Huomenta Haiti!

Ennen auringonnousua Punaisten Ristien leirin ympärillä herättävät paikalliset kukot. Hyvä, että on kotieläimiä! Se kertoo elämän elpymisestä, vaikka vähitellen.

Muutoin avustajien leirissä on hiljaista juuri nyt. Joulu ja Uusi vuosi ovat houkutelleet monet punaristiläiset koteihinsä ympäri maailmaa.

Aamiaisen tarjoaa Tanskan Punaisen Ristin keittiö. On jotenkin kotoista kuulla pohjoismaisia kurkkuäänteitä ja saada kaurapuuroa.

[Liikkuva klinikka Harry Parkin telttaleirissä, missä tuhoisan maanjäristyksen jäljet näkyvät edelleen ympäröivinä raunioina. Kuva: Nilkas Meltio]

Ensikosketus Haitiin on ristiriitainen: täällä on niin kaunista, vihreää, kukkivaa ja siinä samassa kukkivan bouganvillen takaa alkaa häämnöttää järjestöjen telttoja. Lähinnä lentokenttää oleva leiri on ollut paikallaan jo ennen viime vuoden maanjäristystä. Sinne on majoittunut vuoden 2009 hirmumyrskyssä kotinsa menettäneitä. Teltat ovat toinen toisiinsa kiinnikasvaneita, kulahtaneita. Mietin, millaista on elää siellä vuodesta toiseen?

Oma telttani on perinteisen Sopu-teltan kokoinen ja oloinen, yksityinen kupla suuremman teltan sisällä. Kenttäsänky, tuuletin ja kolme tuntematonta hengitysetäisyydellä oman nailonseinänsä takana.

Puitteemme ovat tavallaan hulppeat: Punaisten Ristien perusleirin paikalle piti valmistua hotelli. Päästiin perustuksiin ja ensimmäisen kerroksen tukirakenteisiin. Sitten hotellibisnes Haitilla kävi rakennuttajalle mahdotttomaksi, jostain syystä. Nyt huoneluurangoissa on leirin konttorihuoneita ja hallinnon perustoiminnot.