Marjat suojelevat maksaa rasvoittumiselta

Ti, 2010-03-09 16:23

Suomessa kasvavat marjat vähentävät selvästi maksan rasvoittumista sekä ehkäisevät muitakin lihavuuteen liittyviä sairauksia, selviää Turun yliopiston luotsaamasta tutkimuksesta. Suotuisia vaikutuksia saaneet koehenkilöt söivät marjatuotteita 163 grammaa päivässä viiden kuukauden ajan.

Tutkimus selvitti tyrnin, mustikan, puolukan ja mustaherukan vaikutusta maksan aineenvaihduntaan. Marjatuotteita syöneiden ryhmässä maksan rasvoittumisastetta kuvaava ALAT-arvo laski liki neljänneksellä. Myös koehenkilöiden verenpainearvot paranivat hivenen.

Verrokkiryhmässä vastaavia muutoksia ei havaittu. Tutkimukseen osallistui 61 lievästi ylipainoista naista, jotka jaettiin kahteen ryhmään. He saivat samankaltaiset ohjeet terveellisiin elämäntapoihin, mutta lisäksi toinen ryhmä sai päivittäisen annoksen marjatuotteita, energiansaannin kasvamatta.

Jatkotutkimukselle on tarvetta

Tutkimustulos on lupaava, mutta koeryhmän pienen koon vuoksi sen varmistamiseksi tarvitaan jatkotutkimuksia. Lihavuuteen liittyvä rasvamaksa yleistyy länsimaissa vinhaa vauhtia ja on yksi metabolisen oireyhtymän riskitekijöistä.

Ensimmäisen tutkimuksen tulokset on julkaistu European Journal of Clinical Nutrition -tiedelehdessä. Tutkimuksen tekivät Turun yliopiston biokemian ja elintarvikekemian laitos, Turun yliopiston kliininen laitos, Turun ammattikorkeakoulu sekä seitsemän kotimaista elintarvikeyritystä.

Lisää aiheesta YLE Uutisten sivuilla


9.3.2010 YLE Uutiset/YLE Olotila

 

Tagit marjat

Kommentit

Ei kommentteja.