"Keskittymistä ja latautumista"

"Keskittymistä ja latautumista"

07.09.2012 | Toimittaja Joonas Josefsson

Kuka on kuvan kohteena?

Tänä vuonna 50-vuotista taiteilijauraansa juhliva Vesa-Matti Loiri.

Missä kuva on otettu?

Hyvinkäällä konserttisalin takahuoneen hiljaisuudessa.

“Kuva on henkilökuva, mutta se on myös kuvaus hetken tunnelmasta.”

Milloin kuva on otettu?  

Lokakuussa 2007, Ivalo –kiertueella. Vaikka kuva on jo useamman vuoden takaa, sitä kysellään aina aika ajoin. Ajankohtainen kuvattava lisää myös kuvan ajankohtaisuutta.

Kerro kuvanottohetkestä. Millaisessa tilanteessa kuva on otettu? 

Muutama minuutti ennen keikan alkua takahuoneessa. Odottelua. Keskittymistä ja latautumista, luulisin.

Mikä kuvasta tekee mielestäsi onnistuneen?

Tässä aiheen syvyys ja vahva energia lisäävät epäilemättä myös kuvan kiinnostavuutta. Vähemmän on enemmän, jos visuaalisista ratkaisuista puhutaan. Kuva on henkilökuva, mutta se on myös kuvaus hetken tunnelmasta. Äänettömässä tilassa soivat kiertueen koskettavat kappaleet kuten Miljoonasateen Olkinainen ja Juicen Pyhä toimitus.  

Minkälaista tunnelmaa tavoittelit kuvalla?

Sain mahdollisuuden tehdä hortoilevaa ja tutkivaa kuvausta kahden konsertti-illan aikana. En tiennyt, mitä tavoittelin, mutta aika pian tämän kuvan synnyttyä ymmärsin kasata tavarani. 

Tekniset faktat

Kamera

Canon 5D

Objektiivi

Kiinteä 50mm

Kuvattu

Laimeaa loisteputkivalaistusta tuli kiusaus sorkkia pienellä orjuutetulla salamalla. Teknisissä seikoissa piilee mielestäni vastenmielisyys. Yritän jättää ne taka-alalle. 

"Kuvaan spontaanisti"
Katri Lehtola

Nimi

Katri Lehtola. (kuva: Liisa Takala)

Asuinpaikka

Salo.

Valokuvaajan mottosi

Sellaista minulla ei ole koskaan ollut.

Ikä

33.

Kuinka pitkään olet valokuvannut?

Omassa mittakaavassani pitkään. Elän sykleissä.

Miten innostuit valokuvaamisesta?

Kuvasin aika paljon jo lapsena Hanimex -merkkisellä pikkukamerallani. Pääasiassa kai hevosia. Lukiossa innostuin valokuvauksesta uudestaan huomattuani, että minun käsissäni ei pensseli vetele.

Mikä toimii inspiraation lähteenä?

Pakottomuus.

Mikä on oman tyylisi vahvuus/erottava tekijä?

Lieneekö vaihtelevuus. Kuvaan spontaanisti ja aihelähtöisesti tyyliä vaihdellen, mielialan mukaan. 

Kommentit (0)

Uusimmat

  • Tuure Kilpeläinen pohtii ulkopuolisuutta

    Tuure Kilpeläinen oli halunnut mukaan Hetkiä Kalliossa -sarjaan siitä lähtien, kun oli nähnyt Eero Raittisen Purple Rain -vedon. Mahdollisuus koitti sarjan toisella kuvauskierroksella. Kilpeläinen halusi versioida tässä päivässä kiinni olevaa ja tuoretta musiikkia.
  • Samaen hyvä päivä M1-studiossa

    Ylen M1-studioon laulaja-lauluntekijä otti mukaan jousikvartettinsa, joka koostuu Helsingin Kaupunginorkesterissa sekä Radion Sinfoniaorkesterissa soittavista muusikoista. Yleisön edessä taltioidussa sessiossa kuullaan lauluja Koskisen neljältä sooloalbumilta.
  • Sallan ja Miron suomenkieliset suosikit

    Jos yhtyeen nimi on pitkä, täytyy sen kasaaman Viikonloppulistankin olla mittava. Näin tuumasivat Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen Salla-Marja Hätinen ja Miro Palokallio kun pistivät kasaan kuusikymmentäseitsemän suomenkielistä kappaletta sisältävän soittolistansa.

Suosituimmat

  • TÖRKEÄÄ! Fintelligensin tuotanto on kopioitu 1930-luvulta, katso tunnustusvideo!

    Fintelligensin riimivirta ei olekaan niin loputon kuin Elastinen ja Iso H ovat antaneet ymmärtää, paljastui Emma-gaalassa. Kaksikko on plagioinut surutta savolaisen kansanmuusikon tuotantoa jo vuosia. Iso H myöntää, että uran alussa nuoria räppäreitä kiinnosti enemmän bilettäminen kuin studiotyöskentely, joten omien sanoitusten tekemiseen ei ollut osaamista eikä aikaa. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Paula Vesala (kuva: Yle)

    Shokkipaljastus! Paula Vesala myöntää: ”Koskaan en ole riviäkään kirjoittanut”

    PMMP:n Paula Vesala ja Mira Luoti myöntävät, että bändi on ollut laskelmointia alusta saakka. Biisien tekemiseen naiset eivät ole koskaan osallistuneet millään tavalla, paljastui Emma-gaalassa. Taloudellisen hyödyn toiveessa naiset suostuivat antamaan kasvot huonona pitämälleen musiikille. ”Vaadittiin osuuksia biiseistä, että pystytään nettoamaan”, Vesala tilittää. Naiskaksikko syrjäytti PMMP:tä edeltäneen epäonnisen poikaduon, joka on jäänyt täysin unholaan. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Kuperseikkailu - Lataa laulut ilmaiseksi

    Askartele ikioma Kuperseikkailu-levy! Yle on tuottanut uutta musiikkia lasten ideoista. Päätimme joulunhengessä jakaa aineettoman *Kuperseikkailu-lahjan: *ilmainen, ladattava levy täynnä uutta musiikkia. Ihanaa joulunaikaa sekä riemukasta uutta vuotta 2014! 
Muualla Yle.fi:ssä