Rikoksista pahin
Rikoksista pahin
Minulle on kerrottu, että Skavabölen pojat on hyvä elokuva. Siinä kuulemma on pitkään aikaan edes vähän yritystä. Sanovat, että hieman jopa fantasiakulmaa, tai ainakin taianomaista realismia! Arvostelijoillakin sukat ovat pyörineet jaloissa. Jusseja on tulossa, ja paljon.
Mutta miltä näyttää teattereissa? Luulisi, että näin mielenkiintoinen leffa saisi tuulta alleen ja ihmiset liikkeelle.
Ei. Skavabölen pojat avasi pari kuukautta takaperin, ja on sittemmin saanut 36 688 katsojaa (2.11. päivitetyn tiedon mukaan). Voidaan puhua melko eeppisen mittaluokan flopista - ei niinkään rahallisesti, tuskinpa budjetti on Lordi-skaalassa ollut alkujaankaan, mutta tässä on kysymys herranjestas hyvästä elokuvasta!
Joten syyttävä sormi kääntyy itse elokuvasta sen markkinointiin. Eli missä sitä Skaviksesta nyt voi ylipäätään kuulla? Mieleen tulee valitettavasti vain parit ratikoihin lätkäistyt tarrat, ja siinäpä se sitten on.
Julisteessa on erikoisen ruotsalaisperäisen nimen lisäksi kuva hymyilevästä perheestä tommikorpeloineen ja kakaroiden päähän on piirretty ilmeisesti cowboy- ja inkkarihattu. Ensimmäinen vaikutelma on kansallisteatterin syyskauden esitys, ei suinkaan elokuva. Mikään ei viestitä, että kyse on freesistä, taianomaisen realismin värittämästä suomalaisesta elokuvasta jonka on ohjannut maamme elokuvataivaan lupaava nuori tulokas (Zaida Bergroth). Minulle myydään kulunutta, väsynyttä, kyllästyttävää ruotsalaiseen sukudraamakirjasarjaan perustuvaa teatterinäytöstä.
Entä nettirintamalla?
Hiljaista.
Facebookista ei Skaviksesta löydy juuri kuin kutsu Sysmän nuorisotalon 4h-iltaan jossa leffa näytetään, ja paikalle on ilmoittautunut kolme. Twitterissä on alun kolmatta viikkoa vanha mainita joltakulta. Youtubessa traileria on silmäillyt nelisentuhatta silmäparia (tuubiskaalalla hävyttömän huono saavutus). Nettisivut näyttävät 90-luvulla mainostoimistosta ostetuilta, ja tuon ajan hengen mukaisesti sisältökään ei juuri häikäise: traileri, pari kuvaa, sananen näyttelijöistä ja tekijöistä, ja lehdistölle hieman lisätietoa.
Eihän tässä ole edes yritetty.
Levittäjäthän tässä alkavat itkua tuhristellen kääntämään housuntaskuja nurin: ei meillä ole rahaa. Tokihan ulkomainonta maksaa, mutta ulkomainonta on perinteisesti sekä kallista että tehotonta.
Vaan arvatkaa paljonko Twitter-tilin avaaminen maksaa? Ei mitään. Entä Facebook-ryhmän perustaminen? Ei mitään. Entä Zaidan persoonallisen tervehdyksen ja parin leffapätkän uppiminen YouTubeen? Ei mitään. Blogin kirjoittaminen? Ei mitään.
Nolla euroa, ja tavoitettavissa olisi jokunen satatuhatta potentiaalista katsojaa. Mutta sen sijaan pistetään neljäkymmentä tonnia kiini pariin tarraan ratikoissa, ja itketään Laitilat kourassa kokkareilla kun piratismin takia kukaan ei käy katsomassa elokuvia.
Nyt pitkä katse peiliin, hyvät levittäjät ja tuotantoyhtiöt. Ei käydä, kun ei sinne ole kukaan kutsunut.
Huono markkinointi hyvälle elokuvalle on huomattavasti suurempi rikos kuin huono elokuva. Se on anteeksiantamatonta, surullista ja valitettavan yleistä.
Kommentit
http://www.marmai.fi/uutiset/article341294.ece
Tässä on yhdistetty sekä real life markkinointi ja netti. Ei tietenkään sovi kaikille elokuville, mutta tästä voi soveltaa omiin tarpeisiin :)
Valitettavasi kyse ei ole herranjestas hyvästä elokuvasta. Kyse on keskinkertaisesta esikoisohjauksesta, joka ei oikein tiedä onko se lasten vai aikuisten elokuva. Juoni on mönkii vetelästi tarpeettomine "maagisrealistisine" takaumineen, ja epookki on sitä tavallista sööttiä, nostalgista seitkytlukua. Ja niin se vaan on, että ruotsalaiset osaavat sen niin paljon paremmin, että samoille areenoille ei pitäisi mennä kilpailemaan.
Voitaisiinko meilläkin vain uskoa, että toisinaan ne katsojat ovat yksinkertaisesti oikeassa. JOS ELOKUVISTA PUUTTUVAT KUNNOLLISET ISOT TARINAT, kuten Bergrothin, Saarelan ja Hellstedtin viimeisissä, niin ei kai ole ihme, että katsojamäärät ovat sitä, mitä ne ovat.
> Vaan arvatkaa paljonko Twitter-tilin avaaminen maksaa? Ei mitään. Entä Facebook-ryhmän perustaminen? Ei mitään. Entä Zaidan persoonallisen tervehdyksen ja parin leffapätkän uppiminen YouTubeen? Ei mitään. Blogin kirjoittaminen? Ei mitään.
Leffatiedotusta duunikseni tekevänä oon tästä kyllä toista mieltä: kaikkien näiden asioiden tekeminen kyllä maksaa ainkin työntekijöiden työajan verran. Työaikaa menee myös suunnitteluun ja koordinointiin. Sosiaaliset mediat ovat hyviä välineitä mutta niiden käyttö markkinointiin ei suinkaan ole ilmaista.
Totta puhut Liisa L!
Aika on rahaa.
Ei. Sosiaalisen median käyttäminen ei maksa euroakaan. Jos sitä hoitamaan haluaa erikseen palkata leffatiedottajan tai -markkinoijan, näin voi tehdä, mutta lopputulos ei millään rahalla, ajankäytöllä tai vaivalla tule olemaan sijoituksensa arvoinen. Kysymys on nimenomaan elokuvantekijöiden aktivoitumisesta omien elokuviensa markkinointiin, ja sosiaalisessa mediassa hauskana puolena on se, että siitä odotetaan välittömyyttä, rehellisyyttä ja suoruutta - toisin sanottuna niin, että elokuvantekijä on itse suoraan yhteydessä elokuvansa yleisöön. Ei markkinoinninsuunnittelija, mainostoimisto tai tiedottaja - niille on oma postinsa elokuvatuotannoissa, mutta sosiaalisesta mediasta heidän kannattaa pysyä kaukana. Markkinointi ja tiedotuspuolen väki kun lemuaa väkisinkin juuri siltä itseltään, eikä kukaan halua heitä twittereitään ja facebookejaan syövyttämään.
Markkinoinnin suhteen olet varmasti oikeassa. Mutta pakko korjata, että flopista ei voi kyllä mitenkään puhua, jos aikuiselle yleisölle suunnattu, rankkoja aiheita käsittelevä elokuva saa Suomessa 40-50 tuhatta katsojaa (Skavabölehän pyörii teattereissa edelleen). Suunnilleen saman verran saivat mm. Putoavia enkeleitä ja Miehen työ. Vakavammallekin elokuvalle täytyy jäädä tilaa ilman epärealistisia katsojalukuvelvoitteita. Lordit ja muut ovat asia erikseen, ja niiden tavoitteet tietysti myös ihan eri lukemissa.
Perusongelma lienee, että vanhempi väki katsoo elokuvansa mieluummin kotona kuin teinien valtaamissa teatterikomplekseissa.
Olen samoilla linjoilla Liisa L:n kanssa: kyllä sosiaalisesta mediastakin koituu kuluja! Timo haluaisi aktivoida elokuvantekijät tekeleittensä markkinointiin, mutta eikö se, että esim. ohjaaja päivittää Twitteriään luo myös kustannuksia? Kyllähän ohjaaltakin siihen menee aikaa ja sosiaalisessa mediassa vietetty aika lienee joka tapauksessa pois esim. uusien leffaprojektien kehittelyltä.
Kuten Liisa L mainitsee suunnittelun ja kordinoinnin: Ei sosiaalinen mediakaan toimi ilman sisältöä. Ja sisällön tuottamiseen mielestäni tarvitaan markkinamiestä tai tiedottajaa. Jos esim. Twitterillä halutaan edistää elokuvan menestystä, pitää varmasti jossain määrin miettiä mitä tiliinsä päivittää - ja tähän menee taas sitä aikaa (joka on rahaa).
Kuten edellisistäkin ilmi käy, sosiaaliseen mediaan kuuluu myös tietty aktiivisuus, kerran viikossa päivittyvä Twitter-tili ei oikein vastaa tarkoitustaan. Jatkuvan netissä hengailun ainakin luulisi olevan pois muusta.
Kuten Timo mainitsee sosiaalisessa mediassa on paljon hauskoja puolia, mutta jos halutaan että "elokuvantekijä on itse suoraan yhteydessä elokuvansa yleisöön", niin kyllä se yleisö sieltä netistäkin pitää jotenkin kaivaa esiin, tai muutoin saamme tapahtumia ja ryhmiä, joissa on nuo em. kolme osallistujaa. Tähän tarkoitukseen mielestäni joku lemuava markkinointiheppu on omiaan, sehän on hänen työtään. Antaa ohjaajan ja tuottajan keskittyä omaansa.
Liisalta ja Lauralta meni pointti ohi.
Laura ottaa twitter-tilin päivitykset käsittelyyn. Itse tein pienimuotoisen laskelman siitä, kauanko allekirjoittaneelta menee aikaa twitter-tilin päivitykseen viikossa. 10 minuuttia. Entä sisältösuunnitteluun? Joitakin kymmeniä sekunteja.
Usein sosiaalisen median kohdalla kyse ei ole sijoitetusta ajasta, vaan asenteesta. Yleisöä kiinnostavan sisällön tumppaaminen nettiin ei vaadi markkiniontisuunnitelmia tai viestintäpäällikköä, kyse on ainoastaan omasta halusta viestiä eteenpäin tuotannosta. Keinot ja teknologia siihen löytyy jokaisen ulottuvilta, ilmaiseksi - kysymys onkin: löytyykö innostusta?
Täysin samaa mieltä. Leffa-alasta täysin ulkopuolisena minäkin ihmettelin kerran ratissa samaa. Tuijotin leffatarraa ja ad:na en nyt puutu leffatarran onnistumiseen mainostuotteena mutta jo se, että koska asuin joskus nuorena Hyrylässä ja ystävystyin myöhemmin Antin ja Leksan kanssa, joten siis odotin elokuvaa ihan pöpinä, niin sitten... no, unohdin sen.
Ehkä pyörin liikaa netissä? Ehkä bloggaan liikaa, koska rakastan kirjoittelua tai pidän liian hauskaa Twitterissä vai katselenko liikaa YouTubea, koska tykkään tehdä videoita Premierillä tai vertailen Picasassa muiden kuvia omiiin Photoshoppailuihini tai käyn kopioimassa himmeet hötömölöt tai ceeässässät, jotta saan tehtyä taas paremmat nettisivut kuin muilla. Vertailenko liian himokkaasti muiden Illustrator-vääntöjä, ääniä, musiikki- ja elokuvavirtaa?
Miten ihmeessä mä unohdin sen leffan kokonaan?! Voi kun joku ois ees muistuttanut siitä...
Ymmärrän hyvin pallinsa puolesta pelkäävien mainosmiesten murheen. Joskus minullekin paasattiin, että nettimarkkinointi se vasta on kusetusta ja entäs nyt kun se kaikki on saatavilla täysin ilmaiseksi! Vaikka pieni piru minussa nauraa, niin hyvän tahdon enkelini ilmoittaa, ettei luova työ ole minnekään kadonnut - luova työ vaatii vain vähän rohkeutta.
Suomalaisessa viihteessä minua vaivaa myötähäpeän tunne. TV:n puolella härnää että tehdään ohjelma, jossa nukketeatterin tavoin esiintyjät pyörivät kartut kädessä ja meidän täytyy älytä viihtyä sitä seuratessa. Pienessä ruudussa tämä korostuu. Avaat töllön ja tulee yhä vaan 60-luvun Jatkoaika-ohjelmaa. Joku tulee näytämölle ja kaatuu rähmälleen. Samaa kaavaa... Yleistäminen on helppoa. Tämä on sitä yhtä ja samaa. Muuta ei oikein tunnu olevankaan? En ole nähnyt (Skavabölen..)elokuvaa. Elokuvan markkinointi ei ampunut yli vaan itseään kohti. Mainoskuvassa rivi miehiä yläkeho paljaana, liekit loimottaa taustalla. Suomen Hunks elokuva? Se tuli mieleen. Päätin olla menemättä elokuvateatteriin. Joka puolella muutenkin tätä. Maarit Tastulan ohjelmat kiinnostavat. Ne kertovatkin meistä ihmisistä. Mikä on tarinan kerronnassa tärkeintä?
test
Uusimmat blogimerkinnät
Uusimmat kommentit
- Anonyymi
- Anonyymi
- Anonyymi
- Anonyymi
- Mediakuluttaja
- Janos Honkonen
- Svensson
- takin napit auki
- Timo Vuorensola
- Leffa-fani
Pertti
Luovuutta kuvaavat parhaiten sanat ”Mitä jos…?” Siitä on hyvä lähteä.
Asiasanat
Footer
Kohtaus
Teosten takaa - seuraa kirjoittajia, ohjaajia ja muita luovan työn ammattilaisia tuotannon eri vaiheissa.
Kirjoita -osiosta löydät alati päivittyvän työkalupakin ja inspiraation lähteitä.
Tarjoa - osio neuvoo, kuinka valmis käsikirjoitus, synopsis tai idea kannattaa tarjota eteenpäin.
Palaute - anna palautetta Kohtauksesta tai kerro mistä aiheesta haluaisit kuulla lisää
totta jupiset tampereen jumala. mutta näin vaan suomessa markkinoidaan 80% (vähintään) elokuvista ja itketään koko matka säätiöön ihmettelemään mites tässä nyt näin kävi.