YLE
 
YLE A-Ö

Vanhasta Uutta -kirjan tekijä Liisa Hellemaa-Hautamäki

Sisustustoimittaja Liisa Hellemaa-Hautamäki ja valokuvaaja Marjo Koivumäki esittelevät kirjassaan Vanhasta Uutta erilaisia koteja . ja niiden kierrätyksellisiä remonttiratkaisuja. Lisäksi kirja yhdistää hauskasti ja luovasti kierrätystavarasta ja luonnonmateriaaleista uutta, kaunista ja kätevää kotiin ja puutarhaan jokaiseen vuodenaikaan ohjein ja kuvin.

Liisa Hellemaa-Hautamäki ja toimittaja Annamari Eskola (copyright YLE/videokuvaa)

Kirppiskierroksella käynyt Liisa kertoo tottuneensa järkevään nuukailuun jo lapsuudenkodissaan, ja että ekologisuuteen hänet herätti 70-luvulla naapurinperhe. Heidän kanssaan käsin, kierrättäen ja talkoilla he korjailivat yli kaksikymmentä vuotta vanhoja talojaan.

Kirjan alkupuheessa Liisa toteaa, että käsillä tekeminen luo iloa, eikä jäljen tarvitse olla täydellistä. Maailmalla voitaisiin käyttää myös termiä malfatto. Tämä voimistuva sisustussuuntaus tarkoittaa usein hyväntuulisella asenteella toteutettua esinettä tai käsityötä, jossa on luonnosmainen ja inhimillinen kädenjälki. Malfatton tavoitteena ei ole näyttää valmiille tai viimeistellylle, vaan useimmiten päinvastoin, ja näin tyylikkään varma viimeistelemättömyys vaikuttaa uudella tavalla kiinnostavalta ja raikkaalta.

Liisan vinkkejä vanhan uudistamisesta kiinnostuneelle:

-Etsiä voi mitä vaan, löytäminen on aina onnenkauppaa!

-Kannattaa kurkkia pöytien alle ja sivuille, penkoa kasoja ja kysellä myyjiltä – monta kertaa juuri haluamasi tavara onkin jäänyt kirppiskuormasta, vaikka se piti ottaa mukaan! Ehkä myyjä tulee huomennakin tai antaa yhteystietonsa.

- Tutki tavara ennen ostopäätöstä. Yksityiseltä ostaessasi ei kuluttajasuojalakia sovelleta. Älä osta rikkinäistä, jos et osaa korjata itse, tiedä korjaajaa tai keksi tavaralle sellaisenaan käyttöä ihan jossain uudessa tehtävässä. Kuluneisuus ja rikkinäisyys voi toki myös tehdä tavarasta hurmaavan!

- Katso huonekaluissa muotoa ja tyyliä. Jos se miellyttää, voi värin ja verhoilun aina vaihtaa. Tekstiileissä katso kuosia ja materiaalia. Itse Liisa suosii luonnonmateriaaleja.

- Lähde liikkeelle aamuvarhaisella ja käy usein kirpputoreilla, sillä vähitellen silmä harjaantuu löytämään juuri itselle sopivia tavaroita. Kohta 40 vuotta sisustustoimittajan aitiopaikalta suomalaista tavaramaailmaa seurannut Liisa kertoo, että kirpputoreilla hänen silmänsä erottaa eri vuosikymmenten tavaran ja hän bongaa valmistajia ja suunnittelijoita omalla tavallaan.

- Keskity johonkin tiettyyn teemaan: väriin, vuosikymmeneen tai esineeseen. Yksi värikäs lasi on mitäänsanomaton, mutta kun keräät erivärisiä kymmenen, saat niistä iloisen kattauksen!

Kirpputoreilta Liisa kertoo tehneensä aivan hullaannuttavia nappihankintoja niin Pariisista, Milanosta kuin Tampereelta. Parhaimmat löydöt ovat päässeet takinkaulukseen ja sohvatyynyjen väripilkuiksi!



Lue aiemmat jutut

Vanhat elintarvikepakkaukset 29.11.2008
Käsitetaidetta kierrätysmateriaalein 22.11.2008
Pukukoruja etsimässä 15.11.08
1970-luvun arki oli reilusti ruskeaa 8.11.2008
Suunnittelija Tauno Tarna kollegansa ja ystävänsä Kaj Franckin esineiden jäljillä 25.10.2008
Arabian eläintarha 18.10.08
Kierrätystä kutoen 11.10.08
Vanhojen kirjojen ystävä on bibliofiili
Mamma keitaalla 27.9.2008
PEZejä lapsille ja aikuisille 20.9.2008
Keräilytaivas
Kuvitettuja kalusteita
Arjen historiaa ja dokumentointia 17.05.08
Kierroksella ihasteltiin ryijyjä 10.05.08
Napeista koruja käsityöammattilaisen näpeissä 03.05.08
Kirppiskierros olikin yhtäkkiä jääkiekkokierros 26.04.2008
Kierroksella kuultiin kalajuttuja 19.04.08
Vanhat tietokone- ja konsolipelit voivat olla jo antiikkia 12.04.08
Mosaiikkitöitä 05.04.08
Kirjoista laukkuja 29.03.08
Koti kirpparilta 15.03.08
Askarreltua taidetta keräilykorttikoossa 08.03.08
Kierrosvieraita kierrätysdesignompelimosta 01.03.08
Mikättimiä metsästämässä 23.02.08
Dora Jung ja Pellavan lumo 16.02.08
Maailma on täynnä muotoja 09.02.08
Punaisen Norsun lastenvaatteet 02.02.08
Kosmetiikkaa kirppikseltä? 26.01.08
Säästölippaat 19.01.08
Skräppäämällä muistot talteen 12.01.08
Suomalaisten joulukorttien historiaa
Kuvassa näkyvät tavarat eivät ole siellä sattumalta
Soittimia säilykepurkeista, kukkaruukuista ja pullonkorkeista
Jämäkankaista salonkikelpoista
Ajastaika
Intomielinen Kupittaan Saven keräilijä
Kansainvälistä teddykarhun päivää juhlitaan joka vuosi 27.10.
Sähkölaitteita turvallisesti kirppiksiltä
Mari Häyry etsii lastenvaatteita ja -tarvikkeita
Mekkoswappaaja Mimosa Koiranen
Entisöijä Ville Lampi
Roskamuotia ja ekodesignia
Tyyliä ja asusteita kirppikseltä
Maria Malmström rakentaa miniatyyrimaailmoja
JUJU –lastenvaatekirjan tekijä Mari Savio ostoksilla
Riina Rinkineva-Young etsi tarvikkeita Barbien kustomointiin
Simo Frangén etsi kirppikseltä vappuhuumoria
Paula Ritanen-Närhi puutarhatarvikeostoksilla
Solmiokauppias Tua Tikkanen kirppisostoksilla
Ostoksilla kierrätysvaatteita suunnitteleva Katja Iljana-Kokkonen
Aleksi Valta kuntoliikuntavälineitä etsimässä
Modisti Miia Lindqvist hattuostoksilla
Kirppiseltä etsittiin äänilevyjä Kai Jalosen kanssa
Auli Turtiaisen kanssa etsittiin arvokkaita vanhoja kodintekstiilejä
Koelsen Antti Ahonen rakentaa soivia koneita elektroniikkaromusta
Tiina Huokuna etsii nostalgisia muoviesineitä
Keittiötarvikeostoksilla Johanna Sademaa Uudenmaan Martoista
DDR-keräilijä Juhani Seppovaara etsimässä entisen Itä-Saksan aikaisia tavaroita
Painokangasostoksilla Laura Isoniemi
Ostosten sijaan myyntiä
Kirppisostoksilla lautapeliharrastaja Stefan Engblom
Vintage-ostoksilla Arja Könönen
Kello-ostoksilla kelloseppä Ville Pietilä
Astiaostoksilla Marjut Kumela Arabian museosta
Sanaristikko-ostoksilla Riitta Rustari
Postikorttiostoksilla keräilijä Raili Kuusjärvi
Pukuostoksilla räätäli Tapani Aalto
Kultaseppämestari Mika Tarkkanen kirppisostoksilla
Leluostoksilla "Roskisnalle" Birgitta Wulf
Käsityötarvikkeita etsimässä Katri Arohonka
Pinssiostoksilla keräilijä Mika Artesola
Kirppisostoksilla taidekäsityöläinen Jaana Tuomisto
Kodinkoneostoksilla Kaarle Villenheimo
Kotitalousneuvoja Hilkka Huttunen säilöntätarvikkeita etsimässä
Vieraana "Hietsun kirppiksen isä" Tapio Sademies
Kirppisostoksilla drag-artisti Miss Divet
Lasiesineitä etsimässä Kaisa Koivisto Suomen lasimuseosta
Kirppiksellä allergianeuvoja Jutta Flinkman
Keittokirjoja kirppikseltä Tapio Kaihtelan opastuksella
Ostoksilla teatteritarpeiston hoitaja Pipsa Keski-Hakuni
Ostoksilla kuvataideopiskelija Laura Airikkala
Ostoksilla kirjailija, isoäiti ja kirppisten tuntija Kirsti Manninen
Juha Valtonen postimerkkiostoksilla
Retkeilyvarusteita kirppikseltä
Pekka Lehtosaari leluostoksilla
Laukkuostoksilla tekstiilisuunnittelija Kirsi Päiväniemi
Sarjakuvaostoksilla Kari Elkelä
Työkaluostoksilla vuokra-aviomiehen kanssa
Ostosvinkkejä lemmikkieläinten ystäville
Kwanin Mariko esiintymisasuja etsimässä
Neuvostolelujen tuntija Mia Heinimaa leluostoksilla
Kirppisostoksilla puvustaja Tiina Kaukanen
Kenkäostoksilla suutarin kanssa
Kirjaostoksilla kirjailija Elina Hirvonen
Essi Aarnio-Linnanvuori vauvanvaateostoksilla
Pörrö Sahlberg askartelutarvikeostoksilla
Cakesniffer-korutaiteilijat Kirppiksellä
Urheiluvälineitä kirppikseltä
Kirppisostoksilla Seccon Nina Partanen
Kaarina Kivilahti design-ostoksilla
Mimmu Takalo etsi Kirppikseltä kiiltokuvia
Globe Hopen Seija Lukkala vaateostoksilla
Zarkus Poussa soitinostoksilla
Twinin Taru Lönnrot kangasostoksilla
Ostoksilla retrokeräilijät Anna ja Aki Kiminki
Kuvataiteilija Kaarina Kaikkonen kirppiksellä
Paola Suhonen kirppisostoksilla