Pihapelejä luistinradalla

Joulupukki toi minulle uudet luistimet. Ne ovat hienot, valkoiset ja tukevat. Niin tukevat, että ensimmäisillä luistelukerroilla oli lähes opeteltava luistelun taito uudelleen, sillä ero vanhoihin, yläasteelta peräisin oleviin ja siskolta perittyihin luistimiin, oli niin suuri. Ja nyt muutaman luistelukerran jälkeen täytyy sanoa, että kylläpä oli hyvä joululahja - varpaita ei enää palele, luistimet saa nopeasti jalkaan ja nilkkoja ei kivistä luistelun jälkeen.

Eräänä iltana olimme pienellä lähikentällämme lasten kanssa luistelemassa. Kentällä oli menossa hurja peli - isä ja joukko lapsia pelasi jääkiekkoa tosissaan - posket punaisina ja hiki virraten. Tuuletukset maalin jälkeen olivat melkoisia ja onnistumisen elämykset leijuivat ilmassa. Lapset olivat iältään suurin piirtein neljästä viiteentoista, ja kaikki kiisivät jäällä taitojensa mukaan, pieninkin. Isä oli jopa ottanut ämpäreissä vettä mukaansa, että sai jäädytettyä jäähän viikkojen aikana muodostuneita uria ja kuoppia pois.

Otan hatun pois päästäni ja teen kunniaa!

Me useimmat vain murisemme kaupungin miesten nimeen ja odotamme, että asiat hoidetaan puolestamme. Lähetän kiitoksen myös kaikille niille äideille ja isille, jotka ovat talven aikana kolanneet ja lapioineet lumen peitossa olevan luisteluradan puhtaaksi odottamaan pieniä ja vähän isompiakin luistelijoita tekemään liukuja, kaaria ja maaleja.

Itse löysin tuosta jääkiekkoilevasta isästä esikuvan itselleni. Minäkin haluan olla se äiti, joka pelaa, osallistuu ja jäädyttää kenttiä, että lapsilla olisi mahdollisuuksia harrastaa liikuntaa ja olla yhdessä. Me aikuisetkin saamme esimerkkiä kokeneemmilta vanhemmilta, kuten lapset voivat oppia taitoja isommilta lapsilta. Yksi mieleenpainuvimmista luisteluretkistämme onkin tänä talvena ollut se, kun pääsin pelaamaan jääkiekkoa p o i k i e n kanssa - kaverit olivat 3- ja 4-vuotiaita…

Perheen aika -ohjelmassa puhuttiin tammikuun alussa lasten arkiliikunnan puutteesta. Itselleni mieltä jäi ehkä eniten vaivaamaan keskustelussa juuri se, että pihaleikit ja korttelipelit ovat, jos eivät nyt ihan kadonneet niin ainakin vähentyneet. Nuoren Suomen kehitysjohtaja Jukka Karvinen sanoi, että pihapeleissä lapset oppivat paljon elämässä tarvittavia taitoja. Eikä aikuisen tarvitse aina olla ohjaamassa, sillä Karvisen mukaan me aikuiset osaamme useimmiten viedä ilon pois lasten touhuista.

Omat lapsuuden pihapelini tiivistyvät yhteen muistojen kesään. Silloin, noin 12-vuotiaana, kokoonnuimme lähes joka iltapäivä lähikentälle ja laitoimme joko pesäpallo- tai jalkapallopelin käyntiin. Yhdessä suunnitellen ja pelaajia värväten saimme lähes aina joukkueet kasattua ja homman toimimaan. Tämä on jälleen yksi niistä muistoista, jollaisen haluaisin omienkin lasteni kokevan.

Kiitos peleistä Sanna, Antti, Kustaa, Vesa ja Heidi! Otetaanko joskus uudestaan?

Kuuntele ja lue lisää Perheen ajassa : Luisteluvinkit ammatilaiselta isoille ja pienille

ja Lapset liikkeelle ja pihaleikit kunniaan