Suurkiitos loistavasta ohjelmasta! Katsoin juuri nauhalta 3.2.10 esitetyn ohjelman, jossa käsiteltiin uskonlahkojen vankeja. Keskustelitte ohjelmassa mm. pedofiliasta ja uskonlahkoista. Mediassa ei ilmeisesti olla tietoisia, että viime vuonna uutisoitu pedofiliatapaus, jossa jyväskyläläinen perheenisä käytti yhdessä veljensä kanssa omia tyttäriään vuosikausia seksuaalisesti hyväksi, tapahtui vanhoillislestadiolaisperheessä. Itse tiedän tapauksen taustat oman vanhoillislestadiolaismenneisyyteni kautta.
Kiitoksia hyvästä ohjelmasta, joka käsitteli tärkeää aihetta. Puoli tuntia aikaa lisää, niin olisi saatettu päästä jo jonnekin.
On hassua huomata, että mikään taiteilijaura ei ole pelkkää menestystä vaikka siltä näyttääkin ulospäin. Olin ajatellut ohjelmassa esiintyneiden kahden taiteilijan uran olevan melkoisia menestystarinoita. Taiteilijat itse toivat kuitenkin esille jatkuvan arvostuksen puutteen joko kriitikoiden tai muiden toimijoiden taholta. Tämä vuodatus sai ikävästi tilaa ohjelmassa.
Vaatii malttia ja taitoa lähestyä asioita jotenkin muuten kuin itsestään ja omista menetyksistään käsin. Ohjelmassahan yritettiin keskustella taiteen tilasta yleisemmin.
Asetelma kuvaa mainiosti tilannetta taiteen kentällä ja taiteilijoiden mielissä. Suurin osa meistä on ikäänkuin jatkuvasti paitsiossa ja joku saa ain niin paljon enemmän.
Ohjelma osoitti jälleen sen tosiasian, että harvassa ovat selkeän suullisen ilmaisun taitavat taiteilijat.
Kun ajattelen ohjelman kirvoittanutta edeltävää keskustelua
lehdissä, jokainen kirjoittaja näki vain yhden asian eli oman käsityksensä.
Ei minkään museon,taidemuseonkaan, asema ole pelkästään johtajan varassa.
Taidemuseoiden ja -gallerioiden mahdollisuuksiin vaikuttaa ratkaisevasti,
millainen on taiteen tarjonta eli olemassa olevien luovien taiteilijoiden
tuotanto. Sekin on aaltoliikettä! Siihen vaikuttaa ympäröivä yhteiskunta, ihmiset
ja ihmisten arvomaailma.
Meidän on kohtuullisen helppo saada tänne
näyttelyitä, kokonaan toinen juttu on saada täältä periferiasta toisten tiloihin
toisten valitsijoiden ehdoilla esille taidettamme. Ennakkoluulot ovat syvässä
tuolla maailmallakin! Itseriittoisia ovat ns. suurten maiden instituutioidenkin edustajat - kokemusta on. Uskokaa pois! Framessä on kuohunut, sitä tarvitaan
suomalaisen taiteen maailmalle "kätilöintiin". Joku voi onnistua onnellisten
tähtien alla henkilökohtaisilla kontakteillaan pääsemään teoksineen
merkittävään ulkomaiseen taidemuseoon - harvinaista sellainen kuitenkin on.
kari tervo kuvataiteilija,taidegraafikki,vapaa-ajattelija.Li (ei varmistettu) 11.2.2010 11:10
kiitos ohjelmasta,jossa aihe kirvoitti esille kuvataiteen moni-ilmeisyyden.
Tyypillistä oli,kun kuvataiteesta keskustellaan, oli läsnä voimakkaasti taiteilijan omaan itseensä tuojottaminen. laajemmalle ei kovin tuotokkaasti päästy.Ihan toimittajille näytti olevan ongelmana hallita keskustelua, ja pitää asiaa kasassa. tosin se oli toisaalta oikein hyvä, keino näyttää, mitä keskustelu taiteen sisällöstä, laadusta ja kansainvälistymisestä on , taiteilijakunnan ja taiteenkentän sisällä.
Äijäkulttuurin ja kuppikuntaisuuden läsnäolo oli silmiin pistävää, joka on myös minusta ilmeistä kuvataiteen kentällä, mukaan lukien kaikki sen kaikki ilmenemismuodot .Voimakkaita näköaloja esille toivat taiteilijat, kukin omasta näkökulmastaan tottakai, ja totuutta etsittiin.
Itse istuin sohvaperunana vaimoni kanssa sohvalla, ja kuuntelimme fraseologiaa, joka oli hetkittäin alan ammattilaisellekin vaikeaselkoista, saatikka asioita maallikkona seuraavalle.Epäselväksi jäi modenin taiteen ja nykytaiteen määrittely..niin taiteen tuottamisessa kun museo kentällä.
Toki modernismi taiteen ismisnä on tuttu...mutta kuka on nykytaiteilija ja mitä nykytaide on...ehkä Glasunovin näyttely sen meille avaa...vai mitä Silja Rantanen?
Osmo Rauhalan kommennti Teemu Mäen saamista apurahoista kuulosti tässä yhteydessä kummalle....mitä suomen taiteen keskustoimikunnan apurahoilla pyritää takaamaan ja miksi....ehkä taiteen tekemistä ja tuottamista varten? Itse pidän Teemu Mäkeä älykkäänä taiteilija, joskaan en aina kaikesesta hänen tuotottamstaan syty...mutta sisältöä niissä on....ja varmaan myös materiaalia ja potenttiaalia kansainvälitymiseen...mikäli hän itse niin kokee ja hakee moista uraa?
En koe kansainvälitymisenä residenssi vierailua sinällään...ne ovat ikkunaoita ja mahdollisuuksia ...ja yhdyn kyllä Rauhalaan siinä ajatuksessa.että kansainvälistyminen on työtä, jota voi tehdä suomesta käsin...ei ulkomailla olo takaa kansainvälisen taiteilijan leimaa.
Kansainvälisyys on minusta yhteistyötä eri tahojen kanssa, konkreettista työtä, niin toisten taiteilojoiden, museoiden ,gallerioiden kuin managerien ja rahoittajatahojen kanssa.
kauttaaltaan ohjelmasta näkyi se, että kuvataiteen kentällä on vaikeaa...taloudellisesti...hallinollisesti....ja useat asiat makaavat lähtökuopissaan....vartoidaan omaa hyvää...ei etsitä yhteistä ja yhteisyyttä...luottamusta siihen...että erinäkökulmia on...ja niille on oltava tilaa..
Miksi ohjelmaan ei kutsuttu keskustelutaitoisia taiteilijoita? Ohjelma on valitettavasti loistava esimerkki suomalaisen taidekoulutuksen puutteista ja näiden puutteiden käytännöllisistä seurauksista. Nämä puutteet koskevat yhteiskunnallisia aineita, alkaen retoriikasta, edeten historian, sosiologian ja filosofian perusteisiin.
Taiteilijoiden koulutuksessa ei edelleenkään panosteta siihen, että taiteilijat osaisivat keskustella, ei vain tuoda esiin itseään tyyliin "Minä olen ollut jo vuodesta se ja se esillä siellä ja siellä maailman metropolissa, enkä ole saanut silloin ja silloin apurahoja" tai että "Tässä mun duunissa oon käsitelly sitä ja tätä". Kuinka ne kanssaihmiset? Kuunteleminen ja toisen kunnioittaminen silloinkin kun toinen on eri mieltä tai selvästi väärässä tai vielä epätietoinen jostakin konkreettisesta kysymyksestä?
Myös ilman minkäänlaista käsitystä filosofiasta tai taiteen tutkimuksesta, syyttely taidepuheen koukeroisuudesta vaikuttaa lähinnä säälittävältä ennakkoluuloisuudelta. Surullista. Se tietysti on säälittävää, jos taiteilijat oppivat puhumaan työstään heideggerilaisittain, mutta eivät osaa keskustella. Nyt vaikuttaa siltä, että kumpikaan juttu ei ole hallussa.
Onko vain todettava, että parempi edes tämä tynkä sohaisu taidemaailmamme olemukseen kuin ei mitään? Kulttuuriamme kyllä kuvaa, että laajasti seurattavalla areenalla, kuten YLEn tv-kanavalla, tämänkin asian käsittely oli tungettava noin 40 minuutin aikarakoon.
Tuloksena on "keskustelua" edeltäneen hämmennyksen ja ennakkoluulojen jatkuminen, jopa vahvistuminen, niin yleisön kuin itse taidemaailman toimijoiden joukoissa.
Kiitän siis Voimalan käyttömestareita asiaan tarttumisesta. Ja moitin Ylen Ykköstä keskusteluohjelmien tynkämäisyydestä. Aika hädin ja tuskin riittää asioiden esittelyyn, vaan ei niiden käsittelyyn (joka ohjataan nettifoorumeille).
PS. Erityisesti kiitän Voimalaa siitä, ettei ohjelmaan pakkosijoitettu ensimmäistäkään inserttiä.
"Pohjanoteeraus oli se tuolillaan röhnöttänyt ylimielinen kriitikko, joka ainakin viisi taikka kuusi kertaa intti että ei ymmärrä tällaista keskustelua. Olisi suotavaa että häntä ei enää kiusattaisi näin vaikeilla keskusteluilla (ironiaa)."
Ihmettelen myös proffan esiintymistä. Siitä kuvastui vahva ylimielisyys ja kateus menestynyttä taiteilijaa kohtaan. Katukielinen naistaiteilijan sanomaksi kerrottu anaaliselle alueelle osunut lausahdus oli mielestäni vielä pahempi pohjanoteeraus.
Vaikka olenkin jo pitkään antanut piut paut koko taiteen olemuksen ajattelulle niin tätä ohjelmaa on aivan pakko kommentoida. Paria poikkeusta lukuunottamatta ohjelma paljasti kuinka pikkusieluista ja kateellista porukkaa taiteen kentällä ainakin julkisuuteen pääsee. Osmo Rauhalakin kaikessa laskelmoivuudessaankin on näköjään unohtanut että menestys ei ole lineaarinen yhtälö. Mitenkäs se Eino Leino sanoikaan " Kenet jumalat kerran keinuunsa ottavat..." Palsan ja Lyytikäisen äärellä kyllä kumarrellaan mutta eläessään ne pojat ei tainneet paljon apurahoilla juhlia taiteen tekemiseltään. Ja tämä itään päin oleminen - minusta nämä apurahataiteilijat vaikuttavat melkein tsaarinajan virkamiehiltä jotka palkkiota vastaan menevät sinne mihin käsketään. (No ehkä vähän kärjistin)
Tuleepa vaan mieleeni kun Kimmo Pyykkö (näitä 70-lukulaisia) sanoi että nämä nuoret taiteilijat on menneet ihan outoon suuntaan. Ne alkaa jo kymmeneltä illalla vilkuilemaan kelloa ja lähtevät ajoissa nukkumaan kun pitää aamulla varhain mennä työhuoneelle. Ja hänen pitää kahden Ukri Merikannon kanssa jäädä jatkoille. No ajat on muuttuneet ja tavatkin mutta taiteilijaelämältään nämä vanhat reippaat miehet ovat jostain kumman syystä saaneet silti sitä substanssiakin siihen tekemiseensä. Ei ole tarvinnut selitellä kuvaako vesiämpäri itseään vai ympäröivää maailmaa. No historia on meidät tuomitseva : )
Hyvä aihe ohjelmalla. Jotkut taiteilijat ovat työskennelleet itsensä läpi. Eivät riippuvaisia apurahoista. Heillä on arvokasta sanottavaa. Pohjanoteeraus oli se tuolillaan röhnöttänyt ylimielinen kriitikko, joka ainakin viisi taikka kuusi kertaa intti että ei ymmärrä tällaista keskustelua. Olisi suotavaa että häntä ei enää kiusattaisi näin vaikeilla keskusteluilla (ironiaa).
Keskustelu nyky- ja modernista taiteesta oli mielenkiintoinen ja paljastava. Metsäsuomalaisuus oli osallistujien joukossa yliedustettuna. Se näkyi sekä ihmisten olemuksesta että heidän lausunnoistaan.
Onnittelen ohjelman vetäjiä ammattitaidosta ja fiksuudesta! Teidän ansiostanne sukupuolten välille muodostui tasapaino. Keskusteluun osallistui täsmälleen kaksi fiksua naista, ohjelman vetäjät, ja kaksi fiksua miestä. Näitä ei tarvitse edes nimetä. Koko muu joukko oli mielestäni titteleistä ja ammattinimikkeistä riippumatta rupulisakkia, jossa yhdistyi ylikehittynyt ego alikehittyneeseen ajattelukykyyn.
Suurkiitos loistavasta ohjelmasta! Katsoin juuri nauhalta 3.2.10 esitetyn ohjelman, jossa käsiteltiin uskonlahkojen vankeja. Keskustelitte ohjelmassa mm. pedofiliasta ja uskonlahkoista. Mediassa ei ilmeisesti olla tietoisia, että viime vuonna uutisoitu pedofiliatapaus, jossa jyväskyläläinen perheenisä käytti yhdessä veljensä kanssa omia tyttäriään vuosikausia seksuaalisesti hyväksi, tapahtui vanhoillislestadiolaisperheessä. Itse tiedän tapauksen taustat oman vanhoillislestadiolaismenneisyyteni kautta.
Tässä linkki uutiseen viime heinäkuulta: http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/is%C3%A4-kahdeksaksi-vuodeksi-van...
Kiitoksia hyvästä ohjelmasta, joka käsitteli tärkeää aihetta. Puoli tuntia aikaa lisää, niin olisi saatettu päästä jo jonnekin.
On hassua huomata, että mikään taiteilijaura ei ole pelkkää menestystä vaikka siltä näyttääkin ulospäin. Olin ajatellut ohjelmassa esiintyneiden kahden taiteilijan uran olevan melkoisia menestystarinoita. Taiteilijat itse toivat kuitenkin esille jatkuvan arvostuksen puutteen joko kriitikoiden tai muiden toimijoiden taholta. Tämä vuodatus sai ikävästi tilaa ohjelmassa.
Vaatii malttia ja taitoa lähestyä asioita jotenkin muuten kuin itsestään ja omista menetyksistään käsin. Ohjelmassahan yritettiin keskustella taiteen tilasta yleisemmin.
Asetelma kuvaa mainiosti tilannetta taiteen kentällä ja taiteilijoiden mielissä. Suurin osa meistä on ikäänkuin jatkuvasti paitsiossa ja joku saa ain niin paljon enemmän.
Ohjelma osoitti jälleen sen tosiasian, että harvassa ovat selkeän suullisen ilmaisun taitavat taiteilijat.
Kun ajattelen ohjelman kirvoittanutta edeltävää keskustelua
lehdissä, jokainen kirjoittaja näki vain yhden asian eli oman käsityksensä.
Ei minkään museon,taidemuseonkaan, asema ole pelkästään johtajan varassa.
Taidemuseoiden ja -gallerioiden mahdollisuuksiin vaikuttaa ratkaisevasti,
millainen on taiteen tarjonta eli olemassa olevien luovien taiteilijoiden
tuotanto. Sekin on aaltoliikettä! Siihen vaikuttaa ympäröivä yhteiskunta, ihmiset
ja ihmisten arvomaailma.
Meidän on kohtuullisen helppo saada tänne
näyttelyitä, kokonaan toinen juttu on saada täältä periferiasta toisten tiloihin
toisten valitsijoiden ehdoilla esille taidettamme. Ennakkoluulot ovat syvässä
tuolla maailmallakin! Itseriittoisia ovat ns. suurten maiden instituutioidenkin edustajat - kokemusta on. Uskokaa pois! Framessä on kuohunut, sitä tarvitaan
suomalaisen taiteen maailmalle "kätilöintiin". Joku voi onnistua onnellisten
tähtien alla henkilökohtaisilla kontakteillaan pääsemään teoksineen
merkittävään ulkomaiseen taidemuseoon - harvinaista sellainen kuitenkin on.
kiitos ohjelmasta,jossa aihe kirvoitti esille kuvataiteen moni-ilmeisyyden.
Tyypillistä oli,kun kuvataiteesta keskustellaan, oli läsnä voimakkaasti taiteilijan omaan itseensä tuojottaminen. laajemmalle ei kovin tuotokkaasti päästy.Ihan toimittajille näytti olevan ongelmana hallita keskustelua, ja pitää asiaa kasassa. tosin se oli toisaalta oikein hyvä, keino näyttää, mitä keskustelu taiteen sisällöstä, laadusta ja kansainvälistymisestä on , taiteilijakunnan ja taiteenkentän sisällä.
Äijäkulttuurin ja kuppikuntaisuuden läsnäolo oli silmiin pistävää, joka on myös minusta ilmeistä kuvataiteen kentällä, mukaan lukien kaikki sen kaikki ilmenemismuodot .Voimakkaita näköaloja esille toivat taiteilijat, kukin omasta näkökulmastaan tottakai, ja totuutta etsittiin.
Itse istuin sohvaperunana vaimoni kanssa sohvalla, ja kuuntelimme fraseologiaa, joka oli hetkittäin alan ammattilaisellekin vaikeaselkoista, saatikka asioita maallikkona seuraavalle.Epäselväksi jäi modenin taiteen ja nykytaiteen määrittely..niin taiteen tuottamisessa kun museo kentällä.
Toki modernismi taiteen ismisnä on tuttu...mutta kuka on nykytaiteilija ja mitä nykytaide on...ehkä Glasunovin näyttely sen meille avaa...vai mitä Silja Rantanen?
Osmo Rauhalan kommennti Teemu Mäen saamista apurahoista kuulosti tässä yhteydessä kummalle....mitä suomen taiteen keskustoimikunnan apurahoilla pyritää takaamaan ja miksi....ehkä taiteen tekemistä ja tuottamista varten? Itse pidän Teemu Mäkeä älykkäänä taiteilija, joskaan en aina kaikesesta hänen tuotottamstaan syty...mutta sisältöä niissä on....ja varmaan myös materiaalia ja potenttiaalia kansainvälitymiseen...mikäli hän itse niin kokee ja hakee moista uraa?
En koe kansainvälitymisenä residenssi vierailua sinällään...ne ovat ikkunaoita ja mahdollisuuksia ...ja yhdyn kyllä Rauhalaan siinä ajatuksessa.että kansainvälistyminen on työtä, jota voi tehdä suomesta käsin...ei ulkomailla olo takaa kansainvälisen taiteilijan leimaa.
Kansainvälisyys on minusta yhteistyötä eri tahojen kanssa, konkreettista työtä, niin toisten taiteilojoiden, museoiden ,gallerioiden kuin managerien ja rahoittajatahojen kanssa.
kauttaaltaan ohjelmasta näkyi se, että kuvataiteen kentällä on vaikeaa...taloudellisesti...hallinollisesti....ja useat asiat makaavat lähtökuopissaan....vartoidaan omaa hyvää...ei etsitä yhteistä ja yhteisyyttä...luottamusta siihen...että erinäkökulmia on...ja niille on oltava tilaa..
Miksi ohjelmaan ei kutsuttu keskustelutaitoisia taiteilijoita? Ohjelma on valitettavasti loistava esimerkki suomalaisen taidekoulutuksen puutteista ja näiden puutteiden käytännöllisistä seurauksista. Nämä puutteet koskevat yhteiskunnallisia aineita, alkaen retoriikasta, edeten historian, sosiologian ja filosofian perusteisiin.
Taiteilijoiden koulutuksessa ei edelleenkään panosteta siihen, että taiteilijat osaisivat keskustella, ei vain tuoda esiin itseään tyyliin "Minä olen ollut jo vuodesta se ja se esillä siellä ja siellä maailman metropolissa, enkä ole saanut silloin ja silloin apurahoja" tai että "Tässä mun duunissa oon käsitelly sitä ja tätä". Kuinka ne kanssaihmiset? Kuunteleminen ja toisen kunnioittaminen silloinkin kun toinen on eri mieltä tai selvästi väärässä tai vielä epätietoinen jostakin konkreettisesta kysymyksestä?
Myös ilman minkäänlaista käsitystä filosofiasta tai taiteen tutkimuksesta, syyttely taidepuheen koukeroisuudesta vaikuttaa lähinnä säälittävältä ennakkoluuloisuudelta. Surullista. Se tietysti on säälittävää, jos taiteilijat oppivat puhumaan työstään heideggerilaisittain, mutta eivät osaa keskustella. Nyt vaikuttaa siltä, että kumpikaan juttu ei ole hallussa.
Onko vain todettava, että parempi edes tämä tynkä sohaisu taidemaailmamme olemukseen kuin ei mitään? Kulttuuriamme kyllä kuvaa, että laajasti seurattavalla areenalla, kuten YLEn tv-kanavalla, tämänkin asian käsittely oli tungettava noin 40 minuutin aikarakoon.
Tuloksena on "keskustelua" edeltäneen hämmennyksen ja ennakkoluulojen jatkuminen, jopa vahvistuminen, niin yleisön kuin itse taidemaailman toimijoiden joukoissa.
Kiitän siis Voimalan käyttömestareita asiaan tarttumisesta. Ja moitin Ylen Ykköstä keskusteluohjelmien tynkämäisyydestä. Aika hädin ja tuskin riittää asioiden esittelyyn, vaan ei niiden käsittelyyn (joka ohjataan nettifoorumeille).
PS. Erityisesti kiitän Voimalaa siitä, ettei ohjelmaan pakkosijoitettu ensimmäistäkään inserttiä.
"Pohjanoteeraus oli se tuolillaan röhnöttänyt ylimielinen kriitikko, joka ainakin viisi taikka kuusi kertaa intti että ei ymmärrä tällaista keskustelua. Olisi suotavaa että häntä ei enää kiusattaisi näin vaikeilla keskusteluilla (ironiaa)."
Ihmettelen myös proffan esiintymistä. Siitä kuvastui vahva ylimielisyys ja kateus menestynyttä taiteilijaa kohtaan. Katukielinen naistaiteilijan sanomaksi kerrottu anaaliselle alueelle osunut lausahdus oli mielestäni vielä pahempi pohjanoteeraus.
Vaikka olenkin jo pitkään antanut piut paut koko taiteen olemuksen ajattelulle niin tätä ohjelmaa on aivan pakko kommentoida. Paria poikkeusta lukuunottamatta ohjelma paljasti kuinka pikkusieluista ja kateellista porukkaa taiteen kentällä ainakin julkisuuteen pääsee. Osmo Rauhalakin kaikessa laskelmoivuudessaankin on näköjään unohtanut että menestys ei ole lineaarinen yhtälö. Mitenkäs se Eino Leino sanoikaan " Kenet jumalat kerran keinuunsa ottavat..." Palsan ja Lyytikäisen äärellä kyllä kumarrellaan mutta eläessään ne pojat ei tainneet paljon apurahoilla juhlia taiteen tekemiseltään. Ja tämä itään päin oleminen - minusta nämä apurahataiteilijat vaikuttavat melkein tsaarinajan virkamiehiltä jotka palkkiota vastaan menevät sinne mihin käsketään. (No ehkä vähän kärjistin)
Tuleepa vaan mieleeni kun Kimmo Pyykkö (näitä 70-lukulaisia) sanoi että nämä nuoret taiteilijat on menneet ihan outoon suuntaan. Ne alkaa jo kymmeneltä illalla vilkuilemaan kelloa ja lähtevät ajoissa nukkumaan kun pitää aamulla varhain mennä työhuoneelle. Ja hänen pitää kahden Ukri Merikannon kanssa jäädä jatkoille. No ajat on muuttuneet ja tavatkin mutta taiteilijaelämältään nämä vanhat reippaat miehet ovat jostain kumman syystä saaneet silti sitä substanssiakin siihen tekemiseensä. Ei ole tarvinnut selitellä kuvaako vesiämpäri itseään vai ympäröivää maailmaa. No historia on meidät tuomitseva : )
Hyvä aihe ohjelmalla. Jotkut taiteilijat ovat työskennelleet itsensä läpi. Eivät riippuvaisia apurahoista. Heillä on arvokasta sanottavaa. Pohjanoteeraus oli se tuolillaan röhnöttänyt ylimielinen kriitikko, joka ainakin viisi taikka kuusi kertaa intti että ei ymmärrä tällaista keskustelua. Olisi suotavaa että häntä ei enää kiusattaisi näin vaikeilla keskusteluilla (ironiaa).
Keskustelu nyky- ja modernista taiteesta oli mielenkiintoinen ja paljastava. Metsäsuomalaisuus oli osallistujien joukossa yliedustettuna. Se näkyi sekä ihmisten olemuksesta että heidän lausunnoistaan.
Onnittelen ohjelman vetäjiä ammattitaidosta ja fiksuudesta! Teidän ansiostanne sukupuolten välille muodostui tasapaino. Keskusteluun osallistui täsmälleen kaksi fiksua naista, ohjelman vetäjät, ja kaksi fiksua miestä. Näitä ei tarvitse edes nimetä. Koko muu joukko oli mielestäni titteleistä ja ammattinimikkeistä riippumatta rupulisakkia, jossa yhdistyi ylikehittynyt ego alikehittyneeseen ajattelukykyyn.