Ke 27.01.2010 @ 09:41Ari Räsänen

Logistisesti haastava

Sipulinen lihakeitto saa kaksikymmentä auttajaa hymyilemään. Saksalaiskokki ei säästellyt suolassa keittäessään avustustyöntekijöille heidän ensimmäisen lämpimän ruokansa neljään päivään.

Takana on lentokoneessa ja autoissa istumista, tavaroiden purkamista ja pakkaamista, keksejä ja leipää. Ja tietysti kenttäsairaalan rakentamista - läkähdyttävässä paahteessa, ilman varjopaikkoja.

[Ari Räsänen, kirjoittaja]

Tunnelma avustustyöntekijöiden joukossa on ollut hyvä, mutta uudet mukavuudet kuten vesihana, huussi, kylmä juomavesi ja kuuma ruoka nostavat mielialaa entisestään. Pystyssä on jo tuhat neliötä sairaalan telttoja.

Suomen ja Saksan Punaiset Ristit lähettivät Haitin maanjäristyksen uhrien auttamiseksi yhteisen kirurgisen kenttäsairaalan henkilökuntineen. Yhteensä työntekijöitä on 50, joista kolmasosa Suomesta. Sairaala sijoittuu jalkapallokentälle Carrefouriin, pääkaupungin kyljessä olevaan slummikaupunkiin.

[Jyväskyläläinen Seija Korhonen asensi vedenpuhdistuslaitteiston saksalaisten kollegoiden kanssa. Puhdasta vettä tarjotaan potilaille, työntekijöille ja jalkapallokentän vieressä asuville, kodittomiksi jääneille ihmisille.]

Järistys ruhjoi pahoin jo ennestään vaikeassa tilanteessa olevia carrefourilaisia. Yli kolmannes rakennuksista vaurioitui tai romahti. Kuolleita ja loukkaantuneita on tuhansia, kodittomia vähintään kymmeniä tuhansia. Ruokaa, vettä ja tilapäismajoitusta on jaettu, mutta terveyspalveluille on suuri tarve. Siksi me olemme täällä.

Koti-Suomessa, uutisia seuratessa on vaikea nähdä, miten monisyistä ja haastavaa katastrofiavun nopea toimittaminen on. Vaikka sen tekee parhaalla mahdollisella tavalla, tarkoin suunnitellen ja huippuammattilaisten johdolla, olosuhteet rajoittavat.

[Suomalaiset ja saksalaiset rakentavat majoitustelttaa. Pikkuhiljaa työntekijöiden elinolot paranevat.]

Haitin yhteydessä kuuluksi tullut uutisfraasi “logistisesti haastava” tarkoittaa esimerkiksi tätä: Kun pääkaupungin ruuhkassa on ajettu tunnin verran paria kilometriä, tulee ylämäki. Kytkin luistaa ja siihen jää 1960-luvun keltainen koulubussi. Juuri se, joka tarmokkaan etsimisen jälkeen saatiin vuokralle. Sisällä on 30 avustustyöntekijää ja kaikkien matkatavarat. Pitää keksiä jotakin muuta.

Entä paljon kuultu “huono turvallisuustilanne”? Se tarkoittaa sitä, että koulubussillinen avustustyöntekijöitä pitää saada ennen pimeän tuloa jollakin eteenpäin. Ulkonaliikkumiskielto alkaa kello kuusi. Jollakin on mentävä, mutta kävellä ei saa valoisallakaan.

[Sairaalan pohjapiirrustuksen tekeminen on tarkkaa hommaa. Sairaalan tulee toimia tehokkaasti 4-6 kuukautta.]

Entä “odottamattomat vaikeudet”? Ne tarkoittavat esimerkiksi sitä, että sairaalaa pyörittävästä generaattorista on varastettu avaimet välillä Berliini-Carrefour.

Saksalainen monitoimimies murtautui omaan koneeseensa ja käynnisti sen piuhoista. Perillekin päästiin ennen pimeää.

Askel askeleelta, ongelman toisensa jälkeen taklaten olemme lähempänä tavoitetta, sairaalan perustamista ja potilaiden hoitamista.

Viimeiset “logistiset haasteet” selätettiin tänään, kun kuusi rekkaa saatiin Port au Princen ruuhkien ja ahtaiden katujen läpi vielä ahtaampaan Carrefouriin. En tiedä miten, mutta sieltä ne tulivat. Ihmisten auttaminen on vahva motiivi.

8 kommenttia

Loistavaa Ari! Pidän lippu korkealla!

Kiitos selkeästä raportista. Toivottavasti saamme näitä monta lisää.

oot sinä rohkea ukko!!paljon jaksamista sinne!

Kiitos hyvästä blogista, käyn aina kurkkimassa kuulumisia
Paljon jaksamisia teille kaikille sinne.

Teette hyvää työtä siellä maailmalla. Terveiset täältä lumen ja jään keskeltä sinne kuumuuteen.

Ihanaa lukea näin selkästi kirjoitettua kuvausta, tulee tunne kuin olisi itse siellä mukana.
Kiitos siitä! Jargonia on ollut ihan riittävästi.

Kiitos hienosta kirjoituksesta!
Mukava lukea kokemuksianne ja työstänne siellä missä teitä juuri nyt eniten tarvitaan. Täällä koti Suomessa kuulee paljon ihailevia ja kunnioittavia kommentteja tutuilta ja tuntemattomimmiltakin jotka teistä tietävät.Lippu korkealla ja paljon voimia teille kaikille, olette mielessä pitkin päivää ja vähän yölläkin,varsinkin eräs itselleni rakas henkilö ;).

Tsemppii Ari sinne Haitille ja kiitos hyvästä & informatiivisesta blogista! Ollaan hengessä mukana.

Haitin auttajat

Hilkka Hyrkkö on Suomen Punaisen Ristin viestintädelegaattiina Haitissa maanjäristyksen vuosipäivän, 12.tammikuuta, vuoksi.

Vuonna 2010 Suomen Punaisen Ristin tiedottaja Ari Räsänen vietti tammi-helmikuussa komennuksen maanjäristyksen runtelemassa Haitissa.

Haitin auttajat -blogi kertoo heidän tarinansa.

Lahjoita Suomen Punaisen Ristin toimintaan osoitteessa lahjoita.fi