Epistä: missä vihollisenpäivä?

 

Verenimijä-kapitalistin ansiosta moni – minäkin, kuvitelkaa! – on saanut ystävänpäivätervehdyksen. Kuin onhan se kuulemma kapitalistin aikaansaannosta, että ystävänpäivä viettyy eri puolilla maailmaa.

Mutta koskas on vihollisen päivä. Kysyn vaan!

Joskus keskustelin tutun kallonkutistajan kanssa saduista. Päivittelin sitä kun monet sadut ovat niin kamalia ja verenhimoisettuja ja ties mitä. Mutta kallonkutistaja nauroi ja sanoi, että sadut on hyvä juttu, koska niitä lukiessa saa turvallisesti läpikäydä kaikenlaisia tunteita; jännitystä, pelkoakin, kateutta, helpotusta, surua, iloa, onnea; vaikka mitä!

Mutta kun aikuisten suhteen satuanti on vähintäänkin rajallista, ja yhteiskunnassa pitää vaan olla yhtä hymyä ja dynaaminen ja proaktiivinen ja ajan hurmassa eteneväinen & syner- ja eleginen, niin kukas ja mikäs antaa aikuisille mahdollisuuden turvallisesti vatvoa niitä muita tunteita kuin hymytunteita & kapitalistinmiellyttämis-tunteita mitä lapset satujen avulla päässään setvivät. Ei paljon kukaan! Aina vaan, että ole kunnolla ja hymyile. Entäs jos ei huvita olla kunnolla! Eräitä ei huvita, monesti!

Siksi: Vihollisenpäivä heti käyttöön. Niin simppeliä se on.

Firmoihin varattaisiin oma postilokero vihollisenpäiväpostille. Ajatellaan vaikka jonkin firman asiakaspalvelun puhelinta jonne ei ikinä pääse vaikka miten jonottaa. Tai mainospostitusten lähettäjiä. Tai valtion byrokratiaa. Tai Yleä. Tai poliisia, verottajaa, tai melkein mitä tahoa tai firmaa vaan, niin aina jotakuta ottaa päähän miten on jossakin asiassa toimittu tai ei ole toimittu.

Asia voi johtua jostain semmoisesta jutusta, jolle yksittäinen työntekijä ei voi mitään ja saa vain mahahaavan kun joku soittaa ja huutaa sille että keitä pääsi ja vieläkin rumempia toivotuksia voi olla.

Niin vihollisenpäivän alla firma mainostaisi että Lähetä meille vihollisenpäiväkortti jos ottaa pattiin.

Ja kaikki vihollisuuskortit kun menisivät firman vihollisenpäivälaatikkoon, niin ne eivät masentaisi ketään yksittäistä työntekijää, vaan niitä voitaisiin ruotia joskus vaikka firman saunaillassa pilke silmäkulmassa vaikka niin, että firma A ottaa firma B:n vihollisenpäiväpostit, firma B firma C:n, ja C ottaa A:n.

Sillä lailla kukaan ei masennu posteista vaan voidaan iloita siitä kekseliäisyydestä, millä vihollisenpäiväkirjoittaja on pinnansa totaalisesti petettyä vuolaasti ja kärkkäin, kekseliäin ja värikkäin esimerkein kuvaillut yhtiön X toiminnan huutavia puutteita.

Asiallinen kritiikki hoituisi normaalikanavia pitkin, vihollisenpäiväposti olisi tuulettamista, paineenpäästämistä ja luovaa iloa ja toisten aikaansaannoksista lukemalla nauttimista varten.

Ehkä firman nettisivuilla voisi käydä Javalla piirtämässä kortin ja tulostaa tai lähettää elektronisesti, ja askartelukaupassa olisi tyhjiä pahvikortteja ja kyniä ja piirtelyintonsa suhteen rajoittuneille vaikka tarrakuvia joilla voi tehdä oman rähinä-, haistattelu- tai muunhenkisen vihollisenpäiväkortin.

Ja olisi ohjeita miten tehdä saksilla ja liimalla litistyviä ja aukeavia, upeita kolmiulotteisia paperikortteja joista muodostuu jokin merkki tai kehotus tai muu sille vihollisenpäiväsaajataholle.

Posti (eikun Itella) voisi julkaista oikein juhlapos  juhlaitellamerkin vihollisenpäiväksi, vaikka jonkin missä olisi kuvitusta niistä Hieronymus Boschin maalauksien helvetinvisioötököistä tai kirouskuvioita vanhoista Lapin noitarummuista tai muita hyviä kuvia ja ovelan näköisiä heppuja kuten Boschin tynnyrillä istuva torvekas suppilopää-äijä.

http://en.wikipedia.org/wiki/File:Jheronimus_Bosch_003.jpg

Voi vain kuvitella, millaista kekseliäisyyttä merkkipäiväkorttiteollisuus ja kaikki harrastelijagraafikot osoittaisivat, kun alkaisivat luoda omaperäisiä, iskeviä, tyylikkäitä, oivaltavia, hauskoja, ironisia ja muita vihollisenpäiväkortteja!

Ja toimintaakin olisi. Tapahtumia, epätapahtumia, spontaaneja pulpahduksia ja suunniteltuja.

Riekkuvia revyyesityksiä jotka saattaisivat ilmestyä firman X katolle toitottamaan näkemyksiään; räät nenästä naurattavia hahmoja jotka kävelevät katukuvassa esittäen vaikkapa lasten tai miksei pömppämahaukkojen voimin elektroniikkateollisuuden tuotetta Y jonka asiakas Z on kokenut perin aggrevoivaksi pettymykseksi jonka haluaa performanssiksi tai minioperetiksi tai lyhyeksi katumusikaaliksi pukea ja sitä kautta höyryjänsä kadulla päästellä.

Lahjojakin annettaisiin; vihollisenpäivänä joku vaikka voisi maksaa musiikkiopiston kolmivuotiaiden Suzuki-viululuokalle, että ne menevät soittamaan ”Tuiki tuiki tähtönen” verotoimiston ja Ylen pihalle. Ja kun sieltä lasten viulukoulusta oltaisiin yhteydessä Verojohtajaan tai Ylen johtajaan, niin ne vuorostaan ehkä maksaisivat että meneekin se luokka Ylen pihan asemesta soittamaan MTV:n pihalle tai Sisäasiainministeriöön.

Saisi keikkaa se alkeisviuluorkesteri ja rahaa uusiin nuottitelineisiin ja lasten vanhempien kuulosuojaimiin – eikä loppujen lopuksi edes ehkä tarvitsisi soittaa kun aina vaan tulisi siirtotilaus että eikun menkääpäskin sinne ja sinne, tässä maksu.

(Lopulta ne tosin saattaisivat päätyä soittamaan presidentinlinnan pihalle, kun presidentti ei hennoisi kieltäytyä eikä myöskään Jenni Haukio, ja adjutanttikin kuuntelisi vaikkakin sillä olisi silmät sirrillään ja sen adjutantin hampaiden paikkoja vihloisi se lasten kirvelevä kirskuntasoitto, mutta urhoollisesti kuuntelisi silti se Tuiki tuiki tähtöseä ja Jenni Haukiollakin olisi kyyneleet silmissä ainakin kirskahtavimmissa kohdissa ja adjutantti aukoisi suutaan ja remputtaisi sormea korvassaan vielä pitkään sen konsertin jälkeen. Mehutkin alkeisviulistit saisivat siellä presidentillisellä pihalla, ja vihollisenpäivämunkit joilla olisi äreänläntä naama sokerilla tehtynä ja pienet sarvet. Adjutanttikin saisi munkin, kerta kuunteli marisematta eikä perääntynyt pikkuhiljaa ja luikahtanut portista kauppatorille kahvitelttojen taakse piiloon.)

Niin se se olisi kyllä hyvä, sellainen vihollisenpäiväsysteemi.

Siis niille, jotka ei aina jaksa hymyillä, olla aina positiivis- ja kunnolla. Jne.

Sellaisiakin kun on.

 

(Nimim. Yksi monten puolesta.)

 

kommentit

Loistava idea! :-D Monesti tekisi mieli askarrella vihollisenpäiväkortti.
Tälle nauraessa heti laimeni vihollisten kuviteltu kuva silmissä. Kiitos tästä.

>Jaa To, 2013-02-21 22:46

Olipa kyllä loistava idea! Heti pistäisin pari korttia menemään vihollispäivän kunniaksi! Väkertäisin ne itse henkilökohtaisesti ja piirtäisin rumanaamaiset pirut niihin haistattelemaan!

>Supi Pe, 2013-02-22 09:48

A.W. Yrjänä ehdotti metrossa bändinnimeksi sanaleikkiä "Ambivalentine's Day". Sellainen toimisi miltei paremmin kuin vihollisenpäivä. Itsellä ainakin on paljon ihmisiä joihin on viha-viha -suhteen sijasta viha-rakkaussuhde. Kyllä hekin ansaitsevat päivän.

>Tuomoh Pe, 2013-03-01 12:13

Löysin vintiltä alakoulun nokkahuiluni ja ihmettelin miksi sitäkin on joskus pitänyt oppia soittamaan, turha taito. Mutta voisin vihollisenpäivää viettää soittamalla muovihuilullani (harjoittelematta) yksin tai muiden entisten nokkahuilistien kanssa. Vaikka opetusministeriön edessä kun ovat turhaa taitoa meille määränneet ja sitten toki kaikkien vihollisasioiden edessä.

>Muovihuilisti Pe, 2013-02-22 10:14

Ilmoittaudun myös entiseksi nokkahuilistiksi. Olen joskus oppinut soittamaan Jänis istui maassa, mutta kun Pieni nokipoika ei millään onnistunut kiipeämään katolle, lopetin koko yrityksen. Taitoni olisi siis erittäinkin sopiva vihollisenpäivän ohjelmaan, ja äreänläntä naama vihollisenpäivämunkkiin onnistuisi myös.

>Loislurso Pe, 2013-02-22 17:21

Hahaa, kuin myös. Muistaakseni meikäläisen taidot loppuivat siihen "Ostakaa makkaraa, markalla ja kahdella joa paljon saa"-tasolle. Onkohan se laulu jo muutettu euroaikaan? Sittemminhän siitä Yamahan valamasta vaaleasta muovipötkylästä on tullut suvun kiertopalkinto ja lienee tätä nykyä Suomen toisella laidalla, elikkäs Porissa.

Toki (huono)haitarinsoitto pesee nokkahuilun lurituksen 100-0.... Vai lasketaanko se joukkotuhosoitoksi, jonka Geneven rauhansopimus tahi jokin YK:n artikla kieltää?

Ja kyllä, voisin maksaa, että Suzukikoulu menisi soittamaan 90-luvun loppupuolen Kelan opintotukijuttujen johtoon silloin nimettyjen sosiopaatt... eikun dynaamisten muutosjohtajien (vai mikäse nyt oli se buzzwordi silloin) nykyasuinpaikan edustalle. Ei siitä sen enempää.

No juu, vihollisenpäivä kuulostaa jotenkin... en tiedä... lopulliselta, kun niitä vihollisia on tupattu (ja tupataan edelleen) lahtaamaan oikein urakalla. Olisiko sille jotakin miedompaa vastinetta? Vaikkapa "Inhokkipäivä"?

>Japa La, 2013-02-23 00:22

Tuosta joukkotuhosoitannasta juolahti mieleen määritelmä, jonka jostakin kuulin (korvalla): "Hanuri on soitin, jota herrasmies osaa soittaa - mutta ei soita." Osuva on se!

>Seppo Ti, 2013-02-26 10:30

Eiköhän se ole niin että suomi24/vauva/uuden suomen maailmassa jokainen päivä on vihollisenpäivä.

>Tuomoh Ma, 2013-03-04 14:05

Mihin "yksi monten puolesta" katosi?? Täällä monet itset odottaa uusia juttuja!

>Supi Su, 2013-03-10 10:48

lisää kommentti

ajatusten miljoonalaatikko

Markus Kajo. Blogi. Ajatusten miljoonalaatikko.

Yleisradion toimittaja Markus Kajo avaa ajatusten miljoonalaatikkonsa. Jos kommentoitte, niin armeliaita olkaa! Mitä auttaa että haukkuu hänet? Ei mitään se auta! (Totta. -Olotilan toimitus)

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä