"Tavoittelin herkkää, kaunista, vähän väsynyttä tunnelmaa"

"Tavoittelin herkkää, kaunista, vähän väsynyttä tunnelmaa"

25.07.2012 | Toimittaja Joonas Josefsson

Ketkä ovat kuvan kohteena? 

Kuvassa esiintyy The Wrecking Queens eli vasemmalta oikealle Jenni, NöpsyMalla ja Katja.

Missä kuva on otettu? 

Kuva on otettu noin tunnin ajomatkan päässä Turusta ihanan pienen hevostallin laitumilla. 

Milloin kuva on otettu? 

Loppukesällä 2010. Metadatassa lukee 11.8.2010 klo 19.47.42.

Kerro kuvanottohetkestä. Millaisessa tilanteessa kuva on otettu? 

“Kuvaustilanne oli kilpajuoksua horisonttiin putoavan auringon kanssa”

The Wrecking Queensin kuvauspäivä oli alkanut aamulla aikaisin, kun pakattiin autot täyteen muusikoita, kuvausryhmä sekä läjä vaatteita, ja suunnattiin auton nokat Helsingistä kohti Turkua. Hevostalli oli vasta toinen kuvauslokaatiomme, mutta päivä oli jo kääntynyt illaksi. Ajaessamme talleille manasin mielessäni taivaan täyttämiä pilviä, mutta kuin ihmeenkaupalla pellolle päästyämme pilvet lipuivat sivuun. Itse kuvaustilanne olikin sitten kilpajuoksua horisonttiin putoavan auringon kanssa, mutta saimme kuin saimmekin kuviin vielä kauniin ilta-auringon hehkun. 

Mikä kuvasta tekee mielestäsi onnistuneen? 

Tässä kuvassa mielestäni kokonaisuus on onnistunut. Pidän siitä, kuinka kauniisti hevoset ovat asettuneet kuvaan, tytöt näyttävät hyvältä totta kai ja valo on sadunomainen. Onnistunut myös siksi, ettei kovin montaa neljä hevosta ja neljä tyttöä sisältävää ruutua tilanteesta syntynyt. Eläinystävämme eivät nimittäin olleet kovin kiinnostuneita poseeraamaan. Vaati toki monta hevosenomistajaa ja paljon maarittelua, että saatiin hepat hetkeksi nostamaan kuonot nurmikosta ja pysymään paikoillaan. On myös hienoa, ettei kuva välttämättä näytä ainoastaan bändikuvalta, vaan siitä voi löytää monia muitakin kerroksia.

Minkälaista tunnelmaa tavoittelit kuvalla? 

Halusin irrottaa bändin totutusta ympäristöstä ja luoda uuden maailman. Mielikuvissani hevoset ja tytöt seikkailivat unenomaisella ilta/aamuauringon valaisemalla pellolla. Taustalla vain kärpästen surinaa.

Tavoittelin herkkää, kaunista, vähän väsynyttä tunnelmaa. Olin inspiroitunut Sofia Coppolan elokuvista, niiden kuva- sekä valomaailmasta.

Tekniset faktat

Kamera

Canon 5D

Objektiivi

24-105mm

Kuvattu

24mm, f14, 1/80 s, ISO 400, luonnonvalo

"Valokuva on tie toiseen todellisuuteen"
Kerttu Malinen

Nimi 

Kerttu Malinen.

Asuinpaikka 

Helsinki.

Valokuvaajan mottosi 

Valokuva on tie toiseen todellisuuteen.

Ikä 

26.

Kuinka pitkään olet valokuvannut? 

Noin kymmenen vuotta.

Miten innostuit valokuvaamisesta? 

Jo pienenä ihailin isäni kerrostalon kellariin rakentamassa pimiössä kuvien syntyä mutta vasta lukioikäisenä tartuin ensimmäisen kerran järjestelmäkameraan. Kävin taidelukion, jossa pimiökopit on tehty vanhan poliisitalon selleihin. Mikä sen inspiroivampaa kuin kehitellä kuvia suurten panssariovien takana. 

Mikä toimii inspiraation lähteenä? 

Koen onnistuneeni, jos kuva on jollain tapaa hieman todellisuudesta irrallaan. Inspiroidun valokuvasta formaattina, mikä mahdollistaa arkisen asian esittämisen epätodellisessa valossa. Saan inspiraatiota kauneudesta ja epäkohdista, muilta kuvaajilta ja taiteiljoilta, mistä vain, mikä sillä hetkellä elämässäni on jollain tapaa koskettanut: elokuvista, valosta, väreistä, luonnosta, ihmisistä ja eläimistä. Joistain asioista voi ammentaa inspiraatiota aina vain kuten lempimusiikkista kun taas joistain ohikiitävistä hetkistä ja kohtaamisista imaisee vaikutteita tiedostamattaan. Artistia kuvatessa saan inspiraation ensisijaisesti musiikista.  

Mikä on oman tyylisi vahvuus/erottava tekijä? 

Tällä hetkellä tykkään rakentaa ja lavastaa kuvia. Kuvanteko prosessi alkaa usein paljon ennen napinpainallusta esimerkiksi suunnittelemalla lokaatiota ja rekvisiittaa. Se on mahtavaa, tuntuu kuin saisin leikkiä työkseni. Kiinnitän myös paljon huomiota valaisuun, minkä avulla voin luoda haluamani tunnelman olematta täysin riippuvainen vallitsevasta valo-olosuhteesta. Valaisijana toimin enemmän fiilispohjalta kuin oppikirjan mukaan.

Kommentit (0)

Uusimmat

  • Tuure Kilpeläinen pohtii ulkopuolisuutta

    Tuure Kilpeläinen oli halunnut mukaan Hetkiä Kalliossa -sarjaan siitä lähtien, kun oli nähnyt Eero Raittisen Purple Rain -vedon. Mahdollisuus koitti sarjan toisella kuvauskierroksella. Kilpeläinen halusi versioida tässä päivässä kiinni olevaa ja tuoretta musiikkia.
  • Samaen hyvä päivä M1-studiossa

    Ylen M1-studioon laulaja-lauluntekijä otti mukaan jousikvartettinsa, joka koostuu Helsingin Kaupunginorkesterissa sekä Radion Sinfoniaorkesterissa soittavista muusikoista. Yleisön edessä taltioidussa sessiossa kuullaan lauluja Koskisen neljältä sooloalbumilta.
  • Sallan ja Miron suomenkieliset suosikit

    Jos yhtyeen nimi on pitkä, täytyy sen kasaaman Viikonloppulistankin olla mittava. Näin tuumasivat Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen Salla-Marja Hätinen ja Miro Palokallio kun pistivät kasaan kuusikymmentäseitsemän suomenkielistä kappaletta sisältävän soittolistansa.

Suosituimmat

  • TÖRKEÄÄ! Fintelligensin tuotanto on kopioitu 1930-luvulta, katso tunnustusvideo!

    Fintelligensin riimivirta ei olekaan niin loputon kuin Elastinen ja Iso H ovat antaneet ymmärtää, paljastui Emma-gaalassa. Kaksikko on plagioinut surutta savolaisen kansanmuusikon tuotantoa jo vuosia. Iso H myöntää, että uran alussa nuoria räppäreitä kiinnosti enemmän bilettäminen kuin studiotyöskentely, joten omien sanoitusten tekemiseen ei ollut osaamista eikä aikaa. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Paula Vesala (kuva: Yle)

    Shokkipaljastus! Paula Vesala myöntää: ”Koskaan en ole riviäkään kirjoittanut”

    PMMP:n Paula Vesala ja Mira Luoti myöntävät, että bändi on ollut laskelmointia alusta saakka. Biisien tekemiseen naiset eivät ole koskaan osallistuneet millään tavalla, paljastui Emma-gaalassa. Taloudellisen hyödyn toiveessa naiset suostuivat antamaan kasvot huonona pitämälleen musiikille. ”Vaadittiin osuuksia biiseistä, että pystytään nettoamaan”, Vesala tilittää. Naiskaksikko syrjäytti PMMP:tä edeltäneen epäonnisen poikaduon, joka on jäänyt täysin unholaan. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Kuperseikkailu - Lataa laulut ilmaiseksi

    Askartele ikioma Kuperseikkailu-levy! Yle on tuottanut uutta musiikkia lasten ideoista. Päätimme joulunhengessä jakaa aineettoman *Kuperseikkailu-lahjan: *ilmainen, ladattava levy täynnä uutta musiikkia. Ihanaa joulunaikaa sekä riemukasta uutta vuotta 2014! 
Muualla Yle.fi:ssä