MOT: Kavaltajan kosto

Julkaistu perjantaina 14.12.2012 16 67

Taivaan tuuliin kadonneet tukkipuukuormat suistivat puualan yrittäjän elämän raiteiltaan.

TV1 maanantaina 17.12. klo 20.00 - 20.30

Yle Areenassa 30 päivää

Oriveteläinen puualan yrittäjä Voitto Virtanen (kuvassa) menetti vuosi sitten joulun alla kotitilansa pakkohuutokaupassa. Tätä edelsi 20 vuotta jatkunut oikeustaistelu, joka sai alkunsa, kun Virtanen joutui kavalluksen uhriksi.

Kavaltaja oli hauholainen sahayrittäjä, joka tuomittiin rikoksestaan runsaaksi vuodeksi vankeuteen. Samalla oikeus määräsi hauholaisen korvaamaan kavalletut varat. Tuomio pysyi voimassa korkeinta oikeutta myöten.

 

Osat kääntyivät päälaelleen

Sahayrittäjä ei ole 20 vuoden aikana hoitanut hänen maksettavakseen määrättyjä korvauksia.

Vuonna 2008 tapahtumat saivat dramaattisen käänteen, jonka seurauksena kavaltaja on nyt ulosmitannut uhrinsa koko omaisuuden ja 71-vuotiasta sairaseläkeläistä – alkuperäistä rikoksen uhria – uhkaa vankilatuomio.

Kaikki tämä on tapahtunut laillisesti ja viranomaisten siunaamana.

Ohjelman toimittaa Kai Byman.

 

Muualla netissä:

MOT

 

Suosittele67 Suosittelee

Kommentit

maanantaina 17.12.2012

ei oikeutta maassa!

maanantaina 17.12.2012

Aivan törkeä tapaus. Suomi ei ole oikeusvaltio!

maanantaina 17.12.2012

Minä haen ainaki rahat pois tuosta pankista!!!!!

keskiviikkona 19.12.2012

Jees, suosittelen kaikille kyseisen pankin asiakkaille samaa, omat talletukset pois niin sattuu se ko. pankin nilkkaan.

maanantaina 17.12.2012

Hyvin tehty ohjelma. Karmea ihmiskohtalo. Miten tämmöistä voi tapahtua Suomessa?

maanantaina 17.12.2012

aivan käsittämätöntä, laki sallii, mutta onko se moraalista.....

maanantaina 17.12.2012

Outoa kun pankki antaa tietoja ulkopuolisille. Tässähän saa pelätä kohta et joku muu kuin pankin henkilö seisoo oven takana vaatimassa velkoja maksuun???

maanantaina 17.12.2012

mikä se saha oikein on? Hauholla? onko se siis toiminnassa?

maanantaina 17.12.2012

härskit pärjää...... on se käsittämätöntä

maanantaina 17.12.2012

Kävin ohjelman jälkeen tupakalla ja mieleeni tuli sellainenkin ajatus, että miksi kasvatan lapsiani, tosiaankin miksi kasvatan heitä. Jos kasvatan niin teen heille vain karhun palveluksen, eivät he tule tässä ja tällaisessa yhteiskunnassa kasvatettuina ja oikein toimimalla pärjäämään.

Ja se Romu, näytti siltä, että alat olla samassa iässä kuin minäkin. Minä olen tajunnut, että viimeistään nyt ennen kuin jään eläkkeelle tuntuisi siltä, että tekemällä nämä viimeiset hommat oikein ja hyvin niin jää hyvä maku suuhun tästä vaiheesta eläämääni, siis työelämästä. Ajattelin siirtyä seuraavaksi moottoripyörän selkään mutta minun ei tarvitse ajella yhdessä sinun ja ulosottojengiläistesi kanssa Romu.

Miksi pitää joskus sanoa, että toimiminen näin ja näin ei ole lainvastaista. Mitä sellainen lause kertoo sanojastaan. En ymmärrä missä tilanteissa näin tarvitsee sanoa. Onko ne sitten elämää suurempia tilanteita ja suurien sielujen viisauksia, empä tiiä kun ei ole vielä tarvinnut tätä ilmaisua käyttää tai olenko sitten piekku sielu.

Virtaselle sanoisin, että kaveria ei jätetä, tämä katotaan vielä.

maanantaina 17.12.2012

Ihmiset ja instituutiot toimivat hyvin ja huonosti. Tässä ohjelmassa oli hyviä ja pahoja ihmisiä. Heistä jokainen tietää puolensa. Myös sinä sen tiedät, tee jotain.

maanantaina 17.12.2012

Moraali täysin hukassa pankilta kuin oikeuslaitokselta.
On aika kertoa kansanmielipide oikeuslaitokselle jolta on tultava vaatimaan asian korjaamista sekä korvattava Virtaselle vahingonkorvaus, samoin kansalaiset ottavat nyt Virtasen huolenpitoonsa ja tarjoavat avustusta sekä ymmärtävän sylin.
Pankin toimitusjohtaja ei nyt ole moraalisesti toiminut oikein ja ainakin pankkien asiakkaiden joille se vain on mahdollista nollattava tilinsä tästä pankista.
On toimittava nyt sillä vanhingon kärsinyt on jo iäkäs ihminen ja hänen vääryys on oikaistava ja annettava sitä rakkautta joka vahvistaa ja tarjoaa vielä onnellisia vuosia.

maanantaina 17.12.2012

Suoraan sanottuna oksettavaa toimintaa...

"Lähipiirin" omistava puualan yritys on varmaankin suuressa suosiossa tämän jälkeen kuten firman lakimies. Suotakoon tämä edes pienenä hyvityksenä vääryden kokeneelle vanhukselle.

Toivon mukaan joku oikeuslaitoksessa pystyy kyseisen ohjelman jälkeen näkemään kokonaisuuden. Valitettavasti "oikeus" ei voi korjata virheitään vaan muotoseikkoihin vedoten toteaa kaiken jo tehdyn lainmukaiseksi.

Sama pätee myös lainaa hoitaneen pankin asiasta vastanneisiin henkilöihin. Öitä ei voi nukkua hyvin jos joutuu toteamaan olleensa väärässä. Piiloutuminen muotoseikkojen taakse tuo "mielenrauhan" ja oikeuden jatkaa toimintaa pieniä korjaavia liikkeitä tehden, Valitettavasti tällä ei ole mitään merkitystä tuhotun elämän tapauksessa.

Toimeenpanoa odottava tuomio on varmaankin juridisesti täysin pätevä - ja lakiteknisesti täysin asiallinen. Yleinen oikeustaju toivottavasti kuitenkin laittaa kaikki asioista "ison kuvan" ymmärtävät henkilöt oikeasti miettimään mikä on tärkeää ja oikein.

Vaikkei sillä olekaan mitään merkitystä Virtaselle, kuten ei tällä kirjoituksellanikaan eikä millään mitä kukaan tulee asiasta sanomaan - toivon että vahingonaiheuttajat tulevat välillisesti (=lue taloudellisesti) saamaan omat seurauksensa.

tiistaina 18.12.2012

Säästöpankin johtaja hymyssä suin kertoo, että lain noudattaminen on eettinen minimi. Takana lienee porukalla suunniteltu juttu. Inhottaa!

Ja asianajaja Romo ylpeänä esittäytyy idean isäksi (???). Tästä syystä lakimiehiä pidetään limaisina. Toivottavasti amerikka ei tässä suhteessa laajemmin tule Suomeen. Myötähäpeän varatuomarin puolesta.

Ja sitten vielä tämä uusi Hauhon julkkis... mahtavat sukulaiset olla ylpeitä?

tiistaina 18.12.2012

Ei jumalauta! Pitääkö tässä alkaa peljätä että joku lunastaa mun talolainan ja heittää pihalle talosta kun ei pysty heti maksamaan

sunnuntaina 13.01.2013

Onko tosiaan näin, että jos menen pankkiin ja kyselen olisiko mahdollisesti asiakkaiden lainoja/velkoja myytävänä ja näin Joulun jälkeen alehintaan? Ilman että tarvitse muuta, kuin tehdä kauppa? Hieman tuntuu oudolta? Ohjelma pisti ajattelemaan, että kun posti tuo seuraavan lainanhoitomaksun, täytyy katsoa kuka siinä on velkojana!! Kyseinen eläkeläinen on esimerkki laman jälkimainingeista ja kuinka Häntä on käytetty häikäilemättömästi hyväksi. Niin kuin hänen tyttärensä ohjelmassa totesi, että nämä tämän ajan "velkaorjat" olisi pitänyt armahtaa.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä