Ensikertalaisen rallikuume nousee...

Vielä vajaa viikko aherrusta arkisen radiotyön parissa, ja sitten suunta kohti rallikaupunkia. Ralliradioon pääseminen on ollut pitkäaikainen haaveeni. En voi millään uskoa, että se on nyt toteutumassa. Ehkä asia todella kolahtaa sitten Jyskälässä. Vielä ei oikein tunnu siltä, että olen osa tiimiä.

Rallitunnelmaan virittäytyminen käynnistyi jo hyvissä ajoin alkukesästä, kun suunnittelimme ralliradiota Kouvolan SM O.K. Auto-ralliin. Rallipäivä oli tiukka rutistus muutaman hengen työryhmältä, mutta osoitti kuinka mukavaa työ on.

Koska minun työmaani sijaitsi kaukana rallin pörinästä studion kätköissä, kävin hakemassa juontofiilistä rallia edeltävältä shakedownilta. Kilpailunjohtaja vinkkasi, että kannattaa ottaa omat ajohaalarit mukaan, jos vaikka pääsisin jonkun auton kyytiin kartturin paikalle. Haalarien mukaanotto todellakin kannatti, sillä Sohlbergin Krisse suostui ottamaan minut kyytiinsä, kun sai varsinaiset testit ajettua.

Krisse ajoi tismalleen saman ajan kuin kartturinsa Peter Flythströmin kanssa, eli vauhtia riitti! Edellisestä rallikyydityksestä oli kulunut jo kaksi vuotta, joten tämä tuli ehdottomasti tarpeeseen! Pelkkä kyydityksen muisteleminenkin nostaa hymyn kasvoille.

Yhtään sen vähäpätöisempi ei ole sekään hymy, kun mietin tulevaa rallia. Olen jo niin innoissani ralliviikonlopusta, että ajatus harhailee jatkuvasti Jyväskylän suunnalla. Kohta se on taas täällä, maailman paras MM-ralli!

Mari