Aamusydämellä: Sotaorvot

Julkaistu maanantaina 22.04.2013 9 54

Talvisota vei Liisa Saarnilta molemmat vanhemmat ja Paavo Kohtalalta isän. Monet sotaorvot ovat käsitelleet menetyksiään vasta eläkeiässä. Keskellä toimittaja Hilla Blomberg.

TV1 sunnuntaina 28.4. klo 9.05 - 9.45, uusinta keskiviikkona 1.5. klo 11.40 - 12.20

Yle Areenassa vuoden ajan

Toinen maailmansota teki yli 50 000 suomalaislapsesta sotaorvon. Liisa Saarni menetti talvisodassa molemmat vanhempansa ja Paavo Kohtala isänsä.

Sotaorvoista monet ovat vasta eläkeiässä ryhtyneet käsittelemään menetyksiään. Tarve purkaa kokemuksia saman kokeneiden kanssa synnytti ensimmäisen Sotaorpojen paikallisyhdistyksen Lahteen vuonna 1999.

Pääkaupunkiseudun sotaorvot, joihin Liisa Saarni ja Paavo Kohtala nykyisenä puheenjohtajana kuuluvat, perustettiin vuonna 2001.

 

Kuntoutukseen ei rahaa

Sotaorpojen keski-ikä on tällä hetkellä 75 vuotta ja heitä on sotaorporekisterissä yli 16 000.

Sotaorvot saivat tammikuussa 2013 oman tunnuksen, mutta rahallista apua kovasti kaivattuun kuntoutukseen he eivät ole saaneet.

 

Liisan perhe joutui tulitukseen

Liisa Saarni, 82, oli 8-vuotias tyttö ja yhdeksästä lapsesta keskimmäinen, kun perhe sai käskyn lähteä kodistaan talvisotaa pakoon 17. helmikuuta 1940.

Kahta vanhinta lasta lukuun ottamatta perhe oli Nurmin juna-aseman lähistöllä sijaitsevassa koulussa odottamassa lähtöä.

Kouluun osui pommi ja Liisan isä menehtyi saman tien. Kuukauden ikäistä vauvaa sylissään pitänyt äiti haavoittui sirpaleista jalkaansa. Haavoittuneet ja vauva vietiin toiseen rakennukseen ja Liisan isän äiti, mamma, lähti muiden lasten kanssa takaisin kotia kohti.

Hävittäjiä lensi kotimatkan varrella matalalla ja he joutuivat tulitukseenkin, mutta säilyivät hengissä.

Kotona oli jäätävän kylmää, koska pakkasta oli noin 40 astetta, eikä taloa uskaltanut lämmittää pommitusten pelossa. Lapset pakkautuivat tiiviiseen kasaan pitääkseen toisensa lämpiminä.

Noin viikon kuluttua junarata oli saatu korjattua ja he pääsivät lopulta härkävaunulla evakkomatkalle, joka päättyi Punkalaitumelle.

 

Sisarukset eri perheisiin

Perheen äiti menehtyi vammoihinsa Vaasan sairaalassa kaksi kuukautta pommituksen jälkeen. Sisarukset, joista vanhin oli 17-vuotias ja nuorin kuukauden ikäinen, päätyivät kaikki eri tahoille.

Liisa otettiin taloon, jossa oli myös kaksi hänen ikäistään täysorpoa tyttöä. Uusista ystävistään Liisa oli kiitollinen, mutta hän kaipasi sisaruksiaan ja suri usein vanhempiaan yksin salaisessa piilopaikassaan.

Näiden tapahtumien jälkeen sisarukset olivat seuraavan kerran kaikki koolla vasta vuonna 1956.

 

Paavon isä kuoli Kannaksella

Paavo Kohtalan, 75, isä haavoittui joulupäivänä 1939 Karjalan kannaksella, Vilakkalan kylässä. Hän kuoli saamiinsa vammoihin Hämeenlinnan sotilassairaalassa kolmen viikon päästä.

Paavo oli tuolloin 2,5-vuotias ja hänen isoveljensä 5,5-vuotias ja he asuivat Alahärmässä. Isänsä menetystä Paavo ei ymmärtänyt muuten kuin äitinsä surun ja monien elämänmuutosten kautta.

Paavon äiti pikakoulutettiin asemamieheksi Seinäjoen rautatieasemalle. Työ oli raskasta kolmivuorotyötä.

Paavosta ja veljestä piti huolta äidin isä, josta tuli Paavolle tärkeä tukihenkilö ja työelämän opettaja. Omasta isästään Paavo muistaa lähinnä sen, että hän oli eläessään paljon matkatöissä Vaasassa ja kulki matkat moottoripyörällä.

 

Sotaorvot toivovat tukea

Marsalkka Mannerheim korosti Sotaorpoviikon 1946 puheessaan sodassa vanhempansa menettäneiden lasten koulutuksen tukemista.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että tukea sai vain noin kolmannes sotaorvoista. Liisa pääsi keskikoulun jälkeen jatkamaan opintojaan lukiossa luokkatoverinsa isän avustamana ja Paavon äiti kamppaili pojilleen hyvät koulutukset omalla päättäväisyydellään.

Suomen sotaorvot oppivat vuosien aikana selviytymään monista vaikeuksista ja siksi he toivoisivatkin nyt vanhuuden päiviinsä tukea.

Ohjelman toimittaa Hilla Blomberg.

 

Muualla netissä

Aamusydämellä

 

Suosittele54 Suosittelee

Kommentit

sunnuntaina 28.04.2013

Kiitos hyvästä ohjelmasta!
Hiljaiseksi vetää...
Toisen vierailijan kertoma jäi aika vähäiseksi, olisin toivonut enemmän.

sunnuntaina 28.04.2013

Toivoisin että sotaorvot jakso näytetteäisiin uusintana pian. Se on todella koskettava ja oma äitini, hänen sisarukset ja vanhempansa olivat samassa koulurakennuksessa Nurmissa odottamassa evakuointi-junaa kun rakennukseen osui pommi ja siinä menehtyi ja loukkaantui paljon ihmisiä, kuin tämä Liisa Saarni.
Mummoni kertoi että he olivat sisällä rakennuksessa ja lapset olivat pyytäneet että mennään tuonne eteiseen ja mummoni oli sanonut että nytei mennä minnekään, pysytään vaan tässä.
Silloin oli pommi osunut rakennuksen eteiseen ja moni siellä ollut kuoli. Mummo kertoi myös että saappaat oli ollut puoleen nilkkaan veressä kun harppoivat ruumiiden yli ulos rakennuksesta. Silloin piti palata takaisin kotiin ja seuraavaksi kun rata saatiin korjattua härkävaunuilla evakkoreissuille.
Olen itse käynyt Nurmin koulun raunioilla. Ei siintä paljon jäljellä ole, mutta voi vaan kuvitella mitä i hmiset ovat silloin evakuointi-junaa odotellessaan kokeneet.
Minulla on kaksi tätiä elossa vielä jotka olivat Nurmin koululla silloin kun sitä pommitettiin ja he eivät valitettavasti nähneet tätä ohjelmaa ja harmittelivat kun sitä eivät nähneet.
Itse katson ohjemaanne usein, on mielenkiintoinen katsottava ja hyvät toimittajat.
Aurinkoista kevättä teille. Tv. Tarja Blom. tk.blom@luukku.com

maanantaina 29.04.2013

Hei Tarja!

Sotaorvot-ohjelma tulee uusintana keskiviikkona 1.5. klo 11.40 - 12.00.

Päivi
verkkotoimittaja

sunnuntaina 28.04.2013

Mikä oli kirjan nimi? Haluaisin lainata sen. Kiitos ohjelmasta!

maanantaina 29.04.2013

Voit katsoa ohjelman Yle Areenasta
http://areena.yle.fi/tv/1872138
vuoden ajan eli 19.4.2014 asti.
(Esityspäivänä klo 15.30 mennessä sitä oli katsottu jo 581 kertaa!)
HUOM! tätä voi katsella myös ulkomailta netin kautta.

keskiviikkona 01.05.2013

Haastateltavat henkilöt puhuivat kirjoittaneensa kokemuksensa, kirjaanko?
Minkä on kirjan nimi?
Kiitokset ohjelmastanne.

keskiviikkona 01.05.2013

Kirjan nimi on , KAIKKI VAAN TAPAHTUI.SOTAORVOT.

tiistaina 29.10.2013

Mistä kirjaa saa tilattua?

keskiviikkona 30.10.2013

Hei!

Kirjaa näyttäisi löytyvän ainakin Kaatuneitten Omaisten Liitosta. Liiton nettisivuilta löytyy kirjallisuuslista ja yhteyttä voi ottaa sähköpostitse: kaatuneittenomaistenliitto@kolry.fi
Puhelinnumero on 02 258 8394.

Päivi
verkkotoimittaja, Yle TV1

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä