaa monessa muodossa Islamilaisille, mutta siitä huolimatta me olemme heidän retoririikassa "vääräuskoisia" ja Lännen, suuren Saatanan "kyykäärmeitä".

lauantaina 21.08.2010

Taas yksi hyvä syy lisää jättää tv-lupa maksamatta.

lauantaina 21.08.2010

Onpa ikävää, että tällaisia ohjelmia tehdään. Kysymyksessähän on valtava loukkaus suomalaisten perusarvoja kohtaan. Eihän islam voi olla vastaus suomalaisten ongelmiin Naista ja lapsia halventavana uskontona islam vain lisää ongelmia. Tämähän näyttää olevan jonkinlaista islamismin ylistystä. Ulkoiset säännöt, joista islamistitkin kiinni pitävät, ovat arvossaan. Tajuatteko te, mitä te olette tekemässä. Ei tämä ole harmitonta viihdettä.

lauantaina 21.08.2010

Täysin yhteisöömme sopimatonta ja siten kielletä.
Mikä saa ihmiset toimimaan kuten he?????

lauantaina 21.08.2010

LOL! Koko ohjelmaidealle. Koska tässä ei kai kuitenkaan ole kyse ironiasta.

sunnuntaina 22.08.2010

Palaute: Itke rakastettu maa nimimerkille. Olen kanssasi HYVIN samaa mieltä. Koko ohjelman idea saattaa ensin tuntua käsittämättömältä pilalta mutta tämän jälkee iskee brutaali epäluulo, että "hemskatti, tämän ohjelman jumalat saattavat olla tosissaan ajattelunsa suhteen?" Suomessa on totuttu viimeiset 20 vuotta menemään siitä, missä aita on matalin ja jos ruoho aidan takana on vihreämpää. Siis Suomeksi, että jos maamme islamilaistuisi, ei meille syntyisi ristivetoa islamilaisten maahanmuttajien kanssa? Käsittämätöntä ja erittäin vaarallista houreilua ja vapaudella leikittelyä. Sama kuin antaisi ladatun revolverin 5 vuotiaan käsiin...

Islam on VALLOITUSUSKONTO. Islamin AINOA päämäärä ja olemaasolon perusta on LAAJENTUA. Jo Muhammed ilmaisi Koraanissa, että vihollisen saa epäröimättä tappaa = siis MESTATA (eroittaa pää ja vartalo toisistaan ikuiseksi ajoiksi) jos tämä kieltäytyy kääntymästä muslimiksi. Vangiksi joutuneet neuvosto-armeijan sotilaat kokivat tämän kysymyksen ja sen seurauksen päät eroittavasti 80-luvulla Afgatanistanissa. Lisäys: pään irti varatalosta mestaamisen lisäksi islamilaisessa kulttuurissa on suosittua kurkun auki veto ns. korvasta korvaan. Tämän koki viimeksi yksi Al-Qaidan vangiksi joutunut Amerikkalainen median edustaja.

Se on kumma juttu meidän yhteiskunnassa. Jos Kristinuskoa annetaan jonkun tv-ohjelman välityksellä, heti nousee metakka että miksi USKONTOA PAKKOSYÖTETÄÄN MEIDÄN MAKSAMILLA TV-LUPAVAROILLA? Mutta kun on kysymys Islamista, Budda, Hindu-uskonnoista yms. niin kas kummaa, kyse on KULTTUURISTA joka on sivistävää ja suoranainen kansalaisvelvollisuus tutustua. Kouluissa puidenkin palvominen on tärkeämpää kuin sanoma Jeesuksesta. Onneksi Jumalan "kädet" ovat pitkät ja aika rajallista.

keskiviikkona 25.08.2010

Todellakin aion seurata tätä ohjelmaa. Tosi hyvä ohjelmaidea!

perjantaina 27.08.2010

Hienoa että YLE lähtee rohkeasti Islamin asialle. Täyttyyhän meidän suomalaisten
tosi kristittyjenkin ymmärtää mistä Islamin uskonnossa oikein on kysymys. Suomesta
on tullut niin suvaitseva maa että vastaavaa saa oikein olan takaa hakea. Annetaan
vain hengellisyytemme väljähtyä ja Raamatun tuntemuksemme kadota niin huomamme pian
seuraavamme ihan toisen näköistä tähteä. Jos ei tällainen ohjelma herätä ajatuksia
niin mikä sitten. Olisiko aika ottaa Jeesuksen sanat todesta " Minä olen tie, totuus
ja elämä, ei kukaan tule Isän tykö kuin Minun kauttani "...vielä on hetki aikaa !

perjantaina 27.08.2010

Islam on rauhan uskonto siinä ei leikattaan ihmisten päitä eikä hakttaan vankeija. Jos jolla on jotain islamia vastaan niin menkä moskeijaan tai nettiin saatte selville mitä islam on???

perjantaina 27.08.2010

Ei ollut niin kiinnostava ohjelma kuin ajattelin, tuli lähinnä pellet ja teatteri mieleen. Islamin uskonoppineiden näyttelemä rauha ja suvaitsevaisuus tuntui pelkältä teeskentelyltä, eikä nämä juontajat ja mentorit olleet lainkaan uskottavia. Erityisesti suomalaisnainen vaikutti osaamattomalta, eivätkä nämä varsinaiset islaminuskoisetkaan niin päteviä olleet. Mutta tekopyhyyshän on aina ollut islamin pahimpia piirteitä, ja tässä ohjelmassa tekopyhyys loistaa kuin pyhä aurinko. Todella vastenmielistä. YLE alittaa jo oman matalan tasonsakin.

lauantaina 28.08.2010

islam on rauhan uskonto ja monessa islamilaisessa maasa on kirkkoja sun muita ilsamilaisessa uskonnossa ei saa halveksua muita uskontoja lukekaa islamista ennen kun tulette kommentoimaan olin samaa mieltä ennen kuin luin/käänyin j pitää tietää mistä puhua ennen kun puhuu olen suomalainen ja olen kääntynyt muslimiksi=islam lukekaa netistä tai menkää moskejaan nuo panttivanki jutut jos otat pantti vangiksi jonkun sinun pitää pitää huolta hänestä että hänellä on hyvät oltavat alkaidat sun puut antavat vääärän kuvan islamilaisesta uskonnosta

sunnuntaina 29.08.2010

mitä teitä ei-islamin uskosia vaivaa?!!... Jos ette pidä islamin uskonnosta niin voi voi. Mutta ei teidän tarvitse sitä haukkua tai muutakaan. Oletteko koskaan kuulleet kenenkään muslimiuskosen sanovan:" kristin-usko on manipuloiva ja uhka uskonto".. Itse nimittäin en ole kuullut. Ja sinä joka kirjotit: "Islam on VALLOITUSUSKONTO. Islamin AINOA päämäärä ja olemaasolon perusta on LAAJENTUA". Niin entä kiristinuskonto?! Sekö ei yritä laajentua ja sekö ei ole valloitususkonto?! sinuna harkitsisin uudestaan kirjottamaasi asiaa.. mene stadin metroasemalle, sieltä varmasti löydät selvennyksen kantaasi...

maanantaina 30.08.2010

Itse rakastettu maa, hienoja kommentteja,! Tai siis ei ollut.
Kerää ittes ja mene vikisemään jonnekin muuhun nurkkaan. Oot naurettava itkupilli.
:( "Tajuatteko te, mitä te olette tekemässä. Ei tämä ole harmitonta viihdettä." - Ei, tää on just sitä harmitonta viihdettä. 5 ihmistä saa 6 viikon ajan islamistista opetusta. Vai pelottaako että heti 5 suurimmassa kaupungissa räjähtää? OOT PELLE!
Muahan tää ohjelma ei kyllä paljoa kiinnosta, aika kaukaa haettu ohjelmaidea.

perjantaina 03.09.2010

Islam on kaikkea muuta kuin rauhan uskonto!
Asun muslimi maassa ja voin sanoa,etta kaikki Suomen muslimit saisivat muuttaa
Mekkaan,niin tietavat,mita se todellinen islam on! Ei siita Suomessa saa oikeaa kuvaa ollenkaan.
Sitapaitsi,Suomeen ja muualle lansimaihin saisi rakentaa moskeijoita vasta sitten,kun kirkot sallitaan Saudi-Arabiassa.

perjantaina 03.09.2010

Islam on kaikkea muuta kuin rauhan uskonto!
Asun muslimi maassa ja voin sanoa,etta kaikki Suomen muslimit saisivat muuttaa
Mekkaan,niin tietavat,mita se todellinen islam on! Ei siita Suomessa saa oikeaa kuvaa ollenkaan.
Sitapaitsi,Suomeen ja muualle lansimaihin saisi rakentaa moskeijoita vasta sitten,kun kirkot sallitaan Saudi-Arabiassa.

perjantaina 03.09.2010

Suomessa ja muissa läntisissä maissa saa vapaasti muuttaa uskontoaan vakaumuksensa mukaan.
Islamilaisissa maissa saa tappaa ne henkilöt,jotka ovat kääntyneet pois islamista.
Tunnen henkilökohtaisesti entisen muslimin,joka vangittiin kun kääntyi kristityksi.
Häneltä riistettiin perhe ja omaisuus. Vain läntisten maiden lähetystöjen puuttuminen asiaan
pelasti miehen. Pelottelulla ja miekalla hallitaan islamissa edelleenkin,kuten sen alusta lähtien.

perjantaina 03.09.2010

Tasapuolisuuden nimessä on paljon entisiä muslimeja,jotka ovat saaneet herätyksen ja tulleet
kristityiksi. Jopa Saudeista! Siellä kielletään kristittyjen tapaamiset kokonaan,mutta onneksi on
esim.netti,josta moni saudi on saanut vastauksen etsintäänsä ja löytänyt kristinuskon.
Jumalan Sanaa ei voi estää edes jyrkät hallitukset. Esimerkiksi Suomessa muslimeilla on kissanpäivät.
Muslimeilla,jotka asuvat monissa esim.Persianlahden maissa,sitä ei ole.

perjantaina 03.09.2010

Hyvät ihmiset oppikaa erottamaan islamanuskontoa ja länsimaiden kulttuuria!! Nimittäin islamin pyhäkirjasssa koraanissa ei sanota missään vaiheessa,etteikö saisi tavata kristittyjä, tai että pitäisi tappaa ihmistä jos hän vaihtaa uskontoo.... joten sanoka islamin uskonnosta jtn vasta kun olette tutkineet asiaa....

perjantaina 03.09.2010

Hyvä ystävä.
Luepa koraanisi kunnolla ja suurat lävitse,niin tiedät mitä siinä todella sanotaan.
Sinunhan tulee lukea se arabiaksi,sillä se on ainoa oikea kieli,mitä islam ymmärtää jas tunnustaa.
Sen vuoksi uskon tunnuskin ja rukoukset on arabiaksi.sura 3:32,57. Jumala ei rakasta uskosta kääntyneitä.
Sura 9:5 Sura 9:73.
Kirja Inside Islam by Reza F. Safa kertoo islamista ja mitä se on.

perjantaina 03.09.2010

Koraanissa Suurat 5:54. 8:39, 9:123, 47:4,48:25,48:29 esimerkiksi puhuvat siita "suuresta rakkaudesta" tois uskoisia kohtaan. Onhan se nahty kaytannossakin.

lauantaina 04.09.2010

Odottelin innolla eilen illalla TV1 Muslimielämää-ohjelmassa taksikuski-Pasin perussuomalaisille tarjoamia sloganeita, vaan eipä tullut kuin yksi: "En ole rukoillut, enkä rukoile". Mieleeni tuli heti se vanha mainosspotti, jossa kundi tulee bensa-aseman baarista ulos ja sanoo: "En oo juonu maitoo enkä juo". - Ja sen kyllä huomaa.

Tämä mentori, muslimiksi kääntynyt suomitäti (joku Ishra niminen, ehkä entinen Irja?) oli viehättävä, kun osallistujat kritisoivat mm. naisten lyömistä muslimmaissa. "Kehoitetaanhan niin Koraanissakin", luki kotitehtävät hyvin tehnyt strippari-Kirsikka. "En minä voi sille mitään, että se on käännetty niin!", tuohtui mentori-Irja. Niinpä niin, eihän huono kohtelu ole suinkaan Koraanin mukaista.

Tyytyväisen oloiselta sunnilääkäriltä, joka on selvästi ollut usein sydämmelle terveellisten lammaspatojen äärellä, olisin kovasti odottanut hänen kannanottojaan islamin soveltamisesta eurooppalaisiin oloihin. Siitä hän sanoikin tietävänsä mutta tietääkö hän, että hänen kotimaassaan juuri sunnimuslimit vainoavat shiiamuslimeja, kuten juuri muutama päivä sitten tapahtui esim. Pakistanissakin?

Mielenkiintoisin lause, jonka nämä mentorit toistivat muutamaan kertaan oli se, että islaminuskonnossa "puhutaan TEOISTA eikä IHMISISTÄ". Halleluja. Siinähän se taas tuli.

Ihmisen teot ovat siis tärkeimmät kuin ihminen itse - kiitos tiedosta! Jeesuksen mukaan taas IHMINEN on Jumalalle tärkein eikä hänen omat TEOT tai yritykset olla parempi ihminen merkitse Jumalalle mitään.

Koraanin lait, joita kerrottiin jo aiemmin olevan noin 200 kpl, eivät merkitse Jumalalle mitään. Sama asia juutalaisille annetussa vanhassa laissa, jonka Jeesus (täysi ihminen, täysi Jumala) kumosi ristillä antaessaan itsensä uhriksi. Jumalan ARMO antaa ihmiselle luontaisen halun toimia Jumalan tahdon mukaan. Usko ei ole kamppailua tai kilvoittelua, kuten katolinenkin kirkko on jo virheellisesti opettanut vuosisatojen ajan.

Muslimielämää-ohjelmaan tekijät lienee hakeneet suomalaisia "pienoiskoossa": On homoa, stripparia, ateistia, teologianopiskelijaa ja perussuomi-naista, joka on kaikesta eri mieltä. Vastakohta-asettelu on toimiva - kyllä siinä islaminuskonto "hyvyydessään" pärjää mainiosti!

Onneksi lopulta sentään se telttajengin teehetki näytti meille katsojille jo ihan visuaalisesti, mitä on odotettavissa meidän monikulttuurisessa Suomessa.

lauantaina 04.09.2010

Islamin ns.hyvät teot palkitaan eräänlaisella pistetaulukolla. Eli pisteitä saa jokaisesta muslimiksi käännetystä kristitystä. Meillä Raamattu opettaa paastoamaan niin,ettei kukaan siitä tiedä. Näin ei saa muilta ihmisiltä kiitosta, vaan Jumalalta. Samoin on almujen annossa. Myös voimme rukoilla ilman rituaali puhdistautumista ilman mitään ulkoisia rukousvaatteita tai mattoja eikä tarvitse kumartaa määrättyyn ilman suuntaan. Jumala kuulee meitä muutenkin. Mieheni on muslimi. Asun mieheni kotimaassa ja olen katsonut tätä islamia vuosia läheltä. Olen kiitollinen,että minulle kristin usko on elävä ja sain herätyksen täällä muslimien keskuudessa Jeesuksen puoleen.Tässä maassa saan sentään käydä kirkossa vaikka kirkon katolla ei saa ristiä olla maan lakien mukaan.En tiedä,mikä siinä ristissä täällä pelottaa.. Näen Suomessa käydessäni suomalaisia muslimeja ja mieleeni tulee,että heillä ei ole erittäin tärkeää kokemusta,mitä on asua muslimi maassa. Se jos mikä avaa silmät.

perjantaina 10.09.2010

Ajattelin, että ohjelman ideana oli vähentää ennakkoluuloja eri uskontojen välillä, ei mikään käännytystyö. Vaikutus näyttää olevan hyvin päinvastainen, Ainakin tällä palstalla kristityt hyökkäävä kiivaasti muslimeita vastaan. Vastaavia kristinuskoa loukkaavia kommentteja ei niinkään muslimien taholta esiinny.
Itse elän muslimina muslimimaassa ja ole siitä onnellinen. Saan harjoittaa rauhassa omaa uskontoani ilman parjauksia ja rasismia. Näistä jutuista päätellen kyllä islamia harjoitetaan eri maissa hyvin eri tavalla. En ymmärrä vain näitä naisia, miksi he avioituvat muslimimiesten kanssa, jos heidän asenteensa tähän uskontoon on ei pelkästään kielteinen, vaan suorastaan vihamielinen? Miten tällainen avioliitto voi olla onnellinen? Kuvittelisin, että aviopuolison uskontoa tai kulttuuria täytyisi edes yrittää ymmärtää ja kunnioittaa, vaikka ei islamiin ole mikään pakko tosiaankaan kääntyä edes avioliitossa.
Islam ei ole mikään valloitususkonto, mutta sillä on oikeus puolustautua.Ovat tainneet historian opetuksissa jäädä väliin ne oppitunnit, kun puhuttiin ristiretkistä? Maallisessa maailmassa uskonto sotketaan aina politiikkaan, kulttuuriin traditioihin. Ei varmaankaan ole olemassa yhtään maata, jossa islamin
usko toteutuisi täydelleen, jos edes sinnepäinkään. Siihen ihmiset eivät ole kykeneviä. Mutta Allah ei sitä vaadikaan, sillä Hän tietää vajavaisuutemme, onhan Hän itse meidät sellaisiksi luonut. Hän yrittää vain kannustaa meitä pyrkimään parempaan....
Minulle tärkeä kysymys on Jeesuksen asema. Islamissa hän on Muhammedia (PBUH) edeltänyt profeetta, joka on saarnannut SAMAN Jumalan asiaa. Onko hän koskaan itse sanonut olevansa Jumalan poika? Jos hän käyttää sanaa "Isä", on kai ymmärrettävä, että ilmaisu on vertauskuvallinen. Kun olen puolet elämästäni ollut kristitty ja puolet muslimi, voisin luulla ymmärtäväni jotain kummastakin uskonnosta. Joku sanoikin: ero näiden uskontojen välillä on kuin veteen piirretty viiva. Mutta jo koraanissa on ennustettu, että näiden uskontojen välillä tulee olemaan riitaisuuksia. Valitettavaa - mutta totta.

perjantaina 10.09.2010

Olen 30 vuotta ollut aviossa muslimin kanssa ja asun tiukassa muslimimaassa ja olen kristitty ja olemme onnellisia.Ehkä yllätys sinulle,Meryem.Minulla taitaa olla erityisen ihana muslimimies! Vietämme Joulua ja nyt Eidia.Perheeni kunnioittaa minua ja uskoani vaikka jokainen nais sukulaiseni on peitetty. Kristittynä minun täytyy sanoa,etta Jumala ei ole sama islamissa ja kristinuskossa.Luulin alussa näin myös,mutta eihän se voi niin olla.Kylla Jeesus sanoo,että Hän ja Isä ovat yhtä.John 10:30. Sanon vielä,että se,joka on uudesti syntynyt ja uskoo Jeesukseen tienä,totuutena ja elämänä,ei voi KOSKAAN tulla muslimiksi tai buddhalaiseksi jne. Se usko on syvällä sydämessä ja sitä ei voi kitkeä pois mikään. Ns.krisittynä,joka ei pahemmin uskoa ajatellut,menin mieheni kanssa naimisiin.Luin jopa koraania ja kuuntelin sukulaisteni opetuksia ja sain sitä televisiostakin imaameilta englannin kielellä. Mutta ihminen ei voi Jumalalle mitään.Minusta tuli kristitty sen varsinaisessa merkityksessä täällä muslimimaassa.
Onnellisempi en voisi olla! Vaikka kristinuskoa ei saa täällä millään tapaa puhua tai opettaa,niin Jumala on tehnyt paljon täällä työtään.Jumalan Sanaa ei voi pysäyttää. Koraanissa on otteita Vanhasta Testamentista,mutta siihen se jää. Nämä on uskon asioita,eikä näistä voi kiistellä. Raamattu on kuitenkin eri asia kuin Koraani. Eid Mubarak,Meryam!

perjantaina 10.09.2010

Meryem,minusta kukaan noista muslimin kanssa naimisissa olevista kristityista,ei ole mitenkaan islamia haukkuneet.Tosi asiat vain ovat tosi asioita. Ja en mitenkaan ole huomannut niista kirjoituksista,etteiko he kunnioittaisi puolisoitaan,painvastoin! Heita on onnistanut! Moni muslimimies pakottaa tai on pakottanut ei muslimi vaimonsa islamiin.Tietenkin on niita vapaa ehtoisia myos,kuten ehka sina,Meryem. tiedan monia muslimi kaannynaisia,jotka ovat eronneet muslimimiehistaan ja siihen on jaanyt islamkin! Huivit heitettiin syrjaan ja otettiin oma,vanha ristiaisissa vanhemmilta saatu nimi pikaisesti takaisin! Vuosien mittaan nama tapaukset ovat vain lisaantyneet. En tieda,kuin kauan sina,Meryem,olet asunut muslimimaassa,mutta katsotaan,mita kuuluu vaikkapa 10 vuoden kuluttua. Toivotaan,etta hyvaa.

perjantaina 10.09.2010

Jokaisella on omaan uskontoonsa henkilökohtaiset perusteet. Miksi minä aikoinaan kiinnostuin islamista: Vaikea käsittää että ihmisen ( neitsyt Marian ) ruumiista voi syntyä joku Jumalolento. Jumala on niin mittaamaton, ääretön, ikuinen, abstrakti, että ei hän voi rajoittua ihmisen ruumiiseen. Jos lähdetään liikkeelle siitä aika lapsellisen tuntuisesta ajatuksesta, että Jeesus oli Jumalan poika, niin mistähän sitten tiedetään, että oli se ainoa. Tässä universumissa voisi Jumalalla poikia olla muilla planeetoilla vaikka kuinka paljon. Kaikella kunnioituksella Jeesusta kohtaan, joka muslimeille on arvostettu profeetta, sanansaattaja, ihminen niinkuin Muhammedikin.
Tällä palstalla kukaan ei yritäkään rakentaa mitään siltaa tai ymmärtämystä eri uskontojen välille, mistä syystä tämä jääköön minulta viimeiseksi kommentiksi. Tuulimyllyjä vastaa ei todellakaan kannata taistella.

perjantaina 10.09.2010

"Uniting the five pillars of Islam is the principle Jihad (lit. struggle). In Islam a Muslim must struggle against himself and his habits to submit fully to God. He must also struggle to guide his family, relatives, and friends to bring them to Islam and to convey the message of Islam itself. Since Islam is totalistic, Muslims wherever they may be, must struggle and sacrifice their energy, time, and material resources to establish Muslim congregations, mosques, madrassas (religious schools) for the maintenance and spread of Islam. Where Muslims make up a substantial fraction of the population, they must struggle to establish the Islamic Shariah (law) as their rule for living, with the aim to ultimately establish a full Islamic state in which Islam would be the ruling ideology and system. To understand this last point is very important for it is part and parcel of Islam to seek its full manifestation and where Muslims fail politically or economically, they also fail spiritually. It is innate to Islam to be militantly uncompromising with alien systems since all sovereignty and glory belongs to God, to the Prophets (PBUH) and to the believers." (Spirit of Toronto, Ontario, Canada: 1834-1984, Lindsay Holton, 1983 AD, Foreword by David Crombie, MP: Secretary of State and Minister of Multiculturalism, Islam - A Dynamic Stability, by Camel Xerri Abdullah Idris, Islamic Center Toronto Jami Mosque, p282-293)

perjantaina 10.09.2010

Islamissa ei rakennella siltoja muiden uskontejen välillä.Ne tuhotaan. islam tai kuolema. jihad elää.Se niistä korulauseista siltojen rakentamisista.Tuulimyllyjä vastaan taistelevat he,jotka eivät suostu islamin alaisiksi esim. Pakistanin ja Iranin kristitty vähemmistö.

lauantaina 11.09.2010

Koraani 2.62. (Koraaniin) uskovat ja myöskin ne jotka ovat juutalaisia, kristittyjä,
saabalaisia, jos he uskovat Jumalaan ja Viimeiseen päivään ja elävät
hurskaasti, saavat totisesti palkkansa Herransa luona; ei mikään pelko
valtaa heitä, eikä heidän tarvitse murehtia

Ihmiset lukevat ilmeisen tarkoitushakuisesti vain joidenkin hourupäiden hihhulien tekstejä tai niitä jotka kirjoittavat islamin nimissä vääriä totuuksia ja puuta heinää. He hakevat valikoidusti tällaisia tekstejä ruokkiakseen omia ennakkoluulojaan enitsestään.

lauantaina 11.09.2010

Itse olen katsonut kaikki jaksot mielenkiinnosta.. Itse olen muslimin kanssanaimisissa ja asumme täällä suomessa.. en ymmärrä ihmisiä jotka lähteeriitelemään omien uskontojen puolesta jossain palstoilla.. Eikö ole jokaisen oma asia miten elää ja mihin uskoo.. ja mielestäni jokainen voi kunjoitaa ns. omaa jumalaa mihin uskoo..
Ja jokaisella voi olla omat pielipiteet ohjelmasta mutta miksi lähtee tappelemaan...
ja mun oma mielipide islamista on että kaikki pahat ei todellakaan tulee koraanista moni paha lähtee liikkeelle kulttuurista ja miten sitä henkilöä on opetettu tietämään pienenä islamista..
itse olen lukenut koraania jonkin verran en paljon mutta pidän lukemastani.. luen tosin suomenkielelle käännettyä koraania ja puhun jonkin verran muslimeiden kanssa ja kysyn asioista niin olentullut siihentulokseen että islami on ihan ok..
Joskus olen saanut sellaisen käsityksen että muslimit ei saisi tuputtamalla tuputtaa islamia ei muslimille(kristitty) vaan ohjata oikeaa tietä jos kyseinen henkilö on kiinnostunut islamista...
miksi aina islam uskoisia syytetään kaikesta vääryydestä... miksi ei jehovia tai mormoneita tai muita..
Mutta en tullut kiistelemään tänne vaan kirjoittaa oman mielipiteen. en yhdy keskusteluun enempään...
allahin rauha
maryam

lauantaina 11.09.2010

Ehkä jehovan todistajat ja mormonit eivät ole julistaneet jihadia tois uskoisia kohtaan.Ehkä he eivät ole pommi iskujen takana esim.New Yorkissa,Madridissa,Lontoossa,Balilla,Sharm el Sheikhissä ja monessa muussa paikassa.
Niin,enpä ole tosiaankaan kuullut muiden kuin muslimien tappaneen uskontonsa nimissä muita. Onhan jihad sentään koraanissa julistettu muslimien velvollisuudeksi.Jehovien,mormonien kirjoissa tai Raamatussa vastaavasta jihadista ei puhuta. Shalom!

lauantaina 11.09.2010

Kyllä minä olen ollut huomaavinani,että kun maailmalla on joku pommi isku tapahtunut tai jotain muuta tuhoisaa,niin pian on uutisissa kuva Al-Qaidan,Hezbollan,Al-Zawaharin,Hamasin,Talibanin,Abu Sayyafin,Mujahedin al halqin tai jonkun muun islamilaisen terroristi järjestän edustaja parta täristen ja koraanin värssyt otsalla vihreässä nauhassa tai seinällä takanaan, omimassa sitä terrori tekoa heidän tekemäkseen islamin nimissä. Ei siinä silloin pitäisi mitään epäselvyyttä olla,että tekijät olisivat olleet esim. mormoneja tai jehovan todistajia. Osama bin Ladenkin aika ajoin lähettää niitä noottejaan kehoittaakseen muslimeja vasta rintaan,toisin sanoen tappamaan mahdollisimman paljon viattomia. Tietääkseni Bin Laden ei ole vaihtanut uskoaan mormoniksi vaan on edelleen muslimi.Rauhaa vaan kaikille,please.

lauantaina 11.09.2010

"If you do not fight, He will punish you sternly, and replace you by other men." (Surah 9:37-)

lauantaina 11.09.2010

"Prophet make war on the unbelievers and the hypocrites and deal rigorously with them. Hell shall be their home." (Surah 9:73)

lauantaina 11.09.2010

"Fight for the cause of God with the devotion due to Him...He has given you the name of Muslims..." (Surah 22:78-)

lauantaina 11.09.2010

"Believers, make war on the infidels who dwell around you. Deal firmly with them." (Surah 9:121-)

lauantaina 11.09.2010

“So when you meet those who disbelieve, strike their necks until, when you have inflicted slaughter upon them, then secure their bonds, and either confer favor afterwards or ransom them. That is the command. And if Allah had willed, He could have taken vengeance upon them, but He ordered armed struggle to test some of you by means of others.”(Sura 47, verse 4)

lauantaina 11.09.2010

Mohammed helped behead (Koran 47:4) 600 - 900 captives in one day.

lauantaina 11.09.2010

eihän uutisissa tuoda julki kuin islam..muslimi tekisitä ja tätä..joo onhan se niin joo mutta miksi ei kritisoida muita uskoja silloin kun tehdään vääryyttä.. itse olen vahvasti sitä mieltä että muslimi jolle on opetettu islamia hyvin ja kasvatettu hyvin niin hän ei käytä islam uskoa väärin ja anna kuvaa että se on heidän uskoa ja niin pitää tehdä..vaan enemmän on kiinni kulttuurista ja se mitä heille on lapsesta pitäen opetettu tai jos on tulluääri islamin ja uskoo vääryyden olevan oikein...kuten aikaisemmin maryam kirjoitti että miksi tapella uskonnosta ja jokainen kunjoittaa ja palvoo omaa jumalaa mihin uskoo..
ja miksi yleistää että kaikki muslimit ovat samnlaisia ja pahoja..niin ei vaan olen...
seketä niin ajattelee niin olisiko kyse rasismista myös!!!???
mutta astukaapa heidän maailmaan niin sieltä ei kyllä rasismi nouse samalla tavalla eikä sinun uskontoa moitita ja haukuta..
jakaakaa ajatuksenne ja mielipiteenni hyvin tarkoituksineen ei tappelemalla taikka kiistelemällä...
täällä suomessa on uskoja ja kulttureita sekoittunut niin eikö pystytä olemaan sovussa ja rauhassa ja jokainen kunjoittaa omaa jumalaa..

kaikille elämän rauhaa ja onnellisuutta...

lauantaina 11.09.2010

Islam opettaa ja käskee jihadiin.Se on muslimin velvollisuus eli se ei ole kulttuurista kiinni vaan uskonnosta.
Jos osaat englannin kieltä,niin se tosi asia selviää jo noissa haditheista ja suurista tuolla yllä ja muualla täällä eri sivustoilla. Ei tarvitse uskoa ketään.Voit se helposti itsekin tarkistaa. Tarkista itse kaikki nuo suurat koraanista,jotka tuolla on mainittu. Sittenhän näet itse,että se kuuluu islamiin.Valitettavasti.

lauantaina 11.09.2010

Kristilliseltä kannalta islam on antikristillinen ja pakanallinen uskonto. Ei ole lainkaan mahdollista, että Jumala olisi kumonnut kaikkien aikaisempien profeettojen sanoman ja lähettänyt lopuksi yhden, joka yksin on oikeassa. Raamattu oli olemassa jo hyvin kauan ennen Koraania ja siinä varoitetaan vääristä profeetoista, jotka vääristävät Jumalan kirjoitetun Sanan. Koraanissa olevat maininnat Raamatun henkilöistä ja kertomuksista ovat muuttaneet muotoaan. Koraani on väärennös. Koko islam on täynnä valheita. Muslimit ovat eksytettyjä ihmisiä. Muhammed ei ymmäränyt Raamatusta mitään.
Mitä Muhammediin tulee, hän ei ollut mikään pyhimys, kuten islamilainen maailma vakuuttaa. Islamin oma perimätieto ( ei siis kristityjen keksimä) kertoo, miten Muhammed ryösteli karavaaneja, murhasi ja salamurhautti ihmisiä, otti toisen miehen vaimon itselleen, piti 23 naista vaimonaan, nai 6 vuotiaan tytön jne.

Muslimit kaupittelevat islamia rauhan uskontona, mutta katsokaa hyvät ihmiset islamilaisten maiden arkipäivää. Jos islam on rauhan uskonto, miksi muslimien keskuudessa on kaikkein rauhattominta maailmassa? Aika hyvä kysymys. Ei se suinkaan ole amerikkalaisten tai juutalaisten syytä. Palestiinalaisetkin sotivat toisiaan vastaan.Terroristit ovat ottaneet oppinsa Koraanista, joka käskee tuhoamaan viholliset. Sattuuko joku teistä tietämään, että islamin suvaitsevaisuus on yksi suurimpia valheita maailmassa? Ei tarvitse olla kuin pienen pieni lipsahdus jonkun huulilta, niin kohta vaaditaan kuolemantuomiota. Kristittyjä tapetaan jatkuvasti islamin maissa, kirkkoja poltetaan jos niitä yleensäkin on olemassa jne. Muslimit uhkailevat heti, jos joku sanoo totuuden.

Ylen muslimiohjelma on suurta typeryyttä toimittajalta, joka ei käsitä mitään islamin todellisuudesta.

lauantaina 11.09.2010

Muhammed ei voinut ymmärtää Raamattua,kun hän ei osannut lukea. Hän ei siten voinut itse mitenkään tarkistaa edes koraaniaan sitä sanellessaan kirjoittajalle. Ja jo shiat ja sunnit tappelevat keskenään muslimimaissa,kuten on käynyt Irakissa.Suuri osa Iranin sunneista on paennut Iranista aikoja sitten.Jo Raamattu antoi oman profetian,miten Ishmaelin ja hänen jälkeläistensä tulee käymään. Jälleen kävi Raamatun profetia nappiin.Kuinkas muuten!
Täällä ei ymmärretä ettei islamin kanssa leperrellä ja olla kuin se olisi uusi trendi juttu. Ei monissa islamin maissa hyväksytä kristinuskoa edes kristityille! Heitä ei kunnioiteta,kuten muslimeja kunnioitetaan täällä. He vaativat ja vaativat ja meidän tulee sopeutua maahan muuttajiin eikä päin vastoin!! Maassa maan tavalla! Vai?

lauantaina 11.09.2010

Bukhari: V5 hadith no. 727 “When Allah’s Apostle became seriously sick, he started covering his face with a woolen sheet. When he felt short of breath, he removed it, and said, ‘that is so! Allah’s curse be on Jews and Christians.’
Qur’an 5:51 “Believers, take not Jews and Christians for your friends. They are but friends and protectors to each other.”

lauantaina 11.09.2010

Muslim religious leaders in Pakistan are reported to have issued a fatwa, stating that two Pakistani Christians will be killed for every Muslim who dies during American strikes on Afghanistan. Earlier a former member of Pakistan's legislative assembly, and a nationally known figure connected to Islamic extremist movements, Maulana Sami ul-Haq, told journalists that the Qur'an (Koran) states that Jews and Christians are the enemies of Muslims, and (therefore) by inference should be killed.

lauantaina 11.09.2010

On Feb. 22, the Taliban attacked six churches, burned several Christian homes and four Bibles and injured children in Karachi, Pakistan, according to The Voice of the Martyrs contacts.

Eye witnesses reported the Taliban shouting, "Accept Islam, Accept Islam, LA ILAHA ILL ALLAH MUHAMMADUR RASOOL ALLAH," meaning there is no god, only Allah, Muhammad is the messenger of Allah. The churches that were attacked are, Christ United Church, Philadelphia Pentecostal Church, ARP Church, Salvation Army Church and two public churches

lauantaina 11.09.2010

Islam, being a "Theocracy", is against any form of "democracy" so cannot adapt well to our Western Free Society. If we encourage Islam to take root in our modern, civilized communities, sooner or later there will be a clash, because Islam cannot tolerate any rule, law, custom or thought which is at variance with what is written in the Qur’an. . Islam is a violent, political force functioning in the name of "religion" but aggressively dedicated to "Total World Domination" and must eradicate every trace of influence spread by "Unbelievers and Infidels". Potentially, it is worse than Fascism, Communism and medieval, Inquisitional Catholicism all rolled into one. This can mean physically exterminating its opponents ("JIHAD" in its violent form) if they do not willingly convert to Islam.

As I type this, on the island of Borneo, in Indonesia, about 50,000 non-Muslims are surrounded by "Jihad" warriors, who are determined to Islamize the area in the name of the god, Allah. In the last two years, about 10,000 Christians have been killed by these "religious" fanatics who also, have forcibly converted about 8000 Christians to Islam. It appears that a blood-bath is imminent. In Islamic countries, one can receive a death sentence for converting any Muslim to the Christian Faith, however, If a Muslim renounces his / her faith, the sentence, according to the "holy" Qur’an is DEATH. So much for Islam being a “Religion of Peace” !!

lauantaina 11.09.2010

Mitenkä oli nuo ristiretket? Entä noitavainot? Entä Pohjois-Irlannin ongelmat?
Aina löytyy jostain maailmankolkalta ihmisiä jotka käyttävät uskontoa keppihevosenaan vallan tavoittelussa. Tämä ei mitenkään liity itse uskonnon sisältöön.
Käsittääkseni muslimeille annettiin moraalinen oikeutus Jihadiin, koska heitä vainottiin ja tapettiin pilvin pimein. He saivat siis puolustaa itseään ja aatettaan.
Mitä tulee kristittyjen ja juutalaisten arvosteluun, tämä ei koske heitä uskontokuntana, vaan niitä ryhmiä jotka hyökkäsivät muslimeja vastaan ja tappoivat sekä sortivat heitä heidän uskontonsa takia.
Internetissä on muuten runsaasti islam-otsakkeella varustettuja sivustoja, joissa annetaan ties missä muodossa väärää tietoa islamista tarkoituksena painaa tämä uskonto lokaan hyvin kierolla tavalla. Amerikkalaisten tai ties kenen ylläpitämiä. Tunnetuahan on, että propaganda on vahva sodankäyntiase. Mitä kaikkea ne venäläisetkään sodan aikana selittivät suomalaisille lentolehtisissään. Voi niitä onnettomia, jotka niihin uskoivat!

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä