Hitler-kortti vedetään esiin
Keittiönpöytien keskusteluissa vedetään usein esiin natsikortti. Muut keskustelijat protestoivat, jos jonkun mielestä Kreikan kriisi muistuttaa 1930-luvun Saksaa. Täysin kiellettyä on verrata ketään poliitikkoa Adolf Hitleriin.
Natsikortti tarkoittaa siis, että epäreilu keskustelija turvautuu äärimmäiseen perusteluun, josta ei voi järkevästi olla toista mieltä. Vedotaan johonkin absoluuttiseen, jolloin keskustelu tyrehtyy.
Mutta eikö natsikortista protestoiminen tarkoita juuri sitä, että Hitlerin valta oli ainutkertainen poikkeusilmiö? Jos taas ajatellaan, että natsivalta on vain yksi autoritäärisen politiikan laji, tai että tuttuja piirteitä voi löytää demokraattisestakin toiminnasta, silloin natsikorttia saa ja pitää pelata. Jos Hitleristä ei enää tänään puhua, niin miten voimme oppia historiasta?
Näihin kysymyksiin vastasi Veikko Huovinen kuvitteellisella Hitlerin elämäkerrallaan Veitikka, jota ruoditaan tänään 10 kirjaa vallasta –sarjassa. Huovisen mielestä Hitleriä ei pidä haudata hirveyksien museoon absoluuttisen pahan osastolle, vaan Hitler elää, aina ja kaikkialla, erilaisissa valeasuissa ja valeaatteissa.
Natsien perintö näkyy myös niissä, jotka muka vastustavat natseja. Tämä oli Huovisen viittaus Neuvostoliittoon, jonka vertaaminen Natsi-Saksaan oli hyvin uskaliasta. Vuonna 1971 Suomi oli suomettuneimmillaan ja taistolaisliike nosti päätään.
Vihainen humoristi kun on, Huovinen ihmettele: Niten ihmeessä Saksa ja koko maailma saattoi hetkeksikään langeta tuon kaikkien aikojen kujeilijan, ihmiskunnan suurimman velikullan hillittömiin metkuihin?
Illan vieras, näyttelijä-muusikko Olavi Uusivirta etsii vastausta näin: ”Veikko Huovisen tulkinnassa Hitler oli verraton näyttelijä. Sitähän valta yksinkertaistettuna, pelkistetyimmillään on. Hitler aina mietti etukäteen, mitä kautta hän lähestyy kohtaamista. Ottaako hän kaapista sveitsiläisen suklaarasian, vai alkaako huutaa suoraa huutoa päin naamaa?”
Vallassa on aina kyse näyttelemisestä. Demokratiassakin mietitään, onko vallankäyttäjä uskottava, vakuuttava – meneekö esitys täydestä ja todesta.
Vallan on tehtävä vaikutus, sen täytyy häikäistä ja houkutella. Siinä, että valta todella näyttää vallalta, natsit olivat suuria neroja. He käytännössä keksivät nykyaikaisen propagandan, ne vaikuttamisen keinot, jotka ovat tänäkin päivänä mainonnan ja manipulaation peruslakeja.
Vakuuttavat puitteet peittävät aina ajatusten tyhjyyden. Finanssikriisin ja eurokriisin aikanakin median asiantuntijoina esiintyvät samat liituraitaiset talouden asiamiehet kuin ennenkin. Vaikka he olisivat väärässä ja ajaisivat maailman perikatoon, kaikki ottavat heidät todesta.
Humoristin resepti diktaattoreja vastaan on se, että heidät pitää tehdä naurunalaisiksi, heidät pitää nauraa vallasta.
"Naurussa on sen hirmuvallan vastustamisen mahdollisuus", sanoo ohjelman vakiovieras Anna Kortelainen. "Ensin joku uskaltaa vähän yskähtää, sitten muut alkavat nauraa mukana. Ja mitä useampi nauraa mukana, silloin syyllisyys, että näin ei saisi tehdä, jaetaan ryhmänä. Olennaista on, että se tehdään yhdessä.”
Tosikkomainen idealismi, herkkäuskoisuus, alttius imartelulle ja vakavamielisyys luovat tilaa Hitlereille. He syytävät keitokseen vielä kaunaa, kateutta ja sopivan viholliskuvan. Ehkä on onni, että Suomessa ei kunnioiteta poliitikkoja, ja varsinkin perussuomalaiset ovat tehneet lainsäädännöstä suurta viihdettä ja karnevaalia.
Olavi Uusivirta on näytellyt Hitleriä vaaleanpunaisessa univormussa. Nyt hän pohtii, millaisen viihdemusikaalin diktaattorista saisi – ja esittää lopuksi laulun Adolfille.
Tervetuloa 10 kirjaa vallasta –sarjan pariin tänäkin torstaina.
Kuuntele teksti Yle Radio 1:n Kultakuumeen kolumnina täältä.
2 kommenttia
Su 22.07.2012 @ 12:44
Chaplin käytti tuota humoristin reseptiä kai ihan ensimmäisenä. Norman Mailer taas teki faktoja hyödyntävän kuvitteellisen elämäkerran Hitleristä Huovista myöhemmin, The Castle in the Forest, Adolfin linna. Siinä hän mietti, että Chaplin oli paha mies, mutta oliko hän paha lapsi? Aika totinen kysymys.