YLE
 
YLE A-Ö

Askarreltua taidetta keräilykorttikoossa 08.03.08

Askartelupiireissä on nyt kovassa nosteessa ATC- eli Artist Trading Cards- harrastus. ATC-kortit ovat perinteisten keräilykorttien kokoon tehtyjä taiteellisia askartelukorttiversiota.

Anne-Marie Haavisto (copyright YLE/videokuvaa)

Noin vuoden päivät ATC:tä harrastanut Anne-Marie Haavisto kertoo, että näiden korttien tekemisessä kaikki materiaalit ja tekniikat ovat sallittuja.
Nämä itse tehdyt kortit ovat luova muunnos keräilykorteista, joiden ainoa rajoite on koko, joka on siis sama kuin perinteisissä keräilykorteissa: 6,4 cm x 8,9 cm.

Anne-Marien ensimmäisiä ATC-kortteja (copyright YLE/videokuvaa)

Harrastuksen pääidea on korttien vaihtaminen ja lahjoittaminen, myyminen on ehdottoman kiellettyä. Vaihtamisen alkuperäinen idea oli, että se tapahtuisi kasvokkain erilaisissa harrastetapaamisissa, kertoo Anne-Marie, mutta jatkaa, että harrastajat ympäri maailman saavat kuitenkin kätevimmin yhteyden toisiinsa erilaisissa nettifoorumeissa ja kotisivujensa välityksellä.

ATC-kortit ovat usein uniikkeja, tai sitten niistä voi tehdä hyvin pieniä eriä. Kortin kääntöpuolelle kuuluu signeeraus, siis tekijän nimi tai nimimerkki, päivämäärä, teoksen nimi ja numerointi mikäli se kuuluu useamman kortin sarjaan. Pointti on, että kortti on mahdollisimman omaperäinen ja hieno, kertoo Anne-Marie.

Anne-Marie Haavisto ja Anu Brask kirppiskierroksella (copyright YLE/videokuvaa)

- Tämä harrastus on sellainen, jossa kehittyy koko ajan. Materiaalia saa halvalla kirpputoreilta tai vaikkapa kotoa. Tosin varta vasten tätä harrastusta varten on esim. netissä myös myynnissä huimat määrät kaikkea ihanaa tavaraa, kertoo Anne-Marie. ATC-korttihan on pieni kooltaan, joten kovin suuria juttuja ei korttiin kannata laittaa. Kortit säilytetään joko perinteisessä keräilykorttikansiossa tai pienessä laatikossa.

Anne-Marie vinkkaa, että kirppikseltä kannattaa etsiä:
- nappeja, erityisesti kannattaa suosia pieniä, litteitä ja erikoisia nappeja.
- nauhoja ja pitsejä
- vanhoja kirjoja (kotimaisia tai esim. englanninkielisiä), kirjojen sivuista voi repiä kortin taustalle tekstiä tai leikata erikseen korttiin sopivia lauseita.
- kangaskukista voi irrottaa terälehtiä ja laittaa koristeeksi korttiin
- boordit ja tapetit, joista saa taustoja korteille, tai voi leikellä yksityiskohtia kuviollisista tapeteista
- vanhoja mustavalkoisia valokuvia vintagehenkisiin kortteihin
- rihkamakoruista voi irrotella osia korttiin kiinnitettäviksi joko roikkumaan tai muuten.
- vanhoja sanomalehtiä, joista saa kivoja kuvia, vanhoja mainoksia korttiin

lisää Anne-Marien ATC-kokoelmaa (copyright YLE/videokuvaa)

- ATC-korttien ja muiden samantyyppisten teko on hyvin koukuttavaa, varoittaa Anne- Marie Haavisto, itsekin ATC-addikti.

Anne-Marien blogi, jossa paljon kortteja näytillä
http://anmaha.vuodatus.net
(YLE ei vastaa ulkopuolisten sivujen sisällöstä.)

Ja Anne-Marin haasteblogi Kollaasimania
http://kollaasi.vuodatus.net
(YLE ei vastaa ulkopuolisten sivujen sisällöstä.)
, jonne ilmestyy aina torstaiaamuisin uusi aihe.



Lue aiemmat jutut

Vanhat elintarvikepakkaukset 29.11.2008
Käsitetaidetta kierrätysmateriaalein 22.11.2008
Pukukoruja etsimässä 15.11.08
1970-luvun arki oli reilusti ruskeaa 8.11.2008
Suunnittelija Tauno Tarna kollegansa ja ystävänsä Kaj Franckin esineiden jäljillä 25.10.2008
Arabian eläintarha 18.10.08
Kierrätystä kutoen 11.10.08
Vanhojen kirjojen ystävä on bibliofiili
Mamma keitaalla 27.9.2008
PEZejä lapsille ja aikuisille 20.9.2008
Keräilytaivas
Kuvitettuja kalusteita
Arjen historiaa ja dokumentointia 17.05.08
Kierroksella ihasteltiin ryijyjä 10.05.08
Napeista koruja käsityöammattilaisen näpeissä 03.05.08
Kirppiskierros olikin yhtäkkiä jääkiekkokierros 26.04.2008
Kierroksella kuultiin kalajuttuja 19.04.08
Vanhat tietokone- ja konsolipelit voivat olla jo antiikkia 12.04.08
Mosaiikkitöitä 05.04.08
Kirjoista laukkuja 29.03.08
Koti kirpparilta 15.03.08
Kierrosvieraita kierrätysdesignompelimosta 01.03.08
Mikättimiä metsästämässä 23.02.08
Dora Jung ja Pellavan lumo 16.02.08
Maailma on täynnä muotoja 09.02.08
Punaisen Norsun lastenvaatteet 02.02.08
Kosmetiikkaa kirppikseltä? 26.01.08
Säästölippaat 19.01.08
Skräppäämällä muistot talteen 12.01.08
Suomalaisten joulukorttien historiaa
Kuvassa näkyvät tavarat eivät ole siellä sattumalta
Soittimia säilykepurkeista, kukkaruukuista ja pullonkorkeista
Jämäkankaista salonkikelpoista
Ajastaika
Intomielinen Kupittaan Saven keräilijä
Kansainvälistä teddykarhun päivää juhlitaan joka vuosi 27.10.
Sähkölaitteita turvallisesti kirppiksiltä
Vanhasta Uutta -kirjan tekijä Liisa Hellemaa-Hautamäki
Mari Häyry etsii lastenvaatteita ja -tarvikkeita
Mekkoswappaaja Mimosa Koiranen
Entisöijä Ville Lampi
Roskamuotia ja ekodesignia
Tyyliä ja asusteita kirppikseltä
Maria Malmström rakentaa miniatyyrimaailmoja
JUJU –lastenvaatekirjan tekijä Mari Savio ostoksilla
Riina Rinkineva-Young etsi tarvikkeita Barbien kustomointiin
Simo Frangén etsi kirppikseltä vappuhuumoria
Paula Ritanen-Närhi puutarhatarvikeostoksilla
Solmiokauppias Tua Tikkanen kirppisostoksilla
Ostoksilla kierrätysvaatteita suunnitteleva Katja Iljana-Kokkonen
Aleksi Valta kuntoliikuntavälineitä etsimässä
Modisti Miia Lindqvist hattuostoksilla
Kirppiseltä etsittiin äänilevyjä Kai Jalosen kanssa
Auli Turtiaisen kanssa etsittiin arvokkaita vanhoja kodintekstiilejä
Koelsen Antti Ahonen rakentaa soivia koneita elektroniikkaromusta
Tiina Huokuna etsii nostalgisia muoviesineitä
Keittiötarvikeostoksilla Johanna Sademaa Uudenmaan Martoista
DDR-keräilijä Juhani Seppovaara etsimässä entisen Itä-Saksan aikaisia tavaroita
Painokangasostoksilla Laura Isoniemi
Ostosten sijaan myyntiä
Kirppisostoksilla lautapeliharrastaja Stefan Engblom
Vintage-ostoksilla Arja Könönen
Kello-ostoksilla kelloseppä Ville Pietilä
Astiaostoksilla Marjut Kumela Arabian museosta
Sanaristikko-ostoksilla Riitta Rustari
Postikorttiostoksilla keräilijä Raili Kuusjärvi
Pukuostoksilla räätäli Tapani Aalto
Kultaseppämestari Mika Tarkkanen kirppisostoksilla
Leluostoksilla "Roskisnalle" Birgitta Wulf
Käsityötarvikkeita etsimässä Katri Arohonka
Pinssiostoksilla keräilijä Mika Artesola
Kirppisostoksilla taidekäsityöläinen Jaana Tuomisto
Kodinkoneostoksilla Kaarle Villenheimo
Kotitalousneuvoja Hilkka Huttunen säilöntätarvikkeita etsimässä
Vieraana "Hietsun kirppiksen isä" Tapio Sademies
Kirppisostoksilla drag-artisti Miss Divet
Lasiesineitä etsimässä Kaisa Koivisto Suomen lasimuseosta
Kirppiksellä allergianeuvoja Jutta Flinkman
Keittokirjoja kirppikseltä Tapio Kaihtelan opastuksella
Ostoksilla teatteritarpeiston hoitaja Pipsa Keski-Hakuni
Ostoksilla kuvataideopiskelija Laura Airikkala
Ostoksilla kirjailija, isoäiti ja kirppisten tuntija Kirsti Manninen
Juha Valtonen postimerkkiostoksilla
Retkeilyvarusteita kirppikseltä
Pekka Lehtosaari leluostoksilla
Laukkuostoksilla tekstiilisuunnittelija Kirsi Päiväniemi
Sarjakuvaostoksilla Kari Elkelä
Työkaluostoksilla vuokra-aviomiehen kanssa
Ostosvinkkejä lemmikkieläinten ystäville
Kwanin Mariko esiintymisasuja etsimässä
Neuvostolelujen tuntija Mia Heinimaa leluostoksilla
Kirppisostoksilla puvustaja Tiina Kaukanen
Kenkäostoksilla suutarin kanssa
Kirjaostoksilla kirjailija Elina Hirvonen
Essi Aarnio-Linnanvuori vauvanvaateostoksilla
Pörrö Sahlberg askartelutarvikeostoksilla
Cakesniffer-korutaiteilijat Kirppiksellä
Urheiluvälineitä kirppikseltä
Kirppisostoksilla Seccon Nina Partanen
Kaarina Kivilahti design-ostoksilla
Mimmu Takalo etsi Kirppikseltä kiiltokuvia
Globe Hopen Seija Lukkala vaateostoksilla
Zarkus Poussa soitinostoksilla
Twinin Taru Lönnrot kangasostoksilla
Ostoksilla retrokeräilijät Anna ja Aki Kiminki
Kuvataiteilija Kaarina Kaikkonen kirppiksellä
Paola Suhonen kirppisostoksilla