YLE
 
YLE A-Ö

Ajastaika

Johanna Saarivaara toimii projektipäällikkönä Ajastaika -projektissa, jossa suunnitellaan ja valmistetaan käsityönä kierrätysmateriaaleista laadukkaita tuotteita koruista laukkuihin. Kainuusta löytyy useita kirpputoreja, mutta kierrätyskeskuksia alueella on vain yksi. Johanna työskentelee tässä Nakertaja-Hetteenmäki kyläyhdistys ry:n hallinnoimassa, Kainuun TE-keskuksen rahoittamassa Kajaanin kierrätyskeskuksessa. Hanke käynnistyi 2005 ja sen on toistaiseksi määrä kestää 2008 kevääseen asti, mutta jatkoa varmasti seuraa. Projektin avulla pyritään luomaan myös uusia työpaikkoja Kainuuseen ja tällä hetkellä työpajassa toimikin viisi työntekijää ja liuta harjoittelijoita.

Johanna Saarivaara ja Anu Brask (copyright YLE/videokuvaa)

Ajastajan tuotteita ovat mm. napeista valmistetut korut, vanhoista kankaista tehdyt naisten vaatteet, huippuhauska veivipuhelinlaukku ja monet muut innovatiiviset
kierrätystavaran uudet muodot.

Kirppiksen kierroksen aikana Johanna antoi vinkkejä niille, jotka haluavat valmistaa koruja tai koriste-esineitä kierrätetystä materiaalista:
-Kaikki pienehkö tavara voi inspiroida valmistamaan mitä hauskempia uusioesineitä. Vain mielikuvitus on rajana!
- Esimerkiksi pienet lelut, kuten barbien kengät, pikkueläimet, pelinappulat ja suklaamunista saatavat pikkutavarat toimivat veikeinä korumateriaaleina.
-Katso vanhoja koneita ja laitteita uusin silmin. Et ehkä tarvitse kirjoituskonetta enää kirjoittamiseen, mutta löytyisikö sisältä kauniita osia vaikkapa mobileen tai tuulikelloon? Käytöstä poistettu tietokone voi olla varsinainen aarreaitta.
-Muista kuitenkin aina turvallisuusasiat, äläkä unohda ekologisuutta: loput koneesta voi viedä kierrätyskeskukseen.
-Vaatteissakin voi olla korusuunnittelussa hyödynnettäviä yksityiskohtia.
- Ajattele kuin harakka: kaikki mikä kiiltää, voi olla kultaakin kalliimpaa!

Mennyttä ja uutta aikaa, hyvää mieltä ja ripaus taikaa. Sitä tarjoaa Kainuussa Ajastaika.

www.nakertaja.net/ajastaika
(YLE ei vastaa ulkopuolisten sivujen sisällöstä)



Lue aiemmat jutut

Vanhat elintarvikepakkaukset 29.11.2008
Käsitetaidetta kierrätysmateriaalein 22.11.2008
Pukukoruja etsimässä 15.11.08
1970-luvun arki oli reilusti ruskeaa 8.11.2008
Suunnittelija Tauno Tarna kollegansa ja ystävänsä Kaj Franckin esineiden jäljillä 25.10.2008
Arabian eläintarha 18.10.08
Kierrätystä kutoen 11.10.08
Vanhojen kirjojen ystävä on bibliofiili
Mamma keitaalla 27.9.2008
PEZejä lapsille ja aikuisille 20.9.2008
Keräilytaivas
Kuvitettuja kalusteita
Arjen historiaa ja dokumentointia 17.05.08
Kierroksella ihasteltiin ryijyjä 10.05.08
Napeista koruja käsityöammattilaisen näpeissä 03.05.08
Kirppiskierros olikin yhtäkkiä jääkiekkokierros 26.04.2008
Kierroksella kuultiin kalajuttuja 19.04.08
Vanhat tietokone- ja konsolipelit voivat olla jo antiikkia 12.04.08
Mosaiikkitöitä 05.04.08
Kirjoista laukkuja 29.03.08
Koti kirpparilta 15.03.08
Askarreltua taidetta keräilykorttikoossa 08.03.08
Kierrosvieraita kierrätysdesignompelimosta 01.03.08
Mikättimiä metsästämässä 23.02.08
Dora Jung ja Pellavan lumo 16.02.08
Maailma on täynnä muotoja 09.02.08
Punaisen Norsun lastenvaatteet 02.02.08
Kosmetiikkaa kirppikseltä? 26.01.08
Säästölippaat 19.01.08
Skräppäämällä muistot talteen 12.01.08
Suomalaisten joulukorttien historiaa
Kuvassa näkyvät tavarat eivät ole siellä sattumalta
Soittimia säilykepurkeista, kukkaruukuista ja pullonkorkeista
Jämäkankaista salonkikelpoista
Intomielinen Kupittaan Saven keräilijä
Kansainvälistä teddykarhun päivää juhlitaan joka vuosi 27.10.
Sähkölaitteita turvallisesti kirppiksiltä
Vanhasta Uutta -kirjan tekijä Liisa Hellemaa-Hautamäki
Mari Häyry etsii lastenvaatteita ja -tarvikkeita
Mekkoswappaaja Mimosa Koiranen
Entisöijä Ville Lampi
Roskamuotia ja ekodesignia
Tyyliä ja asusteita kirppikseltä
Maria Malmström rakentaa miniatyyrimaailmoja
JUJU –lastenvaatekirjan tekijä Mari Savio ostoksilla
Riina Rinkineva-Young etsi tarvikkeita Barbien kustomointiin
Simo Frangén etsi kirppikseltä vappuhuumoria
Paula Ritanen-Närhi puutarhatarvikeostoksilla
Solmiokauppias Tua Tikkanen kirppisostoksilla
Ostoksilla kierrätysvaatteita suunnitteleva Katja Iljana-Kokkonen
Aleksi Valta kuntoliikuntavälineitä etsimässä
Modisti Miia Lindqvist hattuostoksilla
Kirppiseltä etsittiin äänilevyjä Kai Jalosen kanssa
Auli Turtiaisen kanssa etsittiin arvokkaita vanhoja kodintekstiilejä
Koelsen Antti Ahonen rakentaa soivia koneita elektroniikkaromusta
Tiina Huokuna etsii nostalgisia muoviesineitä
Keittiötarvikeostoksilla Johanna Sademaa Uudenmaan Martoista
DDR-keräilijä Juhani Seppovaara etsimässä entisen Itä-Saksan aikaisia tavaroita
Painokangasostoksilla Laura Isoniemi
Ostosten sijaan myyntiä
Kirppisostoksilla lautapeliharrastaja Stefan Engblom
Vintage-ostoksilla Arja Könönen
Kello-ostoksilla kelloseppä Ville Pietilä
Astiaostoksilla Marjut Kumela Arabian museosta
Sanaristikko-ostoksilla Riitta Rustari
Postikorttiostoksilla keräilijä Raili Kuusjärvi
Pukuostoksilla räätäli Tapani Aalto
Kultaseppämestari Mika Tarkkanen kirppisostoksilla
Leluostoksilla "Roskisnalle" Birgitta Wulf
Käsityötarvikkeita etsimässä Katri Arohonka
Pinssiostoksilla keräilijä Mika Artesola
Kirppisostoksilla taidekäsityöläinen Jaana Tuomisto
Kodinkoneostoksilla Kaarle Villenheimo
Kotitalousneuvoja Hilkka Huttunen säilöntätarvikkeita etsimässä
Vieraana "Hietsun kirppiksen isä" Tapio Sademies
Kirppisostoksilla drag-artisti Miss Divet
Lasiesineitä etsimässä Kaisa Koivisto Suomen lasimuseosta
Kirppiksellä allergianeuvoja Jutta Flinkman
Keittokirjoja kirppikseltä Tapio Kaihtelan opastuksella
Ostoksilla teatteritarpeiston hoitaja Pipsa Keski-Hakuni
Ostoksilla kuvataideopiskelija Laura Airikkala
Ostoksilla kirjailija, isoäiti ja kirppisten tuntija Kirsti Manninen
Juha Valtonen postimerkkiostoksilla
Retkeilyvarusteita kirppikseltä
Pekka Lehtosaari leluostoksilla
Laukkuostoksilla tekstiilisuunnittelija Kirsi Päiväniemi
Sarjakuvaostoksilla Kari Elkelä
Työkaluostoksilla vuokra-aviomiehen kanssa
Ostosvinkkejä lemmikkieläinten ystäville
Kwanin Mariko esiintymisasuja etsimässä
Neuvostolelujen tuntija Mia Heinimaa leluostoksilla
Kirppisostoksilla puvustaja Tiina Kaukanen
Kenkäostoksilla suutarin kanssa
Kirjaostoksilla kirjailija Elina Hirvonen
Essi Aarnio-Linnanvuori vauvanvaateostoksilla
Pörrö Sahlberg askartelutarvikeostoksilla
Cakesniffer-korutaiteilijat Kirppiksellä
Urheiluvälineitä kirppikseltä
Kirppisostoksilla Seccon Nina Partanen
Kaarina Kivilahti design-ostoksilla
Mimmu Takalo etsi Kirppikseltä kiiltokuvia
Globe Hopen Seija Lukkala vaateostoksilla
Zarkus Poussa soitinostoksilla
Twinin Taru Lönnrot kangasostoksilla
Ostoksilla retrokeräilijät Anna ja Aki Kiminki
Kuvataiteilija Kaarina Kaikkonen kirppiksellä
Paola Suhonen kirppisostoksilla