Piratismi pelastaa elokuvan

Hiljattain julkaistun Captain Nation -hankkeen innoittamana päätin kirjata ylös oman näkemykseni piratismiin. Syynä tähän on ensisijasesti se, että tämä läpeensä (joskin tarkoituksella) nolo hahmo on saanut kansainvälistä huomiota, vaikka sen alkuperäinen tarkoitus lienee ollut ”herättää keskustelua molemmin puolin pöytää”.

Captain Nation, episodi 1

Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun ”sotaan piratismia vastaan” käydään myötähäpeän voimalla.
The Worst Anti-Pirace ad Ever

Ja jatkoa tähän seuraa:
Don’t Copy That Floppy, part 2

Neuvottelupöydän toiselta puolelta ovat kuluttajat ja piraatit, jotka tarjoavat numerotietoja ja riippumattomia tutkimuksia, mutta teollisuus tarjoaa hassuja hahmoja. Tämä ei vastaa käsitystäni siitä, millaista keskustelua aiheen ympärillä soisi käytävän.

Piratismi edistää markkinataloutta

Itse uskon piratismiin – voisi sanoa, että olen piratismiuskovainen. En kuitenkaan pidä piraattipuolueiden viestiä, joka tekee piratismista poliittisen kysymyksen, kovinkaan relevanttina, enkä sen takia esimerkiksi itse ole valmis seisomaan piraattipuolueiden viestin takana yhtä vahvasti kuin monet. En myöskään usko, että kaiken nettimateriaalin ilmaislevitys on kestävä ratkaisu, ja että kaikkien pitäisi automaattisesti saada aina kaikki ilmaiseksi.

Piratismissa on kysymys puhtaasti markkinataloudesta – kysynnästä, tarjonnasta ja niiden väliin putoavasta saatavuudesta. Nykyisessä muodossaan piratismi on avainasemassa tulevaisuuden liiketoimintamalleja suunniteltaessa. Se pakottaa mediayhtiöt ja hallitsevat elimet mukautumaan kuluttajien vaatimuksiin.

Piratismi on mielenosoitus, joka pakottaa päättäjät muuttamaan politiikkaansa kansalaisten vaatimusten mukaiseksi.

Tämä voi kuulostaa aiheen politisoinnilta, mutta sitä se ei ole: kuluttajan asemasta, digitaalisesta levityksestä ja mediakaupasta päättävät henkilöt eivät istu eduskunnassa, vaan korkeiden pilvenpiirtäjien kattotoimistoissa. Piratismi ei ole poliittinen kysymys, eikä sitä ratkaista poliittisella tahdolla, vaan kyseessä on ensisijaisesti kaupallinen ongelma.

Annetaan ymmärtää, muttei ymmärretä antaa

Elokuvateollisuus on perustanut koko jakelunsa satavuotiaan historiansa aikana territorioihin ja julkaisuikkunoihin; Yhdysvalloissa julkaistu elokuva on markkinoitu paikallisille markkinoille isolla puhinalla, ja kun muiden alueiden aika on tullut, on markkinointi aloitettu näille territorioille. Katsellessani 70-luvun elokuvalehtiä huomaan, että homma on aikanaan toiminut kauniisti: jenkeissä julkaistu leffa on pysynyt jenkkimarkkinoilla, ja vasta kun levittäjä on saanut suomessa elokuvan näppeihinsä, siitä on ylipäätään alettu puhumaan laajemmin.

Markkinointi on kaksiteräinen miekka: oikein tehtynä se herättää kuluttajien kiinnostuksen, mutta jos siihen ei voida vastata, se voi karahtaa omaan nilkkaan. Elämme internet-ajassa, jossa käsitys territorioista on kuollut. Kaikki viestintä päätyy kaikkien saataville samaan aikaan ympäri maailmaa: kun Yhdysvalloissa julkaistaan hittielokuva tai TV-sarja, suomalainen kuluttaja on siitä välittömästi tietoinen. Tälle kuluttajalle on kyettävä tarjoamaan mitä hän haluaa silloin kun se on saatavilla, ei silloin, kun näin halutaan tehdä. Jos kuluttaja haluaa ostaa tuotteen, mutta hänelle ei sitä myydä, tuote haetaan sieltä, mistä sen saa.

Täydellisessä maailmassa kuluttaja toteaa, että hittielokuvaa voi odottaa puoli vuotta Suomen teattereihin. TV-sarjojen kanssa taas vaaditaan vielä enemmän kärsivällisyyttä – vuoden kuluttua sarjan alkamisesta se on tilattavissa DVD- tai BluRay –levyinä ulkomailta, ja joskus seuraavan kolmen vuoden sisällä se saattaa – jos kanavapomot suovat – laskeutua jopa kotimaiseen televisioon.

Todellisessa maailmassa uutuusleffan ja TV-sarjojen jaksot saa vertaisverkoista saman tien ilmaiseksi, hyvälaatuisena ja kaikin tavoin helpommin kuin laillisista palveluista, joten onko ihme, että ihmiset äänestävät tämän vaihtoehdon puolesta. Ärsyttävintä on, että maksaa ei saa, vaikka haluaisi.

Piratismi on potku perseelle

Elokuvateollisuus on luultavasti tämän hetken hitaimmin muutokseen mukautuva ala, joka takertuu edelleen sitkeästi vanhoihin toimintamalleihinsa - tai tältä se ainakin kuluttajan näkökulmasta näyttää. Nykyiset digitaaliset elokuvapalvelut eivät ole muodostuneet alan sisäisen innovaation vaan puhtaan väkipakon kautta - ja se näkyy. Kuluttajille tarjotaan kalliita ja huonoja palveluja, joiden käyttäminen on merkittävästi vaikeampaa kuin laittomien latauspalveluiden; itse asiassa on usein vaivattomampaa käydä hakemasta naarmuinen DVD-levy vuokraamosta kuin koettaa katsoa laillinen elokuva verkosta. Samaan aikaan teollisuudessa kauhistellaan, kun kuluttajalle ei kelpaa mikään.
 
Vastuu ratkaisun keksimisestä ei ole kuluttajan, vaan teollisuuden. Piratismi on pistooli teollisuuden ohimolla, joka pakottaa miettimään ratkaisun, tai kaikki leviää käsiin.

Musiikkiteollisuus on pyrkinyt ratkaisemaan ongelmaa muokkaamalla levy-yhtiöiden asemaa musiikkiyhtiöiksi joka ei huolehdi enää vain levityksestä, vaan kaikesta mahdollisesta musiikkiin liittyvästä. Eräs näistä lähestymistavoista on Spotify, joka ei varmasti ole artistin kannalta ideaali, mutta kukaan palvelua käyttävä ei voi kiistää sen erinomaisuutta kuluttajan näkökulmasta.

Piratismi tulee pakottamaan myös elokuvateollisuuden tekemään rankasti tarvittuja suunnanmuutoksia. Jos näin ei tapahdu, vain jättimäiset blockbusterit kykenevät enää tekemään rahojaan takaisin, ja elokuvakulttuurin viimeisetkin rippuset vedetään kaupallisuuden asettamien paineiden johdosta alas vessanpytystä.

Piratismi pakottaa rakentamaan digitaalisen, toimivan levityskanavan, joka ei ole riippuvainen territorioista eikä kompastu saatavuuteen, laatuun tai käytettävyyteen.

Tällainen jakelukanava tarjoaa valtavat mahdollisuudet myös uudistaa elokuvaa kulttuurialana. Onko mahdollista, että 90 minuuttia ei olisikaan paras mahdollinen kerrontamuoto? Entä jos halutaankin tehdä pelimaailmasta tuttuja ”lisäosia”, jossa selvitetäänkin Star Wars –esimerkkiä mukaillakseni Han Solon ja Lando Calrissianin taustatarina 15-minuutin lyhytelokuvana, ja kerrotaan pari pientä stooria ewokkimaailmassa – kaikki hankittavissa liitännäiseksi päätarinan yhteydessä? Tai mitä tahansa muuta, mitä rajaton, aikaan sitoutumaton ja kenen tahansa ulottuvilla oleva julkaisukanava tarjoaa jatkossa. Kukaan ei tiedä, mutta tarinankertojat ovat vuosituhansien ajan keksineet uusia tapoja. Sitä kutsutaan luovuudeksi.

Häviäjänä kuluttaja

Tulevaisuus näyttää vielä synkältä: elokuvateollisuuden satavuotias järjestelmä on muodostanut valtavat määrät valtavan resurssirikkaita portinvartijoita, joilta uhkaa lähteä työ, koska heitä ei digitalisoituneessa maailmassa enää yksinkertaisesti tarvita. Nämä tahot ovat valmiit taistelemaan ja lobbaamaan jokaisen viimeisen penninsä ennen kun myöntävät hävinneensä.

Valitettavasti taistelu käydään yksittäisiä kuluttajia vastaan. Monen kuluttajan koko tulevaisuus tullaan tuhoamaan, ennen kuin myönnetään, että olemme astuneet uuteen aikakauteen.

Itse en ole sitä mieltä, että piratismi ja kaiken levittäminen ilmaiseksi on tulevaisuudessa kestävä ratkaisu. Kannatan artistien ja artistia tukeneiden tahojen rahalliseen hyötyyn nyt ja jatkossa. Mutta uskon, että piratismi on kauan kaivattu välttämättömyys, joka pakottaa järjestelmän uusiutumaan, sillä omin avuin satavuotias brontosaurus ei tule sopeutumaan kulttuurin ja teknologian ilmastonmuutokseen.

Kuluttajat elävät tätä päivää, teollisuus vielä 80-luvulla. Pian olisi aika kuroa tämä kuilu umpeen.

Iron Sky ja Star Wreck

Entä sitten omat elokuvani? Star Wreck levitettiin aluksi käsipelillä, markkinointimoottorinaan ilmainen nettijulkaisu, ja myöhemmin kehiin astuivat lukuisat levittäjät pitkin palloa ja nappasivat jo ilmaislevityksessä olleen elokuvan ennakkoluulottomasti katalogeihinsa, erinomaisin tuloksin.

Koska Iron Skyllä tähdätään ensisijaisesti kansainväliseen elokuvateatterilevitykseen ja sen budjetti on liki seitsemän miljoonaa euroa, ilmaisjakelu ei nykyisessä markkinailmapiirissä ole oikea ratkaisu.

Yksityisen ei-kaupallisen ilmaislevityksen sallimisen puolesta on monia hyviä argumentteja, mutta tekijän näkökulmasta käteen jää aina se yksi seikka: kun on kuluttanut 6,5 miljoonaa euroa elokuvan tekemiseen, jostain ne pitäisi saada myös takaisin.

Ihmiset kyllä maksavat siitä, mistä he pitävät, joten tärkeintä on tehdä hyvä tuote reilulla asenteella, minkä jälkeen sen ostamisesta ja siitä maksamisesta pitää tehdä yhtä helppoa kun sen laittomasta kopioimisesta - tai helpompaa. Tämä on ainoa oikea tapa taistella – ei, vaan kilpailla - piratismia vastaan.

Musiikki- ja pornopuolella tähän on jo lähes päästy, mutta elokuva- ja TV-alalla on jenkkilän ulkopuolella nipin napin aloitettu.

Sitten ei voida kuin odottaa, että työ alkaa kantaa hedelmää. Nyt on kasvatettu sukupolvi, joka on tottunut siihen, että laillinen on hankalaa ja mediafirmat etujärjestöineen ovat kuluttajan arjesta täysin pihalla olevia pahiksia. Tämän asenneilmapiirin muuttaminen on suurempi juttu kuin mikään tekninen haaste.

On tärkeä muistaa, että vaikka allekirjoittaneilla on vahvojakin mielipiteitä tekijänoikeuksista ja levitysbisneksestä, me emme ole ensisijaisesti tekijänoikeusaktivisteja emmekä levittäjiä: me olemme elokuvantekijöitä, joiden päämääränä on tehdä helvetin hyvä tarina ja helvetin hyvä tuote.
 

Timo Vuorensola & Janos Honkonen