Eero Raittinen tulkitsee Princeä

Eero Raittinen tulkitsee Princeä

14.02.2013 | Toimittaja Joonas Josefsson

Areena-sisältöä ladataan..
Jos soitin ei lataudu, voit katsoa klipin myös Areenassa

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen

 

Hetkiä Kalliossa -ohjelmassa Anssi Kela saa kalliolaiseen yksiöön seurakseen todellisen elävän legendan – Eero Raittisen.

– Kun minulta kysyttiin, kenet haluaisin ehdottomasti mukaan ohjelmaan, vastaukseni oli Eero Raittinen. Hän on mielestäni todellinen kansallisaarre, jota suuri yleisö ei välttämättä tunne. Aina kun on tilaisuus, haluan olla mukana nostamassa Eeroa jalustalle. On aina äärimmäisen innostavaa ja intensiivistä päästä esiintymään Eeron kanssa. Hän on hyvä kirittäjä myös itselle, kun yrittää sukeltaa kappaleen virtaan mukaan, Anssi kertoo.

Eero Raittisen biisivalinta oli alun perin Anssin tekemä.

– Ajattelin, että olisi todella hienoa kuulla Eeron laulavan Princen Purple Rain, Anssi kertoo hymyillen.

Eero ei kuitenkaan ottanut biisiehdotusta mukisematta vastaan.

– Aluksi pelkäsin, etten tykkää biisistä. Sieltä kuitenkin kuoriutui todella hieno teos esiin. Kappaleessa on yllättävän monipuolinen aluskasvillisuus, kunhan vähän jaksaa tonkia. Ja Anssille annan kymmenen pistettä baritonikitaran käytöstä. Se soi huikean hienosti! Eero fiilistelee.

Eero Raittiselle Hetkiä Kalliossa -kuvauspäivä jäi pysyvästi mieleen.

– Oli auvoisaa päästä tekemään ohjelmaa Kallion sydämessä. Pääsin viettämään taas hetken lapsuusmaisemissani. Päivä oli unohtumaton kokemus.

Kommentit (8)

Todella hieno paketti. Arvostan.

>Nappe Pe 28.3.2014, klo 17.41

Moi
Eero Raittinen -jakso tulee Yle TV2:sta sunnuntaina 30.3. klo 21.43. Tämän jälkeen jakso ilmestyy myös Yle Areenaan. t: Joonas/Hetkiä Kalliossa -ohjaaja 

>joonas_yle Pe 21.3.2014, klo 21.42

Onko tämä kyseinen esitys tulossa jossain vaiheessa areenaan? Tämän missasin televisiossa valitettavasti ensimmäisellä kerralla ja toisella kerralla epäluotettava digiboksini oli tehnyt tallennuksesta äänetöntä pikselimössöä.

>Getting into Lambertland fast Pe 21.3.2014, klo 19.52

Mahtavaa. Hienoa, kiitos tästä.

>Eeron fani To 28.2.2013, klo 21.42

Tämä on upeaa, parasta! myös samoin sanoin kunnioitan molempia laulajia. Eero on ansainnut kaiken huomion. Arvostan suuresti Eeron musiikki uraa, olen nähnyt aika useasti veljensä kanssa Eeron esiintyvän livenä ja onpa aina ollut tunnelma katossa ja hyväntuulen fiilis missä vain ovatkin. Tämä video on jo alusta asti kuvaten soittajan käsiä herkistävä, kiinnostava ja hyvin tehty. Kaunis Kiitos Anssille ja Eerolle!

>Tarja ja kupla La 16.2.2013, klo 13.05

oli äidit ja isät keikoilla ja kela sitä ja tätä. HIENO veto kummaltakin. niisk.....

>saastamoinen Pe 15.2.2013, klo 14.02

topuro:

Se oli silloin se. Kuten Anssi sanoi: "jota suuri yleisö ei välttämättä tunne" ja näin se tilanne aika pitkälti taitaa olla, ainakin nuorison parissa (johon myös itse kuulun). Anssi Kelan taas tuntee suurinpiirtein koko Suomi ja hän on tämän hetken mediassa asemassa, jossa voi nostaa Eeron jalustalle, jolle hän tuskin ilman apua saisi astuttua. Tämä ei tietenkään millään tavalla vähennä Eero Raittisen tekemisten arvoa, vaan kertoo siitä, että valtayleisö ei erityisemmin ole kiinnostunut tietämään muusta kuin tämän hetken nimistä.

ps. tosi jees tulkinta biisistä.

>Anonyymi Pe 15.2.2013, klo 12.18

Molempia Kunnioitan Suuresti, mutta Anssin sanat:Nostamassa Eeroa Jalustalle oli hieman karskisti sanottu,sillä Anssi: sä leivoit hiekkalaatikolla P-Kakkuja kun Eero&The Bois oli vanhemmillesi keikalla soittamassa !

>topuro To 14.2.2013, klo 23.51

Toimittaja

Toimittaja:

Joonas Josefsson

Artistikortit

Uusimmat

  • Tuure Kilpeläinen pohtii ulkopuolisuutta

    Tuure Kilpeläinen oli halunnut mukaan Hetkiä Kalliossa -sarjaan siitä lähtien, kun oli nähnyt Eero Raittisen Purple Rain -vedon. Mahdollisuus koitti sarjan toisella kuvauskierroksella. Kilpeläinen halusi versioida tässä päivässä kiinni olevaa ja tuoretta musiikkia.
  • Samaen hyvä päivä M1-studiossa

    Ylen M1-studioon laulaja-lauluntekijä otti mukaan jousikvartettinsa, joka koostuu Helsingin Kaupunginorkesterissa sekä Radion Sinfoniaorkesterissa soittavista muusikoista. Yleisön edessä taltioidussa sessiossa kuullaan lauluja Koskisen neljältä sooloalbumilta.
  • Sallan ja Miron suomenkieliset suosikit

    Jos yhtyeen nimi on pitkä, täytyy sen kasaaman Viikonloppulistankin olla mittava. Näin tuumasivat Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen Salla-Marja Hätinen ja Miro Palokallio kun pistivät kasaan kuusikymmentäseitsemän suomenkielistä kappaletta sisältävän soittolistansa.

Suosituimmat

  • TÖRKEÄÄ! Fintelligensin tuotanto on kopioitu 1930-luvulta, katso tunnustusvideo!

    Fintelligensin riimivirta ei olekaan niin loputon kuin Elastinen ja Iso H ovat antaneet ymmärtää, paljastui Emma-gaalassa. Kaksikko on plagioinut surutta savolaisen kansanmuusikon tuotantoa jo vuosia. Iso H myöntää, että uran alussa nuoria räppäreitä kiinnosti enemmän bilettäminen kuin studiotyöskentely, joten omien sanoitusten tekemiseen ei ollut osaamista eikä aikaa. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Paula Vesala (kuva: Yle)

    Shokkipaljastus! Paula Vesala myöntää: ”Koskaan en ole riviäkään kirjoittanut”

    PMMP:n Paula Vesala ja Mira Luoti myöntävät, että bändi on ollut laskelmointia alusta saakka. Biisien tekemiseen naiset eivät ole koskaan osallistuneet millään tavalla, paljastui Emma-gaalassa. Taloudellisen hyödyn toiveessa naiset suostuivat antamaan kasvot huonona pitämälleen musiikille. ”Vaadittiin osuuksia biiseistä, että pystytään nettoamaan”, Vesala tilittää. Naiskaksikko syrjäytti PMMP:tä edeltäneen epäonnisen poikaduon, joka on jäänyt täysin unholaan. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Kuperseikkailu - Lataa laulut ilmaiseksi

    Askartele ikioma Kuperseikkailu-levy! Yle on tuottanut uutta musiikkia lasten ideoista. Päätimme joulunhengessä jakaa aineettoman *Kuperseikkailu-lahjan: *ilmainen, ladattava levy täynnä uutta musiikkia. Ihanaa joulunaikaa sekä riemukasta uutta vuotta 2014! 
Muualla Yle.fi:ssä