samaa ihmettelen minäkin. Mitä ihmeen liturgiaa se on, että pitää uskoa anteeksi rankat kokemuksensa ?
Ev.lut.kirkon jossain rukousilloissa on sattunut joskus olemaan sielunhoitajia, jotka ovat tiukanneet multa anteeksipyyntöä, kun olen kertonut mitä todella kauheaa ja väärää olen joutunut muiden tekemänä kokemaan.
Olen silloin joutunut todella ymmälleni:: miksi minua on vaadittu pyytämään anteeksi toisten vääriä tekoja, siis ottamaan syyllisyys toisten teoista ? Siltä minusta on silloin tuntunut, ja olen sanonut, että en tunnista mitäään mitä minun pitäisi pyytää anteeksi.
Nyt ymmärrän ja tiedän, että minua on yritetty silloin saada tuntemaan väärää syyllisyyttä, yritetty syyllistää todella toisten tekemistä vääristä teoista. Se ei todellakaan ole oikein.
En siis tarkoita että kaipaan sääntöluetteloa uusiksi.( Minä kun en edes näe tätä uskoa sääntöjen kautta). Vaan että olen nähnyt niin, että ihmiset haluaisivat että olisi tarkat säännöt,ja silloinhan oltaisiin lakiuskonnossa. Tekojen kautta lapsia synnyttämällä tultaisiin taivaskelpoisiksi, niinhän ei ole.Näen että usko perustuu armoon, armahdukseen. Ihminen voi valinnoissaa erehtyä, mutta Jumala ei vaadi täydellisyyttä vaan armahtaa erehtyneen ihmisen.. En todellakaan näe että Raamatun kirjoitukset muutettaisiin. No siitä mitä Raamatussa on kirjoitettu voitaisiin jatkaa, mutta nyt en jaksa.
Tuli mieleeni sinusta eräs toinen ihminen, joka ei liene enää uskovainen. Hänenkin elämänkokomuksensa ovat raskaat. Hän asui hetken meidän perheemme lähistöllä ja yritimme rohkaista uskomaan, tarjota apuakin, ihan ajallisissakin asioissa. Osittain oli samaakin minun ja hänen kokemuksissa, hänkään ei ole aina ollut uskovainen kuten en minäkään koko ikääni. Mutta keskellä uskovaisen perheen arkea on todella vaikea oikeasti asettua toisen, erilaisen ihmisen asemaan ja tuntea se tuskan määrä. Ei ikäänkuin muista, millaista voi olla, kun on vaikeaa. Tulee sammakoita suusta, ei ehdi kaiken hulinan keskellä ajatella, miten joku oma tekeminen tai lasten höpötykset vaikuttavat toiseen. Loukkaa, vaikkei halua. Koin, että kun tämä ihminen kävi meillä ja näki ihan tavallisen,ehjän, terveen perheen ja kanssamme seuroissa iloisia, tasapainoisia lapsia, hän ahdistui entisestään.Muisti, millaista voisi olla, millaista on joskus ollutkin. Sanoikin, että tuntee olevansa erilainen. Mutta ihan semmoisena kuin olette, sinä, lapsesi ja lastenlapsesi, saatte tulla seuroihin, myyjäisiin ja kaikkiin tapahtumiin. Kaikki eletyn elämän rankat kokemukset saa uskoa anteeksi, sitten jaksaa antaa anteeksi toisillekin, jotka ovat sinua loukanneet tahallisesti tai tahattomasti. Tule mukaan. Katso jotakuta toista, hae ystävää, pyydä Taivaan Isältä saattomiestä. Minäkin sain, kun aikanani pyysin. Minä puolestani pyydän ymmärtäväistä mieltä ja oikeita sanoja, kun kohtaan kaltaisiasi. Ajat ja elämäntilanteet muuttuvat. Joskus minä olen se, joka tarvitsen tukea. Joskus sinä olet se, joka tarjoat apua. Sinun kokemuksillasi ja herkkyydelläsi voit joskus olla äärettömän tarpeellinen ystävä jollekulle. Me emme tiedä, miksi Jumala antaa kullekin sellaisia kokemuksia kuin antaa.
Uskomista Jeesukseen ei tarvitse keneltäkään kysyä. Se on jokaisen oikeus. Tulikin mieleen sepän sanat Paavo Ruotsalaiselle: "Yksi sinulta puuttuu, ja sen mukana kaikki: Kristuksen sisäinen tunteminen!"
Jos jokin ryhmä ei hyväksy sinua sellaisena kuin olet, jätä se taaksesi. Jeesus kyllä hyväksyy ja on armahtanut sinut, miehesi, enkelilapsesi ja kaikki muutkin lapsesi.
Itsetunnolla ja synnintunnolla ei ole oikeasti mitään tekemistä keskenään, mutta heikon itsetunnon omaava kokee syyllisyyttä enemmän, myös sellaisesta, mistä ei tarvitsisi. Vain toisten loukkaamisesta, tahallisesta vahingoittamisesta tarvitsee tuntea syyllisyyttä. Mutta armon niistäkin saa, jos asiat sopii loukatun tai vahingoittuneen kanssa, ja sen jälkeen Kaikkivaltiaan kanssa.
Taivaaseen ei pääse kukaan, jos synnittömät sinne vain otetaan, eikä kovinkaan moni ehdi armoa anella lestadiolaisilta juuri kuolemankaan hetkellä. Jeesus on sen vuoksi sovittanut jo ihmiskunnan synnit ristillä, ja riittää, että uskoo HÄNEEN.
Näin sanoo Raamattu: "Niin paljon on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainoan poikansa, ettei YKSIKÄÄN joka uskoo HÄNEEN hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."
"Usko Herraan Jeesukseen niin sinä pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi".
Älä siis usko synteihisi, huonommuuteesi, toisten loukkauksiin tai edes pyytele kaikenlaista anteeksi, usko vain Jeesukseen, niin sinä pelastut!
Voimia ja siunausta! Nosta katseesi ylös, ole ylpeä kaikesta, mistä olet selvinnyt ja ole rohkeasti oma itsesi! Jeesus ei ole sinua jättänyt, vaikka se siltä olisi joskus tuntunutkin.
Ehkä en sinun kommenttejasi kritisoinut edellisessä viestissäni. Kuitenkin tässäkin (kuten muissakin nettikeskusteluissa) on paljon kommentteja, joissa kielletään täysin se, että yksikään omasta vapaudestaan ja vieläpä onnellisena elää vanhoillislestadiolaisena.
En ymmärrä, miten minun kommenttini olisi ymmärretty siten, etten tietäisi tai näkisi sitä hätää, mitä joissain suurissa perheissä on. Vanhoillislestadiolaisuus on avautunut tällä vuosituhannella paljon ja ongelmista puhutaan mielestäni hyvinkin avoimesti. Tietysti joistakin hyvin henkilökohtaisista ongelmista on hyvä jutella pienessä piirissä. On tosiasia, että jotkut voivat pahoin synnytyksiin liittyen ja tähän asiaan tulee liikkeen sisällä kiinnittää aivan erityisesti huomiota ja erityisen tärkeää on liikkeen sisällä myös ymmärtää, että joskus ongelmat ovat sellaisia, että hengellinen apu ei ole se ensimmäinen, vaan apua on haettava esim. mielenterveysalan ammattilaisilta.
Tiedän myös omasta elämästäni vl-perheenisänä, että elämään liittyy paljon työtä ja vaivaa ja välillä väsytään. Oma perheeni on joissakin vaikeissa tilanteissa saanut myös ulkopuolista ammattiapua, josta on ollut valtavan suuri hyöty. Samaan aikaan minulle ja vaimolleni on ollut selvä, että haluamme elää tässä uskossa, koska siellä syntiselle saarnataan armoa ja lohdutusta. Harvalla suuri perhe on helppo ratkaisu, jossa joka hetki vain ajatellaan lapsia suurina Jumalan lahjoina. Arki ja sen toimivuus on haaste ja joskus joku uupuu sen haasteen alla. Joskus yhteisön tuki, mutta useimmiten ammattiauttajien ja läheisten ystävien tuki on kuitenkin se suurin apu.
oli lohduttavaa lukea vastauksia omaan purkaukseeni. vasta nyt vanhemmalla iällä on tullut rohkeutta edes ajatella näitä asioita monelta kantilta. aina on pitänyt hävetä ja esittää erilaista mitä oikeasti on. että kaikki muut uskovaiset on niin hyviä ja kaikkea. vieläkin mietityttää mitä on itsetunto ja mitä taas synnintunto. ennen minua vietiin puhutteluun pienimmästäkin syystä luonteen erilaisuuden vuoksi. siitä osittain jäi ainainen huonommuuden tunne. enää ei puhutella samalla tavalla. Luulen, että minun lapseni eivät ole koskaan saaneet kokea jumalana rakastavana Isänä kuin en minäkään . Pienenä lapsena joskus. on tosi että toinen ei toisen sydämen tilaa nää ja syyllistää ja jyrää henkisesti heikommat ja arat ihmiset alleen. lohduttavaa oli tietää, että jokaisella on oikeus uskoa jos on halu. vielä ihmettelen sitä, miksi vaan määrätyt ihmistyypit saa "vikoilla" toisia , siis minua. Olen itse pahoittanut mieleni monesti ja yrittäny kaikkeni, mutta asiaa ei kukaan uskova uskalla lähteä hoitamaan. Tämä loukkaavaisuus ei varmaan johdu uskosta vaan voimakkaasta luonteenpiirteestä, mutta vaikea on kestää. jos olisi edes voimaa sanoa, että nyt pahoitin mieleni ja poistuisin paikalta. kaikki olemme armon varassa. tosi surullista, Kiitos vielä lohduttavista palautteista.
Olet oikeassa Tuulia ! Tällä hetkellä tunnen itse suurta katkeruutta siitä, että olen liikkeen ulkopuolisena joutunut koskaan minkäänlaiseen tekemiseen sen ja sen vallankäytön kanssa. Jo olisin 10 vuotta sitten aavistanut tai ymmärtänyt yhtään enemmän siitä, OLISIN PAENNUT JA KAUAS ! - Nämä 10 vuotta olen voinut vain rukoilla ja meiessäni huutaa. "Herra armahda ! " - Kuin löyhässä hirressä olisin roikkunut, voimatta itse mitään, ilman kenenkään ihmisen apua. Ei tällaista kukaan itselleen vapaaehtoisesti halua, eikä kukaan haluaisi tällaisia asioita näin julki huutaa. Olen toki yrittänyt saada apua viranomaisilta monet, monet kerrat !! Mutta ei, ei mistään mitään. Sanotaan, että jos sattumalta selviää muiden ohessa. Mitään ei tehdä. Ja nyt ymmärrän miksi.
Olen aiemmissa kommenteissa tuonut esille sen, että uskon ja olen nähnyt, että vl-uskovainen voi myös elää onnellista elämää yhteisössään. Tasapainon ja uskon voi kuitenkin löytää onneksi myös vl-liikkeen ulkopuolelta. Keskustelun tarkoitus on edelleenkin tuoda mahdollisia epäkohtia esille vl-liikkeessä ja jos uskot niin vakaasti, että sinä ja sinun perheesi(lapsesi ja vaimosi) eivät tule koskaan kohtaamaan mitään ikävää vl-liikkeen sisältä, mitä esim. minä/perheeni olen joutunut kokemaan, voit ajatella yhtä kapeakatseisesti myös jatkossakin. Yhteisö on iso ja voi vedota, että vain niin harva on saanut maistaa karvainta kalkkia, mutta aika käsittämätöntä, ettei liikkeen sisällä kukaan uskalla tulla esiin ja tunnustaa, että vääryyksiä on todella tapahtunut. Kun nämä vääryydet (toisten ehkä sairaiden ihmisten teot) halutaan lakaista maton alle, samalla ikäänkuin annetaan hyväksyntä näille teoille.
kovinkaan moni keksisi tarinoita kokemistaan vääryyksistä liittyen vl-liikkeeseen, mikä olisi syy, että esim. minä keksisin elämäntarinaani? Onneksi on olemassa tämä anonyymitapa kirjoittaa. Se on monen mahdollisuus vihdoin tuoda esille asioita, joista ei ole voinut/uskaltanut puhua vuosiin/vuosikymmeniin.
samaa ihmettelen minäkin. Mitä ihmeen liturgiaa se on, että pitää uskoa anteeksi rankat kokemuksensa ?
Ev.lut.kirkon jossain rukousilloissa on sattunut joskus olemaan sielunhoitajia, jotka ovat tiukanneet multa anteeksipyyntöä, kun olen kertonut mitä todella kauheaa ja väärää olen joutunut muiden tekemänä kokemaan.
Olen silloin joutunut todella ymmälleni:: miksi minua on vaadittu pyytämään anteeksi toisten vääriä tekoja, siis ottamaan syyllisyys toisten teoista ? Siltä minusta on silloin tuntunut, ja olen sanonut, että en tunnista mitäään mitä minun pitäisi pyytää anteeksi.
Nyt ymmärrän ja tiedän, että minua on yritetty silloin saada tuntemaan väärää syyllisyyttä, yritetty syyllistää todella toisten tekemistä vääristä teoista. Se ei todellakaan ole oikein.
En siis tarkoita että kaipaan sääntöluetteloa uusiksi.( Minä kun en edes näe tätä uskoa sääntöjen kautta). Vaan että olen nähnyt niin, että ihmiset haluaisivat että olisi tarkat säännöt,ja silloinhan oltaisiin lakiuskonnossa. Tekojen kautta lapsia synnyttämällä tultaisiin taivaskelpoisiksi, niinhän ei ole.Näen että usko perustuu armoon, armahdukseen. Ihminen voi valinnoissaa erehtyä, mutta Jumala ei vaadi täydellisyyttä vaan armahtaa erehtyneen ihmisen.. En todellakaan näe että Raamatun kirjoitukset muutettaisiin. No siitä mitä Raamatussa on kirjoitettu voitaisiin jatkaa, mutta nyt en jaksa.
Miksi ihmisen pitäisi uskoa anteeksi rankat elämänkokemuksensa?
Tuli mieleeni sinusta eräs toinen ihminen, joka ei liene enää uskovainen. Hänenkin elämänkokomuksensa ovat raskaat. Hän asui hetken meidän perheemme lähistöllä ja yritimme rohkaista uskomaan, tarjota apuakin, ihan ajallisissakin asioissa. Osittain oli samaakin minun ja hänen kokemuksissa, hänkään ei ole aina ollut uskovainen kuten en minäkään koko ikääni. Mutta keskellä uskovaisen perheen arkea on todella vaikea oikeasti asettua toisen, erilaisen ihmisen asemaan ja tuntea se tuskan määrä. Ei ikäänkuin muista, millaista voi olla, kun on vaikeaa. Tulee sammakoita suusta, ei ehdi kaiken hulinan keskellä ajatella, miten joku oma tekeminen tai lasten höpötykset vaikuttavat toiseen. Loukkaa, vaikkei halua. Koin, että kun tämä ihminen kävi meillä ja näki ihan tavallisen,ehjän, terveen perheen ja kanssamme seuroissa iloisia, tasapainoisia lapsia, hän ahdistui entisestään.Muisti, millaista voisi olla, millaista on joskus ollutkin. Sanoikin, että tuntee olevansa erilainen. Mutta ihan semmoisena kuin olette, sinä, lapsesi ja lastenlapsesi, saatte tulla seuroihin, myyjäisiin ja kaikkiin tapahtumiin. Kaikki eletyn elämän rankat kokemukset saa uskoa anteeksi, sitten jaksaa antaa anteeksi toisillekin, jotka ovat sinua loukanneet tahallisesti tai tahattomasti. Tule mukaan. Katso jotakuta toista, hae ystävää, pyydä Taivaan Isältä saattomiestä. Minäkin sain, kun aikanani pyysin. Minä puolestani pyydän ymmärtäväistä mieltä ja oikeita sanoja, kun kohtaan kaltaisiasi. Ajat ja elämäntilanteet muuttuvat. Joskus minä olen se, joka tarvitsen tukea. Joskus sinä olet se, joka tarjoat apua. Sinun kokemuksillasi ja herkkyydelläsi voit joskus olla äärettömän tarpeellinen ystävä jollekulle. Me emme tiedä, miksi Jumala antaa kullekin sellaisia kokemuksia kuin antaa.
Uskomista Jeesukseen ei tarvitse keneltäkään kysyä. Se on jokaisen oikeus. Tulikin mieleen sepän sanat Paavo Ruotsalaiselle: "Yksi sinulta puuttuu, ja sen mukana kaikki: Kristuksen sisäinen tunteminen!"
Jos jokin ryhmä ei hyväksy sinua sellaisena kuin olet, jätä se taaksesi. Jeesus kyllä hyväksyy ja on armahtanut sinut, miehesi, enkelilapsesi ja kaikki muutkin lapsesi.
Itsetunnolla ja synnintunnolla ei ole oikeasti mitään tekemistä keskenään, mutta heikon itsetunnon omaava kokee syyllisyyttä enemmän, myös sellaisesta, mistä ei tarvitsisi. Vain toisten loukkaamisesta, tahallisesta vahingoittamisesta tarvitsee tuntea syyllisyyttä. Mutta armon niistäkin saa, jos asiat sopii loukatun tai vahingoittuneen kanssa, ja sen jälkeen Kaikkivaltiaan kanssa.
Taivaaseen ei pääse kukaan, jos synnittömät sinne vain otetaan, eikä kovinkaan moni ehdi armoa anella lestadiolaisilta juuri kuolemankaan hetkellä. Jeesus on sen vuoksi sovittanut jo ihmiskunnan synnit ristillä, ja riittää, että uskoo HÄNEEN.
Näin sanoo Raamattu: "Niin paljon on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainoan poikansa, ettei YKSIKÄÄN joka uskoo HÄNEEN hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."
"Usko Herraan Jeesukseen niin sinä pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi".
Älä siis usko synteihisi, huonommuuteesi, toisten loukkauksiin tai edes pyytele kaikenlaista anteeksi, usko vain Jeesukseen, niin sinä pelastut!
Voimia ja siunausta! Nosta katseesi ylös, ole ylpeä kaikesta, mistä olet selvinnyt ja ole rohkeasti oma itsesi! Jeesus ei ole sinua jättänyt, vaikka se siltä olisi joskus tuntunutkin.
Ehkä en sinun kommenttejasi kritisoinut edellisessä viestissäni. Kuitenkin tässäkin (kuten muissakin nettikeskusteluissa) on paljon kommentteja, joissa kielletään täysin se, että yksikään omasta vapaudestaan ja vieläpä onnellisena elää vanhoillislestadiolaisena.
En ymmärrä, miten minun kommenttini olisi ymmärretty siten, etten tietäisi tai näkisi sitä hätää, mitä joissain suurissa perheissä on. Vanhoillislestadiolaisuus on avautunut tällä vuosituhannella paljon ja ongelmista puhutaan mielestäni hyvinkin avoimesti. Tietysti joistakin hyvin henkilökohtaisista ongelmista on hyvä jutella pienessä piirissä. On tosiasia, että jotkut voivat pahoin synnytyksiin liittyen ja tähän asiaan tulee liikkeen sisällä kiinnittää aivan erityisesti huomiota ja erityisen tärkeää on liikkeen sisällä myös ymmärtää, että joskus ongelmat ovat sellaisia, että hengellinen apu ei ole se ensimmäinen, vaan apua on haettava esim. mielenterveysalan ammattilaisilta.
Tiedän myös omasta elämästäni vl-perheenisänä, että elämään liittyy paljon työtä ja vaivaa ja välillä väsytään. Oma perheeni on joissakin vaikeissa tilanteissa saanut myös ulkopuolista ammattiapua, josta on ollut valtavan suuri hyöty. Samaan aikaan minulle ja vaimolleni on ollut selvä, että haluamme elää tässä uskossa, koska siellä syntiselle saarnataan armoa ja lohdutusta. Harvalla suuri perhe on helppo ratkaisu, jossa joka hetki vain ajatellaan lapsia suurina Jumalan lahjoina. Arki ja sen toimivuus on haaste ja joskus joku uupuu sen haasteen alla. Joskus yhteisön tuki, mutta useimmiten ammattiauttajien ja läheisten ystävien tuki on kuitenkin se suurin apu.
oli lohduttavaa lukea vastauksia omaan purkaukseeni. vasta nyt vanhemmalla iällä on tullut rohkeutta edes ajatella näitä asioita monelta kantilta. aina on pitänyt hävetä ja esittää erilaista mitä oikeasti on. että kaikki muut uskovaiset on niin hyviä ja kaikkea. vieläkin mietityttää mitä on itsetunto ja mitä taas synnintunto. ennen minua vietiin puhutteluun pienimmästäkin syystä luonteen erilaisuuden vuoksi. siitä osittain jäi ainainen huonommuuden tunne. enää ei puhutella samalla tavalla. Luulen, että minun lapseni eivät ole koskaan saaneet kokea jumalana rakastavana Isänä kuin en minäkään . Pienenä lapsena joskus. on tosi että toinen ei toisen sydämen tilaa nää ja syyllistää ja jyrää henkisesti heikommat ja arat ihmiset alleen. lohduttavaa oli tietää, että jokaisella on oikeus uskoa jos on halu. vielä ihmettelen sitä, miksi vaan määrätyt ihmistyypit saa "vikoilla" toisia , siis minua. Olen itse pahoittanut mieleni monesti ja yrittäny kaikkeni, mutta asiaa ei kukaan uskova uskalla lähteä hoitamaan. Tämä loukkaavaisuus ei varmaan johdu uskosta vaan voimakkaasta luonteenpiirteestä, mutta vaikea on kestää. jos olisi edes voimaa sanoa, että nyt pahoitin mieleni ja poistuisin paikalta. kaikki olemme armon varassa. tosi surullista, Kiitos vielä lohduttavista palautteista.
Olet oikeassa Tuulia ! Tällä hetkellä tunnen itse suurta katkeruutta siitä, että olen liikkeen ulkopuolisena joutunut koskaan minkäänlaiseen tekemiseen sen ja sen vallankäytön kanssa. Jo olisin 10 vuotta sitten aavistanut tai ymmärtänyt yhtään enemmän siitä, OLISIN PAENNUT JA KAUAS ! - Nämä 10 vuotta olen voinut vain rukoilla ja meiessäni huutaa. "Herra armahda ! " - Kuin löyhässä hirressä olisin roikkunut, voimatta itse mitään, ilman kenenkään ihmisen apua. Ei tällaista kukaan itselleen vapaaehtoisesti halua, eikä kukaan haluaisi tällaisia asioita näin julki huutaa. Olen toki yrittänyt saada apua viranomaisilta monet, monet kerrat !! Mutta ei, ei mistään mitään. Sanotaan, että jos sattumalta selviää muiden ohessa. Mitään ei tehdä. Ja nyt ymmärrän miksi.
Olen aiemmissa kommenteissa tuonut esille sen, että uskon ja olen nähnyt, että vl-uskovainen voi myös elää onnellista elämää yhteisössään. Tasapainon ja uskon voi kuitenkin löytää onneksi myös vl-liikkeen ulkopuolelta. Keskustelun tarkoitus on edelleenkin tuoda mahdollisia epäkohtia esille vl-liikkeessä ja jos uskot niin vakaasti, että sinä ja sinun perheesi(lapsesi ja vaimosi) eivät tule koskaan kohtaamaan mitään ikävää vl-liikkeen sisältä, mitä esim. minä/perheeni olen joutunut kokemaan, voit ajatella yhtä kapeakatseisesti myös jatkossakin. Yhteisö on iso ja voi vedota, että vain niin harva on saanut maistaa karvainta kalkkia, mutta aika käsittämätöntä, ettei liikkeen sisällä kukaan uskalla tulla esiin ja tunnustaa, että vääryyksiä on todella tapahtunut. Kun nämä vääryydet (toisten ehkä sairaiden ihmisten teot) halutaan lakaista maton alle, samalla ikäänkuin annetaan hyväksyntä näille teoille.
kovinkaan moni keksisi tarinoita kokemistaan vääryyksistä liittyen vl-liikkeeseen, mikä olisi syy, että esim. minä keksisin elämäntarinaani? Onneksi on olemassa tämä anonyymitapa kirjoittaa. Se on monen mahdollisuus vihdoin tuoda esille asioita, joista ei ole voinut/uskaltanut puhua vuosiin/vuosikymmeniin.