Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Studiokeskustelu - Aikuinen seksi
 
Kategoriat:

Aikuisen pariskunnan seksi on edelleen jonkinlainen tabu. Siitä eivät pariskunnat puhu keskenään eivätkä ainakaan tuttavien kesken. Mikähän on aikuisen pariskunnan seksissä tärkeintä?

Gynekologi Anneli Kivijärvi sanoo, että tärkeintä seksissä niin kuin koko yhdessäolossa on, että tykättäisiin toisesta, arvostettaisiin ja kunnioitettaisiin ja osattaisiin pitää vähän hauskaakin yhdessä. Orgasmi ei liity siihen joka kerta. - Ylipäänsä kenenkään seksissä - miehet voi olla nyt eri mieltä - se ei ole se tärkein asia vaan se yhdessä oleminen ja nauttiminen, sanoo Kivijärvi. - On rakkauttakin tärkeämpi tunne, että arvostaa henkilöä, jonka kanssa elää, kuuntelee häntä ja huomioi hänen mielipiteensä.

Hyvä seksi

Aktiivinen seksi liitetään usein nuoriin liittoihin ja ihmisiin. Miten ikääntyneempi pariskunta voi seksielämäänsä aktivoida? - Jokaisella on varmasti siihen omat keinonsa. Voisi vastata, että pitää olla siihen yhteistä tahtoa. Seksi on siitä kummallinen asia, että siihen miltei välttämättä tarvitaan toinen ihminen. Voi sitä tehdä yksinkin, muttei se ole niin kivaa. Mutta kun kysyt, mitä on ikääntyneen pariskunnan hyvä seksi, siihen on lähes mahdoton vastata - ihmiset ovat niin erilaisia. Voisi sanoa, että siihen mennään vapaaehtoisesti, ilolla, nautitaan siitä, että voi antaa toiselle hyviä hetkiä, ja se näkyy myöhemmin nukahtamisena hymy molempien huulilla, tuli orgasmi tai ei.

copyright YLE/videokuvaa

Mies seksikoneena

Nykymaailmassa tuntuu, että miehen pitää olla seksikone. Mutta mikä on tehnyt miehestä koneen? - Ei ainakaan nainen. Mulla on olo, että miehet itse ovat tehneet sen. Pikkupojasta lähtien miehet vertailevat penistensä kokoa, sitten he alkavat puhua, miltä seksi tuntuu. Sitten katsotaan internetistä ja videoilta mallia, kuinka jyystetään jopa 30 minuuttia. En ole tavannut naista, joka olisi halunnut miehen, joka on kone. Useimmat tapaamani naiset haluavat miehen, joka jakaa arjen, kuuntelee ja jonka kanssa on mukava olla, mutta joka pystyy kuitenkin myös rakastelemaan, kun se hetki on. Ei sen täydy olla 2 kertaa päivässä, se voi olla kerran viikossa, kertoo Anneli Kivijärvi.

Pillu ja kulli

Seksi on oleellinen osa elämäämme, mutta miksi siihen liittyvä sanasto on pitkälti alatyylistä ja sen käyttöä häpeillään? - Olen toivonut vaikka kuinka kauan, että lanseerattaisiin reilusti käsitteet pillu ja kulli, ja aina kun ehdotan tätä, alkaa kauhea hymistely ja myötähäpeä, että joku noin voi sanoa. Siksi sanotaan usein "naisten jalkoväli". Naisten yleisin sana omille sukupuolielimille on "se". Miehetkään eivät oikein tiedä, miten sanoa. "Penistä" sitten käytetään.

Rasvaa vaihdevuosiin?

Rasvaa lautaselle, kehottaa Varpu Tavi kirjassaan "Nainen parasta vuosikertaa". Mitä mieltä on Anneli? - Mä en ottanut sitä tuolla tavalla. Ainahan ruualla on yritetty hoitaa monia asioita ja mielestäni ravitsemus on hyvin tärkeä asia. Mutta tosiasia sattuu olemaan, että kun naisen munasarjat lakkaavat tuottamasta estrogeenia, se loppuu, rasvat eivät siihen auta. Mutta me lääkärit kyllä tiedämme, että jos on lihava, elimistön rasva tuottaa kyllä estrogeenia, mutta miksi kasvattaa estrogeenitehdas takamukseen, kun sen voi kantaa taskussa purkissa?, kysyy Kivijärvi.

PRIIMAn juttu Pilleristäkö potenssipakko?

PRIIMAn juttu Voilla vaihdevuosioireita vastaan