On hyvä että alzhaimerista ja muista muistisairauksista puhutaan , mutta olisi hyvä jos voisitte kysyä asiantuntioilta miksi ei uusia läkeitä saa nopeammin , Turun pet -tutkimuksessa on 1,5 vuoden ajan tutkittu uuta läkettä alzhaimeriin ,se vähensi 25% plakkia / proteiinia joka aiheutaa alzhaimeria , tämä jo sinänsä on mullistava löytö ,lääke tulisi olla heti saatavilla. Toiseksi on saksalais klinikalla saatu monia tauteja parannetu , potilaiden omasta kehosta tehdyllä kantasoluilla , sivustoilla on sairaitten ja omaisten kertomuksista jossa he ovat parantuneet ( XCELL-CENTER.COM),käykää katsomassa.Tiedän että kaikille ei se ehkä toimi mutta pitäisi ainakin olla mahdollista kokeilla hoitoa jo jos se autaisi olisi valtioille ja kunnille suuret säästöt rahallisesti jos parantuminen on mahdollista tulisi kaikki kokeilla. Olisi hienoa jos voisitte nopeutaa päätöksien tekoa , puhumalla ja vaatimalla.
Hei! Kiitos taas hyvästä ohjelmasta. Onko mahdollista, että vanhusten hoitolaitosten asukkaat itse osallistuvat ruuan laittoon, siivoukseen, pihan haravointiin.
Olen ulkosuomalainen, joka mielellään katsoo hyviä suomalaisia tv-ohjelmia. Voimala kuuluu niihin, mutta Facebook-jakso oli pettymys. Ohjelma oli pahempaa hurskastelua ja hymistelyä kuin olisi ollut keskustelu uskonnosta Luther-säätiön kanssa. Olisin toivonut kriittisempiä tai ainakin etäisempää otetta. Nyt asiasta keskustelivat vain ilmiöön "hurahtaneet", kuin uskovaiset konsanaan.
Facebook-keskustelussa minua on aina ihmetyttänyt se, että sitä puoltavat ovat lähes aina tavalla tai toisella puolustuskannalla. Miksiköhän? Olisiko siinä kuitenkin jotain, jota hävetään tai vierastetaan? Ehkäpä juuri esim. narsismi, josta eräs katselija kirjoitti . Ohjelmassa mainittiin ohimennen ekshibitionismi, mutta sitä ei eritelty sen enempää. Ja liittyyhän Facebookiin epäilemättä myös tirkistelyn halu.
Itse näenkin Facebookin osana Big Brother -kulttuuria, jossa yksityisen ja julkisen raja alkaa hämärtyä. Siinä mielessä sosiaaliset verkot toki ovat yhteisöllisiä. Nykyihmistä vaivaa ilmeisesti jonkinlainen kommunikaatiohätä, jossa elämän jokainen hetki on tehtävä tiettäväksi muille.
Olen IT-alan koulutuksen saanut, lähempänä kolmea- kuin kahtakymmentä ikävuotta oleva mies, enkä ole Facebookissa.
Minulle sivusto näyttäytyy (kärjistettynä) eräänlaisena itsensämainostusfoorumina: ihmiset kilpailevat itsensä brändäämisen keinoin siitä, kuka on menestynyt elämässään parhaiten (tai onnistuu parhaiten luomaan itsestään sellaisen vaikutelman).
Vaikka sivusto on ns. yhteisöllinen, näen että se itseasiassa rakentuu juuri päinvastaiselle perustalle: länsimaiselle yksilön korostamiselle. Tämä on jotain, joka opetetaan meille jo lapsina - jos ei kotona - niin ainakin median kautta; tunnemme julkkiskokit, huippu-urheilijat, idols-tähdet, filmitähdet jne. Täydellinen elämä vaatii oman nimen saamista iltikseen tai hesarin kuukausiliitteeseen.
En koe tätä yksilöä jatkuvasti entistä enemmän korostavaa linjaa oikeana, vaan haluan pyrkiä elämässäni juuri päinvastaiseen; haluan olla tyytyväinen anonyymiuteen, enkä pelkää hukkumista massaan. Tunnen kyllä jatkuvan länsimaisen paineen itseni korostamiseen, mutta en usko, että olisin lopulta onnellinen, jos lähtisin tälle polulle. Se tuntuu raskaalta matkalta jossa ei ikinä pääse maaliin. Uskon jonkinlaisen mielenrauhan löytymiseen juuri päinvastaisesta, luopumisesta tästä eräänlaisesta narsismin kehästä.
Olen myös ihminen joka arvostaa yksityisyyttä, ja ajatus siitä, että elämäni olisi - ainakin teoriassa - 24/7 kaikkien saatavissa, on erittäin ahdistava. Minulle riittää toistaiseksi kerrostalon ikkunoiden takaa vilkuilevat mummot. En kaipaa työkavereita tai muita puolituttuja tirkistelemään elämääni.
Pidän myös luonnollisena, etten ole ollut vuosikausiin yhteyksissä ala-asteen luokkatovereihini tai entisiin naapureihin. Näin ihminen on toiminut vuosisatoja, hän on muuttanut, tullut uusien yhteisöjen jäseneksi ja vanhat ovat jääneet taakse. Mikä on sitten parempi, tämä vai kaikkien yhteisöjen sekoittuminen? Itsestä jälkimmäinen tuntuu epämiellyttävältä, ylimääräiseltä kuormalta, jota joutuisin raahaamaan perässäni. Facebookissa liian monta maailmaa törmää, ja liian moni rooli sekoittuu keskenään. Se tuntuu epämiellyttävältä.
...
Voimalan Facebook-jaksossa olisin mielelläni kuullut myös Petteri Järvisen ajatuksia sosiaalisesta mediasta. Ehkäpä sitten joskus tulevaisuudessa.
Lapsellista tuon ikäisten ihmisten yleensä puhua facebookista. Voi olla, että Facebook sopii ihmisille, jotka ovat oikeasti yksinäisiä ja sitten on ihmisiä jotka luulevat itsestään liikoja ja kuvittelevat olevansa kiinnostavampia kuin ovat. Oikeista ystävistä nämä ikiteinit surffaajat eivät tiedä mitään.
Pitäisikö kirjoittaa testamenttiin:kuoltuani poistakaa Facebookista. Olen nähnyt kuolleiden jäävän Facebook yhteisön jäseneksi. Toimitus vielä kehottelee lähettämään viestejä ja pitämään yhteyttä, vaikka henkilö on jo siirtynyt rajan toiselle puolelle. Aika irvokasta.
Vähän kaaottinen ja särmättömän oloinenkin oli tämäniltainen Feikbook-mainoksenne.
On Twitteriä sun muitakin. Olisin toiminut enemmän rakentavaa kritiikkiä.
Kaikki ohjelmaanne osallistujat olivat kuitenkin "jääneet nalkkiin" yleensä tietsikkaan ja sähköiseen kommunikointiin.
Kuitenkin kaikki mikä virtuaalimaailmassa liikkuu, on nollia ja ykkösiä.
Jonain päivänä kaikki saattaa pysähtyä vaikka päiväksi, pariksi sähkökatkon tai muun myräkän takia.
Ihmiset eivät ole valmistautuneet, mitä korvaavaa välinettä tuolloin käyttävät.
Tietokone oiva väline, mutta jotain kriittistä suhtautumista, että käsin "analogisesti" raapustamisen taidon kykenisimme säilyttämään hädän hetkellä .
Nollat ja ykköset kun tuppaavat katoamaan bittiavaruuteen.
Kuinka moni muistaa edes copy & paste-toiminnan säilyttääkseen sähköpostikirjoituksensa.
Hei!
Useita tuotantokausia meni, että pidin Voimalaa yhtenä parhaista keskusteluohjelmista.
Ensimmäisen kerran ihmettelin ohjelman kapeaa näkökulmaa , kun keskustelussa oli "äitiys", aiheesta kirjoittaneiden naisten tiimoilta.
Voimala lankesi totaalisesti äitimyytin ansoihin.
Nyt, seuratessani keskustelua "sosiaalisesta mediasta", keskustelu hyytyi käsittelemään pelkästään Facebookia, vaikka se on ainoastaan yksi mainituista.
Näkökulma myös tähän ainoaan käsiteltävään mediaan oli järkyttävän kapea.
Olen sanomalehtiriippuvainen ja niin tiedän hirvittävän monien ihmisten olevan.
Voisitte ottaa esimerkiksi keskustelun aiheeksi Iltapäivälehtiriippuvuuden, tai minkä tahansa riippuvuuden.
Työttömänä, sairaslomalaisena, Kelan korvauksella elävänä ihmisenä en voi luopua joka-aamuisesta sanomalehdestäni. Se olisi katstrofi. Ohjelman toimittajaa kovin nauratti moinen "riippuvuus".
Miten luulette sanomalehdistömme pysyvän hengissä?
Olette menneet pahasti riman alle.
En tiedä, mikä on ollut hinta, mutta tiedostakaa tytöt se ja tehkää sitten toimittajina valintanne.
No, todennäköisesti olette sen jo tehneet.
terveisin:
entinen katsoja
ihmettelin ohjelman tunnelmaa, joka oli kuin nukkuneiden rukousta. luulin naislääkärin todella koisaavan! ankeaa.
mietin, mitä miehensä menettänyt nainen ajatteli, kun viereen tuotiin potilas, joka vakuutti yksityisen pelastaneen.
muuten ihmettelin, että esimerkiksi oli valittu 54-vuotiaana kuollut potilas, jolla oli aikuiset lapset ja muutenkin elämä aika valmis.
tietysti jokainen haluaa elää, jos kysyttäisiin...
itse olen kolmea vakavaa sairautta potevana siirtynyt juuri yksityiseltä lääkäriltä julkiselle puolelle. olen kuin lottovoiton saanut! vihdoinkin tunne, että joku on ottanut tilanteeni omakseen ja että hoito on hallinnassa!
yksityisellä puolella jokainen juttu lähetetään jonkun muun asiantuntijan tutkittavaksi ja hoidettavaksi.
vie valtavasti energiaa, sekoittaa pään, juoksuttaa ympärinsä ja tulee tolkuttoman kalliiksi!
minusta julkisen pavelun käyttö on ollut helppoa, nopeaa ja erinomaisen hyvää. meilahden syöpäosastolla kysyin, olenko jotekin vip-kohtelun saaja. ei, tavallisen tallaajan hoito.
Miehelläni todettiin keuhkosyöpä viime kesänä, hänet leikattiin lokakuussa ja sytostaattihoito (kolme kuuria) aloitettiin aivan vuoden lopussa. Mieheni on ollut koko ajan iloinen, ei siksi että hän uskoisi selviävänsä. Hän oli vain yksinkertaisesti asian kanssa tasapainossa. Ei enää. Viimeisin Voimala-ohjelma romahdutti hänen mielialansa. Tähän oli syyllinen se naislääkäri, jonka olitte ohjlmaanne valinneet. Hänen tympeät ja ilkeät puheensa tuottivat tulosta. Pyydän, älkää enää tuoko ohjelmaanne tuollaisia tyyppejä. Lääkäri saa olla rehellinen, mutta hänen tulee samalla olla myös sydämellinen. Tältä teidän asiantuntijaltanne taisi puuttua empatia tyystin.
On hyvä että alzhaimerista ja muista muistisairauksista puhutaan , mutta olisi hyvä jos voisitte kysyä asiantuntioilta miksi ei uusia läkeitä saa nopeammin , Turun pet -tutkimuksessa on 1,5 vuoden ajan tutkittu uuta läkettä alzhaimeriin ,se vähensi 25% plakkia / proteiinia joka aiheutaa alzhaimeria , tämä jo sinänsä on mullistava löytö ,lääke tulisi olla heti saatavilla. Toiseksi on saksalais klinikalla saatu monia tauteja parannetu , potilaiden omasta kehosta tehdyllä kantasoluilla , sivustoilla on sairaitten ja omaisten kertomuksista jossa he ovat parantuneet ( XCELL-CENTER.COM),käykää katsomassa.Tiedän että kaikille ei se ehkä toimi mutta pitäisi ainakin olla mahdollista kokeilla hoitoa jo jos se autaisi olisi valtioille ja kunnille suuret säästöt rahallisesti jos parantuminen on mahdollista tulisi kaikki kokeilla. Olisi hienoa jos voisitte nopeutaa päätöksien tekoa , puhumalla ja vaatimalla.
Hei! Kiitos taas hyvästä ohjelmasta. Onko mahdollista, että vanhusten hoitolaitosten asukkaat itse osallistuvat ruuan laittoon, siivoukseen, pihan haravointiin.
Olen ulkosuomalainen, joka mielellään katsoo hyviä suomalaisia tv-ohjelmia. Voimala kuuluu niihin, mutta Facebook-jakso oli pettymys. Ohjelma oli pahempaa hurskastelua ja hymistelyä kuin olisi ollut keskustelu uskonnosta Luther-säätiön kanssa. Olisin toivonut kriittisempiä tai ainakin etäisempää otetta. Nyt asiasta keskustelivat vain ilmiöön "hurahtaneet", kuin uskovaiset konsanaan.
Facebook-keskustelussa minua on aina ihmetyttänyt se, että sitä puoltavat ovat lähes aina tavalla tai toisella puolustuskannalla. Miksiköhän? Olisiko siinä kuitenkin jotain, jota hävetään tai vierastetaan? Ehkäpä juuri esim. narsismi, josta eräs katselija kirjoitti . Ohjelmassa mainittiin ohimennen ekshibitionismi, mutta sitä ei eritelty sen enempää. Ja liittyyhän Facebookiin epäilemättä myös tirkistelyn halu.
Itse näenkin Facebookin osana Big Brother -kulttuuria, jossa yksityisen ja julkisen raja alkaa hämärtyä. Siinä mielessä sosiaaliset verkot toki ovat yhteisöllisiä. Nykyihmistä vaivaa ilmeisesti jonkinlainen kommunikaatiohätä, jossa elämän jokainen hetki on tehtävä tiettäväksi muille.
Olen IT-alan koulutuksen saanut, lähempänä kolmea- kuin kahtakymmentä ikävuotta oleva mies, enkä ole Facebookissa.
Minulle sivusto näyttäytyy (kärjistettynä) eräänlaisena itsensämainostusfoorumina: ihmiset kilpailevat itsensä brändäämisen keinoin siitä, kuka on menestynyt elämässään parhaiten (tai onnistuu parhaiten luomaan itsestään sellaisen vaikutelman).
Vaikka sivusto on ns. yhteisöllinen, näen että se itseasiassa rakentuu juuri päinvastaiselle perustalle: länsimaiselle yksilön korostamiselle. Tämä on jotain, joka opetetaan meille jo lapsina - jos ei kotona - niin ainakin median kautta; tunnemme julkkiskokit, huippu-urheilijat, idols-tähdet, filmitähdet jne. Täydellinen elämä vaatii oman nimen saamista iltikseen tai hesarin kuukausiliitteeseen.
En koe tätä yksilöä jatkuvasti entistä enemmän korostavaa linjaa oikeana, vaan haluan pyrkiä elämässäni juuri päinvastaiseen; haluan olla tyytyväinen anonyymiuteen, enkä pelkää hukkumista massaan. Tunnen kyllä jatkuvan länsimaisen paineen itseni korostamiseen, mutta en usko, että olisin lopulta onnellinen, jos lähtisin tälle polulle. Se tuntuu raskaalta matkalta jossa ei ikinä pääse maaliin. Uskon jonkinlaisen mielenrauhan löytymiseen juuri päinvastaisesta, luopumisesta tästä eräänlaisesta narsismin kehästä.
Olen myös ihminen joka arvostaa yksityisyyttä, ja ajatus siitä, että elämäni olisi - ainakin teoriassa - 24/7 kaikkien saatavissa, on erittäin ahdistava. Minulle riittää toistaiseksi kerrostalon ikkunoiden takaa vilkuilevat mummot. En kaipaa työkavereita tai muita puolituttuja tirkistelemään elämääni.
Pidän myös luonnollisena, etten ole ollut vuosikausiin yhteyksissä ala-asteen luokkatovereihini tai entisiin naapureihin. Näin ihminen on toiminut vuosisatoja, hän on muuttanut, tullut uusien yhteisöjen jäseneksi ja vanhat ovat jääneet taakse. Mikä on sitten parempi, tämä vai kaikkien yhteisöjen sekoittuminen? Itsestä jälkimmäinen tuntuu epämiellyttävältä, ylimääräiseltä kuormalta, jota joutuisin raahaamaan perässäni. Facebookissa liian monta maailmaa törmää, ja liian moni rooli sekoittuu keskenään. Se tuntuu epämiellyttävältä.
...
Voimalan Facebook-jaksossa olisin mielelläni kuullut myös Petteri Järvisen ajatuksia sosiaalisesta mediasta. Ehkäpä sitten joskus tulevaisuudessa.
Lapsellista tuon ikäisten ihmisten yleensä puhua facebookista. Voi olla, että Facebook sopii ihmisille, jotka ovat oikeasti yksinäisiä ja sitten on ihmisiä jotka luulevat itsestään liikoja ja kuvittelevat olevansa kiinnostavampia kuin ovat. Oikeista ystävistä nämä ikiteinit surffaajat eivät tiedä mitään.
Pitäisikö kirjoittaa testamenttiin:kuoltuani poistakaa Facebookista. Olen nähnyt kuolleiden jäävän Facebook yhteisön jäseneksi. Toimitus vielä kehottelee lähettämään viestejä ja pitämään yhteyttä, vaikka henkilö on jo siirtynyt rajan toiselle puolelle. Aika irvokasta.
Vähän kaaottinen ja särmättömän oloinenkin oli tämäniltainen Feikbook-mainoksenne.
On Twitteriä sun muitakin. Olisin toiminut enemmän rakentavaa kritiikkiä.
Kaikki ohjelmaanne osallistujat olivat kuitenkin "jääneet nalkkiin" yleensä tietsikkaan ja sähköiseen kommunikointiin.
Kuitenkin kaikki mikä virtuaalimaailmassa liikkuu, on nollia ja ykkösiä.
Jonain päivänä kaikki saattaa pysähtyä vaikka päiväksi, pariksi sähkökatkon tai muun myräkän takia.
Ihmiset eivät ole valmistautuneet, mitä korvaavaa välinettä tuolloin käyttävät.
Tietokone oiva väline, mutta jotain kriittistä suhtautumista, että käsin "analogisesti" raapustamisen taidon kykenisimme säilyttämään hädän hetkellä .
Nollat ja ykköset kun tuppaavat katoamaan bittiavaruuteen.
Kuinka moni muistaa edes copy & paste-toiminnan säilyttääkseen sähköpostikirjoituksensa.
Hei!
Useita tuotantokausia meni, että pidin Voimalaa yhtenä parhaista keskusteluohjelmista.
Ensimmäisen kerran ihmettelin ohjelman kapeaa näkökulmaa , kun keskustelussa oli "äitiys", aiheesta kirjoittaneiden naisten tiimoilta.
Voimala lankesi totaalisesti äitimyytin ansoihin.
Nyt, seuratessani keskustelua "sosiaalisesta mediasta", keskustelu hyytyi käsittelemään pelkästään Facebookia, vaikka se on ainoastaan yksi mainituista.
Näkökulma myös tähän ainoaan käsiteltävään mediaan oli järkyttävän kapea.
Olen sanomalehtiriippuvainen ja niin tiedän hirvittävän monien ihmisten olevan.
Voisitte ottaa esimerkiksi keskustelun aiheeksi Iltapäivälehtiriippuvuuden, tai minkä tahansa riippuvuuden.
Työttömänä, sairaslomalaisena, Kelan korvauksella elävänä ihmisenä en voi luopua joka-aamuisesta sanomalehdestäni. Se olisi katstrofi. Ohjelman toimittajaa kovin nauratti moinen "riippuvuus".
Miten luulette sanomalehdistömme pysyvän hengissä?
Olette menneet pahasti riman alle.
En tiedä, mikä on ollut hinta, mutta tiedostakaa tytöt se ja tehkää sitten toimittajina valintanne.
No, todennäköisesti olette sen jo tehneet.
terveisin:
entinen katsoja
ihmettelin ohjelman tunnelmaa, joka oli kuin nukkuneiden rukousta. luulin naislääkärin todella koisaavan! ankeaa.
mietin, mitä miehensä menettänyt nainen ajatteli, kun viereen tuotiin potilas, joka vakuutti yksityisen pelastaneen.
muuten ihmettelin, että esimerkiksi oli valittu 54-vuotiaana kuollut potilas, jolla oli aikuiset lapset ja muutenkin elämä aika valmis.
tietysti jokainen haluaa elää, jos kysyttäisiin...
itse olen kolmea vakavaa sairautta potevana siirtynyt juuri yksityiseltä lääkäriltä julkiselle puolelle. olen kuin lottovoiton saanut! vihdoinkin tunne, että joku on ottanut tilanteeni omakseen ja että hoito on hallinnassa!
yksityisellä puolella jokainen juttu lähetetään jonkun muun asiantuntijan tutkittavaksi ja hoidettavaksi.
vie valtavasti energiaa, sekoittaa pään, juoksuttaa ympärinsä ja tulee tolkuttoman kalliiksi!
minusta julkisen pavelun käyttö on ollut helppoa, nopeaa ja erinomaisen hyvää. meilahden syöpäosastolla kysyin, olenko jotekin vip-kohtelun saaja. ei, tavallisen tallaajan hoito.
Miehelläni todettiin keuhkosyöpä viime kesänä, hänet leikattiin lokakuussa ja sytostaattihoito (kolme kuuria) aloitettiin aivan vuoden lopussa. Mieheni on ollut koko ajan iloinen, ei siksi että hän uskoisi selviävänsä. Hän oli vain yksinkertaisesti asian kanssa tasapainossa. Ei enää. Viimeisin Voimala-ohjelma romahdutti hänen mielialansa. Tähän oli syyllinen se naislääkäri, jonka olitte ohjlmaanne valinneet. Hänen tympeät ja ilkeät puheensa tuottivat tulosta. Pyydän, älkää enää tuoko ohjelmaanne tuollaisia tyyppejä. Lääkäri saa olla rehellinen, mutta hänen tulee samalla olla myös sydämellinen. Tältä teidän asiantuntijaltanne taisi puuttua empatia tyystin.