"Kuvassa on jotakin iätöntä ja intensiivistä"

"Kuvassa on jotakin iätöntä ja intensiivistä"

23.08.2012 | Toimittaja Joonas Josefsson

Kuka on kuvan kohteena?

Maija Vilkkumaa, kuvattu jokunen vuosi sitten levyn kantta ja promokuvia varten.

Missä ja milloin kuva on otettu? 

Kuva on otettu Helsingissä 2008.

Kerro kuvanottohetkestä. Millaisessa tilanteessa kuva on otettu?

Kuva otettiin pitkän kuvauspäivän loppupuolella, enkä ole ihan varma onko sitä loppujen lopuksi koskaan käytetty missään. Kuva on luonnonvalossa otettu, aika myöhään illalla. Tehokeinona tässä on pitkä valotusaika. Tätä ennen olin kuvannut ns. varmat kuvat, ja uskalsin lähteä vähän kokeellisempaan suuntaan. En ole koskaan nähnyt kuvaa missään, ja itse levyn kansi oli graafisesti aika lailla eri linjoilla kuin mitä omat suosikkikuvani olivat, joten epäilen että aika iso osa päivän aikana otetuista kuvista makaa jossakin arkistojen pohjalla. Tämä mukaan lukien. Sellaista se välillä on!

Mikä kuvasta tekee mielestäsi onnistuneen?

Pidän kuvasta siksi, että siinä on jotakin iätöntä ja intensiivistä. Olen musiikinkuuntelijana suuri tarinankertojien ystävä (erityisesti tässä on mainittava Dave Lindholm ja Suzanne Vega), joten kuva, joka kertoo oman tarinansa tai saa katsojan kuvittelemaan sille tarinan, on aina mielestäni onnistunut kuva. Tässä on jotakin herkkyyttä myös, josta pidän.

Tekniset faktat

Kamera

Canon 5D 


 

Objektiivi

Canon EF 85mm f/1.8 USM

Kuvattu

f20, 1/6 s, ISO 400, manuaalinen valotustapa

"Mene lähemmäksi"
Katja Lösönen

Nimi

Katja Lösönen.

Asuinpaikka

Vaasa.

Valokuvaajan mottosi

Mene lähemmäksi.

Ikä

33.

Kuinka pitkään olet valokuvannut?

15-vuotiaasta saakka.

Miten innostuit valokuvaamisesta?

Kuvataidelukion valokuvauskurssilla.

Mikä toimii inspiraation lähteenä?

Aika lailla kaikki. Kaikki on kiinnostavaa!

Mikä on oman tyylisi vahvuus/erottava tekijä?

Vaikea näin itse sanoa. Ehkä juuri jokin herkkyys?

Kommentit (0)

Uusimmat

  • Tuure Kilpeläinen pohtii ulkopuolisuutta

    Tuure Kilpeläinen oli halunnut mukaan Hetkiä Kalliossa -sarjaan siitä lähtien, kun oli nähnyt Eero Raittisen Purple Rain -vedon. Mahdollisuus koitti sarjan toisella kuvauskierroksella. Kilpeläinen halusi versioida tässä päivässä kiinni olevaa ja tuoretta musiikkia.
  • Samaen hyvä päivä M1-studiossa

    Ylen M1-studioon laulaja-lauluntekijä otti mukaan jousikvartettinsa, joka koostuu Helsingin Kaupunginorkesterissa sekä Radion Sinfoniaorkesterissa soittavista muusikoista. Yleisön edessä taltioidussa sessiossa kuullaan lauluja Koskisen neljältä sooloalbumilta.
  • Sallan ja Miron suomenkieliset suosikit

    Jos yhtyeen nimi on pitkä, täytyy sen kasaaman Viikonloppulistankin olla mittava. Näin tuumasivat Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen Salla-Marja Hätinen ja Miro Palokallio kun pistivät kasaan kuusikymmentäseitsemän suomenkielistä kappaletta sisältävän soittolistansa.

Suosituimmat

  • TÖRKEÄÄ! Fintelligensin tuotanto on kopioitu 1930-luvulta, katso tunnustusvideo!

    Fintelligensin riimivirta ei olekaan niin loputon kuin Elastinen ja Iso H ovat antaneet ymmärtää, paljastui Emma-gaalassa. Kaksikko on plagioinut surutta savolaisen kansanmuusikon tuotantoa jo vuosia. Iso H myöntää, että uran alussa nuoria räppäreitä kiinnosti enemmän bilettäminen kuin studiotyöskentely, joten omien sanoitusten tekemiseen ei ollut osaamista eikä aikaa. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Paula Vesala (kuva: Yle)

    Shokkipaljastus! Paula Vesala myöntää: ”Koskaan en ole riviäkään kirjoittanut”

    PMMP:n Paula Vesala ja Mira Luoti myöntävät, että bändi on ollut laskelmointia alusta saakka. Biisien tekemiseen naiset eivät ole koskaan osallistuneet millään tavalla, paljastui Emma-gaalassa. Taloudellisen hyödyn toiveessa naiset suostuivat antamaan kasvot huonona pitämälleen musiikille. ”Vaadittiin osuuksia biiseistä, että pystytään nettoamaan”, Vesala tilittää. Naiskaksikko syrjäytti PMMP:tä edeltäneen epäonnisen poikaduon, joka on jäänyt täysin unholaan. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Kuperseikkailu - Lataa laulut ilmaiseksi

    Askartele ikioma Kuperseikkailu-levy! Yle on tuottanut uutta musiikkia lasten ideoista. Päätimme joulunhengessä jakaa aineettoman *Kuperseikkailu-lahjan: *ilmainen, ladattava levy täynnä uutta musiikkia. Ihanaa joulunaikaa sekä riemukasta uutta vuotta 2014! 
Muualla Yle.fi:ssä