valtio

  • Huomautettavaa muutamista eläimistä ja muusta

    18.8.2013 14:51Markus Kajo

    "....Niin taas! Jo liikaa se! Eri lintu, sama asenne. Ei millaistakaan säädyllisyyttä! Ihminen kun sentään on luomakunnan kruunu, niin tuollainen eläinten kurittomuus on jo täysin epähillillistä! Ei ollut minun nuoruudessani noin siveettömiä eläimiä!"

    6614

  • Kapula

    20.5.2013 17:35Markus Kajo

    ..."Useammallekin paikkakunnalle valtio olisi jättänyt kadun tai tien viereen erikoispöydälle sellaisen kapulan, ja niinpä uteliaat ihmiset eri paikkakunnilla kutakuinkin samaan aikaan ottaisivat käteen sen kapulan, kun se olisi niin kiinnostavan näköinen. Ja kun vieressä olisi vielä lappukin että ”Saa ottaa.” Ja miettisi moni, että mikähän kapula tämä on. Ja ottaisi mukaansa. Varsinkin naiset, kun ne ovat utealiaat luontonsa ansiosta, kuten ahvenet, ja kuten se nainen joka polttaa vastapäisellä parvekkeella tupakkaa ja katselee verhojen välistä pahaenteisesti..."

    12

  • Vappukirje valtiolle

    30.4.2013 20:02Markus Kajo

    "...Minkä takia tehdään patterikoteloiden kannet niin hankalasti avattaviksi, ja että murtuu niistä ne nastat. Miksi ei tehdä kunnollisia koteloita saman tien! Onko valtion patterikotelotarkastaja koko ajan pilkillä tai baarissa tai tai ainaisella Retu-perällä, kun ei tarkasta koteloita kunnolla! Tarkastaisit jo!..."

    41

  • Epistä: missä vihollisenpäivä?

    19.2.2013 18:27Markus Kajo

    "...Kun aikuisten suhteen sopiva arjen satuanti on vähintäänkin rajallista, ja yhteiskunnassa pitää vaan olla yhtä hymyä ja dynaaminen ja proaktiivinen ja ajan hurmassa eteneväinen & syner- ja eleginen, niin kukas ja mikäs antaa aikuisille mahdollisuuden turvallisesti vatvoa niitä muita tunteita kuin hymytunteita & kapitalistinmiellyttämis-tunteita mitä lapset satujen avulla päässään setvivät. Ei paljon kukaan! Kaikki vain usuttaa että ole kunnolla ja hymyile! Entäs jos ei huvita olla kunnolla! Entäs! Kysyn vaan!

    739

    Markus Kajo bloggaa: Ajatusten miljoonalaatikko
  • Dilemmiä (ja polylemmiä) arjen piirissä

    22.11.2012 15:13Markus Kajo

    " Vain mielikuvitus on rajana sille, millaisin perkelyyksin meitä toistuvasti koetellaan, ja millaiseen pukuun arjen -lemmat milloinkin pukeutuvat.."

    08

    Markus Kajo bloggaa: Ajatusten miljoonalaatikko
  • Uusi eläin

    29.6.2012 17:24Markus Kajo

    Uhanalaiset eläinlajit vievät median huomiota siinä määrin, että harvoin tulee mietityksi millaisia uusia eläinlajeja pitäisi tai voisi katoavien lajien tilalle ja entisten rinnalle tulla. Millainen siis pitäisi olla uuden eläimen, uuden eläinlajin? Missä sen pitäisi elää? Mitä syödä? Miten käyttäytyä? Mietitäänpä sitä vähän..

    04

    Markus Kajo bloggaa: Ajatusten miljoonalaatikko
  • Markus Kajo: Raportti lintukodosta EU:n ulkopuolella

    Viikon kansalaisshampanja naisille tulee tällä viikolla Cattierilta ja se on Armand de Brignac Brut Gold, mutta savulohibagelin kanssa ei myöskään Krugin Clos du Mesnil 1995 ole mällimpi valinta, joskin Cattierissa on kivempi pullo, kullanvärinen. Kuponkeja molempiin saa Haukiolta; ja toki voi ottaa molempia ja verrata. Krugin pullo on mustan oloinen mutta siinäkin sentään etiketti on kullanvärinen.

    998

  • Muutoksia arkeen

    M. Kajo uskoo että jo pienet muutokset arjessa voivat helpottaa elämää.

    8110

  • Kolme huomiota realiteeteista

    Markus Kajon mietteitä liittyen mm. valtioon, rutikuiviin mandoliineihin, Akuun ja Iinekseen.

    476

  • Valtiotieteellisessä tiedekunnassa

    Olen miettinyt sitä, että omistaako valtio kaikki eläimet, mitä metsissä teputtaa. Vai onko ne ilmaisia kaikille?

    191

Muualla Yle.fi:ssä