Kapula

Ajatelkaa, jos valtio olisi keksinyt sellaisen kapulan, jonka se olisi jättänyt kadun varteen pöydälle.

Se kapula olisi hirveän kiinnostavan näköinen - hehkuisi hiukan pimeässä, olisi ihonlämpöinen ja käteen sopiva

Useammallekin paikkakunnalle valtio olisi jättänyt kadun tai tien viereen erikoispöydälle sellaisen kapulan, ja niinpä uteliaat ihmiset eri paikkakunnilla kutakuinkin samaan aikaan ottaisivat käteen sen kapulan, kun se olisi niin kiinnostavan näköinen. Ja kun vieressä olisi vielä lappukin että ”Saa ottaa.”

Ja miettisi moni, että mikähän kapula tämä on. Ja ottaisi mukaansa. Varsinkin naiset, kun ne ovat utealiaat luontonsa ansiosta, kuten ahvenet, ja kuten se nainen joka polttaa vastapäisellä parvekkeella tupakkaa ja katselee verhojen välistä pahaenteisesti.

 Mutta sitten kun se kapulan mukaan-ottaja alkaisi laittaa sitä kapulaa laukkuunsa tai auton kojelaudalle tai taskuunsa, niin se huomaisi, että ei irtoa kädestä se kapula.

Kädessä ollessa voi vaihtaa sen kapulan asentoa kyllä, ja voi vaihtaa kädestä toiseen, mutta jos yrittää heittää pois, tai ottaa käteen jossa on hansikas, niin ei irtoa. Ei millään.

Ja joku suorastaan veisi sen kapulan sepän pajaan ja käskisi että ”pamahutapa, Seppä hyvä, se pajavasaralla päästä halki” mutta ei halkeaisi se kapula. Ei kuuluisi ”halk”, eikä halkeaisi se kapula.

Ja sitten vahingossa huomaisivat, että sen kapulan voi antaa toiselle ihmiselle. Ja toinen voi antaa kolmannelle, mutta kun on antanut sen toiselle, niin se toinen ei voi kovin pian antaa sitä takaisin sille, jolta sen sai, eikä semmoiselle, jolla se on äskettäin ollut. Vaan vasta pitkän ajan perästä.

Jää siis vaihtoehdoksi vain joko pitää sitä kapulaa kädessä, tai etsiä joku uusi, jolle sen voi antaa, ja joka sen suostuu ottamaan.

Uutistoimittajat kun lähtisivät selvittämään, niin saisivat selville, että kapuloita on liikkeellä tuhansittain, ehkä sadoin tuhansin, niin että isossa kaupungissa kun katsoo kadulle, näkisi aina useamman ihmisen jolla on kapula kädessä, ja aina joitakin jotka kadunkulmassa tarjoavat kapulaa ohikulkijoille.

Ja sitten huomattaisiin, että jos kapulaa ei vaihda henkilöltä toiselle, niin se alkaa pitää semmoista jänkättävää ulinaa. Kovenee se ulina pikkuhiljaa.

Ulinan voi saada loppumaan jos vaihtaa kapulaa kädestä toiseen, mutta tunnin perästä se alkaa ulista uudelleen, ja se ulisematon aika vähenee päivä päivältä, kunnes ulisee melkein ihan yhtenään, tai kunnes se ulina-ajastus nollautuu sillä, kun kapula vaihtaa ”omistajaa”.

Kapula tosiaan hehkuisi pimeässä, ja siinä olisi kauneita värejä jotka sykkivät. Mutta sitten joku huomaisi, että on myös kapuloita, jotka ovat hyvin, hyvin pienesti erisävyisiä joiltakin väreiltään, ja ne olisivat kapuloita, jotka ovat peräisin ulkomailta: sielläkin joku valtio on käynnistänyt kapulahankkeen.

Ja ne ulkomailta Suomeen ajautuneet kapulat käyttäytyisivät muuten samoin, paitsi että niissä se ulina-aika tulisi paljon nopeammin, ja ne myös tuhauttaisivat rikin- ja pierunhajua aika, ajoin, ja saattaisivat päästää verenhyytönaurun keskellä yötä kovalla äänellä kun toinen nukkuu ja herää kammottavaan nauruun.

Niinpä ihmiset koettaisivat kaikin keinoin välttää saamasta ulkomaalta tullutta kapulaa, ja syntyisi kiistoja, kun joku haluaa päästä kotimaisesta kapulasta eroon ja toinen muuten ottaisi, mutta sanoisi että en ota kun se ei ole kotimainen ja toinen sanoisi että on on kotimainen ja kohta ne jo tappelisivat ilmisti.

Mutta olisi silti pakko olla tarkka, kun monenmaalaisia kapuloita olisi liikkeellä. Ja kun ulkomaille menisi suomalainen niin tullissa pitäisi aina näyttää kädet ulkomaassa, ettei yritä salakuljettaa Suomen kapulaa sinne vaikka käsi selän takana että ”ei mulla oo mittään”.

Ja Suomen valtio saisi huonoa mainetta kun leviäisi tieto, että valtio on epävirallisesti sanonut ulkomaille matkustaville suomalaisille, että ”viekää vaan Suomen kapula sinne, laittakaa vaikka jonkun humalaisen käteen” ja sen maan suurlähetystöstä tulisi Suomen ulkoministeriöön diplomaatti ja olisi kiusaantunut ja sanoisi hattuaan pyöritellen että puhutaan, että täältä salakuljetetaan kapuloita meidän maahan Suomen valtion epävirallisella siunauksella.

Vaan ulkoministerisi vain katselisi ikkunasta ulos ja sanoisi että ”mitäs jos juuaan kahvit!” ja soittaisi kelloa, ja sihteeri toisi kahvia. Ja sitten olisi ulkoninisteri unohtavinaan mistä oli puhuttu ja se diplomaatti joutuisi lähtemään tyhjin toimin.

Ja ironisea olisi että ulkoministeriön eteisessä vahtimestari antaisi sille käyntimusitoksi avaimenperän, jossa olisi minikokoinen suomalainen kapula. Eikä siitä olisi kohteliasta kieltäytyä.

Mutta vasta kotona se diplomaatti tajuaisi, että tämäkään kapula ei lähde irti vaan on pakko antaa jollekin.

Ja sitä harmittaisi vielä illalla sängyssä ihan vietävästi, että miten näin vanhaa kettua taas vietiin kuin kuoriämpäriä Suomen ulkoministeriössä! Ja ennen nukahtamistaan se vielä ääneen parahtaisi kirouksia ja että ”Cago en tu leche!” ja sen vaimo siihen että ”Tsot tsot, pientä rajaa, Pedro. Jäitä hattuun!”

Vasta sitten nukahtaisi se.