Täällä on hieman hymyilyttäviä kirjoituksia siitä, miten jokainen vanhoillislestadiolainen on aivopesty eivätkä vain ole tajunneet sitä, että heitä huiputetaan.
Vanhoillislestadiolaisen aito ilo uskostaan onkin selvästi tabu. Jotkut liikkeestä eronneet haluavat rajata totaalisesti ulkopuolelleen sen ajatuksen, että joku vanhoillislestadiolainen on onnellinen uskostaan ja elää tasapainoista perhe-elämää.
Väkisin tulee mieleen, että vanhoillislestadiolaisesta uskosta luopunut, joka kyseenalaistaa (kuten aiemmissa viesteissä käy ilmi) poikkeuksetta jokaisen vanhoillisen uskon perustat ja tyytyväisyyden, ei ole löytänyt tasapainoa omaan elämäänsä. Ehkä oman irrottautumisen jälkeen näillä ihmisillä ei ole löytynyt tilalle elämää, johon he ovat tyytyväisiä, ja tämä heijastuu siten, että onnellisen vl:n olemassaolo kielletään täysin. Se on jokin defenssi, joka saattaisi hoitua paremmin jotenkin muuten, kuin vanhoillislestadiolaisia kollektiivisesti ja hyvin nöyryyttävillä kommenteilla kyseenalaistamalla.
Huutomerkein huudetaa: VANHOILLISLESTADIOLAINEN ET SAA OLLA ONNELLINEN IHMINEN! Tässä jotain todella kummallista. Keneltä on pois meidän vanhoillisten onni.
En voi muuta kuin ilmaista osanottoni Sinulle. Olet kärsinyt todella kauhean paljon !
On vaikeaa löytää sanoja. Vain se, että koeta jaksaa niin, ettet alistu hakemaan syytä itsestäsi tai läheisistäsi.
Tulee Jobin kirja mieleen. Ei voi käsittää, että Jumala on sallinut sulle kaikken tuon ahdistuksen, tuskan, kaikki menetykset. Ja vaikeaa Sinun on varmaan jaksaa hyväksyä, että Jumala, joka rakastaa meitä niin paljon, on sallinut kaiken kauheuden ja vielä ihmisten kovuudenkin kuten Jobillekin.
On vaikeaa ymmärtää että nimenomaan USKOVAT ihmiset voivat olla niin kovia sellaiselle, joka on joutunut kärsimään paljon. Vaikea ymmärtää, että he eivät näe hirttä omassa silmässään ja kuvittelevat itse jotenkin ansainneensa pelastuksen, ja oikeuden tuomita ja suorastaan vahtia muiden elämää.
En todella ymmärrä mikä ihmeen tarve VL-liikkeessä on syntilistoihin, hoitokokouksiin ym. muka heikompien ohjaamiseen. Jos liikkeeseen kuuluvat ihmiset ovat iältään aikuisia Suomen kansalaisi , heillä ptiäsii olla hallussaan myös luku- ja kirjoitustaito seä kyky ajatella omilla aivoillaan.
Lapsia tulee vanhempien ja yleensä aikuisten ohjata ja kasvattaa RAKKAUDELLA, EI SYYTTÄMÄLLÄ JA SYYLLISTÄMÄLLÄ.. Syyttäjä ja syyllistäjä ei ole Jeesus Kristus.
Ja kun siihen lisätään vielä hoitokokoukset, niin ei voi muuta sanoa kuin että kyllähän siellä täytyy tunnollisten, herkällä omalla tunnolla varustettujen ihmisten elää kauheassa pelossa. Esimerkkejä ja tietoa on taatusti liikken sisällä riittävästi. Minun ei liikkeen ulkopuolelta tarvitse lähteä kertomaan omia kokemuksiani.
...miksi aikuinen tarvitsee luvan joltakin toiselta toimiakseen niin kuin itse haluaa???
Tälläkin palstalla lestadiolaiset koko ajan kiistävät, että mitään pakkoa ei mihinkään ole. Sinun toivomuksesi sääntöjen muuttamisesta antaa kyllä ihan toisenlaisen kuvan.
Täällä on paljonkin kaltaisiasi kovia kokeneita, eikä ne koettelemukset ole läheskään kaikki uskosta nousevia tai lestadiolaisten "järjestämiä" . Muista se että Jeesus rakasti syntisiä ja epäonnistuneita ja kärsiviä ihmisiä ja ydinsanoma on kuitenkin opetus armosta. Sitä armoa julistetaan yhä. Ole onnellinen siitä mikä on onnea ja sure sitä mikä surettaa. Ja muista että vain Jumala näkee ihmisten sydämiin, ei kanssakulkijatkaan näe kaikkea. Avaa sydämesi sellaiselle ihmiselle johon luotat ja jos sellaista ei ole niin pyydä Taivaan Isältä. Tiedän että edellinen lause kuulostaa tosi hurskastelulta, mutta kaikella on aikansa. Usein on niin että kärsivät ihmset tunnistavat toisensa ja kohtaamisessa avautuu lähde iloonja jakamiseen: en ole ainoa joka kulkee kivun pitkospuilla, niin kuin Maaria Leinonen kirjoittaa runossa.
Olen joskus itkenyt tuskaani suviseuroissa yksin penkissä ja niinkin on käynyt että minun viereeni on istunut tuntematon ihminen ja sanonut että itke vaan, puhu jos haluat ja ole puhumatta jos et voi. Mutta olen tässä kanssasi. Puhuin mitä puhuin ja koin kyllä huolenpitoa. "Huvittavaa" oli se että minä olen vanha täti ja lohduttaja oli minua huomattavasti nuorempi mies. Tämän moniarvoisen ja sekavan maailman keskellä on kuitenkin paikka missä saa vain olla. Niin, ja sitten on myös toisenlaisia kipeitä kokemuksia. Jumala siis voi lähettää enkelinsä silloin kun hyväksi näkee.
"Onko uusien sääntöjen määrääminen tosiaankin ratkaisu niistä johtuviin ongelmiin?"
En sitä tarkoittanutkaan, vaan sitä että koska jokainen joutuu itse tekemään valinnat ja ottamaan vastuun valinnoistaan, niin näyttää siltä että kaivataan uusia tulkinotja. Ikään kuin olis joku joka antaisi minulle luvan toimia niin kuin itse haluan. Minä olen joidenkin mielipiteistä pohtinut että kaivataan sitä sääntöluetteloa uuteen uskoon.
Minä koin sen alkupuheenvuoron jossa toimittaja sanoi että mitä enemmän lapsia, niin sitä enemmään siunausta, pilkkaamisena. Tuli ole ettei ne tosiaankaan uskoneet mitä ne naiset toi siinä ohjelmassa esiin.Voi olla että tällaistakin lestadiolaisten piirissä joku uskoo, mutta ei perustu kyllä Raamattuun. Mitä varten olisi sitten sovitustyö tehty jos lapsia tekemällä saisi taivaspaikan. Tai voisi jollain konstilla varmistaa itselleen enemmän siunausta.
Muutama asia kuitenkin särähti korvaan:
>>Jotkut päättävät valita ehkäisymenetelmän ja näyttää siltä että he toivovat että "sääntöjä muutettaisiin" ja ehkäisy "sallittaisiin". Tarvetta siis olisi selkeille säännöille: milloin saisi ehkäistä, kuinka sairas pitää olla että saisi ehkäistä. Kuka se on jolta nämä säännöt tulisi?<<
Onko uusien sääntöjen määrääminen tosiaankin ratkaisu niistä johtuviin ongelmiin?
Eikö tulisi mieluummin korostaa ihmisen itsemääräämisoikeutta? Eikö se kuvasta ihmisen avuttomuutta, jos tekee päätöksensä toisten keksimien sääntöjen mukaan tai oletetun ja tulkinnanvaraisen Jumalan tahdon mukaan, sitävastoin kun voisi ratkaista asioistaan niin että päätökset olisivat kaikille osallisille hyödyksi?
>>Toimittajien alkulauseet paljastivat sen pilkallisen asenteen , mikä heillä oli näiden lestdiolaisnaisten vakaumusta kohtaan. Ei tosiaankaan ole ihme , etteivät saa ohjelmaan ketään.<<
Minä en huomannut minkäänlaista "pilkallista asennetta", vaan minusta he käsittelivät aihetta pikemminkin silkkihansikkaat kädessä yrittämättä loukata ketään. Kun ohjelman tarkoitus oli nostaa liikkeen epäkohtia esille, niin eikö niitä silloin tule juuri nostaa esille? En tiedä, miten sitä olisi vielä hienovaraisemmin voinut tehdä?
Miten joillekin kipeitä asioita olisi voitu käsitellä, jos sinne olisi kutsuttu henkilöitä vain kehumaan lestadiolaislahkoa?
Nimimerkin turvin tänne voi kirjoitaa ihan mitä vaan, täysin soopaa, ja
keksittyjä juttuja. Kovin on pieni otanta yli sandantuhannen ihmisen yhteisöstä.
Nimimerkin turvin tänne voi kirjoitaa ihan mitä vaan, täysin soopaa, ja
keksittyjä juttuja. Kovin on pieni otanta yli sandantuhannen ihmisen yhteisöstä.
pää on täynnä ajatuksia.isäni ja äitini saivat parannuksen armon kun olin noin 7 v. olen siis ollu uskomssa siitä saakka. ikää on 55 v ja lähes kaikki yhteisöstä on tuttua.kuitenkin tunnen suurta yksinäisyyttä ja erilaisuutta uskovien joukossa.toiset tervehtii jumalan terveellä. osa ei. epäilevät ja arvelevat, etten ehkä olekaan oikein uskomassa. joku on arvellu, että minulla ei ole pyhän hengen hedelmiä. kaikki alkoi 70 luvulla. hoitokokouksista. niiden " johdosta" mun mieheni sairastui ja ampui itsensä. lapsia mulle jäi 8. häpeää häpeää....ei muuta. köyhyys ja häpeä oli meidän perheen osa.pitkät matkat seuroihin auton rämällä. velkaa enempi kun laki sallii. olen tehny kahta työtä. 12 tuntisia päiviä ja taloudellinen tilanne hallinnassa niukin naukin. leski tuli minusta 34 vuotiaana ja nuorin miehen kuollessa 0 vuotta ja vanhin 14. no ehkäisy ongelmat jäi mielestä ja muut ongelmat oli edessä. ei ollu vanhempia elossa eikä apua tullu. nyt mun kaikkein rakkain , ihanin 2 ja herkkä lapsi hirttäytyi 25 vuotiaana. pää on tyhjä mutta taivaan isä on pitäny huolta. en jaksa pitää yhteyttä uskoviin muuta kun tarjoilu vuoroihin osallistun.pyhäkoulua pidin mutta siitä mut pistettiin pois. olen koulunkäyntiavustaja ja perhekodin työn tekijä. mun lapset on kaikki jääneet pois siionista. ei heillä ollu ketään siellä joka olis yhtään tajunnut meidän tuskaa eikä arkea. mä olen paljon langennut mut saanut synnit anteeksi uskoa. ajattelen niin eri lailla kaikesta. esim. mitkä on pyhän hengen hedelmiä ja että mikä toinen on oikeutettu toista loukkaamaan. toivottavasti jaksan uskoa ja pääsisimme lasten kanssa taivaaseen. mulla on ihania lapsen lapsia.
Täällä on hieman hymyilyttäviä kirjoituksia siitä, miten jokainen vanhoillislestadiolainen on aivopesty eivätkä vain ole tajunneet sitä, että heitä huiputetaan.
Vanhoillislestadiolaisen aito ilo uskostaan onkin selvästi tabu. Jotkut liikkeestä eronneet haluavat rajata totaalisesti ulkopuolelleen sen ajatuksen, että joku vanhoillislestadiolainen on onnellinen uskostaan ja elää tasapainoista perhe-elämää.
Väkisin tulee mieleen, että vanhoillislestadiolaisesta uskosta luopunut, joka kyseenalaistaa (kuten aiemmissa viesteissä käy ilmi) poikkeuksetta jokaisen vanhoillisen uskon perustat ja tyytyväisyyden, ei ole löytänyt tasapainoa omaan elämäänsä. Ehkä oman irrottautumisen jälkeen näillä ihmisillä ei ole löytynyt tilalle elämää, johon he ovat tyytyväisiä, ja tämä heijastuu siten, että onnellisen vl:n olemassaolo kielletään täysin. Se on jokin defenssi, joka saattaisi hoitua paremmin jotenkin muuten, kuin vanhoillislestadiolaisia kollektiivisesti ja hyvin nöyryyttävillä kommenteilla kyseenalaistamalla.
Huutomerkein huudetaa: VANHOILLISLESTADIOLAINEN ET SAA OLLA ONNELLINEN IHMINEN! Tässä jotain todella kummallista. Keneltä on pois meidän vanhoillisten onni.
En voi muuta kuin ilmaista osanottoni Sinulle. Olet kärsinyt todella kauhean paljon !
On vaikeaa löytää sanoja. Vain se, että koeta jaksaa niin, ettet alistu hakemaan syytä itsestäsi tai läheisistäsi.
Tulee Jobin kirja mieleen. Ei voi käsittää, että Jumala on sallinut sulle kaikken tuon ahdistuksen, tuskan, kaikki menetykset. Ja vaikeaa Sinun on varmaan jaksaa hyväksyä, että Jumala, joka rakastaa meitä niin paljon, on sallinut kaiken kauheuden ja vielä ihmisten kovuudenkin kuten Jobillekin.
On vaikeaa ymmärtää että nimenomaan USKOVAT ihmiset voivat olla niin kovia sellaiselle, joka on joutunut kärsimään paljon. Vaikea ymmärtää, että he eivät näe hirttä omassa silmässään ja kuvittelevat itse jotenkin ansainneensa pelastuksen, ja oikeuden tuomita ja suorastaan vahtia muiden elämää.
Voimia ja runsasta Siunausta Sinulle !
En todella ymmärrä mikä ihmeen tarve VL-liikkeessä on syntilistoihin, hoitokokouksiin ym. muka heikompien ohjaamiseen. Jos liikkeeseen kuuluvat ihmiset ovat iältään aikuisia Suomen kansalaisi , heillä ptiäsii olla hallussaan myös luku- ja kirjoitustaito seä kyky ajatella omilla aivoillaan.
Lapsia tulee vanhempien ja yleensä aikuisten ohjata ja kasvattaa RAKKAUDELLA, EI SYYTTÄMÄLLÄ JA SYYLLISTÄMÄLLÄ.. Syyttäjä ja syyllistäjä ei ole Jeesus Kristus.
Ja kun siihen lisätään vielä hoitokokoukset, niin ei voi muuta sanoa kuin että kyllähän siellä täytyy tunnollisten, herkällä omalla tunnolla varustettujen ihmisten elää kauheassa pelossa. Esimerkkejä ja tietoa on taatusti liikken sisällä riittävästi. Minun ei liikkeen ulkopuolelta tarvitse lähteä kertomaan omia kokemuksiani.
Jeesus on jo voittanut kuoleman !!!!!!!!
...miksi aikuinen tarvitsee luvan joltakin toiselta toimiakseen niin kuin itse haluaa???
Tälläkin palstalla lestadiolaiset koko ajan kiistävät, että mitään pakkoa ei mihinkään ole. Sinun toivomuksesi sääntöjen muuttamisesta antaa kyllä ihan toisenlaisen kuvan.
Täällä on paljonkin kaltaisiasi kovia kokeneita, eikä ne koettelemukset ole läheskään kaikki uskosta nousevia tai lestadiolaisten "järjestämiä" . Muista se että Jeesus rakasti syntisiä ja epäonnistuneita ja kärsiviä ihmisiä ja ydinsanoma on kuitenkin opetus armosta. Sitä armoa julistetaan yhä. Ole onnellinen siitä mikä on onnea ja sure sitä mikä surettaa. Ja muista että vain Jumala näkee ihmisten sydämiin, ei kanssakulkijatkaan näe kaikkea. Avaa sydämesi sellaiselle ihmiselle johon luotat ja jos sellaista ei ole niin pyydä Taivaan Isältä. Tiedän että edellinen lause kuulostaa tosi hurskastelulta, mutta kaikella on aikansa. Usein on niin että kärsivät ihmset tunnistavat toisensa ja kohtaamisessa avautuu lähde iloonja jakamiseen: en ole ainoa joka kulkee kivun pitkospuilla, niin kuin Maaria Leinonen kirjoittaa runossa.
Olen joskus itkenyt tuskaani suviseuroissa yksin penkissä ja niinkin on käynyt että minun viereeni on istunut tuntematon ihminen ja sanonut että itke vaan, puhu jos haluat ja ole puhumatta jos et voi. Mutta olen tässä kanssasi. Puhuin mitä puhuin ja koin kyllä huolenpitoa. "Huvittavaa" oli se että minä olen vanha täti ja lohduttaja oli minua huomattavasti nuorempi mies. Tämän moniarvoisen ja sekavan maailman keskellä on kuitenkin paikka missä saa vain olla. Niin, ja sitten on myös toisenlaisia kipeitä kokemuksia. Jumala siis voi lähettää enkelinsä silloin kun hyväksi näkee.
"Onko uusien sääntöjen määrääminen tosiaankin ratkaisu niistä johtuviin ongelmiin?"
En sitä tarkoittanutkaan, vaan sitä että koska jokainen joutuu itse tekemään valinnat ja ottamaan vastuun valinnoistaan, niin näyttää siltä että kaivataan uusia tulkinotja. Ikään kuin olis joku joka antaisi minulle luvan toimia niin kuin itse haluan. Minä olen joidenkin mielipiteistä pohtinut että kaivataan sitä sääntöluetteloa uuteen uskoon.
Minä koin sen alkupuheenvuoron jossa toimittaja sanoi että mitä enemmän lapsia, niin sitä enemmään siunausta, pilkkaamisena. Tuli ole ettei ne tosiaankaan uskoneet mitä ne naiset toi siinä ohjelmassa esiin.Voi olla että tällaistakin lestadiolaisten piirissä joku uskoo, mutta ei perustu kyllä Raamattuun. Mitä varten olisi sitten sovitustyö tehty jos lapsia tekemällä saisi taivaspaikan. Tai voisi jollain konstilla varmistaa itselleen enemmän siunausta.
näin uskonnottomankin näkökulmasta.
Muutama asia kuitenkin särähti korvaan:
>>Jotkut päättävät valita ehkäisymenetelmän ja näyttää siltä että he toivovat että "sääntöjä muutettaisiin" ja ehkäisy "sallittaisiin". Tarvetta siis olisi selkeille säännöille: milloin saisi ehkäistä, kuinka sairas pitää olla että saisi ehkäistä. Kuka se on jolta nämä säännöt tulisi?<<
Onko uusien sääntöjen määrääminen tosiaankin ratkaisu niistä johtuviin ongelmiin?
Eikö tulisi mieluummin korostaa ihmisen itsemääräämisoikeutta? Eikö se kuvasta ihmisen avuttomuutta, jos tekee päätöksensä toisten keksimien sääntöjen mukaan tai oletetun ja tulkinnanvaraisen Jumalan tahdon mukaan, sitävastoin kun voisi ratkaista asioistaan niin että päätökset olisivat kaikille osallisille hyödyksi?
>>Toimittajien alkulauseet paljastivat sen pilkallisen asenteen , mikä heillä oli näiden lestdiolaisnaisten vakaumusta kohtaan. Ei tosiaankaan ole ihme , etteivät saa ohjelmaan ketään.<<
Minä en huomannut minkäänlaista "pilkallista asennetta", vaan minusta he käsittelivät aihetta pikemminkin silkkihansikkaat kädessä yrittämättä loukata ketään. Kun ohjelman tarkoitus oli nostaa liikkeen epäkohtia esille, niin eikö niitä silloin tule juuri nostaa esille? En tiedä, miten sitä olisi vielä hienovaraisemmin voinut tehdä?
Miten joillekin kipeitä asioita olisi voitu käsitellä, jos sinne olisi kutsuttu henkilöitä vain kehumaan lestadiolaislahkoa?
Nimimerkin turvin tänne voi kirjoitaa ihan mitä vaan, täysin soopaa, ja
keksittyjä juttuja. Kovin on pieni otanta yli sandantuhannen ihmisen yhteisöstä.
Nimimerkin turvin tänne voi kirjoitaa ihan mitä vaan, täysin soopaa, ja
keksittyjä juttuja. Kovin on pieni otanta yli sandantuhannen ihmisen yhteisöstä.
pää on täynnä ajatuksia.isäni ja äitini saivat parannuksen armon kun olin noin 7 v. olen siis ollu uskomssa siitä saakka. ikää on 55 v ja lähes kaikki yhteisöstä on tuttua.kuitenkin tunnen suurta yksinäisyyttä ja erilaisuutta uskovien joukossa.toiset tervehtii jumalan terveellä. osa ei. epäilevät ja arvelevat, etten ehkä olekaan oikein uskomassa. joku on arvellu, että minulla ei ole pyhän hengen hedelmiä. kaikki alkoi 70 luvulla. hoitokokouksista. niiden " johdosta" mun mieheni sairastui ja ampui itsensä. lapsia mulle jäi 8. häpeää häpeää....ei muuta. köyhyys ja häpeä oli meidän perheen osa.pitkät matkat seuroihin auton rämällä. velkaa enempi kun laki sallii. olen tehny kahta työtä. 12 tuntisia päiviä ja taloudellinen tilanne hallinnassa niukin naukin. leski tuli minusta 34 vuotiaana ja nuorin miehen kuollessa 0 vuotta ja vanhin 14. no ehkäisy ongelmat jäi mielestä ja muut ongelmat oli edessä. ei ollu vanhempia elossa eikä apua tullu. nyt mun kaikkein rakkain , ihanin 2 ja herkkä lapsi hirttäytyi 25 vuotiaana. pää on tyhjä mutta taivaan isä on pitäny huolta. en jaksa pitää yhteyttä uskoviin muuta kun tarjoilu vuoroihin osallistun.pyhäkoulua pidin mutta siitä mut pistettiin pois. olen koulunkäyntiavustaja ja perhekodin työn tekijä. mun lapset on kaikki jääneet pois siionista. ei heillä ollu ketään siellä joka olis yhtään tajunnut meidän tuskaa eikä arkea. mä olen paljon langennut mut saanut synnit anteeksi uskoa. ajattelen niin eri lailla kaikesta. esim. mitkä on pyhän hengen hedelmiä ja että mikä toinen on oikeutettu toista loukkaamaan. toivottavasti jaksan uskoa ja pääsisimme lasten kanssa taivaaseen. mulla on ihania lapsen lapsia.