Delegaatin delegaatio
Haitilla on vaikea liikkua yksin. Me Punaisen Ristin delegaatit emme saakaan liikkua ihan yksin eikä kävellen lainkaan, turvallisuussyistä. Mutta auttajan perään kertyy helposti isompikin joukko.
Britannian Punaisen Ristin Borri Jalta esittelee La Pisten telttaleiriä Svenska YLEn toimittajalle ja kuvaajalle. Ensin meitä on kylänraitilla siis neljä Borri, Jessica, Oscar ja Hilkka. Sitten joukkoomme liittyy tulkki, James. Jamesin mielestä on parasta, että otamme yhden vartijoista mukaan. Nyt meitä on kuusi. Mitä pidemmälle kuljemme leirin sisään joukko kasvaa. Neljä nuorta miestä, vartijan kavereita, liittyy joukkoon.
La Pisten vesitornin kupeessa kirjaimellinen paitaressu, pieni poika Jameson saa ankarasti korvilleen oranssipaitaiselta teinitytöltä. Jameson vetäytyy vesitornille nousevien portaiden suojaan ja itkee lohduttomasti. Hänenkin tukkansa on letitetty pienille saparoille. Päällä on vain venähtänyt teepaita, mutta kyllä hän on poika.
Nyrkissään hän puristaa kiveä. Saan Jamesonin nyrkin aukeamaan ja kiven putoamaan maahan. Ei heitetä kivellä takaisin, vaikka meitä olisikin heitetty, selitän suomeksi. Pieni poika on suuresti lohduton. Kaikki on huonosti tänään. Hän valittaa erilaisia oireita, mutta olemme tulkin kanssa samaa mieltä siitä, ettei poikaa mikään vaivaa. Hän on vain surullinen.
Hiukan tasaannuttuaan Jameson kertoo meille, ettei äiti välitä hänestä, että äiti on lähtenyt jonnekin ja poika pelkää, ettei hän palaa. Voiko olla suurempaa surua maanjäristysleirillä 60 000 muun kanssa, kun äitikään ei välitä?
Hän liittyy joukkoomme ja punapaitainen poika ja toinen poika ja naapurin tyttö. Onneksi La Pisten leveimmät raitit ovat melko leveitä. Mahdumme siihen vielä kaikki.
