Kevyttä kateutta

Myönnän. Kateeksi kävi, kun katsoin viikko sitten Voimalaa. Studioon oli kutsuttu kuusi ihmistä keskustelemaan kahden toimittajan kanssa siitä, kuka kelpaa oikeaksi kirjailijaksi ja mihin kustantamoon. Kahdesta isosta ja osittain erillisestäkin teemasta, ja isosta keskustelijajoukosta huolimatta Voimalassa nähtiin ja kuultiin kutkuttavaa keskustelua. Hyvä, hyvä!
 
Kustannusmaailman kuviot ovat kiinnostavia, mutta täytyy tunnustaa, että Kata Kärkkäisen Kirjailijaliitolta saamiin rukkasiin suhtaudun vähintäänkin kuumottuneesti, jopa oudon henkilökohtaisesti. Se, että Kärkkäistä ei liittoon otettu, on yksi vuoden alun noloimmista kirjallisista tempauksista. Asiaa on tässä turha enempää purkaa, se kuuluu muille kuin minulle, mutta en malta olla mainitsematta, että olen lukenut neljä Kärkkäisen kirjoittamaa kirjaa. Luin ne, koska tein Kärkkäisestä pitkän henkilökuvaohjelman. Toiset niistä olivat parempia kuin toiset, mutta olen lukenut huonompiakin kirjoja elämässäni – kirjailijaliittolaistenkin kirjoittamia. Kata on fiksu nainen ja hänen yhteydessään Erno Paasilinnan lause: ”On elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija” pitää aika lailla paikkansa. Tätä lausetta olen kuullut monen liiton miehenkin hokevan. Kirjamaankin yhteydessä. Vai onko tässäkin kyse kateudesta?
 
Voimalasta jäi mieleen myös ikiaikainen asetelma, hyvässä ja vähän pahassakin. Kaunis Kata Kärkkäinen istui studiossa kirjavan mieslauman ympäröimänä.
 
Muuten, hyvä Voimala, hyvä!
 
Anna