Prisma: Vaippavuoren varjossa

Julkaistu keskiviikkona 07.11.2012 24 121

Kertakäyttövaipat ovat ilmestyneet kiinalaiskauppojen hyllyille.

TV1 maanantaina 12.11. klo 19.00 - 19.50

Yle Areenassa 30 päivää

Ihminen on ollut käytännössä aina historiansa aikana saman ongelman edessä: miten vaatettaa lapsi ennen kuin hän oppii tekemään tarpeensa siivosti ja oikeaan paikkaan?

Vasta nykyään tästä asiasta on tullut vakava ympäristöongelma vaippojen takia.

 

Vaippa maatuu satoja vuosia

Länsimaiset lapsiperheet käyttävät kertakäyttövaippoja. Jokaisen lapsen vaippa vaihdetaan 5000 - 7000 kertaa ennen kuin hän oppii itse käymään vessassa. Se tarkoittaa puoltatoista tonnia jätettä yhtä lasta kohti.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa käytetään keskimäärin 28 miljardia vaippaa vuodessa.

Jätevaippavuoret viedään kaatopaikoille, joissa yhden vaipan maatuminen kestää 300 - 500 vuotta. Vaipat ovatkin suurin yksittäinen kaatopaikkaongelma lännessä.

Prisma-dokumentissa (The Diaper Dilemma) tutustutaan vaippojen aiheuttamaan ympäristöongelmaan sekä historiaan. Miten tähän ontultu?

 

Voisiko vaipan vaihtaa muuksi?

Vaipan keksi alun perin yhdysvaltalainen Vic Mills, joka perheensä kanssa väsyi jatkuvaan pyykkiveden keittämiseen.

Ensimmäinen kertakäyttövaippa näki valon vuonna 1956, ja se oli tehty sahanpuruista. 60-luvun lopulla vaipat saavuttivat laajansuosion ja uusi merkki Pampers kasvoi nopeasti ylikansalliseksi brändiksi.

Vic Millsin keksintö kehittyi 50 vuodessa nerokkaasta ideasta valtavaksi ympäristöongelmaksi. Jäteongelma on vaarassa kasvaa aivan toiselle tasolle, jos Kiinassa ja Intiassa ryhdytään myös laajasti käyttämään vaippoja.

Miten 50 vuodessa on voitu edetä tällaiseen tilanteeseen? Voisiko vaipoille olla vaihtoehtoja?

Ohjaus: Jaqueline Farmer, tuotanto: Nord Ouest Documentaires. Ranska, 2010.

Dokumentti uusitaan tiistaina 13.11. klo 22.20 ja sunnuntaina 18.11. klo 13.05.

 

Suosittele121 Suosittelee

Kommentit

sunnuntaina 11.11.2012

Eikös vaippoja voi polttaa isoissa jätteen käsittelylaitoksissa energiaksi, niinkuin pääasiassa suomessa tehdään?

sunnuntaina 11.11.2012

Vaipat eivät ole energiajätettä.

maanantaina 12.11.2012

kyllä voi polttaa

maanantaina 12.11.2012

Kyllä voi poltaa

maanantaina 12.11.2012

Niin, kestovaippailu ei tuota juurikaan ylimääräistä jätettä. Ville hei, 20 centtiä per kerttis käyttömaksua!

sunnuntaina 11.11.2012

onhan ne ainakin oulussa...sekajäte poltetaan "eko"voimalaitoksessa ja vaipat menee sekajätteeseen.

maanantaina 12.11.2012

No sitten vaipoista pitäisi tehdä polttokelpoisia, tai nopeamminmaatuvia. Tai ehkä jos olisi mahdollista tehdä jotain kestovaipan ja kertakäyttövaipan väliltä, siten että vaipan voisi pestä vaikka kerran ja käyttää kuivuttuaan vielä yhden kerran ennen poisheittoa. Tuolla tavalla saisi jätemäärän jo puolitettua.

Tai sitten pitäisi oikeasti suorittaa pieni vallankumous vaippateollisuudessa ja vaippojen käytössä. Pitäisi suunnitella superkestävä vaippa jota voisi käyttää, pestä ja desinfioida kemiallisesti tuhansia kertoja. Likaiset vaipat voitaisiin kerätä yhteen laitokseen jossa ne puhdistettaisiin kemiallisesti, uudelleenpakataan, ja viedään myyntiin, tai palautetaan omistajille samaan perheeseen korvausta vastaan. Tai voitaisiinko rakentaa desinfioifia vaipanpesuautomaatteja noille superkestovaipoille? Olisiko lopputulos yhtään ympäristöystävällisempi?

Yksi hurjempi, melkein tieteiskirjallinen, näkemys voisi olla että tässä yritetään hoitaa oireita, eikä syytä. Jos ihmisen biologiaan osattaisiin puuttua siten että ravinnontarve ja aineenvaihdunta pienentyisivät, ei olisi ihmisjätöksestä koituvia kustannuksia ja ympäristöseurauksia.

maanantaina 12.11.2012

Entäpä jos vaipan päällysmuovi korvattaisiin Bioska-pussin materiaalilla? Bioskahan maatuu, täytteeksi selluloosavanu ja ihoa vasten tuleva osa puuvillaharsosta.

maanantaina 12.11.2012

hengittääkö se?

maanantaina 12.11.2012

Muovilaadun vaihtaminen MAATUVAKSI olisi varmaan nopein ensiapu ongelmaan. Siis juuri Bioskamuovin tyyppiseksi...vaipan voisi laittaa kotikompostiin tai biojätteeseen. Ei tulisi sekajätettä ollenkaan. EU voisi auttaa asiaa säätämällä asiasta lainsäätäjille direktiivin. Mutta vaippateollisuuskin voisi nähdä asiassa oma-aloitteisesti myyntimahdollisuuden...olisi varmasti myyntivaltti markkinoilla tällainen maatuva kertakäyttövaippa.
Kestovaipan käyttäjät ovat tietysti omaa EKO eliittiä... mutta enemmistö on harvoin eliittiä. Sen varaan on turha laskea, että enemmistöstä tulisi fiksua.

maanantaina 12.11.2012

Palavaa tavaraa ja hyvällä lämpöarvolla joten missä on ongelma, no yle on ostanut taas jonkun vanhaa tietoa sisältävän dokumentin halvalla.
Varmasti joka puolella suomea sekajäte viedään pikapuoliin polttolaitoksiin kun kaatopaikat suljetaan vuoteen 2016 mennessä joten ongelmaa ei käytänössä ole.

Jos et tiedä mikä on jätevoimala niin oulusta ainakin löytyy ja ruotsissa noita on useita kymmeniä.

maanantaina 12.11.2012

Otetaan käyttöön vaippavero! Kyseessä on ympäristölle haitallinen tuote, joten käyttäjien on osallistuttava kustannuksiin. Onhan meillä bensavero, karkkivero, alkoholivero, autovero. Vaippavero valmisteille! Kuka ottaa kopin?

maanantaina 12.11.2012

Kyllähän se on tiedetty jo vuosia, että kestovaipoilla maailma pelastuu. Ei siihen sen ihmeempiä uutuuksia tarvitse alkaa kehittää.

maanantaina 12.11.2012

Ai sulkevatko Kiina ja Intiakin kaatopaikkansa vuoteen 2016 mennessä ja hävittävät vaippansa jätevoimaloissa? :P

maanantaina 12.11.2012

Miksei vanhusten vaipoista puhuta? Niistähän vasta jätettä tulee, ovat monin verroin isompiakin!

maanantaina 12.11.2012

Joo, vanhusten vaipat saattaa olla isompia, mutta vanhukset ovat tätä nykyä samoissa vaipoissa koko päivän!!! Penskoille niitä vaihdetaan alvariinsa.

maanantaina 12.11.2012

Ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen, kestovaipat on ihan tätä päivää ja valtion pitäisi ryhtyä toimiin jotta niiden käyttö lisääntyisi reilusti nykyisestä. Ei ole vaikeaa, ja on kustannustehokasta.

Nim. 2 lastaan kestovaipattanut

maanantaina 12.11.2012

Lapsen voi synnytyssairaalasta alkaen opettaa vaipattomuuteen. Pieni vauva ei halua sontia housuunsa, vaan tekee tarpeensa vanhemman auttaessa vanhemman tarjoamana aikana. Pissa-asia hoituu samalla tavalla. Kertakäyttövaippoja emme ole kahdelle lapsellemme käyttäneet ollenkaan, kestovaippoja vähän.

maanantaina 12.11.2012

Hollannissa näin: 'Diapers
In the Netherlands and Belgium, corporation XXXXX is a major collector of disposable diapers and incontinence materials. Local governments, childcare and healthcare centres are the main customers. We leave part of the diapers fermenting and composting and the rest are incinerated at our power plants. A useful application – biogas – is released by the diaper fermentation process. After fermentation, the diaper and the other materials are composted and the plastic is used to generate energy at our combustion plant.

Kävinkin yhdessä tehtaassan. Karmea haju sisällä, mutta kaikki oli automatisoitu robotein, ja homma toimi hyvin. Koska Suomeen?

maanantaina 12.11.2012

Itselläni on 2,5kk ikäinen poika ja käytän ainoastaan kertakäyttövaippoja. En tule käyttämään mitään muita, sillä kun sen käytetyn vaipan paketoi, niin se on nyrkin kokoinen. Vuorokaudessa tulee nykyisin noin 4 nyrkillistä tuotetta. En tosiaankaan rupea pesemään/kuivattamaan vaippoja - sitä pyykkiä on muutenkin ihan tarpeeksi. Vaipat maksavat ihan tarpeeksi ja tuohon hintaan pitää sisältyä joidenkin muiden tuotekehittely kuin minun et miten niitä jatkojalostetaan tai hävitetään. Olen väsynyt kuluttajana jatkuvaan vaahtoomiseen. Työskentelen hotellissa ja pelkästään ruokaa menee noin 150 litraa päivässä roskiin ja pakkausjätettä tähtitieteellinen määrä. Asunnot rakennetaan pahvista, kodinkoneet ja autot kestävät nykyisin vain muutaman vuoden, tuotteita pitää olla kaiken värisiä ja mallisia ja on älyttömän vaikea ja välillä mahdoton korjata mitään tai saada varaosia... On todella turhauttavaa keskustella jostain vaipoista.

maanantaina 12.11.2012

Olettekos miettineet koskaan, että myös vanhukset käyttää vaippoja? Ja useasti sen takia, ettei ole aikaa vessattaa heitä. Olin parina kesänä töissä vanhainkodissa ja kyllä pyörittelin päätäni sen jätesäkkien määrän takia, mitä kannettiin päivittäin roskalavalle. Sisälsi myös muutakin kertakäyttökamaa, kuin vaipat. Mm. hanskoja, siivousliinoja yms. yms.
Ja käytän itse kahdelle lapselleni valitettavasti kertakäyttövaippoja väsymyksen takia. Toki potatus on ollut rinnalla jo n. 4kk ikäisestä asti. (ns. vessahätäviestintä)

maanantaina 12.11.2012

Minun äitini opetti aikanaan, että vauvan voi heti herättyään ja kun on ruokaillut,nostaa syliin ja laittaa polvien väliin ja potta alle, niin kyllä luonto tekee tehtävänsä. Näin tein poikieni kanssa, ensin sylissä ja sitten potalla, ja voi sitä onnistumisen iloa kun lapsi huomasi onnistuvansa. Molemmat pojat olivat ilman vaippoja jo reilusti alle vuoden ikäisinä.

tiistaina 13.11.2012

Sukulaislapset eivät pienempinä halunneet pitää vaippaa, koska se todennäköisesti oli epämukava. Entisestä kesäpaikastamme on aikoinaan pelastettu kirja Rakas pikku possu, jossa kyseinen lemmikiksi otettu eläin käytti vaippoja, jottei tekisi tarpeitaan vuoteeseen.

perjantaina 16.11.2012

Jos näkee jatkuvasti ympärillään suurien jätemäärien syntyvän, niin eikö yhtään herää ajatus, että voisi kompensoida niiden jätemäärien ympäristövaikutuksia tuottamalla itse vähemmän jätettä? Jos kaikki ajattelisivat noin, että "ei juuri minun teoillani voi olla merkitystä, kun tuo naapurikin...", niin kaaoshan siitä seuraisi. Jokainen voi myös työpaikallaan toimia aloitteentekijänä, jos jätteiden lajittelu tai jätteiden syntymisen ehkäisy on puutteellista.

Kertakäyttövaippojen käyttäminen ole mitenkään enemmän hyväksyttävämpää siksi, että jätteet tullaan polttamaan, sillä jo jätelainsäädännönkin mukaan ensisijaisesti tulisi aina välttää jätteen tuottamista. Kertakäyttövaippa on ihan oikeasti kertakäyttöinen, ja se on jätettä heti käytön jälkeen, kun taas kestovaippaa voi käyttää useampikin lapsi. Jätteenpoltosta on muistettava, että polttoon ohjataan vain se osio polttokelpoisesta jätteestä, jolle ei ole mitään muuta käyttöä. Esimerkiksi hyötyjätteet (paperi, pahvi, lasi, metalli) tulisi kuluttajan aina erotella pois energiahyötykäyttöön menevästä jätteestä ja toimittaa erilliskeräykseen.

Kaikissa jätteenpolttolaitoksissa ei muuten vaippoja voida polttaa, riippuu ihan kyseisen polttolaitoksen tekniikasta (kattilatyyppi, jne). Siitä johtuvat erilaiset ohjeet.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä