YLE
 
YLE A-Ö

DDR-keräilijä Juhani Seppovaara etsimässä entisen Itä-Saksan aikaisia tavaroita

Kirppiskierroksella DDR- keräilijä Juhani Seppovaara ja tutkaimessa suomalaisilta kirpputoreilta löytyvät entisen Itä-Saksan aikaiset tavarat.

Kun muuri murtui vuonna 1989 ja rajat avautuivat, hävitettiin Saksassa DDR:n aikaisia tavaroita roppakaupalla uusien länsimaisten kulutushyödykkeiden tieltä. Meni jonkin aikaa kunnes niiden kulttuurihistoriallinen arvo ymmärrettiin.
Nykyisin Saksassa puhutaankin ostalgiasta kun muistellaan ja nostalgisoidaan menneisiin aikoihin liittyviä tavaroita ja niiden herättämiä muistoja: saksalaista retroilua, voisi kai sanoa? Tänään saksassa kirpputorit ja osto ja myynti -liikkeet ovat pullollaan erilaisia sosialistisen Saksan tuotteita ja esineitä. Niitä hankitaan kovaankin hintaan joko muistojen ruokkijoiksi tai keräilijöiden kokoelmiin. Joitain DDR- tuotteita on jopa alettu valmistaa uudestaan.
Juhani on kerännyt ostalgiakokoelmansa vuosien varrella Saksassa vietettyinä aikoina ja kokoelma on esineiden kirjon osalta kattava. Siksi otammekin mieluusti vastaan Seppovaaran vinkit DDR- esineiden löytämiseksi kotimaisilta kirpputoreilta, vaikka Juhani sanookin, että niiden löytäminen saattaa olla sattuman kauppaa.
Eniten kirpputoreilta voi löytää itä-saksalaisia pinssejä, rintamerkkejä, lippuja, leninpystejä ja muuta poliittishenkistä esineistöä, matkamuistoja, kristallisia esineitä sekä tietysti postimerkkejä. Myös kuvakirjoja Itä-Saksan kaupungeista on tuotu paljon myös Suomeen mm. lahjoina kauppavaltuuskunnille ja poliittisille delegaatioille. Ne ovat yleensä isoja ja näyttäviä, kiiltävää paperia. Kuvissa on kaupunkinäkymiä ja onnellisia ihmisiä kaduilla, kouluissa ja
tehtaissa...

Suomessa tunnetuin derkkulahahmo lienee Nukkumatti, josta
erilaisia nukkeversiot ja kirjat ovat kulkeutuneet myös Suomeen.

Suomessa on myyty aikanaan paljonkin Itä- Saksalaisia tuotteita Narva- merkkisistä hehkulampuista sukkahousuihin.
Kannattaa siis etsiskellä kokoonpantavia juomalaseja, Arras-taskulamppuja, sähköisiä joulukuusen kynttilöitä tai kankaita. Urheiluvälineitä myös tuotiin paljon, joten etsi myös nyrkkeilyhanskoja, renkaita riippumiseen, verkkokeinuja ja sen semmoisia. Niissä oli tunnistettavaa ostalgia- tyyliä, joskin tunnistaminen vaatii kokenutta silmää.
Joskus tuotteen saattaa löytää alkuperäisessä hailakan värisessä pakkauksessa mikä tietysti helpottaa tuotteen tunnistamista DDR -alkuperäiseksi.

Kanalanpitäjänä Juhania ovat kiinnostaneet kananmalliset muoviset
munakupit sekä kahden keitetyn kananmunan muoviset retkipakkaukset,
joissa on pieni suolapurkki ja kaksi lusikkaa mukana.

Syksyllä 2006 Juhani Seppovaaralta julkaistiin lyhytproosaa ja valokuvia sisältävä kirja Itä- Berliinin taivaan alla.

Lisätietoja:

www.kolumbus.fi/juhani.seppovaara/



Lue aiemmat jutut

Vanhat elintarvikepakkaukset 29.11.2008
Käsitetaidetta kierrätysmateriaalein 22.11.2008
Pukukoruja etsimässä 15.11.08
1970-luvun arki oli reilusti ruskeaa 8.11.2008
Suunnittelija Tauno Tarna kollegansa ja ystävänsä Kaj Franckin esineiden jäljillä 25.10.2008
Arabian eläintarha 18.10.08
Kierrätystä kutoen 11.10.08
Vanhojen kirjojen ystävä on bibliofiili
Mamma keitaalla 27.9.2008
PEZejä lapsille ja aikuisille 20.9.2008
Keräilytaivas
Kuvitettuja kalusteita
Arjen historiaa ja dokumentointia 17.05.08
Kierroksella ihasteltiin ryijyjä 10.05.08
Napeista koruja käsityöammattilaisen näpeissä 03.05.08
Kirppiskierros olikin yhtäkkiä jääkiekkokierros 26.04.2008
Kierroksella kuultiin kalajuttuja 19.04.08
Vanhat tietokone- ja konsolipelit voivat olla jo antiikkia 12.04.08
Mosaiikkitöitä 05.04.08
Kirjoista laukkuja 29.03.08
Koti kirpparilta 15.03.08
Askarreltua taidetta keräilykorttikoossa 08.03.08
Kierrosvieraita kierrätysdesignompelimosta 01.03.08
Mikättimiä metsästämässä 23.02.08
Dora Jung ja Pellavan lumo 16.02.08
Maailma on täynnä muotoja 09.02.08
Punaisen Norsun lastenvaatteet 02.02.08
Kosmetiikkaa kirppikseltä? 26.01.08
Säästölippaat 19.01.08
Skräppäämällä muistot talteen 12.01.08
Suomalaisten joulukorttien historiaa
Kuvassa näkyvät tavarat eivät ole siellä sattumalta
Soittimia säilykepurkeista, kukkaruukuista ja pullonkorkeista
Jämäkankaista salonkikelpoista
Ajastaika
Intomielinen Kupittaan Saven keräilijä
Kansainvälistä teddykarhun päivää juhlitaan joka vuosi 27.10.
Sähkölaitteita turvallisesti kirppiksiltä
Vanhasta Uutta -kirjan tekijä Liisa Hellemaa-Hautamäki
Mari Häyry etsii lastenvaatteita ja -tarvikkeita
Mekkoswappaaja Mimosa Koiranen
Entisöijä Ville Lampi
Roskamuotia ja ekodesignia
Tyyliä ja asusteita kirppikseltä
Maria Malmström rakentaa miniatyyrimaailmoja
JUJU –lastenvaatekirjan tekijä Mari Savio ostoksilla
Riina Rinkineva-Young etsi tarvikkeita Barbien kustomointiin
Simo Frangén etsi kirppikseltä vappuhuumoria
Paula Ritanen-Närhi puutarhatarvikeostoksilla
Solmiokauppias Tua Tikkanen kirppisostoksilla
Ostoksilla kierrätysvaatteita suunnitteleva Katja Iljana-Kokkonen
Aleksi Valta kuntoliikuntavälineitä etsimässä
Modisti Miia Lindqvist hattuostoksilla
Kirppiseltä etsittiin äänilevyjä Kai Jalosen kanssa
Auli Turtiaisen kanssa etsittiin arvokkaita vanhoja kodintekstiilejä
Koelsen Antti Ahonen rakentaa soivia koneita elektroniikkaromusta
Tiina Huokuna etsii nostalgisia muoviesineitä
Keittiötarvikeostoksilla Johanna Sademaa Uudenmaan Martoista
Painokangasostoksilla Laura Isoniemi
Ostosten sijaan myyntiä
Kirppisostoksilla lautapeliharrastaja Stefan Engblom
Vintage-ostoksilla Arja Könönen
Kello-ostoksilla kelloseppä Ville Pietilä
Astiaostoksilla Marjut Kumela Arabian museosta
Sanaristikko-ostoksilla Riitta Rustari
Postikorttiostoksilla keräilijä Raili Kuusjärvi
Pukuostoksilla räätäli Tapani Aalto
Kultaseppämestari Mika Tarkkanen kirppisostoksilla
Leluostoksilla "Roskisnalle" Birgitta Wulf
Käsityötarvikkeita etsimässä Katri Arohonka
Pinssiostoksilla keräilijä Mika Artesola
Kirppisostoksilla taidekäsityöläinen Jaana Tuomisto
Kodinkoneostoksilla Kaarle Villenheimo
Kotitalousneuvoja Hilkka Huttunen säilöntätarvikkeita etsimässä
Vieraana "Hietsun kirppiksen isä" Tapio Sademies
Kirppisostoksilla drag-artisti Miss Divet
Lasiesineitä etsimässä Kaisa Koivisto Suomen lasimuseosta
Kirppiksellä allergianeuvoja Jutta Flinkman
Keittokirjoja kirppikseltä Tapio Kaihtelan opastuksella
Ostoksilla teatteritarpeiston hoitaja Pipsa Keski-Hakuni
Ostoksilla kuvataideopiskelija Laura Airikkala
Ostoksilla kirjailija, isoäiti ja kirppisten tuntija Kirsti Manninen
Juha Valtonen postimerkkiostoksilla
Retkeilyvarusteita kirppikseltä
Pekka Lehtosaari leluostoksilla
Laukkuostoksilla tekstiilisuunnittelija Kirsi Päiväniemi
Sarjakuvaostoksilla Kari Elkelä
Työkaluostoksilla vuokra-aviomiehen kanssa
Ostosvinkkejä lemmikkieläinten ystäville
Kwanin Mariko esiintymisasuja etsimässä
Neuvostolelujen tuntija Mia Heinimaa leluostoksilla
Kirppisostoksilla puvustaja Tiina Kaukanen
Kenkäostoksilla suutarin kanssa
Kirjaostoksilla kirjailija Elina Hirvonen
Essi Aarnio-Linnanvuori vauvanvaateostoksilla
Pörrö Sahlberg askartelutarvikeostoksilla
Cakesniffer-korutaiteilijat Kirppiksellä
Urheiluvälineitä kirppikseltä
Kirppisostoksilla Seccon Nina Partanen
Kaarina Kivilahti design-ostoksilla
Mimmu Takalo etsi Kirppikseltä kiiltokuvia
Globe Hopen Seija Lukkala vaateostoksilla
Zarkus Poussa soitinostoksilla
Twinin Taru Lönnrot kangasostoksilla
Ostoksilla retrokeräilijät Anna ja Aki Kiminki
Kuvataiteilija Kaarina Kaikkonen kirppiksellä
Paola Suhonen kirppisostoksilla