Loading

uusimmat

  • Viettelyskakun blogisti kertoo

    14.07.2009 - 14:10

    Jyväskylässä työskentelevä Niina Leppänen on ammatiltaan ravintolakokki. Niinan blogissa on henkeä salpaavan kauniita kakkuluomuksia, jotka hän on itse suunnitellut ja tietysti leiponut. Niinan uusin luomus on Omar-tuorejuustokakku, jonka kuva sai juuri Ideakeittiön palkintosijankin.

    0

  • Pilates tekee keskivartalosta voimapesän

    Leena Rouhiainen, kuva: Rita Trötschkes/YLE 11.07.2009 - 23:00Rita Trötschkes/YLE Olotila

    Pilates on kehonhallintamenetelmä, jonka erityistavoitteena on edistää hyvää ryhtiä ja kehotietoisuutta.

    46

  • Nettipelit saattavat rohkaista lapsia syömään terveellisemmin

    10.07.2009 - 14:25

    Terveellistä ruokaa ja juomaa mainostavaa nettipeliä pelaavat lapset valitsevat todennäköisemmin terveellisempiä välipaloja kuin lapset, joiden pelissä suositaan epäterveellisiä ruokia, käy ilmi yhdysvaltalaistutkimuksesta.

    0

  • Sikainfluenssarokotukset ensimmäiseksi hoitohenkilökunnalle

    10.07.2009 - 14:19

    Valmisteilla oleva sikainfluenssarokotus jaetaan Suomessa ensimmäiseksi terveyden-hoitohenkilökunnalle ja riskiryhmään kuuluville. Suurimmassa tartuntavaarassa ovat esimerkiksi raskaana olevat naiset, pienet lapset sekä pitkäaikaissairaat ihmiset.

    0

  • Ihmiskunta alkoi syödä kalaa yllättävän aikaisin

    10.07.2009 - 14:15

    Järvien ja jokien kaloista tuli ihmisten perusruokaa paljon aikaisemmin kuin on oletettu. Kansainvälinen tutkijaryhmä selvitti kiinalaisen luurankolöydän perusteella, että kalaa popsittiin säännöllisesti jo 40 000 vuotta sitten.

    0

  • Kinuskikakun ohje

    08.07.2009 - 11:38

    0

  • Rakkauden kinuskikakku

    08.07.2009 - 09:457.7.2009 Rita Trötschkes/YLE Olotila

    TV2:n Satuhäät vieraili 27.6.2009 Minna Virkin ja Jari-Matti Ritvosen häissä Vammalassa. Itse tv-ohjelma esitetään vasta kesällä 2010, mutta Olotila tarjoaa hääparin kakusta jo nyt herkkupaloja.

    0

  • Fa-fa-fa-fashion!

    05.07.2009 - 20:11Noora Shingler

    Berliini ei ehkä voita Pariisia tai Lontoota muodin pääkaupungista kilpailtaessa, mutta katumuodin berliiniläiset osaavat! Rakastan Berliinin luovaa ja leikkisää katupukeutumista, ja eilinen katumuotinäytös oli Berliinin muotiviikoille kerrassaan mainio huipennus.

    0 1

  • Torstai on luomutoripäivä

    03.07.2009 - 18:28Noora Shingler

    Lomalla, poissa rutiinien äärestä, ajantaju hämärtyy. Viikonpäivät saattavat siis olla toisinaan hukassa, mutta torstai-päivien kanssa olen tarkka: jokaisena torstaina läheiselle torille kokoontuvat luomutilalliset myymään kukin omia herkkujaan.

    0

  • Rullaa sushia illanistujaisiin

    Sushi. Bambumatto. Sushi-ohjeet. Kuva: Stock.xchng 02.07.2009 - 13:18YLE Olotila/Rita Trötschkes

    Sushi on terveellistä ja nopeasti valmistuvaa ruokaa joka sopii monen makuun. Sanaa sushi käytetään yleisesti kuvaamaan kaikkia ruokia, joihin käytetään viinietikalla maustettua riisiä eli sumeshia.

    1

Muualla Yle.fi:ssä