Zaida Bergroth: Elämää ennen ja jälkeen ensi-illan
Zaida Bergroth: Elämää ennen ja jälkeen ensi-illan
Hyvän pojan tekeminen on ollut mahtavaa. Tarina ja sen hahmot ovat minulle rakkaita, ja koko tekoprosessi, näyttelijöiden ja työryhmän luottamus ja sitoutuminen, on tuntunut melkeinpä lahjalta. Totta kai viime vuoteen sisältyi kaikenlaisia kovia paikkoja, mutta silti tyynen ja paineettoman fiiliksen säilyttäminen onnistui melkein ensi-iltaan asti.
Hyvää poikaa lähdettiin tekemään nimenomaan omilla ehdoilla, rohkeasti, miettimättä sen kummemmin ihmisten odotuksia tai valmiin elokuvan vastaanottoa. Mutta muutama viikko sitten, kun ensi-ilta alkoi vihdoin lähestyä, tilanne tietysti (ja harmikseni!) muuttui, ja ihan perinteinen jännitys alkoi. Aloin löytää itseni samasta kurimuksesta kuin esikoiselokuvani Skavabölen poikien ensi-illan aikoihin.
Viidakossa suhisee
Hyvän pojan ensimmäiset kritiikit ilmestyivät varkain jo viikkoa ennen virallista ensi-iltaa. Ne olivat iloksemme oikein hyviä, mutta silti stressitila pamahti välittömästi päälle. Käsikirjoittaja Jan Forsströmin mukaan valmiustilani oli kuin viidakkoon eksyneellä, joka kuulee suhinaa puskista ja valmistautuu kohtaamaan raivokkaan tiikerin, vaikka sieltä kurkistelisikin vain jokin harmiton, öh, tapiiri.
Ja vaikka esiin ilmestyisi kymmenen kertaa peräkkäin jokin ystävällismielinen metsäneläin, niin sitä on silti uuden kritiikin eteen saadessaan vakuuttunut, että nyt sieltä tulee se odotettu raatelu.
Pahin päivä on tietysti ensi-iltaperjantai, jolloin kaikki mahdolliset kritiikit tulevat kertarysäyksellä. Sen jälkeen olo on väistämättä täysin tyhjä. Kokeneemmat kollegat osaavat jo suhtautua asiaan ja ovat oppineet selviytymismekanismeja, pakenevat ulkomaille jne. Itselläni tällaisia ei vielä ole, toivottavasti vielä joskus opin sellaisia kehittämään. Torstain ja perjantain välisenä yönä ei juuri nukuta, jokainen kolahdus rappukäytävässä kuulostaa tiikeriä kantavalta lehdenjakajalta.
Mutta siis. Kritiikit olivat hyviä. Reilusti suurin osa kriitikoista piti elokuvasta ja kiitteli juuri niitä asioita, joita oltiin yritettykin hakea, näyttelijäntyötä, tuoreutta, psykologista uskottavuutta ja hienovaraisuutta. Joukkoon mahtuu tietysti myös muutama soraääni, joihin oma huomio väistämättä hetkeksi kohdistuu. Mutta pienen etäisyyden päästä alan nähdä jo kokonaiskuvaa, ja olo on helpottunut ja onnellinen.
Tällä kertaa selvisin ensi-iltakurimuksesta jo paljon paremmin kuin Skavabölen aikoihin. Vaikka silloinkin saimme voittopuolisesti oikein hyviä kritiikkejä, kesti toipuminen yllättävän pitkään. Nyt uskaltauduin jo heti pääkritiikkien jälkeisenä lauantaina hetkeksi ulos kävelylle ja (syrjäiseen) ravintolaan syömään. Jo sunnuntaina elämä alkoi pikku hiljaa normalisoitua.
Takaisin todellisuuteen
Nyt, viikko ensi-illan jälkeen, kaikesta hyvin toipuneena, sitä voi jo onneksi keskittyä olennaiseen: tärkeintä on, että elokuva löytää ne omat ihmisensä, joita se puhuttelee ja jotka saavat siitä jotain. Onkin mahtavaa, että Hyvä poika on aloittanut vihdoin itsenäisen elämänsä ja katsojilta alkaa tulla palautetta. Tuntuu hienolta, kun tuntemattomat lähettävät viestejä, että elokuvallamme on ollut heille merkitystä. Ehkä kaikkein pelottavin tilanne on kuitenkin elokuvan kutsuvierasensi-ilta. Joutuvatko perheenjäsenet ja rakkaat kokemaan puolestani pelkkää myötähäpeää? Pakenevatko ihmiset heti elokuvan päätyttyä, väkinäisesti ja vähän kauhistuneina hymyillen, lyhyiden pakollisten aplodien jälkeen? Tuleeko kukaan juhlimaan jatkoille?
Huh, tulivat. Oli ihanaa. Juhlimme ja tanssimme pitkään, tunnelma oli mahtava ja tunteellinenkin. Jonkinlainen onnellinen piste tälle projektille nyt saatiin. Pelkästään näillä ensi-iltamuistoilla elän jo pitkään. Nyt tuntuu aavistuksen haikealta, ja haikealta kyllä tuntui jo juhlia seuraavana aamuna, kun vielä istuin sohvalla ensi-iltakiharat takussa ja skumppa kädessä. Irti pitäisi päästää.
Hyvää matkaa Hyvä poika, ja kiitos blogin lukijoille!
Tähän päättyy Hyvä poika-blogi. Kohtaus kiittää lämpimästi kaikkia kirjoittajia ja lukijoita!
Kommentit
Tää oli hauska blogi! Tällaisia vois olla täällä enempikin, kun on tosi kiinnostava lukea eri tekijöiden näkökulmia samaan juttuun. Ja onhan niitä ollutkin. Tuntee olevansa osa elokuvaa ja tietää siitä vähän niin kun enemmän kun joku muu. Kiitos kirjoituksista ja leffasta!
Kiitoksia kovasti kommenteista! Mukavaa jos blogista on ollut iloa.
Kävin tänään katsomassa ja tunne elokuvan jälkeen oli sama kuin Skavabölen nähtyäni - osui niin syvälle, että on vaikea ensiksi edes sanoa pitikö elokuvasta, mutta tiesin silti nähneeni jotain hienoa. Ja samalla tavalla sitten jo bussissa ollessani tulin siihen tulokseen, että kyllä mä pidin. :) Ohjaajalla on mainio kyky tehdä oikeasti tunteisiin vetoavia elokuvia. Seuraavaa odotellessa!
Kiitos kaikille ja hyvää matkaa Hyvä poika!
Add comment
test
Uusimmat blogimerkinnät
Uusimmat kommentit
- Kiitos kaikille ja hyvääElli
- Kävin tänään katsomassaIrene T.
- Kiitoksia kovastiZaida
- Tää oli hauska blogi!Saara
- Katsomiskokemus oli vaanivaRaimo Grönberg
- Muutaman yhteistyönAnonyymi
Pertti
Klassikoiden yhteinen piirre on se, että ne ovat aina ajankohtaisia.
Katsomiskokemus oli vaaniva ja intensiivinen! Ja hienoa, et ihmiset olivat juuri niin moninaisia kuin ovat, eivät yhden asian tuuttaajia, tää on elokuvassa tämmöinen jne. Siksi elokuva laajentui vaivatta omaan itseen ja ympäristöön! Näyttelijät tekivät hienoa työtä muuta eivät yksin. Luottava ja vastuuta antava ohjaaja kunnioitti, paitsi näyttelijöitään myös aihetta jota käsiteltiin!
"Oi, jospa oisi saanut olla mukana"!