MOT: Bentsoa suonissa

Julkaistu perjantaina 12.02.2010 8 212

Suomalaisten lääkeriippuvuudet ovat kasvaneet räjähdysmäisesti 2000-luvulla.

TV1 maanantaina 15.2. klo 20.00

"Narkkareilla on diilerit. Lääkäri oli mun diileri", sanoo kolmikymppinen Elina.

Elinan tarina kertoo siitä, miten migreenin hoito kääntyi vakavaksi, vuosia kestäneeksi lääkeriippuvuudeksi.

Suomalaisten kasvanut lääkeriippuvuus näkyy niin lääkäreiden vastaanotoilla, apteekeissa kuin A-klinikoillakin.

"2000-luvulla ongelma on räjähtänyt selvästi kansanongelmaksi", sanoo yleislääketieteen erikoislääkäri Päivi Hirsso.

Riippuvuutta aiheuttavia lääkkeitä ovat muun muassa bentosodiatsepiinit eli monet rauhoittavat ja unilääkkeet sekä opioidit eli morfiinin kaltaiset kipulääkkeet. Näitä kaikkia käytetään Suomessa paljon.

Lääkkeet aiheuttavat kuoleman jo useammin kuin alkoholi. Vuonna 2007 lääkemyrkytykseen kuoli 570 ihmistä.

Lääkettä ilman hyvää syytä

"Muutaman minuutin keskustelun jälkeen hän muutamalla kysymyksellä kartoitti elämäntilannetta ja nukkumistottumuksia. Sitten minulle määrättiin nukahtamislääkettä ja sanottiin vielä perään, että me hoidetaan tämä ongelma", sanoo kolmekymppinen Harri.

Suurin osa Suomessa käytettävistä unilääkkeistä myydään yli kahdeksi kuukaudeksi riittävissä paketeissa, vaikka unettomuuden käypä hoito -suosituksessa unilääkkeen käyttö suositellaan rajattavaksi kahteen viikkoon.

"80 prosenttia kroonisista unilääkkeen käyttäjistä käyttää unilääkkeitä ilman, että siihen on lääketieteellisiä perusteita", sanoo neurologian dosentti Markku Partinen Helsingin Uniklinikalta.

Liikakäyttö helppoa

Suomalaisessa terveydenhuoltojärjestelmässä potilaasta on tullut asiakas. Ja lääkärille tullessaan asiakas haluaa reseptin.

Järjestelmässä on aukkoja, jotka mahdollistavat lääkkeiden liikakäytön. Yhtenäisiä rekistereitä tai sähköistä reseptiä ei ole vielä olemassa, ja potilas voi halutessaan kiertää lääkäriltä toiselle.

Lääkäreiden valvonta on niin ikään sattumanvaraista. Tällä hetkellä 83 lääkärin reseptinmääräämisoikeutta on rajoitettu. Uusia tapauksia tulee ilmi kymmenkunta vuodessa.

Ohjelman toimittaa Tiina Lundell.

MOT

 

Suosittele212 Suosittelee

Kommentit

perjantaina 12.02.2010

On hyvä, että ongelma tuodaan päivänvaloon. Tuntuu, että joillakin lääkäreillä ei ole mitään moraalia reseptejä kirjoittaessaan. Esim. pojalleni, joka on päihderiippuvainen , eräskin lääkäri oli kirjoittanut reseptin, jolla poikani sai 400 Stilnoctia . Löysin poikani asunnolta myös reseptejä 200:aa unilääkettä ja tulehduskipulääkettä varten.ym. ym. Poikani on nyt 35-vuotias ja hänen elämänsä on nyt "ohitse". Vain ihme voi hänet pelastaa!
Huolehdittuani hänestä vuosikausia ja tehtyäni samaan aikaan raskasta kolmivuorotyötä, olin aivan poikki ja jouduin hakemaan sairaslomaa. Pyysin myös nukahtamislääkkeitä. Sainkin 10 kpl Imovanea tarkkoine ohjeineen ja varoituksineen. Ko. ohjeita ei poikani 100 kpl:een unilääkepaketeista löytynyt!
entäpä sitten tämän päivän vanhukset. Heidätkin pumpataan täyteen bentsoja ja kun he silloin tällöin ottavat vielä pienet tai isommat yömyssyt, soppa on valmis.

maanantaina 15.02.2010

Joo, vanhuksille nappeja naamaan. Mäkin oon joutunu vierestä kattoo kun mun vanhemmille syötetty jos jonkin näköistä onnellisuus pillereitä. Lääkärit eivät hoida ihmisiä vaan potilasjonoja. Yritin kovasti puhua vanhemmilleni, että ottakaa selvää noista teidän lääkkeistä ennen kuin rupeette syömään. Mut hei lääkärihän tietää mitä se määrää. Nyt äitini kuoltua, faija on onneksi vähän kunnostautunut ja kuunnellut mua. Olin joskus masentunut kotona vallitsevista olosuhteista ja menin kunnalliselle psykiatrille, kun olin iltaisin ahdistunut ja kärsin myös unettomuudesta. Sain lääkkeitä ja otin selvää että mitä ne on, olin saanut neuroleptejä ja tämä lääke oli ensi-sijaisesti tarkoitetu epilepsian hoitoon, siis mitä v..... . Jos ja kun nään tämän "psykiatrin" joskus, kysyn suoraan että palaatko koulunpenkille vai katkotaanko sormet? Nykyään pitää olla kyl tosi varovainen noitten lääkäreiden kanssa, kun tänä päivänä melkein kuka vaan voi olla lääkäri. Nimittäin valelääkäri. Vois melkeen pyrkii alalle. Jos vaikka viellä saataisiin Suomesta hyvinvoitivaltio, eikä niin kuin tänäpäivänä että ollaan pahoinvoitivaltio. Tässä mun vaatimaton sanani tähän asiaan, veteraanit pyörii haudoissaan.

maanantaina 15.02.2010

Ohjelma on nyt oikealla asialla (ainahan se on). Kaivakaa edelleenkin tätä lääkeasiaa. Ihmettelen:
a) lääkäreiden innokkuutta piirasta särkylääkeresepti aina vastaanottotilanteessa. Pyytämättä ja yllättäen ja se sitten siitä. Kun kyseessä on henkilö joka ei pyytele särkylääkkeitä, joka niitä tarvitessaan ostaa apteekista ohimenevästi 10 kappaleen pakkauksen
b) tuon lääkeriippuvuuden ohella vakava seuras medikalisoinnista on lääkkeiden sivuvaikutukset. Itselläni tuore vakava esimerkki, asia josta tulen puhumaan loppuelämäni. Olen syönyt verenpainelääkkeitä 90-luvulta saakka ja syyskuussa lääkäri yllättäen kirjoitti diureettireseptin oheen. Nautin Diurex-nimistä lääkettä runsaan kolme kuukautta. Raajojeni lihakset olivat jatkuvasti kipeänä ja nivelet jäykkinä. Olin kovasti huolissani että onko minulle kehitty nyt joku lihasrappeumasairaus. Pohdin tilannetta ja tutkailin lääkkeitteni tuoteselostetta. Päädyin diureettiin. Kävin lääkärissä ja kerroin että haluan diureetin pois, mutta kolmen päivän paussi oli aiheuttanut huimausta. Lääkäri kirjoitti uuden Cozaar-nimisen lääkkeen. pari viikkoa on kulunut ja lihaskivut ovat kadonneet.
Olen kovasti huolissani näistä sivuvaikutuksista, näistä ei puhuta. Ajatelkaa, vanhemmat ihmiset köpöttelevät lääkkeitten takia. Minusta lääkäreiden pitäisi uutta lääkettä määrätessään puhua asiakkaalle mahdollisista sivuvaikutuksista ja kirjoittaa ensin tutusmispakkaus eikä ostattaa isoja satseja.

maanantaina 15.02.2010

Lääkkeet karkkikauppoihi. Syököö jokane mitä lystää.

tiistaina 16.02.2010

Tuota noin, onko se aina lääkärin vika jos potilas esim. ensimmäisen reseptin saatuaan ihastuu bentsoihin liikaa ja alkaa haalia reseptejä eri lääkäreiltä ym. siis tietoisesti itse harjoittaa liika- tai väärinkäyttöä?

Potilaalla on käsittääkseni omakin vastuu lääkityksensä ja muun terveytensä suhteen.

Toinen asia mikä ärsytti, oli ohjelman yhden miespuolisen asiantuntijan kommentti,jossa hän vertasi pitkään lääkkeitä käyttävän ihmisen suorituskykyä ADHD-potilaan suorituskykyyn-tarkkaavaisuusongelmat jne ymmärrän,mutta käsittääkseni ADHD ei vaikuta sinänsä älylliseen suorituskykyyn kuten hän mainitsi.

Esim. älykkyysosamäärä voi olla korkea myös ADHD-potilaalla.

tiistaina 29.03.2011

Bentsot ovat porttihuumeita, aiheuttavat mielen ja tunteiden sumentumista, joka voi johtaa kovempien huumeiden käyttöön. Lähes väistämättä bensojen käyttö johtaa alamäkeen, huumeriippuvuuteen joka johtaa lopulta kuolemaan. Ne estää ongelmien ratkaisua järjellisesti, niinpä ongelmat pysyy ja riippuvuus pysyy. Noidankehä. Lääkefirmat ovat onnellisia.

sunnuntaina 06.11.2011

Aivan uskomatonta legendaa.
Suomi on kipulääkityksen kehitysmaa ja ihmisiä kohdellaan julkisellapuolella statuksen ja varallisuuden mukaan. Koitappa jollain sossuntuella käydä bentsorespaa hakemassa julkiselta, ei varmasti kirjoita yksikään sitä, mutta heti kun on rahaa niin alkaa reseptejä tippumaan.

Nykyään ei saa mitään hoitoa julkiselta puolelta vaan pakottavat hoidon hakemisen yksityiseltä puolelta. Lääkärit on peloteltu tähän tilanteeseen että eivät uskalla enään kirjoittaa reseptejä kenellekkään kun menee vielä lääkäriluvat. Onko se sitten hyvää hoitoa jos muutama käyttää lääkkeitä väärin niin sitten niitä ei määrätä kenellekkään. Joku joka sitten niitä bentsoja tai vahvoja kipulääkkeitä oikeasti tarvitsee niin niitä ei sitten saa ja korvaavaa lääkettä ei ole edes olemassa.

Näin olemme onnistuneet ulkoistamaan apteekit katukauppaan josta ne lääkkeet saa nopeammin ja halvemmalla kuin lääkärin respalla. Sitten tulee se toinen legenda että reseptilääkkeitä ei kirjoiteta sen takia että niitä myydään kadulla, no niitä myydään kadulla juuri sen takia kun niitä ei kirjoiteta ja yli 90% kadulla myytävistä lääkkeistä tulee ulkomailta. Venäjä, Intia, Thaimaa kärkipäässä. Bentsojen tilaus netistä kotiovelle on nykyään niin helppoa kun tullilla on aivan mahdoton urakka seurata edes prosenttia paketeista mitä tulee ulkomailta. Vielä lisäksi jos nettikaupassa myydään bentsoja niin hyvin useasti sieltä voi tilata samaan syssyyn näitä design-huumeita.

Ottakaa nyt herranjestas järkikäteen kun asioitte lääkärissä ja apteekissa. Aikuiset ihmiset varmasti tietävät mitä tekevät kun alkavat käyttämään lääkkeitä väärin. Se ei ole lääkärin vika vaan aasiakkaan. Jokaisen paketin kyljessä ja sisällä on varoitukset ja ohjeet miten niitä käytetään.

En minäkään lääkäriä syytä jos lähiomainen kuolee kun ei ota lääkärinmääräämää sydänlääkettä...

sunnuntaina 04.08.2013

Kyllä aivan naulan kantaan osut. Useimmat ihmiset kuitenkin hakevat apua todellisiin ongelmiin, eivätkä hypi lääkärillä, jotta saisivat reseptin johonkin hauskanpitoon. Osalle se, ettei sitten enää saakaan sieltä lääkäristä mahd. tarvitsemaansa lääkettä voi koitua kuolemaksi.
Ei tosiaan tarvitse ihmetellä miksi kadulla kaupataan lääkkeitä ..surkea on tämä tilanne tällä hetkellä.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä