Rautaa valtion metsissä
Rautaa valtion metsissä
309 Kommentit: 35 |
Lähettäjä: Esko Kiskovaara 1. joulukuuta 2009 |
Satumaisiin ympäristöihin sijoittuva kertomus siitä, miten taannoin sattuneesta junaonnettomuudesta oltaisiin raportoitu 20 vuotta sitten.
Kommentit
Kiitos kommentista, Jorma M! Olemme ihan harrastelijoita ja musiikki-ihmisenä olen ilman papereita. En pyrkinyt imitoimaan Esko Riihelää, mutta se oli varmaan joku Yleisradion kakkosverkon toimittaja, ehkei myöskään Jommi Öunap.
Ehdottomasti paras kuunnelma tähän mennessä. Sekä teknisesti että sisällöltään. Tekniseltä tasoltaan tämä kuunnelma on varmasti samaa jos ei parempaakin tasoa Ylen toteuttamien kanssa. Voin vain kuvitella kuinka kauan tätä kuunnelmaa on tehty. Ilmeisesti saman henkilön/ryhmän tekemä joka julkaisi myös Elokuun illan ja Tampereen tietotoimiston uutiset. Ei voi muuta kuin nostaa hattua tällaisen kuunnelman tekijöille.
Tämän voisi esittää jo radiossa. Teknisesti ammattitasoa. Juonen tarkempaa suunnittelua voisi kokeilla. Harkittu ja hyvä huumori on aina paikallaan.
Laulut ja huumori on kivoja ja riittävän lyhyitä ehkä lukuunottamatta aloituslaulua, joka vie kokonaisen minuutin.
Haastateltavan ääni (Rytkönen) on liian kompressoitu / käsitelty, koska sanoista ei enää saa kunnolla selvää normaalin suomalaisen auton äänentoiston kanssa.
Puhetekniikka on muuten toimivaa ja huumori on hyvin rakennettua ilman ylilyöntejä. Junatoimittajan(?) ääni on paneroitu liikaa vasempaan kanavaan ja jättää kuuntelijalle vähän tyhjän olon. Ehkä taustoja olisi voinut käyttää?
Puhelimen soiminen katkaisee koko kuunnelman ja puhelimen soiminen on miksattu keskelle. Miksi puhelimeen kuitenkin vastataan vasemmalla, jos se kerran on keskellä?
Kiitos palautteesta! Rytkösen ääni on tuotettu suulla. Ajattelin, että tällaisia ääniä kuulee silloin tällöin haastateltavien joukossa. Valitettavasti en ole osannut huomioida autossa kuuntelijoita, koska en täyden näkövamman takia omista autoa. Tämä kuunnelma on tehty komentorivipohjaisilla ohjelmilla Linuxissa. Kuunnelma sisältää tahallisesti toteutettuja suuntavirhettä muistuttavia seikkoja, jotka Ratiokorva huomioi erinomaisesti. Olen pahoillani, mutta tuotan mieluummin kuunnelmia mielikuvitusta varten. Ystävällisin terveisin E.K.
Tässä näyttää olevan esimerkki äänikerronnasta joka täyttää kaikki kuunnelman kriteerit. Alussa soiva kappale on mukavan kuuloinen, joskin tällaiseen lyhytkuunnelmaan aavistuksen pitkä. Käsikirjoitus on ehkä hieman enemmän elävästä elämästä kuin kirjoitetusta kuunnelmasta. Ehkä tekijät ovat halunneet tarkoituksella tuoda esille useilta näkökannoilta tilanteita joihin ei voi etukäteen varautua? Lopussa oleva Rölli-imitaatio kuulosti aluksi siltä kuin se olisi suoraan leikattu Allu Tuppuraisen ohjelmista, ja siinä mielessä se olisi hyvin arveluttava teko. Tarkemmin kuunneltaessa se selviää kuitenkin ääni-imitaatioiksi. Tuppurainen ei taida puhua ratakiskoista missään omassa ohjelmassaan. Puhelimen kovaääninen sointi kuunnelman alkupuolella ehkä hieman katkaisee itse kuunnelman etenemistä. Kuuntelija voi kuitenkin kuvitella kyseisen hässäkkätilanteen, puhelimen soidessa kaikki hiljenevät. Noin voi elävässä elämässä ehkä tietyissä tilanteissa tapahtua. Tekijöillä näyttäisi olevan vastetta vaativampiinkin äänimaisemiin ja kuunnelmiin.
Kiitos palautteista! E.K.
Enpä voi kuin kiittää tästä kuunnelmasta! Hulvaton. Tosissaan tekemällä syntyy parasta huumoria, jonka kuulija kuvittelee vain itse löytävänsä ja siksi niin tyytyväisenä hykertää. Lopun metsäkohtauksessa tuli alkuun pettymys, kun ajatteli tekijöiden langenneen teennäiseen yliyrittämiseen kirkuvilla ja rasittavilla äänillä, mutta äänikuva vaihtuikin äkkiä piirrosfilmimaailmaan. Tämä on kerrassaan nappijuttu. Antaisin useammankin peukun, jos se vain olisi mahdollista... kaikki metsän eläimet apuun!
Minua ei ole helppo saada pyrskähtämään naurusta, mutta Kiskovaaralta se näköjään onnistuu. Riittää että kuunnelmassa on yksi makea kohta (tässä tapauksessa se oli "koko maan junaliikenne saataneen sekaisin aamuun mennessä" :-) niin kokonaisuudesta jää hyvä maku suuhun. Loistavaa kerrontaa ja imitaatiota! Jos saa jotain toivoa, niin juoni saisi olla hieman ehjempi, nyt poukkoillaan ainakin minun makuuni paljonlaisesti sinne ja tänne, kahvista ja pullasta Robotti Ruttuseen.
Kiskovaara pääsee vielä pitkälle!
Hauska alku ja hyvä toteutus! Röllijuttu oli vähän vaisu, mutta peukkua pystyyn kuitenkin.
Rölli imitointi kertoo mielestäni kuunnelman tekijän teknisistä taidoista.
Taidolla tehty. Nautittavaa kuunneltavaa- kunnes tuo Rölli.....hmm...
Ois kannattanut jättää pois.
Tuo Rölli... on siitä huolimatta hauska. Vaikka se repäiseekin kerronnan äkillisesti todellisuudesta satuun. Mutta eiköhän tuo ole jo alkumetreillä kuulijalle selvää että ei liikuta todellisuudessa, vaan jossain aivan muualla, joten sou? Ei pidä antaa pipon kiristää :-)
Jep!
No saittepas te yhtäkkiä paljon ääniä :P
Hyvää ja rauhallista joulua kaikille, toivoo Esko, Rauni ynnä muut halukkaat kuunnelman "Rautaa valtion metsissä" tekijätiimistä.
Nautin!
Saiskohan mistään nuotteja kappaleeseen "saako täällä kahvia ja pullaa?" (: innokas
Tämä on tomiva! Ja vaikka satua, kuin tänään: http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Juna+t%C3%B6rm%C3%A4si+hotellin+sein%C3%A4%C3%A4n+Helsingin+asemalla/1135251886567
Oli kyllä ilo kuunella tällaista =) oikein mukavasti piristi tätä aamua tällainen hyvä huumori :D
Mahtava kuunnelma ja todella hyvin toteutettu, nautin!
Tuon toisena olevan kuunnelman kommenteissa viitattiin tähän, että Röllihahmo olisi "varastettu" sadusta, mutta eikö tuo ole ihan itse imitoitu eikä mistään leikattu?
Koikkalaista ja Rölliä näyttelee sama tyyppi, toinen Ruttusta ja Fagerholmia ainakin.
kiitos mahtavista palautteista. Rölliä oppii imitoimaan kunhan muistaa ottaa röllimäisen ilmeen NjäHä hä hää.. =)
Onneksi olkoon kilpailun voitosta.
-Kanssakilpailijat
Hyvä hyvä kummalleki pääosan esittäjälle ;)
Hyvä hyvä kummalleki pääosan esittäjälle ;)
Hyvä hyvä kummalleki pääosan esittäjälle ;)
Hyvä hyvä kummalleki pääosan esittäjälle ;)
Hyvä hyvä kummalleki pääosan esittäjälle ;)
Aivan ihana korvanami! Röllistäkin tykkäsin. Ressukalta hammas solmuun...
Onnittelut nimimerkille, ja pieni pyyntö: laita tämän ketjuun verkkosivuosoite, jossa on lisää töitäsi, jos sinulla sellainen on ;)
Onko laulajana Olli Mikkonen? Jos on tiedän kuka hän on.
http://www.laatokka.com/Aanityksia//kuunnelmia/index.html tuolla on lisää hyviä kuunnelmia ja sketsejä
Etsivä löytää ja tunnistaa :).
Kiitos kuunnelmasta. Mukavaa kuulla pitkästä aikaa työskentelyäsi.
Mukavaa kevättä :).
Päivän piristys oli kuulla tämä ylen lyhytkuunnelmissa tänään! Legendaarinen tuo Ollin biisi "Kahvia ja pullaa". Sampsa on aivan päällikkö imitaattori, onnea teille molemmille! Ja ansaittu äänisaaliinne oli.
Kuunnelmakilpailu
Kuunnelmalla on YLEssä pitkät perinteet. Tutustu klippeihin Elävässä arkistossa.
> Kuunnelmia eri vuosikymmeniltä
> Ohjelma kuunnelman tekemisestä vuodelta 1954
> Legendaarinen Maailmojen sota
> Radio Mafian Leila ja Annukka
> Radioteatterin suurtyö Täällä Pohjantähden alla
> Täällä Pohjantähden alla -kuunnelmasarja esityksessä YLE Radio 1 -kanavalla
Kuunnelmakilpailussa sinulla on mahdollisuus luoda täysin uudenlainen kuunnelma!
Erittäin mukavan kuuloista äänimateraalia. Stereokuvan hallinta suorastaan ammattilaatua, eivätkä imitaatiot kalpene ollenkaan aitojen rinnalla. Jos nuo kuunnelmassa soivat kappaleet ovat tekijän / tekijäryhmän itse säveltämiä, ei tarvitse kyllä edes miettiä millä tasolla liikutaan - ihme olisi jos takaa ei paljastuisi joku musiikin ammattilainen. Onko alussa äänessä Esko Riihelä?