Pukukoruja etsimässä 15.11.08

Arkkitehtinä, lavastajana, puvustajana ja muotisuunnittelijanakin kunnostautunut Kirsti keräilee pukukoruja. Kirpputoreilla Kirsti antaa koruille mahdollisuuden tulla vastaan sen enempää etsimättä. Vuosien varrella kokoelma on kasvanut useampaan sataan korukappaleeseen, jotka osuvat aikakaudellisesti viime vuosisadan vaihteesta tähän päivään asti. Arkkitehtinä Kirsti on tietenkin kiinnostunut rakennushistoriasta ja taidehistoriasta, lisäksi muoti on kiinnostanut häntä aina. Pukukorujen keräileminen liittyykin vahvasti tähän taustaan.

- Lähtökohtana on se, että tulevaisuutta ei ole ilman menneisyyttä. Kiinnostavaa on miten historia esiintyy nykyajassa ja kuinka nykyaika itsessään on historian jatkumoa. Kaikki se historia on nähtävissä erityisen hyvin koruissa, sanoo Kirsti.

Koruharrastuksen kautta Kirsti on tutkinut myös muodin ja tyylien historiaa. Pukukorut ovat kautta aikojen seuranneet läheisesti muutakin muotia ja muotivirtauksia. Korumuotoilussa näkyy hyvin kulloisenkin ajankohdan designtrendit ja muotokieli, estetiikka ja aatteet. Tästä esimerkkinä Kirsti antaa vaikka naisasialiikkeen nousun 1800 lopulla: Naisten aseman muutoksesta syntyi nk. moderni nainen. Koruissa se näkyy siinä, että naisen kuva tuli mukaan korumaailmaan. Tuon ajan korumuotoilusta voi myös nähdä, että luonto ja ympäristö kiinnostivat ihmisiä aivan kuten tälläkin hetkellä. Toinen hyvä esimerkki löytyy 1920-luvulta, kun Tutankhamonin haudan löytäminen heijastui heti korumaailmassa. Korumaailma siis heijastaa todellista maailmaa, mutta pienoiskoossa.

Mutta mikä varsinaisesti on pukukoru? Pukukorun idea on korostaa pukua. Koru ei ole aito kulta-, hopea- tai muu arvokoru, vaan se onkin oikeastaan vastakohta näille kalliille koruille. Yleensä pukukoruissa käytetään nimenomaan esim. tekojalokiviä, hiottua lasia ja lasihelmiä. Korujen materiaaleina on saatettu käyttää esim. bakeliittia tai emaliakin. Pukukoruja ovat niin korvakorut, rintakorut, rannerenkaat, kuin kaulanauhatkin. Korut ovat lähes poikkeuksetta teollisesti valmistettuja. Klassikkoaiheita kautta vuosikymmenten, tai jopa vuosisatojen, ovat olleet luonto, kasvit ja eläimet.

Kokoelmiinsa koruja valitessa Kirsti Kasnio lähtee siitä, että koru on myös esteettisesti kaunis. Kokoelmiin kuuluvat tasavertaisina niin hopeoidut korut, kullatut korut kuin muovikorutkin. Kirstin suosikkikorumaailman on aikakaudellisestikin laaja. Hän pitää huikeina tänä päivänä kovin suosittuja 1920-30 -lukujen koruja mutta myös sota-ajan rauta- ja puukorut ovat Kirstistä erittäin kauniita. Niissä viehättää vaatimattomuus ja ajatus siitä, miten ankeanakin aikana ihminen tuntee tarvetta koristautua. Kirstiä miellyttävät myös jotkut 1950-luvun muovikorut. 1980-luvulla korut oli ankaria, isoja ja ehkä jopa vähän ärsyttäviä, koska ne olivat niin kovasti itseään esille tuovia. Näissä koruissa on Kirstistä myös jotain viehättävää. Kasnio myös tutkii ja analysoi koruja. Suunnittelijana häntä kiinnostaa se, miten koru rakentuu ja mitkä asiat siinä hänen omasta mielestään tekevät siitä hyvän korun.

Pukukoruja etsiville Kirsti muistuttaa, että kirpputoreilla tietyt asiaansa perehtyneet myyjät myyvät myös keräilymielessä kiinnostavia koruja. Heidät oppii ennen pitkää tuntemaan. Joskus saattaa löytyä kiinnostava koru myös "tuntemattomalta" pöydältä. Monesti Kirsti havaitsee tällaisen pöydän jo kaukaa huomattuaan sen kokonaistunnelman tavaroineen ja asetteluineen.

- Tulee sellainen tunne, että sieltä saattaa löytyä jotain kiinnostavaa, sanoo Kirsti.

Edullisimmat pukukorut löydät todennäköisimmin kirpputoreilta. Vanhaintavaroidenliikkeissä hinnat ovat hieman kalliimmat ja antiikkimessuilla ne ovat kalleimmillaan. Tosin antiikkimessuilla korut ovat valikoidumpia ja yleensä myös hyväkuntoisia laatutavaraksi luokiteltavia. Lisäksi ammattitaitoiset myyjät tuntevat niiden taustat.

Pukukorujakin hankkiessa on varauduttava siihen, että vanhoista koruista on aina myös kopioita liikkeellä. Tunnistamistaidon oppiminen vie Kirstin mukaan muutaman vuoden.

- Se on vähän niin kuin kielitaito. Korun aitouden vain näkee: Siinä se on. Ensitunnistaminen tulee jostain pään sisältä vaistonvaraisesti ja sen jälkeen voi alkaa etsiä korusta ominaisuuksia, jotka tukevat sen aitoutta, kertoo Kirsti.

Pukukoruissa on kuitenkaan harvoin mitään leimoja tukemassa tunnistamista. Tyylituntemusta on hyvä olla, että osaa sijoittaa korun suurin piirtein sille vuosikymmenelle, jolta se on peräisin. Keräilijä voi käyttää apunaan myös korukirjoja, joita on paljon tarjolla.

Kirsti kertoo muutaman nyrkkisäännön pukukorun aitouden tunnistamiseen:

- Yleensä aito koru on painavampi kuin kopio, kopiot ovat ohuita ja heppoisen tuntuisia

- Muovi on materiaalinan lämpimämpi ja kevyempi kuin lasi tai puolijalokivi

- Aito koru patinoituu kauniisti. Epäaidon patinoinnin oppii kyllä tunnistamaan.

Korujen säilyttämisestä Kirsti vinkkaa, ettei niitä ole hyvä säilyttää laatikossa sekaisin keskenään. Kokemuksesta Kirsti tietää kertoa, että kun korut hankautuvat toisiaan vasten, niistä irtoaa helposti kivet ja vastaavat.

- En ole koskaan onnistunut löytämään kadonneen kiven tilalle uutta samanlaista. Jos kiven koko sattuu olemaan oikea, värisävy on vähintäänkin erilainen, suree Kirsti.

Erityisen hienoa pukukoruissa Kirstistä on se, että vanhojen korujen käyttö liittyy fiilikseen - niihin liittyy iloisuus ja rentous.