Siinä ei ole mitään radikaalia, että uskonnolla aivopesty ohjaaja ohjaa näytelmän. Kyseessä on muka radikalismia, jossa todella ei pystytä kyseenalaistamaan arvoja, uskomuksia ja asenteita.
Onkohan Voimala yksi niistä Ylen ohjelmista, joille on annettu tehtäväksi tehdä kirkkopolitiikkaa?
- Ihmetellään ja paheksutaan "fundamentalisteja". Tosin ketään fundamentalistia ei tietääkseni ole kutsuttu paikalle. Jos sellaiseksi leimattu kutsuttaisiin paikalle, valikoitaisiin joku mahdollisimman puolustukyvytön, joka voitaisiin sitten joukolla osoittaa hölmöläiseksi. Puolustuskykyisiä fundamentalisti-leimalla lyötyjäkin kyllä löytyisi. Mutta he olisivat Voimala-projektin kannalta vaarallisia.
Nykyään uudistuminen merkitsee kirkolle ajan trendien ja muotifilosofioiden seurailua. Oikea teologi lukee aamun Hesarista, mihin suuntaan kirkon pitää mennä. Sitten vain kehittellään teologiset selitykset sille, miksi kansan tahto on nyt sitten kirkon tahto. Ja kirkon tahto on varmasti jumalien tahto. Ja sen uskon varassa uskaltaa elää ja kuolla.
Sydämelliset kiitokset 14.4. esitetystä ohjelmasta tekijöille ja keskustelijoille. Avointa, rehellistä keskustelua kirkosta, uskosta ja uskonnosta ilman ylilyöntejä tai kuppikuntien keskinäistä loputonta taistelua. Kiitokset myös edellisen viikon taide/hoito -keskustelusta. Todella kiinnostavia aiheita ja avoimesti sekä fiksusti tehtyjä ohjelmia. Odotan innolla tulevia Voimaloita, jälleen kerran!
mielelläni fundamentalistin nimellä (ei varmistettu) 14.4.2010 22:06
Luterilaisuus ei ole enää luterilaisuutta, koska se on muuttunut opiltaan.
Olisi todella rehellistä, että Spånke-piispa, Kylliäinen-pappi, homot ja lesbot, jotka vaativat kirkon siunausta itselleen, naispappeuden kannattajat ...
aloittaisivat aivan alusta ja itse perustaisivat omia kirkkojaan ja katsoisivat, että kuinka paljon tulisi kannattajia.
Tämä kansa on kohta siinä tilanteessa, että raamatun sisältöä ei edes tunneta, mutta kirkkoa ollan muuttamassa. Kirkosta on jo fundamentalistit erotettu. Sitähän nämä itseään pystykorvaluterilaisiksi itseään kutsuvat mainostavat, että katto on niin korkealla ja seinät niin leveällä. Lestadiolaiset ovat ihan hiljaa. Käsittääkseni he eivät hyväksy kuin näön vuoksi naispappeuden, ei varmasti omissa seuroissa naiset saarnaa. Kaiketi voi toimia muodollisesti naispapin kanssa, koska kirkossa on eläviä ja kuolleita jäseniä.
Ihminen kun alkaa karsia Jumalan sanaa, niin raamit jää jäljelle.
Aapeli Saarisalon selostus seurakunta-sanasta perheraamatussa antaa kuvan, että lopun aikana ei ole näkyvää seurakuntaa, on niin suuri hajaannus, että on vain yksilöuskovia. Siltä tämä nyt näyttää! Fundamentalistin häpeän otan mielelläni ja toivon: Tule Herra Jeesus!
Satuin seuraamaan YLE TV1 10.4.2010 lauantaiaamun uusintana Voimala ohjelman.
Ensiksi haluaisinkin kiittää avoimesta ja laadukkaasta jaksosta. Pitkästä aikaa ravitsevaa seurattavaa. Lisäksi sanat olivat oikeissa paikoissa.
Ohjelmajakson aiheeseen liittyen haluaisinkin tuoda esille hoitavaa musiikkia linkin kautta. Otteita Puryfield puhdistavaa parantavaa musiikkia http://www.myspace.com/sykepuryfield
Tämän tyyppistä musiikkia olen saanut säveltää jo lähes 15vuotta. Omakustanne levyjä olen painanut 5 albumillista. Nykyään seurakuntamestarina 6vuotta työskennelleenä olen saanut vaikutteita uuteen musiikkiin myös hengellisestä kasvatuksesta. Uskon työlläni olevan suuri merkitys vielä monille. Tahdon antaa siitä mitä olen saanut.
Voimala on yksi mielikatsottaviani tv:n tarjonnassa, moniäänisyys on usein sen tavoite. Nyt viimeksi oli kyse taiteesta ja hoitotyöstä. Tärkeää. Mutta ennen kaikkea mediaseksikästä. Mielenkiintoista siksi, että projektit ovat saaneet rahoitusta ja julkisuutta suhteellisen selkeästi, ilmeisesti taiteilijuus on sen verran korkealle arvostettua Suomessa , että "uusi" toiminta herättää ja saa julkisuutta. Terapiahenkilöstö ja itse hoitohenkilöstö ei sitten uutiskynnystä ylitäkään, seksikkyyttä ei ole riittävästi, ei ehkä karismaattisia asian eteenpäinviejiä. Ja voipi olla, että jos ja kun hierarkian sisältä yrittää luovuutta ja taideterapeuttisia keinoja potilaiden eloon ujuttaa, ne hankkeet helposti torpedoidaan hierarkioiden sisäänrakennetulla kateudella ja jäykkyydellä ja normisidonnaisuudella, rohkeuden ja näkemyksen puutteella. Ulkopuolinen "taide" on hienompaa kuin sisältäpäin, työn ja tutkimustiedon todellisuuteen perustuvat interventiot ja kehitysehdotukset. Nehän syövät hierarkian omaan rahaa...Tästä on itselläni useita esimerkkejä muistissa.
Koska Voimalan ideana näyttää olevan julkaistujen kirjojen kautta lähestyä ilmiöitä, ehdotan, että laajennatte otetta mm. tieteellisiin julkaisuihin, väitöskirjoihin tms. Vai olisiko se jopa uuden ohjelman lähtöidea? Taiteen käytöstä hoitotyössä on tehty väitöksiäkin..Ja tietysti on terapiakirjallisuutta vääränään, jossa kerrotaan perustelut taiteilijoiden pintapuolisesti esittelemiin ilmiöihin.
Olisi reilua tuoda esiin sekin puoli asioista, että taiteilijat tarvitsevat leipää elääkseen; koulutusputkista taitaa tulla liikaa eri taiteiden tekijöitä ja täytyy löytää "uusia" aluevaltauksia. Taittelijat eivät tarvitse hoitolaitoksissa toimiakseen Valviran virallisia lupia ja hyväksymisiä, hehän eivät tee terapiaa. "Oikean terapian" kentälle astumiseen sen sijaan vaaditaan vaikuttavuutta ja luotettavuutta ja tutkimustietoa. Kuitenkin todellisuus on se, että käytössä voivat olla aivan samat menetelmät...Mielenkiintoista, eikä totta?
Taas kerran katselin ohjelmaa, jossa puhuttiin hoitohenkilökunnasta, mutta ketään alan osaajaa ja ammattilaista ei keskusteluun oltu kutsuttu mukaan! Miksi ei? Itse työskentelen sairaanhoitajana terveyskeskuksen akuuttivuodeosastolla jossa on myös pitkäaikaispotilaita. Ja kyllä meillä kosketellaan, halataan, lauletaan ja nauretaan ja itketäänkin yhdessä potilaiden kanssa. Se on sitä jokapäiväistä elämää erilaisine tilanteineen. Meillä käy erilaisia ryhmiä viihdyttämässä potilaita esim. senioritanssijoita tanssittamassa potilaita ja viikottain järjestetään potiladen yhteisiä jumppahetkiä. Hartaushetkiäkin juhlapyhien aikaan. Pitkään osastolla viipyville vuodepotilaille esim. dementikoille tai joilla on esim. kommunikointipuute, afasia tms. järjestetään cd-radio huoneeseen ja soitetaan heidän lempi-levyjään. Moni aivoinfarktin myötä puhekykynsä menettänyt tarttuu tuttujen laulujen sanoihin ja laulaa mielellään hoitajien mukana. Sanat joita ei muuten löydy, löytyvät vaikkapa tutuista virsistä. Runojakin lausutaan ja muistellaan vanhoja koululoruja. Se on sitä arjen kuntoutusta hoitotoimien lomassa. Eräälle pitkäaikaispotilaalle on järjestetty hänen toiveestaan intialaista kokovartalohierontaa ja se rentouttaa ihan varmasti. Kyllä potilaita huomioidaan ja otetaan huomioon. Vuodeosastolla on normaalia paijata ja kammata hiuksia, pitää kädestä kiinni ja ja rutistaa ystävällisesti potilasta hartioista. Kannustaa. Hurtti huumori auttaa monessa. Tuntuu, että meillä hoitajilla ja potilailla on keskenämme yhteys jota omaiset eivät tunnu aina huomaavan. Ja siitä puhutaan ihmeen harvoin.
Kiitokset Voimalan toimittajille kuitenkin hvistä keskustelun avauksista.
Sinikka Harmia haukkuu kahta väärää puuta. Kävin 90-luvulla vuosien ajan vanhempieni ja anoppini hoitopaikoissa. Jo silloin mielestäni potilaiden ihmisarvoa loukattiin alentuvaisella hoitoasenteella, joka minua tuossa Voimalassakin häiritsi. Vanhukset eivät ole lapsia vaan arvokkaan elämän eläneitä. Ei ohjelmaa tarvitse kehua vain siksi, että se on hyvällä asialla. S. Harmia, jota en tunne ja siinä mielessä minulle nimetön, haukkui myös siinä väärää puuta, että väitti minua nimettömäksi. Annoin nimeni.
Kiitos Voimalalle ohjelmasta 7.4.10. Osuitte koskettavasti asian ytimeen. Ihmistyössä unohtuu ihminen. Hoitotyö on rutinoitunutta ja ritualisoitunutta, jota tehdään robottimaisesti. Luovuus ja esteettisyys eivät kuulu arkeen. Tuskin kukaan vaha ihminen panee pahakseen, jos vaikka suihkussa käynnin jälkeen kammataan ja muotoillaan hiukset, laitetaan kauniit vaatteet päälle ja katsotaan, että kaulus on kohdallaan. Ne ovat pieniä asioita, mutta merkityksellisiä. Kivoja asioita voitaisi tehdä vaikka lehtileikkeitä leikkaamalla. Puuhastelun ei tarvitse olla kallista eikä korkeakultturia eikä aikataulutettu, vaan spontaania toimintaa. Jo sisäistettyjen katsomusten ja näkemysten muutos vaatii pitkän ajan, siksi esimerkit ovat tervetulleita. Kuten ohjelmassa sanottiin, että ollaan perustamassa ikäihmisten hoitolaitosta, johon palkattaisiin laulu- ja tanssitaitoisia hoitajia. Hyvä idea, jostakin on lähdettävä liikkeelle ja jonkun on luotava ne puitteet, johon perustehtävän ohella sisältyy hoitotyötä ja työilmapiiriä rikastuttava ilmapiiri.
Olen joskus saanut vihiä tuosta musiikin parantavasta vaikutuksesta. Erään tarinan mukaan 90-luvulla joukko huilisteja oli sairaalan tiloissa steriloinut soittimensa ja soittanut musiikkia potilaalle, jota oltiin viemässä leikkaussaliin.
Siinä ei ole mitään radikaalia, että uskonnolla aivopesty ohjaaja ohjaa näytelmän. Kyseessä on muka radikalismia, jossa todella ei pystytä kyseenalaistamaan arvoja, uskomuksia ja asenteita.
Onkohan Voimala yksi niistä Ylen ohjelmista, joille on annettu tehtäväksi tehdä kirkkopolitiikkaa?
- Ihmetellään ja paheksutaan "fundamentalisteja". Tosin ketään fundamentalistia ei tietääkseni ole kutsuttu paikalle. Jos sellaiseksi leimattu kutsuttaisiin paikalle, valikoitaisiin joku mahdollisimman puolustukyvytön, joka voitaisiin sitten joukolla osoittaa hölmöläiseksi. Puolustuskykyisiä fundamentalisti-leimalla lyötyjäkin kyllä löytyisi. Mutta he olisivat Voimala-projektin kannalta vaarallisia.
Nykyään uudistuminen merkitsee kirkolle ajan trendien ja muotifilosofioiden seurailua. Oikea teologi lukee aamun Hesarista, mihin suuntaan kirkon pitää mennä. Sitten vain kehittellään teologiset selitykset sille, miksi kansan tahto on nyt sitten kirkon tahto. Ja kirkon tahto on varmasti jumalien tahto. Ja sen uskon varassa uskaltaa elää ja kuolla.
Sydämelliset kiitokset 14.4. esitetystä ohjelmasta tekijöille ja keskustelijoille. Avointa, rehellistä keskustelua kirkosta, uskosta ja uskonnosta ilman ylilyöntejä tai kuppikuntien keskinäistä loputonta taistelua. Kiitokset myös edellisen viikon taide/hoito -keskustelusta. Todella kiinnostavia aiheita ja avoimesti sekä fiksusti tehtyjä ohjelmia. Odotan innolla tulevia Voimaloita, jälleen kerran!
Luterilaisuus ei ole enää luterilaisuutta, koska se on muuttunut opiltaan.
Olisi todella rehellistä, että Spånke-piispa, Kylliäinen-pappi, homot ja lesbot, jotka vaativat kirkon siunausta itselleen, naispappeuden kannattajat ...
aloittaisivat aivan alusta ja itse perustaisivat omia kirkkojaan ja katsoisivat, että kuinka paljon tulisi kannattajia.
Tämä kansa on kohta siinä tilanteessa, että raamatun sisältöä ei edes tunneta, mutta kirkkoa ollan muuttamassa. Kirkosta on jo fundamentalistit erotettu. Sitähän nämä itseään pystykorvaluterilaisiksi itseään kutsuvat mainostavat, että katto on niin korkealla ja seinät niin leveällä. Lestadiolaiset ovat ihan hiljaa. Käsittääkseni he eivät hyväksy kuin näön vuoksi naispappeuden, ei varmasti omissa seuroissa naiset saarnaa. Kaiketi voi toimia muodollisesti naispapin kanssa, koska kirkossa on eläviä ja kuolleita jäseniä.
Ihminen kun alkaa karsia Jumalan sanaa, niin raamit jää jäljelle.
Aapeli Saarisalon selostus seurakunta-sanasta perheraamatussa antaa kuvan, että lopun aikana ei ole näkyvää seurakuntaa, on niin suuri hajaannus, että on vain yksilöuskovia. Siltä tämä nyt näyttää! Fundamentalistin häpeän otan mielelläni ja toivon: Tule Herra Jeesus!
Satuin seuraamaan YLE TV1 10.4.2010 lauantaiaamun uusintana Voimala ohjelman.
Ensiksi haluaisinkin kiittää avoimesta ja laadukkaasta jaksosta. Pitkästä aikaa ravitsevaa seurattavaa. Lisäksi sanat olivat oikeissa paikoissa.
Ohjelmajakson aiheeseen liittyen haluaisinkin tuoda esille hoitavaa musiikkia linkin kautta. Otteita Puryfield puhdistavaa parantavaa musiikkia http://www.myspace.com/sykepuryfield
Tämän tyyppistä musiikkia olen saanut säveltää jo lähes 15vuotta. Omakustanne levyjä olen painanut 5 albumillista. Nykyään seurakuntamestarina 6vuotta työskennelleenä olen saanut vaikutteita uuteen musiikkiin myös hengellisestä kasvatuksesta. Uskon työlläni olevan suuri merkitys vielä monille. Tahdon antaa siitä mitä olen saanut.
Voimala on yksi mielikatsottaviani tv:n tarjonnassa, moniäänisyys on usein sen tavoite. Nyt viimeksi oli kyse taiteesta ja hoitotyöstä. Tärkeää. Mutta ennen kaikkea mediaseksikästä. Mielenkiintoista siksi, että projektit ovat saaneet rahoitusta ja julkisuutta suhteellisen selkeästi, ilmeisesti taiteilijuus on sen verran korkealle arvostettua Suomessa , että "uusi" toiminta herättää ja saa julkisuutta. Terapiahenkilöstö ja itse hoitohenkilöstö ei sitten uutiskynnystä ylitäkään, seksikkyyttä ei ole riittävästi, ei ehkä karismaattisia asian eteenpäinviejiä. Ja voipi olla, että jos ja kun hierarkian sisältä yrittää luovuutta ja taideterapeuttisia keinoja potilaiden eloon ujuttaa, ne hankkeet helposti torpedoidaan hierarkioiden sisäänrakennetulla kateudella ja jäykkyydellä ja normisidonnaisuudella, rohkeuden ja näkemyksen puutteella. Ulkopuolinen "taide" on hienompaa kuin sisältäpäin, työn ja tutkimustiedon todellisuuteen perustuvat interventiot ja kehitysehdotukset. Nehän syövät hierarkian omaan rahaa...Tästä on itselläni useita esimerkkejä muistissa.
Koska Voimalan ideana näyttää olevan julkaistujen kirjojen kautta lähestyä ilmiöitä, ehdotan, että laajennatte otetta mm. tieteellisiin julkaisuihin, väitöskirjoihin tms. Vai olisiko se jopa uuden ohjelman lähtöidea? Taiteen käytöstä hoitotyössä on tehty väitöksiäkin..Ja tietysti on terapiakirjallisuutta vääränään, jossa kerrotaan perustelut taiteilijoiden pintapuolisesti esittelemiin ilmiöihin.
Olisi reilua tuoda esiin sekin puoli asioista, että taiteilijat tarvitsevat leipää elääkseen; koulutusputkista taitaa tulla liikaa eri taiteiden tekijöitä ja täytyy löytää "uusia" aluevaltauksia. Taittelijat eivät tarvitse hoitolaitoksissa toimiakseen Valviran virallisia lupia ja hyväksymisiä, hehän eivät tee terapiaa. "Oikean terapian" kentälle astumiseen sen sijaan vaaditaan vaikuttavuutta ja luotettavuutta ja tutkimustietoa. Kuitenkin todellisuus on se, että käytössä voivat olla aivan samat menetelmät...Mielenkiintoista, eikä totta?
Taas kerran katselin ohjelmaa, jossa puhuttiin hoitohenkilökunnasta, mutta ketään alan osaajaa ja ammattilaista ei keskusteluun oltu kutsuttu mukaan! Miksi ei? Itse työskentelen sairaanhoitajana terveyskeskuksen akuuttivuodeosastolla jossa on myös pitkäaikaispotilaita. Ja kyllä meillä kosketellaan, halataan, lauletaan ja nauretaan ja itketäänkin yhdessä potilaiden kanssa. Se on sitä jokapäiväistä elämää erilaisine tilanteineen. Meillä käy erilaisia ryhmiä viihdyttämässä potilaita esim. senioritanssijoita tanssittamassa potilaita ja viikottain järjestetään potiladen yhteisiä jumppahetkiä. Hartaushetkiäkin juhlapyhien aikaan. Pitkään osastolla viipyville vuodepotilaille esim. dementikoille tai joilla on esim. kommunikointipuute, afasia tms. järjestetään cd-radio huoneeseen ja soitetaan heidän lempi-levyjään. Moni aivoinfarktin myötä puhekykynsä menettänyt tarttuu tuttujen laulujen sanoihin ja laulaa mielellään hoitajien mukana. Sanat joita ei muuten löydy, löytyvät vaikkapa tutuista virsistä. Runojakin lausutaan ja muistellaan vanhoja koululoruja. Se on sitä arjen kuntoutusta hoitotoimien lomassa. Eräälle pitkäaikaispotilaalle on järjestetty hänen toiveestaan intialaista kokovartalohierontaa ja se rentouttaa ihan varmasti. Kyllä potilaita huomioidaan ja otetaan huomioon. Vuodeosastolla on normaalia paijata ja kammata hiuksia, pitää kädestä kiinni ja ja rutistaa ystävällisesti potilasta hartioista. Kannustaa. Hurtti huumori auttaa monessa. Tuntuu, että meillä hoitajilla ja potilailla on keskenämme yhteys jota omaiset eivät tunnu aina huomaavan. Ja siitä puhutaan ihmeen harvoin.
Kiitokset Voimalan toimittajille kuitenkin hvistä keskustelun avauksista.
Sinikka Harmia haukkuu kahta väärää puuta. Kävin 90-luvulla vuosien ajan vanhempieni ja anoppini hoitopaikoissa. Jo silloin mielestäni potilaiden ihmisarvoa loukattiin alentuvaisella hoitoasenteella, joka minua tuossa Voimalassakin häiritsi. Vanhukset eivät ole lapsia vaan arvokkaan elämän eläneitä. Ei ohjelmaa tarvitse kehua vain siksi, että se on hyvällä asialla. S. Harmia, jota en tunne ja siinä mielessä minulle nimetön, haukkui myös siinä väärää puuta, että väitti minua nimettömäksi. Annoin nimeni.
Kiitos Voimalalle ohjelmasta 7.4.10. Osuitte koskettavasti asian ytimeen. Ihmistyössä unohtuu ihminen. Hoitotyö on rutinoitunutta ja ritualisoitunutta, jota tehdään robottimaisesti. Luovuus ja esteettisyys eivät kuulu arkeen. Tuskin kukaan vaha ihminen panee pahakseen, jos vaikka suihkussa käynnin jälkeen kammataan ja muotoillaan hiukset, laitetaan kauniit vaatteet päälle ja katsotaan, että kaulus on kohdallaan. Ne ovat pieniä asioita, mutta merkityksellisiä. Kivoja asioita voitaisi tehdä vaikka lehtileikkeitä leikkaamalla. Puuhastelun ei tarvitse olla kallista eikä korkeakultturia eikä aikataulutettu, vaan spontaania toimintaa. Jo sisäistettyjen katsomusten ja näkemysten muutos vaatii pitkän ajan, siksi esimerkit ovat tervetulleita. Kuten ohjelmassa sanottiin, että ollaan perustamassa ikäihmisten hoitolaitosta, johon palkattaisiin laulu- ja tanssitaitoisia hoitajia. Hyvä idea, jostakin on lähdettävä liikkeelle ja jonkun on luotava ne puitteet, johon perustehtävän ohella sisältyy hoitotyötä ja työilmapiiriä rikastuttava ilmapiiri.
Olen joskus saanut vihiä tuosta musiikin parantavasta vaikutuksesta. Erään tarinan mukaan 90-luvulla joukko huilisteja oli sairaalan tiloissa steriloinut soittimensa ja soittanut musiikkia potilaalle, jota oltiin viemässä leikkaussaliin.