YLE
 
YLE A-Ö

Mamma keitaalla 27.9.2008

Turkulainen Aino Mäkinen tietää mitä kirpputoreilta kannattaa lapsille etsiä. Kirppiksen kierroksella saatiin jälleen kerran oivia vinkkejä kahden lapsen äidin kokemuksella. Samalla vertautuvat kätevästi ”turkkusen” kirpputorien ja Valtterin tarjonta lastentarvikkeiden ja -vaateiden suhteen.

Aino Mäkinen (copyright YLE/videokuvaa)

Aino kertoo, että on ostanut lapsilleen kaikki sadevaatteet kirppiksiltä, tosin tarjonnassa on Turussakin aika paljon kirppiskohtaista vaihtelua. Melko mukavasti on löytynyt myös ulkoiluhaalareita, ihania takkeja sekä kaikenlaisia pipoja ja hattuja. Etsintälistalla ovat aina myös esim. sukat ja lököhousut.

Lastensa vanhojen vaatteiden ja muun ylimääräisen tavarapaljouden kanssa tuskailevia Aino muistuttaa mielellään, että lähestulkoon kaiken voi kierrättää ja varmuudella kaikki hyväkuntoinen tavara löytää uuden käyttäjän.

- Kenkiä ja alusvaatteita ei kenties mene ihan niin hyvin kaupaksi kuin ulkoiluvaatteita, tietää Aino. Lisäksi leikki-ikäiset poikien vaatteita kirppareilla on suhteessa tyttöjen vastaaviin aika vähän. Kahden leikki-ikäisen pojan äitinä tämä on tullut monesti huomattua, jatkaa Aino.

Aino (copyright YLE/videokuvaa)

Aino on ollut mukana perustamassa Turkuun vapaaehtoisvoimin pyörivää Mammakeidasta, yhdistystä ja kokoontumispaikkaa, joka on tarkoitettu kaikille pehmeästä lastenhoidosta kiinnostuneille perheille. Mammakeitaan perusajatus onkin lapsentahtisuus.

- Lasta kuunnellaan ja hänen kanssa neuvotellaan, mutta tämä ei silti tarkoita samaa kuin 70-lukulainen vapaa kasvatus. Lapsentahtisuudessa pidetään huolta perusturvasta, otetaan huomioon lapsen ymmärtäminen rajallisuus ja turvarajat määrittää aikuinen. Mammakeitaalla lapsen ei kuitenkaan tarvitse olla hiljaa, selittää Aino

Ainon mielestä Mammakeitaan tärkein tehtävä on yhteisöllisyyden mahdollistaminen. Joku jäsenistä onkin joskus tokaissut, että Mammakeidas on kuin ”toinen suku”. Alusta asti Mammakeitaan tarkoituksena on ollut tarjota perheille kodinomainen paikka, jossa voi tavata samanhenkisiä ihmisiä ja jossa on harrastus- ja virkistysmahdollisuuksia. Mammakeitaasta saa myös tarvittaessa vertaistukea. Epäselvyyksiä välttääkseen Aino vielä tarkentaa:

- Mammakeitaassa ei ole kyse mistään ongelmaperhe- tai hörhöpaikasta, vaikka kuulemma niin helposti usein luullaan. Osa kävijöistä on toki jollain tapaa ”vaihtoehtotyyppejä”, mutta voivat joukkoon osallistua mainiosti myös ihan ”tavallisetkin” perheet. Me nimenomaan emme halua määrittää sitä millaisia ihmisiä Mammakeitaalla käy. Tarkoitus on että toiminta on kaikille avointa. Vuonna 2003, Mammakeidasta aloittaessa, tämän tyyppistä tukea ja toimintaa ei juurikaan ollut muualla tarjolla, siinäkin oli yksi syy keitaan perustamiseen . Onneksi nykyisin tilanne on jo vähän parempi. Ihmiset tarvitsevat tässä suorituskeskeisessä maailmassa turvasatamia, paikkoja joissa voi olla pehmo, pohdiskelee Aino.

Mannakeitaan toiminnan ohjenuorana toimii myös ekologisuus. Keitaan tilat on sisustettu kokonaan kierrätys- ja lahjoitusmateriaaleilla ja samoilla harrastetaan niin askartelupiireissä kuin Ainon vetämässä muskarissakin. Tiloissa pyöritetään pientä kiinteää kirpputoria ja aina toisinaan järjestetään isompia kirppistapahtumiakin.

Aino ostoksilla (copyright YLE/videokuvaa)

- Mammakeitaan kirpparilla kaupaksi menevät varmasti aina kestovaipat ja kantoliinat ja luulisin, että tämä koskee muitakin kirppareita. Toinen melko varma myyntivaltti on hyväkuntoiset myssyt ja töppöset. Yleisesti ottaen melko hyvässä kunnossa olevat laadukkaat vaatteet menevät, jos ne vain muistaa hinnoitella kohtuullisesti, tietää Aino.

Muita Aino Mäkisen ja Mammakeitailijoiden kirppisvinkkejä ovat:

1. Osta vain tarpeeseen. Kirpputorille ei kuitenkaan kannata lähteä
etsimään ainoastaan jotain tiettyä tavaraa, silmät kannattaa pitää auki
löytöjen varalta.

2. Varaa kirppisreissuun reilusti aikaa. Jos mukanasi on lapsia, ota
juotavaa ja naposteltavaa mukaan väsymysraivareiden välttämiseksi.

3. Tarkasta tuotteen kunto huolellisesti. Kuluttajansuojalaki ei kata
yksityishenkilöiden välistä käytetyn tavaran kauppaa. Jos tuote on ostettu
ns. pöytäkirppikseltä, voidaan tilanteeseen soveltaa kuluttajansuojalakia.

4. Jos myyjä on itse paikalla, kannattaa tinkiä. Hinnoissa on usein
tinkimisvaraa.

5. Viikonloppukirppiksille kannattaa lähteä aikaisin, sillä
parhaat tavarat menevät nopeasti.

Lisätietoa yhdistyksen toiminnasta löydät nettisivulta www.mammakeidas.net.



Lue aiemmat jutut

Vanhat elintarvikepakkaukset 29.11.2008
Käsitetaidetta kierrätysmateriaalein 22.11.2008
Pukukoruja etsimässä 15.11.08
1970-luvun arki oli reilusti ruskeaa 8.11.2008
Suunnittelija Tauno Tarna kollegansa ja ystävänsä Kaj Franckin esineiden jäljillä 25.10.2008
Arabian eläintarha 18.10.08
Kierrätystä kutoen 11.10.08
Vanhojen kirjojen ystävä on bibliofiili
PEZejä lapsille ja aikuisille 20.9.2008
Keräilytaivas
Kuvitettuja kalusteita
Arjen historiaa ja dokumentointia 17.05.08
Kierroksella ihasteltiin ryijyjä 10.05.08
Napeista koruja käsityöammattilaisen näpeissä 03.05.08
Kirppiskierros olikin yhtäkkiä jääkiekkokierros 26.04.2008
Kierroksella kuultiin kalajuttuja 19.04.08
Vanhat tietokone- ja konsolipelit voivat olla jo antiikkia 12.04.08
Mosaiikkitöitä 05.04.08
Kirjoista laukkuja 29.03.08
Koti kirpparilta 15.03.08
Askarreltua taidetta keräilykorttikoossa 08.03.08
Kierrosvieraita kierrätysdesignompelimosta 01.03.08
Mikättimiä metsästämässä 23.02.08
Dora Jung ja Pellavan lumo 16.02.08
Maailma on täynnä muotoja 09.02.08
Punaisen Norsun lastenvaatteet 02.02.08
Kosmetiikkaa kirppikseltä? 26.01.08
Säästölippaat 19.01.08
Skräppäämällä muistot talteen 12.01.08
Suomalaisten joulukorttien historiaa
Kuvassa näkyvät tavarat eivät ole siellä sattumalta
Soittimia säilykepurkeista, kukkaruukuista ja pullonkorkeista
Jämäkankaista salonkikelpoista
Ajastaika
Intomielinen Kupittaan Saven keräilijä
Kansainvälistä teddykarhun päivää juhlitaan joka vuosi 27.10.
Sähkölaitteita turvallisesti kirppiksiltä
Vanhasta Uutta -kirjan tekijä Liisa Hellemaa-Hautamäki
Mari Häyry etsii lastenvaatteita ja -tarvikkeita
Mekkoswappaaja Mimosa Koiranen
Entisöijä Ville Lampi
Roskamuotia ja ekodesignia
Tyyliä ja asusteita kirppikseltä
Maria Malmström rakentaa miniatyyrimaailmoja
JUJU –lastenvaatekirjan tekijä Mari Savio ostoksilla
Riina Rinkineva-Young etsi tarvikkeita Barbien kustomointiin
Simo Frangén etsi kirppikseltä vappuhuumoria
Paula Ritanen-Närhi puutarhatarvikeostoksilla
Solmiokauppias Tua Tikkanen kirppisostoksilla
Ostoksilla kierrätysvaatteita suunnitteleva Katja Iljana-Kokkonen
Aleksi Valta kuntoliikuntavälineitä etsimässä
Modisti Miia Lindqvist hattuostoksilla
Kirppiseltä etsittiin äänilevyjä Kai Jalosen kanssa
Auli Turtiaisen kanssa etsittiin arvokkaita vanhoja kodintekstiilejä
Koelsen Antti Ahonen rakentaa soivia koneita elektroniikkaromusta
Tiina Huokuna etsii nostalgisia muoviesineitä
Keittiötarvikeostoksilla Johanna Sademaa Uudenmaan Martoista
DDR-keräilijä Juhani Seppovaara etsimässä entisen Itä-Saksan aikaisia tavaroita
Painokangasostoksilla Laura Isoniemi
Ostosten sijaan myyntiä
Kirppisostoksilla lautapeliharrastaja Stefan Engblom
Vintage-ostoksilla Arja Könönen
Kello-ostoksilla kelloseppä Ville Pietilä
Astiaostoksilla Marjut Kumela Arabian museosta
Sanaristikko-ostoksilla Riitta Rustari
Postikorttiostoksilla keräilijä Raili Kuusjärvi
Pukuostoksilla räätäli Tapani Aalto
Kultaseppämestari Mika Tarkkanen kirppisostoksilla
Leluostoksilla "Roskisnalle" Birgitta Wulf
Käsityötarvikkeita etsimässä Katri Arohonka
Pinssiostoksilla keräilijä Mika Artesola
Kirppisostoksilla taidekäsityöläinen Jaana Tuomisto
Kodinkoneostoksilla Kaarle Villenheimo
Kotitalousneuvoja Hilkka Huttunen säilöntätarvikkeita etsimässä
Vieraana "Hietsun kirppiksen isä" Tapio Sademies
Kirppisostoksilla drag-artisti Miss Divet
Lasiesineitä etsimässä Kaisa Koivisto Suomen lasimuseosta
Kirppiksellä allergianeuvoja Jutta Flinkman
Keittokirjoja kirppikseltä Tapio Kaihtelan opastuksella
Ostoksilla teatteritarpeiston hoitaja Pipsa Keski-Hakuni
Ostoksilla kuvataideopiskelija Laura Airikkala
Ostoksilla kirjailija, isoäiti ja kirppisten tuntija Kirsti Manninen
Juha Valtonen postimerkkiostoksilla
Retkeilyvarusteita kirppikseltä
Pekka Lehtosaari leluostoksilla
Laukkuostoksilla tekstiilisuunnittelija Kirsi Päiväniemi
Sarjakuvaostoksilla Kari Elkelä
Työkaluostoksilla vuokra-aviomiehen kanssa
Ostosvinkkejä lemmikkieläinten ystäville
Kwanin Mariko esiintymisasuja etsimässä
Neuvostolelujen tuntija Mia Heinimaa leluostoksilla
Kirppisostoksilla puvustaja Tiina Kaukanen
Kenkäostoksilla suutarin kanssa
Kirjaostoksilla kirjailija Elina Hirvonen
Essi Aarnio-Linnanvuori vauvanvaateostoksilla
Pörrö Sahlberg askartelutarvikeostoksilla
Cakesniffer-korutaiteilijat Kirppiksellä
Urheiluvälineitä kirppikseltä
Kirppisostoksilla Seccon Nina Partanen
Kaarina Kivilahti design-ostoksilla
Mimmu Takalo etsi Kirppikseltä kiiltokuvia
Globe Hopen Seija Lukkala vaateostoksilla
Zarkus Poussa soitinostoksilla
Twinin Taru Lönnrot kangasostoksilla
Ostoksilla retrokeräilijät Anna ja Aki Kiminki
Kuvataiteilija Kaarina Kaikkonen kirppiksellä
Paola Suhonen kirppisostoksilla