Maraton ei ole yksilölaji

#8

Lenkkipolulla on aikaa miettiä monenlaista. Syksyn merkit ovat jo ilmassa. Lehdet alkavat putoilla. Muurahaiset eivät juoksentele pururadalla. Kesällä niillä olikin käynnissä melkoiset talkoot yhdyskuntansa yhteisen edun eteen. Muurahaiset saivat minut miettimään juoksijan yksilöllisyyttä ja yhteisöllisyyttä. Jos vaikkapa helikopterista katselisi maratonjuoksua, niin koko homma näyttäisi muurahaisten vaellukselta yhtä ja samaa polkua pitkin.

Lenkkeilijä saattaa luulla tekevänsä hyvinkin yksilöllisen ratkaisun osallistumalla maratonille. Kuitenkin kyse on jollain tasolla kulttuurisesta ilmiöstä, jonka suosio vaihtelee trendien ja muodin mukaan. Samoin juoksussa käytettävät energiapatukat, ipodit, asusteet ja kengät.

Sosiaaliset rakenteet rajoittavat tai mahdollistavat yksilöiden toimintaa. Toisaalta intentionaaliset toimijat saavat aikaan rakenteet. Maratoneja järjestetään koska niille on kysyntää ja juoksijat lähtevät maratoneille, koska niitä järjestetään. Jos haluaisi olla oikein yksilöllinen ja systeemin ulkopuolella, niin kyllä maratonin juokseminen onnistuisi omatoimisestikin tankkauspisteiden jemmaamisella reitin varrelle.

Sosiologian isäksi kutsuttu Émile Durkheim käsitti yhteiskunnallisen subjektiviteetin jonain kollektiivisena tai kollektiiviselle kuuluvana. Yksilön toiminnan merkitys ei Durkheimin mukaan palaudu yksilön intentioihin vaan jonkinlaisen kollektiivisen tajunnan merkityksiin tai arvoihin. Kollektiiviset merkitykset eli sosiaaliset faktat määräävät Durkheimin mukaan yksilön toiminnan.

Durkheim ei kuitenkaan ollut täysin sitä mieltä, että yksilö ei voisi itsenäistyä ja tehdä omia päätöksiä elämänsä suhteen. Häntä askarrutti ristiriita: Mistä johtuu, että yksilö itsenäistyessään käy yhä riippuvaisemmaksi yhteisöstä?

Kehitys kohti ihmisten suurempaa yksilöllisyyttä ja vapautta tarvitsee Durkheimin mukaan yhteiskuntaa. Moderni yhteiskunta, jossa työnjako on pitkälle eriytynyttä ja monipuolista, mahdollistaa erilaisten ihmisten yhdessäolon. Solidaarisuus perustuu siihen, että erilaiset ihmiset tarvitsevat toisiaan, jolloin itsekin voi olla erilainen. Kaikkien ei tarvitse tehdä samoja valintoja, jolloin vapauden määrä tässä mielessä lisääntyisi. Voi lähteä tai olla lähtemättä maratonille.

Sosiologian klassikko Hugo Simmel esitti 1900-luvun alussa käsitteen ”Geselligkeit” (seurallisuus), mikä sisälsi ajatuksen erilaisista muodoista, seurustelupeleistä. Näiden muotojen avulla ihminen pyrkii harmittomaan, puhtaaseen ja tasaveroiseen vuorovaikutukseen. Ihmiset heittävät tittelit pois. Kaikenmoiset maratonjuoksut sopisivat tähän seurustelupelin määritelmään.

Simmelille seurustelu oli osaltaan keinotekoinen valeyhteisö, näyttämö ja pelipaikka, mutta toisaalta se ei kuitenkaan samaistu pelaamiseksi tai epäaidoksi sosiaalisuudeksi. ”Geselligkeit”, kuten meidän tapauksessa maraton, toimii pakopaikkana asiapakoilla kuormitetusta arjesta ja on siten irtiottona eräänlainen sopeutumisen mekanismi moderniin elämään.

Suurin osa juoksijoista ei näitä asioita mieti maratonin lähtöviivalle astuessaan. Eikä tarvitsekaan. Tärkeintä on aistia hieno massatapahtuman tunnelma ja nauttia sosiaalisuudesta, nyt kun kuukausia kestänyt yksin puurtaminen on takana.

Viimeiset viikot on tullut juostua lyhyempiä 10 km lenkkejä pari kertaa viikossa. Puolimaratonlenkit alkoivat tuntua aina vain hitaammilta, nopeuttakin oli hyvä harjoitella. Espoon Rantamaraton juostaan 20.9. Sinne on lähdössä juoksemaan myös YleX:n toimittajia ja heidän haastamiaan rokkareita. Rokkari kuntoon –projektin sivuilta löydät hyviä ohjeita maratonjuoksuun valmistautumiseen.

Aikatavoitetta minulla ei ollut tätä blogisarjaa aloittaessa. Mutta nyt on. Hesarin Nyt-liite kirjoitti muutama viikko sitten hipistä, joka juoksee metriäkään harjoittelematta maratonin krapulassa aikaan 4.22. Tuo aika on lyötävä. Ihan selvinpäin.

Linkkejä:

> YleX Iltapäivä: Rokkari kuntoon
 

> Tampereen Avoin yliopisto esittelee Hugo Simmelin teorioita
 

> Rauno Huttunen kirjoittaa Émile Durkheimista