Kaiken ikäiset miehet pelaavat Suomen kansallisurheilua jääkiekkoa. Alin veteraaniluokka ovat 35-vuotiaat, vanhimmat pelaajat Suomessa ovat 70-vuotiaita. Viehtymys jäällä liukuvaan kiekkoon ei kuole iän myötä!
Luopumista on monenlaista ja se voi olla kyseessä esimerkiksi silloin, kun isä siirtää perustamansa kaupan omalle pojalleen. PRIIMA tapasi keravalaiset Per-Olof ja Mikko Bäckströmin.
Meitä suomalaisia asustelee muuallakin kuin Suomessa, varsinkin Ruotsissa, johon 1960-luvulla lähti satoja tuhansia suomalaisia. Siirtolaisiksi lähdettiin, kun työtä ei kotimaasta löytynyt.
Lappeenrantalainen Teppo Karttunen perusti vuosia sitten rakennusfirman Venäjälle. Se oli hyppy tuntemattomaan eikä jäänyt ainoaksi. Teposta tuli uranuurtaja paitsi rakennusmiehenä myös rallimiehenä.
Tutkija, intendentti Juhani Itämies Oulun yliopiston eläinmuseosta on omistanut elämänsä hyönteisille. Hänen itikkaennusteensa ovat herättäneet kohua ja nousseet jopa valtakunnan otsikoihin.
Toivo ”Topi” Sukari on suomalaisten koteja sisustavan kalustetalo Maskun johtaja ja pirkanmaalaisen kauppakeskus Ideaparkin pääomistaja.
Karamellipaperitko pelkkää energiajätettä? Ehei, eivät ole, ainakaan Savolaisen naisten mielestä.
Rakkaus kirjaan voi muuttaa paljon. Heikki Oksasen työ vaihtui rakentamisesta kirjakauppiaaksi ja omaan taloon aiotuista hirsistä tuli kirjakauppa.
Keski-ikäisen miehen onni löytyy hyvin erilaisista asioista. Yhdelle se on nippelitarvikkeiden kerääminen Biltemasta, toiselle rakentaminen ja remontointi, kolmannelle kuorolaulu.
Professori Göte Nyman Helsingin yliopistosta on tutkinut suomalaisen miehen onnea yhdessä Martti Puohiniemen kanssa. Rakkauden ohjaama voima on se, joka miehen onnen rakentaa.